skrubu

Kuten moni muu, kävin etsimässä maanjäristyksiin liityvää tietoa. Oikeastaan hain sitä karttaa, jota joskus olen mielenkiinnolla seurannut, mutta jonka sittemmin olen unohtanut. Se löytyi verrattain helposti: Earthquake map.

Googlen hakutulossivun alalaidassa huomioni kiinnittyi Google Trends -kaavioon, joka kertoi haun earthquake map olevan 63. suosituimman viimeisen tunnin aikana.

Seurasin linkkiä tämän hetken suosituimpiin hakuihin. Ei mitenkään yllättävästi niistä paristakymmenestä hakutermistä jotka Google listaa suosituimpina lähes jokainen liittyy tavalla taikka toisella Chilen maanjäristyksiin ja tsunamivaroituksiin. Joukossa on vain yksi haku jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen asian kanssa: Viideksi suosituin haku on inverted nipples.

Oletteko muuten huomanneet, miten jo tuskallisen suuren suosion saavuttanut tilt-shift-efekti on löytänyt tiensä myös kuvajournalismiin? Kyseessä ei kuitenkaan aina ole pienoismallikuvauksen jäljittely. Esimerkkejä löytyy vaikka HS.fi:n maailmankuvista ja Boston.comin Big Picture -blogista.

Jos internet ei tulivisi tilt-shift -kuvia, en varmaan reagoisi kyseiseen efektiin niin voimakkaasti kuin nyt. Efekteillä ja kikkailuilla on usein, ja etenkin kun ne ovat kuuminta hottia, merkityksensä vain kikkoina ja efekteinä, eivätkä ne lisää kuvakerrontaan sellaisenaan mitään ja siksi en pidä siitä, että tälle vallallaan oleva efektihullutukselle annetaan jalansijaa kuvajournalismin puolella.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että sopivasti käytettynä efektit ovat käyttökelpoisia ja jopa hyödyllisiä. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitäkään, että ihmisiähän me kaikki olemme, kuvien näkijöistä niiden katsojiin, ja villitykset ovat osa sitä miten aivomme toimivat.

Kuitenkin, huolimatta kikkailun mausta, on mukava nähdä tuloksia kokeilevasta laitteiston hyödyntämistä. Sellaista näkee joukkotiedotusvälineissä mielestäni liian harvoin. Esimerkkikuvat eivät ainakaan näytä siltä, että ne olisivat jälkikäteen muokattuja (joka olisi, journalistisesta näkökulmasta ainakin, ymmärtääkseni, hyvinkin paheksuttavaa) ja se on hyvä, sillä sellainen voi pahimmillaan järkyttää mieltä ja saada sielun vuotamaan verta. Jos jonkun kikan hypetys on rasittavaa, on vielä rasittavampaa nähdä miten hypetys degeneroi niin kuvien, kuin myös hypetyksen aiheuttaman efektin, laatua.

Mitäs mieltä muut ovat?

Assosiatiiviset aivoni kaivoivat tänään pimennoistaan tällaisen muiston.

Oli autokoulun ensimmäinen ajotunti. Olin 17. Tämä oli aikaa ennen matkapuhelimia ja internettiä, vielä kun television pääuutiset näytettiin samanaikaisesti molemmilla kanavilla puoli yhdeksältä. Eli kauan sitten.

Istuin ratin takana, opettaja viereisellä paikalla ja kävimme läpi kaikki vivut ja vitkaimet, kepit ja polkimet. Mikäs tämä on, kysyi opettaja aina jokaisen vipsaatkin kohdalla ja minä vastasin parhaimman mukaan. Vaihdekeppi. Kyllä. Kaasu. Kyllä. Vilkku? Ei. En muista sainko koskea mihinkään, mutta moottori ei ainakaan ollut käynnissä.

Läpikäynti oli lähestymässä loppuaan. Nyt kohteena oli mittaristo. Mikäs tämä on? Nopeusmittari. Kyllä.

Kliimaksina tuli opettajan bravuuri (hän oli varmasti vetänyt saman tutustuttamisrutiinin todella monelle noviisille ennen minua): Mikäs tämä viimeinen mittari sitten on? Vastasin perin varman oloisena, kuten epäilemättä moni muu ennen minua, että bensamittarihan se siinä. Johon opettaja voitonriemuisena huudahti ”Hahaa!” ja pilkka äänessään selitti, että kyseessä ei ole bensamittari, koska istuimme dieselautossa. Se on polttoainemittari!

Tuollainen muisto pulpahti esiin, kun näin Ilta≈Sanomien otsikon Rekasta loppui bensa, perässä tulleet suistuivat ojaan. Että, bensa loppui?

(Heh. Juuri kun tämän julkaisin huomasin Ilta≈Sanomissa punankynän viuhuneen ja jutun bensa on korjattu dieseliksi ja polttoaineeksi.)

Ovikelloa rimpautettiin reippaasti. Kävin avaamassa. Oli puhelinluetteloa tarjolla.

Mietin ääneen, että enkös ollut niitä kieltänyt.

Jakaja katsoi ovea. Ei ollut kieltolappua.

Eiku netin kautta, sanoin. Ei tiennyt hän siitä mitään. Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, etten ollut oikein varma itsekään.

Et varmaan sitten halua puhelinluetteloa, kysyy jakaja.

No en, vastaan.

Okei, sanoo hän, ja jatkaa matkaa. Suljen oven ja palaan tiskiurakan pariin, hymyillen.

Arkistosta: Ring ring (puhelinluettelosta kieltäytyminen alkuvuodesta 2005).

Yksi mukavimpia pieniä yksityiskohtia kännykässäni – vanha N95 – on se miten puhelin värähtää kun sen käynnistää. Se on jotenkin sympaattinen pieni palaute puhelimelta. Bzz, käynnistyn. Henkilökohtainen palaute, se on vain minulle eikä sitä ei muut huomaa.

Värinää käytetään oikeastaan aikan vähän hyväksi. Tottahan kännykkä värisee jonkun soittaessa minulle ja voi olla että puhelin värisee herätyskellon soidessa (täytyy tunnustaa etten ole pannut asiaa merkille), mutta siinäpä sitten se.

Olen tässä miettinyt, että pieni värähdys olisi paikallaan monessakin kohdassa, tietenkin valinnaisena, jotta ne joita asia harmittaa voisivat kytkeä värinän pois. Ne monet kohdat ovat niitä joissa puhelin odottaa minulta vastausta johonkin tiedusteluun ennen kuin se tekee mitään muuta, eli kun ruudulle ilmestyy dialogi johon on vastattava. Bzz, katso tänne.

Esimerkki. Istun bussissa ja luen uutisia verkosta kännykällä. Kun uutiset ovat luetut siirryn katsomaan onko minulle tullut meiliä. Koska nettiyhteys kännykässä on hidas, käännän, Gmailin latautumista odotellessani, huomioni esimerkiksi siihen mitä bussin ikkunan ulkopuolella tapahtuu. Jään pällistelemään maailmaa hetkeksi. Kun sitten siirrän huomioni puhelimeen odotan näkeväni inboxini sisällön mutta ruudulla odottaakin dialogi joka utelee haluanko oikeasti siirtyä salattuun yhteyteen. Jos puhelin olisi värähtänyt olisin tajunnut, että sillä on asiaa. Bzz, tee valinta. Oppisin ehkä jopa hyväksymään dialogin katsomatta ruutua.

Pieni värähdys on muutenkin mukavampi kuin äänipalaute.

Esimerkki. Naputtelen tekstiviestiä. Ennakoiva tekstinsyöttö ei tunnista sanaa jonka haluan kirjoittaa ja puhelin antaa palautteen äänenä, ehkä useampana jos naputtelen nopeasti. Vierestä kuuluu komenttia siitä, että vain amatööreillä on näppäinten äänet päällä. Niinpä. Jos äänen sijaan puhelin värähtäisi saisin ilmoituksen häiritsemättä muita. Bzz, virhe.

Kun HacKey tuli ensimmäistä kertaa vastaan, kävin kokeilemassa sitä mutta se ei toiminut, ainakaan minun Last.fm profiililleni, se vain jumahti eikä koskaan päässyt minkäänlaiseen lopputulokseen.

Nyt kun Tomi ja Kriisi ovat testanneet ja toimivaksi havainneet samaisen palvelun, kävin uudestaan kokeilemassa josko kuuntelemastani saisi aikaiseksi kivan piirakan.

Hetken se ruksutti. Sitten antoi tuloksen: E minor wins! 0% major / 100% minor. Eikä tietenkään piirtänyt tuloksesta piirakkaa. Tietenkään.

Kuuntelen näköjään aika yksipuolista musiikkia kun kaikki on E-mollia.

Höh.

No, käppyrännälkään kävin sitten katsomassa millaisella vauhdilla videot YouTubesta siirtyvät ruudulleni: YouTube Video Speed History. Tässä näyttäisi olevan selvästi enemmän vaihtelua kuin kuuntelemassani musiikissa.

Tänään, meilallessani erään tutun kanssa joka on tulossa autolla tänne (”helvettiin”, kuten meilissä luki ;) Kehä III:n ulkopuolelta, tuli mieleen, että mistä löytyy pysäköintipaikat kätevästi kerättynä yhteen verkkopalveluun?

Okei, keskustan parkkihallit löytyvät ihan Googlen itsensä kasaamasta tiedosta, mutta niiden aukioloajat eivät juurikaan. Ja missä muut pysäköintialueet?

Siksipä hyödyllinen verkkopalvelu, jonka voisi toteuttaa samaan tyyliin kuin Eat.fi (loistava ja hyödyllinen palvelu kaikille meille jotka joskus syövät, ja toisinaan myös juovat, jotain) voisi olla esimerkiksi: Parkkipaikat.fi (osoite on tätä kirjoittaessa vapaa).

Loistavaahan olisi jos parkkihalleista saisi aukioloaikoijen lisäksi myös ajantasatietoa vapaista parkkipaikoista. Ehkä jopa mainoksia palveluista (ansaintamalli?).

Kadunvarsista ja muista paikoista voisi olla tariffi- ja muut tiedot (pysähtymis- ja pysäköintikiellot, niiden kellonajat sekä asukaspysäköintivyöhykkeet). Ja jos kaupungin tiedotus olisi järkevässä kuosissa, mukaan voisi liittää katujen auraukset ja muut tapahtumat jotka muuttavat normaaleja paikoituskäytäntöjä. Eikä pidä unohtaa saavutettavuutta kuten inva-pysäköintilupapaikat ja liikuntavammaisille sopivat parkkipaikat (tai esim. parkkihallien hissit).

Entä ne kaikki parkkipaikat keskustan ulkopuolella, tuolla pidemmällä, joista pääsee julkisilla keskustaan? Niidenhän pitäisi löytyä palvelusta myös ja tietenkin myös yhteysliikenteen aikataulut ja poikkeustiedot (yhteistyötä HSL:n kanssa?).

Liikennetieto olisi varmaan myös mukava lisä, ruuhkat ja sensemmoset. Eikä sisältöä tietenkään tarvitse tai edes kannata rajoittaa vain Helsinkiin.

Jos tiedot olisivat järkevässä muodossa, voisi parkkipaikkatiedot siirtää esimerkiksi GPS-laitteeseen. Ja tuosta saisi muuten myös killeriapplikaation iPhonelle (siihen mukaan esim. ”lappuliisoja täällä juuri nyt” -painike). Ja tottahan palvelun pitää tarjota API jotta kerättyä tietoa voi käyttää kätevästi muuallakin.

Nyt vaan pitää odotella, että joku polkasee tuollaisen pystyyn.

Ihmisen, joka kännykän selaimella, pienellä pystyruudulla, onnistuu www.finnkino.fi-osoitteessa, jossa on näyttöä monikertaisesti suurempi sivusto, kirjautumaan palveluun, löytämään haluamansa elokuvan ja sille näytöspäivämäärän sekä -ajan, ja tämän lisäksi vielä varamaan liput tahtomilleen paikoille, pitäisi saada jonkinlainen mitali.

Missä on Finnkinon yksinkertainen verkkosivu pienille näytöille? Missä palvelu niille, jotka ovat niin hulluja, että yllättäen keksivät haluavansa elokuviin, mutta ovat ainoastaan puhelimen päässä internetistä?

Yllättävää kyllä, todistin eilen kuinka Nokian 6710:lla pystyi siihen, mihin oma vanha N95 ei taipunut. Se ei kuitenkaan ollut tuskatonta. Kiroilua ja sadattelua oli vähintään yhtä paljon kuin näytön vierittämistä, toiminnallisuuksien etsimistä ja oudosti toimivaa kännykkäselainta. Kyse ei ollut päättäväisyydestä vaan maniasta, pakosta todistaa mahdoton: Mennä rohkeasti sinne missä Finnkino ei selvästikään tahdo tehdä bisnestä. Onnistuminen oli yllätys (kyllä, jopa paikkojen valinta toimi), liput varattiin, mutta ei sitä tahtoisi tehdä samaa uudestaan.

Olin, kun pääsin isomman ruudun ääreen, odottanut löytäväni iPhonelle Finnkinon applikaation. En löytänyt. Löysin kyllä wap.finnkino.fi:n, mutta siellä asuu se yksi ja ainoa kännykkäruudulle sopimaton saitti. Hiukan ironista, tavallaan.

Olen tavallaan yllättynyt miten heikosti Suomen suurin elokuvateatteriketju toimii verkossa. Haloo! Nykyhetki kutsuu menneisyyttä – kuuleeko kukaan?