Heinäkuussa Night of the Prog -festivaalilla jäin jälleen kerran katselemaan kaikkia niitä viestejä joita ihmiset välittävät kaikille niille jotka ovat takanaan. Tästä inspiroituneena päätin tänä vuonna ottaa projektikseni kuvata ihmisten selkiä sillä ajatuksella, että pari hassua kuvaa ei välitä tunelmaa mutta päälle sata kuvaa voisi jo olla ihan mielenkiintoinen juttu. Näin syntyi sarja nimeltä Backs At Prog (138 kuvaa).
Kahden ympyrän Venn-diagrammi on presentaationa hiukan tylsä: Juusto+herneet = juustoherneet. Yksi plus yksi on kaksi. Semmoisella ei aiheuteta viestin vastaanottajassa ooh!/wow!-reaktiota, paitsi tietenkin jos siitä tehdään tarpeeksi jotain joka on sopivasti ihq ja skrubuttunutta (oh, melkein yhtä söpöä kuin kissavideo!).
On oikeasti oltava spektakuläärisempi, vaan ei kuitenkaan vaikea, etenkin jos haluaa esimerkiksi myydä jotain presentaatiollaan. Neljän ympyrän diagrammi jossa on 4+4+4+1 eli kolmetoista eri asiaa on vaikea (eikä se muuten ole Venn-diagrammi). Sellainen saattaa aiheuttaa viestin vastaanottajalle alemmuudentunteen, kun ei esitetystä ehkä saa selkoa. Harva haluaa tuntea itsensä tyhmäksi, etenkään jos pitää rahoistaan erota. Yksinkertaisempaa tarvitaan jos haluaa tuloksia.
Onko sattumaa, että kolmen ympyrän Venn-diagrammissa on 3+3+1 eli seitsemän asiaa? Juuri sopivasti se määrä asioita jonka sanotaan pysyvän ihmisen lyhytaikamuistissa samanaikaisesti. Se määrä linkkejä joita enimmillään joskus suositeltiin näytettäväksi verkkosivulla. Seitsemän. Sattumaa? Tuskin.
Hmm… Montakohan hyvää juttua on tungettu kolmen ympyrän Venn-diagrammiin presentaation vuoksi, vaikka idea olisi toiminut paremmin ilman Venniä ensinnäkään?
Sheena Iyengaring kirjasta The Art of Choosing löytyi pari sitaattia jotka kirjoitin muistiin.
Ensimmäinen puhuttelee minua siksi, että siinä on jollain tasolla jotain tuttua siitä millaisena koen valokuvaamiseni. Tosin minä teen ja motivoidun asioista nimenomaan palkkion vuoksi, mutta palkkio on oma mielihyvä onnistumisessa/kehittymisessä, kaikki muu on ylimääräistä kivaa.
You have control only over your actions, never over the fruit of your actions. You should never act for the sake of reward, nor should you succumb to inaction.
–
Bhagavad Gita
Toinen on loistava esimerkki demystifioinnista.
Intuition is nothing more and nothing less than recognition.
–
Herbert Simon
Samaisesta kirjasta jäi mieleen myös termi amateur restaurant goers joka tuntui jotenkin hassulta. Olen joskus huvikseni miettinyt termiä amatöörikävelijä sellaisista ihmisistä jotka esimerkiksi kaupungilla eivät osaa kävellä suoraan, kävelevät pyöräteillä, pysähtyvät yllättäen kuin seinään ilman mitään suurempaa syytä tai tukkivat (tyhmyyttään, ymmärtämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään) tien muilta kulkijoilta (ja nimenomaan tietenkin minulta!). Eihän ne kuitenkaan ole amatöörikävelijöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin tavalliset ihmiset. Samalla tavalla ravintoloissa käy tavallisia ihmisiä eikä mitään amatöörejä. Käy siellä sitten niitäkin jotka ovat sisäistäneet ravintolakulttuurista enemmän tietoa ja yksityiskohtia, mutta ei yhden henkilön osaaminen ja tieto tee toisesta henkilöstä amatööriä. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa jos tuntee tarvetta alleviivata tasoeroja, paukutella henkseleitä ja hyväillä omaa egoaan.
Jäin myös miettimään mitä Iyengar kirjoitti valinnanvarasta ja valinnavaran illuusiosta. Miten pelkkä illuusiokin toimii motivoivana voimana. Mietin, että internet tuntuu tarjoavan suorastaan loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia ja siksi on niin houkutteleva, mutta miten vähän siitä kaikesta mahdollisesta valitaan kuitenkaan käyttöön. Ehkä siksi, että on helpompi valita siitä mikä on tutumpaa, jo nähty, panostaa varman päälle, ilman isompaa riskiä ja laittamatta itseään likoon, ettei mokaa tai joudu noloon tilanteeseen. Asia joka tuli nettiä rakennellessa vastaan moneen otteeseen.
Ja miten 1990-luvun lopulla netissä tuli liikuttua niin eri tavalla. Ennen, kun netissä oli vähemmän tauhkaa (nykyiseen menoon verrattuna), tuli käytyä hyvin monilla sivuilla. Nykyään kun valinnanvaraa on monikertaisesti enemmän, ei samalla tavalla enää käy monilla sivuilla (tai ainakin tuntuu siltä), vaan arkipäiväisiksi muuttuneet palvelut (facebookit, youtubet, uutissivustot, jamitänäitänyton) tarjoavat jo sen verran valintoja, että se riittää (tai on jo sellaisenaan liikaa).
Ja miten Google Reader saa aikaiseksi saman tunteen josta kirjassa käytetään termiä TiVo Guilt. Syyllisyydentunne siitä, ettei ehdi käydä läpi kaikkea sitä minkä on itselleen varastoinut.
Ihan oli hyvä kirja tuo. Pani ajattelemaan.
I was thinking about this thing about restricting photography in public places. I think it’s sad in many ways but mostly it is sad because it means giving in. Let me explain.
These days you see a lot of talk about terrorism in every conceivable type of media. The aim of terrorism per definition is to create terror, fear. This fear is the fear about things you cannot control but which can have a big negative impact on things in your life. Big things, huge fear of the unknown, the uncontrollable danger that lurks everywhere and can strike at any moment unannounced. That is very scary indeed.
The restriction of photography in public places feeds this exactly same fear of the big dangerous unknown. It works in the same way as the threat of terrorism, with the only difference being that it’s not implemented by some strangers from outside one’s own culture or social circle, but by one’s own nation, own people. It is the fear that trickles from the powers that be into the minds of every citizen. It is a message from our leaders, and it tells us to be afraid. We have to give in, and fear the unknown.
Now, think about it, if you would like to sow fear into a group of people, wouldn’t it be best to turn peers against each other, to find a threat within the group so that the group starts controlling and restricting itself and its members? That’d be the ultimate deed of terrorism, terror feeding terror.
True, a bomb here, a plane crash there does get the media attention, wreak havoc and generate fear, but it also bumps up national pride, which fuels the fight response and might make people mentally stronger. A fear of harmful actions that can be taken by anyone anywhere is a fear without a specific target or face, or perhaps the face of someone you know, which is absolutely horrible in many ways. That’s a big fear, and that fear lurks not only near big internationally known targets, but also in small villages, on every street, in your neigbourhood, next door from you… perhaps even in your own home. How do you fight that? How do you fight a possible enemy hiding in plain view in your own community? Either you don’t fight it, which makes you look like a quitter and people start thinking you’re supporting this unknown menace, or then you fight it and at the same time spread more fear and paranoia in your own community. It’s a lose-lose situation for ordinary people, but a huge win for the ones that want to control.
I mean, if I was a terrorist, I wouldn’t go around taking pictures. Nope. I’d be the one telling people that taking pictures in public is something to be feared, something that shouldn’t be done and something that needs surveillance, preferably by every citizen. You know, go around actively planting more and more seeds of fear into people. It wouldn’t be as fast as a bomb, but certainly more destructive in the long run.
But I’m not a terrorist. I take pictures and believe that is good thing.
Pieni ambientti keitos jonka kokkasin yhden kuvaesityksen taustalle tuomaan hiukan tunnelmaa. Suosittelen kuuntelemaan kuulokkeilla.
City Lights by pni
Vaikka olen ottanut monivalotuksia aikaisemminkin, aloitin systemaattisemmin tutkimaan mitä kyseisellä tekniikalla voi saada aikaiseksi helmikuun 1. vuonna 2009. Näin pari vuotta myöhemmin, uskallan ehkä ruveta kuvittelemaan, että saatan jonain päivänä jopa ymmärtää mistä tässä voisi mahdollisesti olla kyse.
Vähän päälle kolme kuukautta aikaa siihen, että Roger Waters tuo pariksi illaksi seinäspektaakkelin tänne Euroopan ylämummoon. Pari viikkoa sen jälkeen kaikki kuusi Lontoon keikkaa O2 Areenalla kuvataan DVD:tä varten. Näissä kuudessa konsertissa tulee valokuvaaminen olemaan sallittua, mutta vain ilman salamaa.
Roger Waters will be filming and recording all 6 shows at The O2 Arena in London in May. For these shows, photographs are permitted but we must insist on NO Flash photography. Flash wipes out the images projected on the Wall, which are the most important part of the show. Any person who uses Flash will have their camera confiscated and could be removed from the Arena.
–
DPRP: Roger Waters – Recording for DVD
Ymmärrän toki, että salamavalojen välkkeet syövät tarkkaan harkitun valomaailman tehoa, eikä sellaista vilkettä ja välkettä ole välttämättä kiva katsella DVD:ltä. Mutta jäin miettimään näkemiäni suurareenoiden konsertteja: Yleisössä salamat välähtelevät, joskus todella tiuhaan ja ihan joka puolella katsomoa. Tietenkin: Pokkareissa ja käänyköissä jyrää automatiikka, eivätkä kuvien ottajat ymmärrä/osaa/välitä asiasta.
Mitenköhän aikoivat tuolta O2 Areenalta, joka vetää sisäänsä parisenkymmentätuhatta harrastelijavalokuvaaja, kerätä kamerat ja kännykät niiltä monilta tuhansilta ja taas tuhansilta jotka ymmärtämättään tai osaamattaan räpsäyttelevät salamavaloa? Eikö kameroita voisi suoraan vaan, kuten tapana on, kieltää kokonaan tai sallia vain ns. ”ammattikamerat”. Meinaan kun salamaa jo on väläytetty, on se jo häirinnyt videointia ja silloinhan tavallaan on jo myöhäistä käydä takavarikoimassa räpsyttelijän laitteisto. Kuulostaa tulevalta kaaokselta. Kuulostaa myös siltä, että saa olla aika paljon järjestyshenkilöitä paikalla. Kuulostaa vähän siltä, kuin tulossa olisi kohtaus The Wallista (Are there any flash photographers in the audience tonight? Get them up against the wall!).
kirjoituksille