arkisto: 12/2006


Varjoja

pni • 23.12.2006, 12.53

Päähenkilö odottaa ratikkaa. 7A: kohti Pasilan postikorttimaisemia. Ajatukset muualla.

Työjuttu, kokoukseen menossa. Pitää sitä vähän kelata. Ja muutakin. Ihmettelee miten puhekielessä käytetään kirjoitusasua kun puhutaan aikavälistä (”Teen sen viiden viiva kymmenen minuutin kuluttua”) tai määristä (”Meitä on kolme viiva viisi henkilöä”). Viiva. Miksiköhän? Vaikka ei kai se sen oudompaa kuin pilkku tai piste.

Ratikka saapuu ja päähenkilö kiipeää kyytiin. Istahtaa ja jatkaa miettimistä. Kunnes herää ympäröivään todellisuuteen kuullessaan nimensä. Pekka? Oletko sinä Pekka, kysyy hiukan päähenkilöä vanhempi nainen.

Olen, päähenkilö vastaa yrittäen samalla kelata läpi päänsisäistä henkilöarkistoaan: Kuka tämä nainen on? Ei muista. Joku opiskeluajoilta? Nolo tilanne.

Tuttavallisesti nainen viittoo päähenkilöä hiukan lähemmäksi, ja siirryttyään päähenkilön kasvoilla on kummastunut ilme. Tunnemmeko me toisemme, päähenkilö kysyy.

Käy ilmi lyhyen keskustelun jälkeen että nainen luuli päähenkilöä toiseksi henkilöksi, joka on aivan päähenkilön näköinen, mutta päähenkilö on selvästi laihempi. Imartelevaa, ajattelee päähenkilö.

Nainen ei ota uskoakseen että päähenkilö oikeasti on Pekka. Sitä siinä sitten pitkin ratikkamatkaa naureskellaan. Nainen luulee että lapsensa pitää äitiään ihan kahjona kun rupeaa juttelemaan tuntemattomille ratikassa. Mutta oli niin näköinen. Päähenkilö kertoo että tällaista tapahtuu aika usein ja miettii samalla itsekseen olevansa keskivertopekan näköinen.

Nainen ja päähenkilö toivottavat toisellensa hyvät joulut päähenkilön jäädessä pois kuvankauniissa Pasilassa.

Illalla oli bloggaajien varjopikkujoulut.

varjopikkujoulut


Musik och levande bilder

pni • 21.12.2006, 09.50

Jag har tydligen missat några videosnuttar på David Gilmours sajt. Där finns Smile från seanste skivan, och som live-versioner både Arnold Layne (från Pink Floyds första skiva) med David Bowie och Dark Globe från Syd Barrets soloskiva The Madcap Laughs.


Sukunäköä

pni • 20.12.2006, 20.26

hktOlen kaupungilla liikkuessani sivusilmällä ollut bongaavinani RSS-ikonin. Se on hämännyt minua, koska en oikeastaan ole kunnolla nähnyt missä yhteydessä se esiintyy. Tänään sitten otin asiakseni katsoa kunnolla. Ja nyt tiedän. Eihän se tietenkään ollut mikään tietotekninen merkki, vaan Helsingin Kaupunginteatterin logo.

Taitaa joulun vapaat tulla ihan oikeaan aikaan.


Yökuva

pni • 19.12.2006, 23.41

Lastenlinna

Lastenlinnankoskenkatuvalopilkku.


Vuoroin vieraissa

pni • 18.12.2006, 20.26

Neulekirppu kyselee valokuvauksesta: Kuvaustilinpäätös 2006.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2006? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Eniten kuvasin pintoja, mutta myös kyllähän muustakin tuli räpsittyä kuvia. Eikä kaikki ole verkossa. Perin kuvantäyteinen vuosi sanoisin.

2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. vuoden aikana?
Kyllä. Valokuvatorstaihin useamman kerran. Jokuseen kilpailuun olen myös kuvia lähettänyt.

3. Mikä vuonna 2006 ottamistasi kuvista on vuoden lempikuvasi? Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.
Lempikuvaa on vaikea valita. Tai ei. Ei se ei ole vaikeata, vaan mahdotonta. Eri kuvat ovat eri tavalla tärkeitä tai rakkaita. Se voi olla kiinni siitä mitä kuvaushetkellä tapahtui, toisaalta se voi olla sitä että kuva onnistui tasan niinkuin odotin. On myös kuvia jotka aluksi eivät tuntuneet ollenkaan hyviltä, mutta jotka esim. pienen odottelun, ehkä uudelleenajattelun jälkeen tai jonkun muun kuvan seurassa näyttävät kyntensä.

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2006?
Hölmöä olisi sanoa etten oppinut mitään. Varmasti olen jotain oppinut. Mutta enemmän olen ehkä oppinut kuvankäsittelystä.

5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana?
Koska huomasin vanhan Canon G3:n olevan niin kulunut että se otti raidallisia kuvia, kävin nappaamassa itselleni uuden räpsykameran. Hankin taskuun sopivamman Ixus 850:sen. Ensi vuonna on edessä digijärkkärin hankkiminen (jos en sitä kilpailusta voita :)

6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2007?
Ei mitään sen suurempia suunnitelmia, eiköhän ensi vuosi mene samaan tyyliin kuin tämäkin.


Viikkovitonen 51 -06

pni • 18.12.2006, 12.00

parkkivitonenKolmas adventtikynttilä on saanut eilen palaa kahden aikasemman seurassa jättäen neljännen yksikseen odottelemaan ensi sunnuntaita. Joulu on ovela, toteaa Viikkovitonen, neljäs adventtihan on samalla aatto. Siksipä tällä kertaa siitä siis viis.

  1. Mikä olisi mielestäsi sinulle se paras joululahja?
  2. Entä mikä on se se lahja jonka (/ne lahjat jotka) tulet oikeasti saamaan?
  3. Mikä antamistasi lahjoista tulee aiheuttamaan suurimman tunteenpurkauksen saajassaan?
  4. Tuleeko joulupöytään perinteiset kinkku + laatikot vai jotain vaihtoehtoista?
  5. Vaan mitäs luulet, tuleeko joulusta valkoinen vai musta?

Voit vaikuttaa Viikkovitoseen lähettämällä kysymysvinkkejä tai esimerkiksi julkaistavia kuvia vitosista (150 x 150 px: jpg, gif, png — ei animaatiota) osoitteeseen vitosvinkki (ättä) skrubu. Net. Viikkovitonen myös RSS -syötteenä.


Brahen kenttä

pni • 17.12.2006, 18.10

No kun Kervållakin oli.

Brahen kenttä sateessa

Tämän otin keskiviikkona. Hakaniemen torilla oli vähän aikaisemmin ollut kolme kutosta. Siksipä varmaan ratikat ajelivat outoja reittejä ja olivat suuresti aikatauluistaan myöhässä. Kastuin.


Blogipikkujouluraportti ja jokunen kuva

pni • 17.12.2006, 11.29

Paljon jengiä, entuudestaan tuttuja ja myös tuntemattomia. Näin Kuraattorin, Viiman, Rappiotädin… ainakin, kenkäs muun? Ei voi muistaa. Valpurin olin kuulemma tavannut aikasemminkin mutt… ainiin, nyt muistan, juu. Varmaan muitakin. En jutellut kaikille. Ei kai sitä nyt kaikille. Vai?

Valokuvauksesta, omasta kolajuomasta ja oluesta, vedestä ja sen myynnistä, tisseistä, julkkiksista ja kielistä (edit: ja lompakon koosta) oli puhetta. Asiaa. Taisi jossain vaiheessa mennä ihan kakkahuumorin puolellekin. Asiattomuutta. Hepuli. Oikein hyvä. Juuri näin. Oli siellä muutakin juttua. Kaikkea ei kai kuitenkaan voi paljastaa. Pitää jättää osa hämärän peittoon. Mystisempää niin.

Ja sitten valokuvat.

…lue lisää