arkisto: 12/2008


Oikein hyvää ja tuloksellista vuotta 2009 kaikille!

pni • 31.12.2008, 17.04

Tämä yksi yö, hiukan yli kolmesta puolestasadasta joita gregoriaanisen kalenterin mukaan meillä on, on niin erikoinen, että ihmisille syntyy voimakas tarve nähdä tulevaisuuteen. Tätä ilmiötä kutsutaan joko lupaamiseksi tai ennustamiseksi, riippuen mikä näkökulma asiohin otetaan.

Lupauksia en juurikaan ole harrastanut. Ennustuksia joskus, mutta sehän tunnetusti on vaikeaa. Vuosi sitten oli jaikussa lyhyt ennustusketju vuodelle 2008 johon minäkin heitin omiani. Hassua luettavaa.

Hyviä vuoden viimeisiä tunteja. Seuratkaa paukkuja ja papatteja silmä kovana, ettei raketit lennä öögaan.


Lyhyt reissuraportti

pni • 28.12.2008, 23.04

Matka-aika pitkä. Liikenne on vääränpuoleista ja meikäläisten menoon verrattuna toisinaan kaoottista, ei erityisen nopeaa mutta kuitenkin yllättävän joustavaa. Pohjoisen mies huitoo iltaisin vähemmän hyttysmyrkyn avulla. Mitä halvempi ruokapaikka, sen parempaa paikallista safkaa. Ruoka ei niin tulista kuin mitä odotin. Ananakset mehukkaampia ja makeampia kuin mitä täällä koskaan. Vähemmän turisteja kuin yleensä tähän aikaan, kertoivat: sitä se Bangkokin lentokentän kiinnipitäminen aiheutti, hyvä niin – hiljaisempaa altaalla ja rauhallisempaa aamiaisella. Ja se aamiainen… oh:

kuvia aamiaisesta

Mukavaa Thaimaassa oli. Pidempäänkin olisi viihtynyt. Kuvia tulee näytille (ainakin tänne ja tänne), kunhan ehdin käydä niitä läpi.


Olemme, mutta katoamme?

pni • 27.12.2008, 00.54

Jotenkin vuoden 2008 lopun trendinä vaikuttaa olevan blogien kuoleman manaaminen. Että tähän tämä nyt loppuisi.

Kuitenkin mielestäni on hupaisaa lukea väiteteitä blogien kuolemasta erinäisistä blogeista. Miksi joku, joka väittää blogien olevan kuolleita, kirjoittaa asiasta blogiin? Eikö se ole jotenkin paradoksaalista? Toisaalta, mihin muualle nämä blogikuoleman korppikotkat voisivat kirjoittaa?

Hassu tilanne.


Oikein hyvää, riktigt fröjdefull, Very merry

pni • 24.12.2008, 08.30


Menneen viikon sää

pni • 24.12.2008, 03.53

lämmintä

Sisäinen kello vihjaa aamiaisaikaa, paikallinen houkuttelee sänkyyn. Matkalaukku saa toimia joululahjana, sen avaan huomenna.


Uudistuminen on tärkeätä, mutta ei tärkeintä

pni • 14.12.2008, 19.32

Uudistuminen on tärkeintä, kirjoittaa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ja kehottaa antamaan palautetta: ”Käyttäjän mielipide on meille tärkeä. Odotamme sitä”.

Vaikka en olekaan käyttäjä, vaan lukija, ajattelin kuitenkin tuulettaa hiukan mielipiteitäni. Ehkä tämä löytää perille, vaikka hs.fi jo lopetti blogeihin linkittämisen, ja tänne linkittämisen jo ennen sitä :) En ole hirveän tarkkaan käynyt läpi uudistunutta hs.fi:tä, joten tässä on vain hätäinen pintaraapaisu.

Hs.fi:n uusi ulkonäkö on onnistunut. Ehkä vähän geneerinen, eli hs.fi on helposti sekoitettavissa muihin uutispalveluihin, mutta kuitenkin selkeä ja helppolukuinen. Rauhallinen jopa, sanoisin (ei koske tietenkään koko ruudun täyttäviä äänekkäitä mainoksia, tai mainoksia noin muutenkaan). Ennen kaikkea se on helposti silmäiltävä, joka on verkkosivulle hyvin tärkeä ominaisuus. Linkkiväristä oikeassa laidassa voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta se, että linkit ovat harmaita ei tässä tapauksessa haittaa (minua ainakaan).

Noin muuten sanoisin, että ne linkit jotka ovat sinisiä, voisivat erottua hiukan selkeämmin, nyt väri on turhan vaatimaton eikä oikein erotu esimerkiksi oikean laidan pienemmällä tekstikoolla. Selkeä linkkiväri helpottaa sivun silmäilyä ja ohjaa siksi lukijoita paremmin palvelun muihin sisältöihin ja toiminnallisuuksiin, sellainen voi lisätä pitoa. Muutenkin ehkä kannattaisi hiukan yhdenmukaistaa linkkien värityskäytäntöä, nyt siinä on hiukan satunnaisuuden tuntua.

Mukava nähdä, ettei kaikkea yritetä tunkea mahdollisimman pieneen tilaan ylös, että uskalletaan antaa sisällölle tilaa. Sivun alalaita selkeällä alatunnisteella, hakemistolla ja linkeillä sisällön vaihtoehtoisiin näyttämistapoihin toimii. Vaikka olisihan se kiva jos mobiiliversioon, kun kännykällä pelmahtaa paikalle, pääsisi sivun ylälaidasta vähän kevyempään versioon: Oma mobiiliselaimeni tukehtui ja kuoli noin 1,6 megan kohdalla (aika raskas etusivu).

Navigaatio on selkeä, mutta päänavigaatiosta uuteen ikkunaan avautuvat osiot ovat pieni pettymys. Päänavigaation soisi pitävän lukijan siinä palvelussa jossa päänavigaatio on. Sitä jää aina jotenkin hämmästelemään navigaation katoamista (Matkailu, Oma kaupunki ja TV, mutta myös esimerkiksi viihdeosion pelit ja musiikkilataamo). Mutta ehkä tämä vielä korjaantuu?

Vaikka itseäni hiukan hämää se miten päänavigaatio hyppää ylemmäs kun sivulla ei ole banneria (esim. viihdeosiossa), en usko että se on iso ongelma silloin kun palvelussa oikeasti haetaan luettavaa (eikä vaan selata sivua analyysimielessä läpi).

Osioiden väritunnukset ovat hiukan ongelmallisia. Esimerkiksi urheilussa kolmannen tason vihreät linkit ovat ehkä hiukan turhan vaaleita. Ehkä siinä olisi kannattanut miettiä jotain muuta ratkaisua (itse laittaisin linkit samalla tummalla harmaalla kuin kakkostason linkit, mutta sijoittaisin ne vihreään kehykseen, tai jotain). Kuinkakohan moni edes huomaa osioiden omat värit (ne kun ovat hyvin pienessä roolissa)?

Toivoisin hiukan isompaa oletustekstikokoa artikkeleihin, etenkin kun tekstikoon muuttaminen AA-vitkaimella ei jää oletukseksi selaimen muistiin (miksi muuten oletus aina on, muissakin palveluissa, että jengi haluaa nimenomaan suurentaa tekstiä eikä pienentää?). Se selkeyttäisi visuaalista hierarkiaa jutun ja oikean laidan välillä. Kokoomasivuilla tekstikoko mielestäni toimii. Tarpeen vaatiessahan selaimesta voi kasvattaa tekstikokoa.

Konepellin alle en juurikaan ajatellut katsoa, mutta pakkohan sinnekin oli vilkaista. Mutta siitä vain pari asiaa.

Kun nyt päätetään ilmoittaa sivun olevan XHTML 1.0 Strict, niin ehkä sitä odottaisi näkevänsä, että sivun kuvaus seuraisi sitä. Toiseksi: sivun semanttinen rakenne on rikki.

Koodilla ja semantiikalla tuskin on mitään merkitystä Pertti ja Liisa Peruslukijalle, mutta koska palvelun yleisönä on myös hakukoneita ja varmaankin myös esimerkiksi näkörajoitteisia, voisi olla ihan paikallaan korjata asia. Samalla kannattaisi ehkä miettiä, miten tarjota oikeaan laitaan linkkejä sisältöön ja poistaa näkyviltä toiminnallisuuksia niille joilla ei JavaScript toimi (juu tiedän, kyseessä on selkeä vähemmistö, mutta ei kai vähemmistöjä pidä sortaa siksi että ovat vähemmistöä?).

Toivottavasti tämä uudistuminen tullessaan poistaa linkittämispelon, niin että jutuista löytyy linkkejä lisätietoon (myös palvelun ulkopuolelle ja muutenkin kuin rypäänä jutun lopussa). Linkittäminen on pelottavaa, tiedän, mutta palvelee niin meitä lukijoita kuin myös linkkien julkaisijaa.

Uudistuminen on tärkeätä, kuten Virkkunen kirjoittaa, mutta en näe sitä tärkeimpänä. Vaikka verkkopalvelu näyttää vanhalta, voi se kuitenkin toimia jos kaikkein tärkein on kunnossa: sivun pitää toimia lukijalle. Verkkopalvelussa, oli se sitten sanomalehden, aikakauslehden tai vaikka verkkokaupan tai KELAn, kriittisin asia on se että sieltä löytää sen mitä on etsimässä ja, että sisältö on helposti sisäistettävässä muodossa. Kun perusasiat ovat kunnossa, ei moderni ulkonäkö ole kuin piste iin päällä.

Lopuksi olisi mukava kuulla mitä Virkkusen lause ”Yhteiskuntaa uudistava lehti haluaa myös uudistua itse.” oikeastaan tarkoittaa. Määritteleekö paperi yhä lehden? Eikö hs.fi ole osa lehden kokonaisuutta ja eikö verkkopalvelun uudistus ole sitä, että lehti (itse) uudistuu? En ymmärrä.


Puhe

pni • 13.12.2008, 12.36

Aivan aluksi haluisin kiittää kaikkia paikalla olleita sekä sähköisen kanavan kautta osallistuneita. Erityisesti haluan kiittää illan emäntää joka hartiavoimin keräsi kentältä nimiä puolulelistaan (vai mikä vekseli se nyt oli, mutta julkiseen urkintaan se ihan varmasti tulee). Eilen painettiin satakymmenen lasissa, kiitos siitä kaikille, tänään keskitytään arkipolitiikkaan, wikipedian sensurointiin ja torjuntavoittoon jälkiolotilasta. Kiitos koko joukkueelle loistavasta tuloksesta.

Liitteet
1. kuvakooste
2. facebook

Lisää
Jälkimainingit, Jotain eilisestä, Kaikilla persoonillani oli mukava ilta, Blogipikkujoulut.


You

pni • 12.12.2008, 14.34

Tietokone.fissä ihmetellään Googlen Zeitgeistia (lihavointi omani):

Suomesta tehtyjen hakujen viisi suosituinta hakusanaa ovat tänä vuonna olleet ”Youtube”, ”irc”, ”Iltalehti”, ”Iltasanomat” ja kummallisesti englannin kielen persoonapronomini ”you”.

Tietokone.fi: Suomalaisten suosituimmat Google-haut julki

Muillakin mailla (ainakin Chile ja Kolumbia) top kympissä on kummallisesti ”you”.

Olisikohan niin, että kun kyseessä on hakusana, ei termi, ja sanaa ”you” on käytetty esimerkiksi haettaessa ”you tube”, ”you porn”, Beatles lyriikkaa ”She loves you” tai vaikka ”you reach by skype” (ei pidä kuvitella että ihmiset kirjoittavat korrektia kieltä hakukenttään) niin ”you” sanana kerää neljä hittä, muut vain yhden (pornonhan Google suodattaa pois näkyviltä)?

Zeitgeistista näyttäisi löytyvän myös ”you tube”… hmm… meneeköhän sanat sanoiksi yllä mainitsemallani tavalla jos yhden sanan kanssa ei esiinny toista sanaa yhtä frekventisti. Eli tarpeeksi monta samanlaista ”you tube”-hakua näkyy listalla terminä ”you tube”, mutta ”you see” ja ”thank you” nostaa vain ”you”-sanaa korkeammalle listalla?

En tiedä. Tietääkö joku muu?

Voi tietenkin olla että olen väärässä, ja jengi todellakin hakee vain ”You”, mutta jotenkin minun on vaikea uskoa sitä.