skrubu

Joskus kun äkäinen internet-setä oli lyhyempi (ja hivenempi keveyempi), oli vaikka mitä kerhoa. Itse kuuluin ainakin Teräsmieskerhoon (moni kaveri Mustanaamiokerhoon), jossain vaiheessa lennokkikerhoon ja taisin käydä päiväkerhossakin jonkin aikaa (ei voi muistaa kaikkea) sekä tietenkin Kultapossukerhoon joka oli jotenkin kaikkien kerhojen äiti. Kerhotoiminta oli hip.

Etenkin sarjakuviin perustuvilla kerhoilla oli omia salakoodeja joita tulkitsemalla sai tietoja joista ei kerhon ulkopuoliset eivät tienneet mitään. Erittäin eksklusiivista. Mutta nämä salaiset viestit olivat aina jotenkinkin sidottu kerhon omaan toimintaan, nykyään kai se olisi joko brändiuskollisuuden pönkittämistä tai myynninedistämistä, silloin se oli jännää, selvästi jännempää kuin nenän kaivaminen.

Nykyään en tunne kuuluvani kerhoihin, vaikka kuulunhan minä oikesti. Kuulun esimerkiksi valokuvakerho Flickriin, keskustelu- ja prokrastinointikerho Facebookkiin ja vaikka mihin muuhun verkossa olevaan jollain muotoa sosiaaliseen ryhmään jossa ei kaikki ole automaattisesti mukana (eli minulla on tunnus ja salasana). Jotkut kerhot ovat avoimia ja niiden toimintaa voi katsella sivusta ilman, että kuuluu mukaan jengiin. Toiset ovat lukittuja ja niihin näkee vain jos on rekisteröitynyt kerholainen.

Yksi kohta jossa entisten aikojen kerhot eroavat näistä nykyisistä, on tietenkin se, että nykyisten elinehto on jäsentensä tuottama sisältö (ennen se oli kiva lisä), mutta myös se, että aikanaan kerhon aiheet olivat hyvin rajattuja kerhon omaan toimintaan. Nykykerhoissa toiminta on moninaista ja kerhohan oikeastaan vaan tarjoaa alustan jäsenilleen olla ihan mitään vaan.

Tähän väliin heitän pienen ajatusleikin. Kuvittele lounasravintola jolla on ruokalista. Tämä ruokalista on vapaasti luettavissa lounasravintolan seinien sisäpuolella. Nyt kuvittele itsesi miettimässä mihin lounasravintolaan menisit lounaalle – tänään on sellainen päivä, että voit mennä mihin tahansa lähiravintolaan lounaalle. Reippailetko lounasravintolasta lounasravintolasta lounasravintolaan katsomaan mitä on tarjolla ja kun olet tutustunut kaikkiin ruokalistoihin valitset jonkun ravintoloista lounaspaikaksi, vai haetko tiedon internetistä? (Minä haen tiedon netistä.)

Nyt kuvittele tämä: Lounasrvintola julkaisee ruokalistan seinensä ulkopuolella, mutta se näkyy vain Kultapossureholaisille. Jos olet kerholainen voit etukäteen tarkistaa mitä lounasravintolassa on tarjolla, jos et, pitää sinun käydä kyseisessä lounasravintolassa katsomassa seinältä mitä tänään on tarjolla. Lounasravintolalla ja Kultapossukerholla ei ole mitään sopimusta, eikä lounasravintola oikeastaan hyödy ainakaan suoraan rahallisesti mitenkään siitä, että julkaisee ruokalistansa Kultapossukerhon sivuilla. Kultapossukerho taas tietenkin hyötyy siitä, että se voi lounaslistan yhteydessä näyttää omia mainoksiaan. Olisko tällainen toiminta lounasravintolalta mielestäsi järkevää? Onko lounasravintolan hyvä rajata yleisö yhden kerhon mukaan?

Vaihda edellisestä kappaleesta Kultapossukerho Facebookiksi. Onko silloin järkevää, että lounasravintola rajaa ruokalistansa näkyvyyden fyysisen tilaansa ohella vain Facebook-kerholaisille? Tämä lounasravintola siis tukee Facebookkia sen omassa bisneksessään ja samalla rajaa oman bisneksensä näkyvyyttä. En tiedä miten te tekisitte, mutta jos minulla olisi lounasravintola, en rajaisi ruokalistan näkyvyyttä vaan pyrkisin maksimoimaan sen.

Nythän tilanne ei oikeasti ole näin paha. Mutta puoli vuotta tässä minulla meni ihmetellessä miksen mistään löydä Kipsarin ruokalistaa mistään. Moni teistä jotka klikkasitte itsenne Kipsarin sivuille tuosta äskeisestä linkistä varmaan ihmettelette, että miten olen voinut olla huomaamatta ruokalistaa? Helppoa: Selaimessani on Facebook Disconnect lisäosa, eli se pitää huolen, ettei Kultapossuke… eiku Facebook pysty seuraamaan liikkeitäni oman saittinsa ulkopuolella (minulle riittää se, että Google jo tietää kaiken).

Olen varmaan vähemmistössä, mutta minulla on vaikea tajuta, että joku pitää Facebook-kerhoa pääasiallisena julkaisualustana. Paljon järkevämpää olisi julkaista avoimesti Facebookin ulkopuolellla (esim. blogiin) ja sitten syndikoida sisältöä ympäri verkkoa (esim. Facebookkiin, Twitteriin, syötelukijoihin ja mitä kaikkea noita nyt on johon voi sisältöä tunkea). Vaan niinhän historia on todistanut, ettei hyvä aina voita (vrt. videoformaatit VHS vastaan Beta) vaan siitä joka saa parhaan jalansijan tavalla tai toisella, vaikka parempaa olisi tarjolla, tulee de facto standardi (vähän niiku .doc tai .ppt) koska lähes kaikki käyttää sitä (ja siksi muidenkin on).

Jouluvoi, juhlavoi
Jos ei jouluna ole voita (voiko joulupukki tullakaan?)
Varpunen jouluvoissa
En etsi valtaa loistoa, vaan voita päälle maan
Oi jouluvoi, oi jouluvoi, ja karppis uskolliset
Hei, karppi-ukot hyppikää, nyt on rasvan raikkahin aika
Rasvassa härkien kaukalon
Jouluvoi on pakastettu, karppi on jo ovella
On hanget korkeat nietokset, vaan rasva, rasva on meillä
Jouluvoi on muutakin kuin kissaa sekä vettä

(Inspiroiduin kirjoittamastani Facebook-kommentista levittämään rasvaista joulunsanomaa hiukan tänne bloginkin puolelle.)

Ostin CD:n. Ihan aidon oikean fyysisen esineen. Se tuli postissa. Royal Mail luki kuoren päällä. Tyylikkäämpi nimi kuin vastaavalla kotimaisella toimijalla.

Olin hankkinut levyn jo etukäteen, ennen kuin se julkaistiin. Olen fani. Bändin nimi on The Tangent. Olen ollut mukana rahoittamassa bändin edellistä levyä. Tätä en. Tähän bändillä oli kiva idea: Pitävät soolokilpailun. Paras soolo pääsee levylle. Hyvä oli voittaja. Bändi on myös aktiviinen Facebookissa. Hyvä meininki. Ja musiikkia minun mieleeni.

Hieno tunne se, kun postissa viimeinkin tulee levy jota on odottanut. Tähän ei verkon kautta ostetut fileet kykene. Suojamuovin kuoriminen. Kannen avaaminen ensimmäistä kertaa. Pieni vihkonen ja kas, levy-yhtiön ylläri: ilmaisia biisejä verkon kautta. Kiva. Levy läppäriin ja musiikin siirto mukana kulkevaan soittimeen. Sopivasti juuri eilen sain viimeisimmän kirjan kuuneltua (joka oli täynnä brittisarkasmia ja täyttä asiaa). Olen kyllä kuullut jokusen biisin jo tältä uusimmalta verkossa, mutta en kokonaisuutta. Matkalla koululle tänään kuuntelen levyn. Paitsi, että kävely ei kestä läheskään niin pitkään kuin levy. Ehkä pitää kävellä hitaasti. Comm on levyn nimi.

Niistä kymmenestä ilmaisesta biisistä joita levy-yhtiö, Inside Out Music, tarjoaa, on minulla jo kuusi entuudestaan. No, neljä on ihan jees, kun ei osannut yhtäkään odottaa.

Hevosista puheen ollen. Tietääkö joku jotain ohjelmaa jolla voisi näppärästi kertarykäyksellä yhdistää iTuneksessa tupla-albumit yhdeksi niin, että tiedot kappalenumeroinnista ja biisien määrästä pysyisi loogisena? Jotenkin koko ajatus tupla- tai tripla-albumijaosta kompuutterissa on vähän hölmö kun jako johtuu muoviläpysköistä (eihän CD:lläkään ole vinyylin A ja B puolta erikseen [edes mainintana biisilistassa, enää]).

I think that people who claim Flickr to be dead or bash the service for not being social enough don’t really get what Flickr is about.

Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.
–
Albert Einstein

Ok, I do agree,that Flickr could have a tad (or a lot) better UI for viewing the images, but a UI has never been a hinder for people when they really want something. I mean, if it was up to the UI nobody would’ve used MySpace, ever. Yet it was hugely popular (and is still a good place to find music from bands not featured elsewhere). And yes, the times are different now, and among all new fads, new hangouts, shiny bright UIs and gimmicks Flickr is as it has been for a long while (there has been some changes and upgrades recently which the ones declaring the death of Flickr forget to mention) but change, even though we have been conditioned to believe so, is not an intrinsic value.

Flickr is not about you as a person. It’s not about being social and hang out with whoever publishes images on the web (which is about everybody and their cousins and pets), frankly that’s why there’s sites like Facebook or Google+. If you crave social recognition Flickr isn’t the place for you.

Flickr is all about the photo. The social part is not the main issue, the pictures are, and in that way Flickr is very much still the king. The people publishing images on Flickr are, I think, subordinate to the images. The thing with Flickr, what makes it good, is the joy of finding and discovering pictures. Something that you achieve only by being an active viewer and not just by pushing your own pics out in the wide open internet.

Going through the favorite images of someone who favorited one of your images is a hoot and gives you a broader sense of somebody else’s visual thinking than only looking at the images they themselves publish – and that is nothing a chunk of code can do. In that sense yes, Flickr is old fashioned. It doesn’t just offer you off the shelf recommendations that some programmer or planner who doesn’t know you thinks might interest you. You need to do something yourself! And that makes Flickr a really tough place for social media diluted mental self pollutionists with their fizzy drinks and pizzas (or low carb raw food smoothies) to survive in. You need to have the patience, you know not eat your marshmallows at once.

Compared to Flickr, Facebook and Google+ are like the television while Flickr is like a big photo album that doesn’t open up for the impatient, lazy or the one’s mesmerized by effects and whatnot tech stuff. You got to work for it and follow your own instincts. Be there, be active, do things – all that stuff that Facebook has taken, automated, mashed up and now spoon-feeds us as an endless flow of everything and a bit more.

Niin se viikko vierähti. Vähän sadetta ja viileätä, sitten pilvetöntä ja lämmintä. Aivan loistavaa seuraa. Loistavaa ruokaakin. Liian nopeasti meni aika, kuten aina kun on kivaa. Niinhän sen tietenkin kuuluu mennäkin, ei se muuten olisi niin arvokasta.

Olihan se myöhässä, juna, mutta mikäs siinä oli odotellessa, laiturilla kaksi. Päivä oli kesän toistaiseksi lämpimin, ainakin omalta kohdaltani. Luulisin, tai uskaltaisin väittää.

Tevlig resa. Vaunu kaksi, ikkunapaikka 47. Lipun leimaus ja puolen tunnin tirsat. Seinäjoelle vielä vähän matkaa. Tekstiviesti kertoi hämähäkin ravinneen itsensä sillä paarmalla joka seittiin heitettiin. Hyvä hämis, vastasin. Kehuin myös tietenkin ruokkijaa, paarman heittäjää.

Aurinko laski mun selkäni taa (takaoikealle ollakseni hiukan tarkempi) eikä se värjännyt kenenkään hiuksia punaisellaaaaa aaa aaa aaan, en ainakaan huomannut, että näin olisi tapahtunut. Istuin ikkunan vieressä ravintolavaunussa.

Olimme jossain Seinäjoen ja Tampereen välillä IC 58:ssa Oulusta Helsinkiin. Alkuillan aurinko valaisi etuvasemmalla istuneen miehen, joka oli kuin joulupukki vitivalkoisine partoineen ja hiuksineen sekä punaisine paitoineen, seuranaan tällä oli joulumuori (mitä oletettavimmin) ja kolme lasta (lapsenlapsia, päättelin). Joulupukin pöydässä eivät lapset syöneet kiltisti salaattejaan, ne jäivät lautasille. Vaan ei tuosta kyllä toruttu, tai juuri mitään muutakaan pöydässä sanottu. Hiljaa olivat paljon ja lukivat. Aku Ankkaa ainakin nuoremmalla väellä ja jotain selvästi vähemmän kuvitettua vanhemmalla. Limua lapsilla, pukilla ja muorilla kuoharia sekä pari nopeasti vaihdettua romanttista vilkaisua tosiinsa.

Ennen Tamperetta takaisin omalle paikalle ja läppäri auki. Kuulokkeissa Gazpachoa ja Big Big Trainia sopivan melankolisesti. Sähköä seinästä hiukan pätkien, nettiä tikusta yllättävän hitaasti. Hitaasti vaikka juna olla möllötti paikallaan yhdellä jos toisella asemalla ja maitolaiturilla. Luulisi nyt että edes pysähdyksissä vauhtia löytyisi, pätkimättä. Facebook. Flickr. Uutisia ja kuvia. Kreikan protestit.

Böle, Pasila. Ikkunan ohi kävelee tutun näköinen valkoparta seurueineen.

Sitten Linnunlaulu, Töölönlahti ja iltarusko. Juna pysähtyi päärautatieasemalle ajallaan. Nelosen ratikalla kohti Taka-Töölöä.

Yöt ovat täällä kyllä selvästi pimeämpiä.

Skandislaavilainen.

Puolen vuorokauden pohdinnan ja makustelun jälkeen laitan sanan tännekin muistiin, ettei unohdu, tai jos joku hakee niin löytää muualtakin kuin lärvikirjasta.

Niin. Sitä minä vaan, että olisi tavallaan aika kiva, tulin ajatelleeksi kun junassa istuin, jos jossain olisi tarjolla semmoinen aikataulu joka kertoisi moneltako juna on milläkin pysäkillä. Meinaan siinä sitä istuu junassa ja ei ole mitään hajua mistään sellaisesta, että missä kaikkialla juna pysähtyy ja monelta, paitsi mitä nyt joskus tipoittain kuulutukset kertovat. Kivahan se olisi, jos tämä Kiva Aikataulu (nimiehdotus, saa käyttää ihan ilmaiseksi) kävisi ja kukkuisi puhelimessa.

Voisin aikataululle ilmoittaa, tai ehkä se jotenkin jo tietäisi, koska olen lipun ostanut (Kivan Aikataulun kautta?), että istun ikkunapaikalla 33, vaunussa 7 ja, että juna on IC49 sekä sen mistä minne reissaan, monelta on lähtö ja monelta pitäisi olla perillä ja kaikki tuommoinen mitä nyt reissusta noin yleensä voi tietää. Siinä voisi sitten katsoa, ajankuluksi vaikka, mikä on seuraava asema (junan omat kuulutukset ovat joskus todella hiljaisia tai lähes kuulumattomia) ja paljonko sinne on matkaa niin ajallisesti kuin kilometreinä. Samalla voisi seurata ollaanko myöhässä ja kuinka hirveästi (tai ehkä, yllättäen, ei ollenkaan ;).

Ohjelma puhelimessa voisi sitten iskeä vaikka mitä tarinaa matkalla. Junalivefeedi, tavallaan. Paikkojen nimiä, junan nopeutta, paljonko pienempi hiilijalanjälki tällä hetkellä on junalla matkustaessa syntynyt verrattuna jos vaikka olisi skootterilla liikenteessä.

Sellainen olisi kiva. Etenkin kiva se olisi, jos siinä sitten vielä olisi vaikka junan vaunukartta, joka kertoisi erilaisten vaunujen erikoisuudet (allergia, lapset, kotieläimet, tupakkakoppi jne) sekä tietenkin ravintolavaunun tai -vaunujen (joissain junissa niitä on kaksi) sijainnin omaan paikkaan nähden ja onko kyseessä enemmän ruokailu- vai juomailuvaunu. Siihen voisi varmaan jonkun mainoksenkin laittaa. Että jättilihis kahdella nakilla nyt miinus viisi prosenttia. Sikakallis ja ylihintainen se yhä olisi, mutta alennus on aina alennus.

Sinulla on vielä kolme tuntia aikaa, ennen kuin juna saapuu sinne minne olet menossa. Siinä ajassa ehdit syödä parikin jättilihistä kahdella nakilla. Ravintolavaunu on siitä sinun paikalta vain kaksi vaunua menosuuntaan. Kahvit kaupanpäälle? Tuskin tietenkään junahinnoin, mutta ajatustasolla kyllä. Oikeasti ehkä joku muu houkutin. Aikainen aamu? Tule nauttimaan aamiainen vaunussa 4. Mahdollisesti ehkä jopa hinnasto. Digitaalinen kanta-asiakaskunponki? Joka kymmenes sumppi ilmaiseksi. Ehkä tieto siitä onko junassa tarjoiluvaunu. Ja ehkä visailu, jossa kysytään vaikka jos Visa Electron toimii junassa (johon kaikki vastaavat tietenkin ei, koska ei se koskaan toimi junassa). Mahdollisesti jopa kilpailu jossa ihan olisi oikeita voittojakin?

Tai jos istuu uppoutuneena filosofisiin ajatuksiin siinä juomapainoitteisessa ravintolavaunussa, niin tämä Kiva Aikataulu voisi ilmoittaa, että puolen tunnin kuluttua sinun olisi aika kiivetä junasta, joten nyt vessan kautta omalle paikalle keräämään kamppeet kasaan, hopihopi. Sää asemalla näyttäisi olevan lämmin ja aurinkoinen, mutta tuulinen joten pidä hatustasi hyvin kiinni.

Sitten olisi kiva sellainen, että Kiva Aikataulu myös pitäisi matkustajan ajan tasalla kun tämä istuu esimerkiksi mykällä asemalla, kuten kävi tässä vastikään: Ei mitään kuulutuksia siitä, että juna on myöhässä. Ei kuulutuksia myöskään kun juna sitten melkein 30 min myöhässä saapui raiteelle kaksi. Hiljaista oli lähtiessäkin, ei kuulunut mistään, että ”Avgåår. Fråån spåår. Tvåå. Trevligresa”. Kiva Aikataulu voisi tällaisissa tapauksissakin auttaa. Kertoa myös sen, että myöhästyminen johtuu esim. ratatöistä. Parempi tällaisenkin tiedon olisi olla vapaata ja kaikkien saatavissa kuin piilossa ja lukkojen takana.

Ehkä kaikenlainen, mutta tietenkin täysin vapaaehtoinen, Facebook- ja Twitter-integraatiokin olisi paikallaan. Ei ehkä vain siksi, että voisi ilmoitella missä menee, vaan siksi, että voisi tarkistaa onko junassa tuttuja.

Ja se mikä olisi myös oikein kivaa ja etenkin pitkillä matkoilla hyvää ajankulua olisi jos veturissa olisi kamera menosuuntaan päin ja jonka kuvaa voisi siitä puhelimen ruudulta pällistellä. Viuh ja suih maisemat vaihtuvat kun rautahevonen juoksee. Saavumme asemalle. Lähdemme asemalta. Minä ainakin katselisin. Katselisin sellaista junissa olevista monitoreistakin, mutta eihän niillä näytetä juuri mitään (edes hyödyllistä informaatiota).

Olisi helppoa keksiä lisää kaikenlaista Kivan Aikataulun avulla saatavaa junamatkaajalle ja VR:lle hyödyllistä ja mielenkiintoista juttua, mutta mitäpä minä niitä tähän, sillä tuskin tuollaista Kivaa Aikataulua koskaan kukaan tulee näkemään. Sellainen kun olisi aivan liian hyvää palvelua. Antaisivat edes tiedot vapaasti jakoon niin saisi joku silläkin jotain nykyaikaista tehtyä.

Sheena Iyengaring kirjasta The Art of Choosing löytyi pari sitaattia jotka kirjoitin muistiin.

Ensimmäinen puhuttelee minua siksi, että siinä on jollain tasolla jotain tuttua siitä millaisena koen valokuvaamiseni. Tosin minä teen ja motivoidun asioista nimenomaan palkkion vuoksi, mutta palkkio on oma mielihyvä onnistumisessa/kehittymisessä, kaikki muu on ylimääräistä kivaa.

You have control only over your actions, never over the fruit of your actions. You should never act for the sake of reward, nor should you succumb to inaction.
–
Bhagavad Gita

Toinen on loistava esimerkki demystifioinnista.

Intuition is nothing more and nothing less than recognition.
–
Herbert Simon

Samaisesta kirjasta jäi mieleen myös termi amateur restaurant goers joka tuntui jotenkin hassulta. Olen joskus huvikseni miettinyt termiä amatöörikävelijä sellaisista ihmisistä jotka esimerkiksi kaupungilla eivät osaa kävellä suoraan, kävelevät pyöräteillä, pysähtyvät yllättäen kuin seinään ilman mitään suurempaa syytä tai tukkivat (tyhmyyttään, ymmärtämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään) tien muilta kulkijoilta (ja nimenomaan tietenkin minulta!). Eihän ne kuitenkaan ole amatöörikävelijöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin tavalliset ihmiset. Samalla tavalla ravintoloissa käy tavallisia ihmisiä eikä mitään amatöörejä. Käy siellä sitten niitäkin jotka ovat sisäistäneet ravintolakulttuurista enemmän tietoa ja yksityiskohtia, mutta ei yhden henkilön osaaminen ja tieto tee toisesta henkilöstä amatööriä. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa jos tuntee tarvetta alleviivata tasoeroja, paukutella henkseleitä ja hyväillä omaa egoaan.

Jäin myös miettimään mitä Iyengar kirjoitti valinnanvarasta ja valinnavaran illuusiosta. Miten pelkkä illuusiokin toimii motivoivana voimana. Mietin, että internet tuntuu tarjoavan suorastaan loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia ja siksi on niin houkutteleva, mutta miten vähän siitä kaikesta mahdollisesta valitaan kuitenkaan käyttöön. Ehkä siksi, että on helpompi valita siitä mikä on tutumpaa, jo nähty, panostaa varman päälle, ilman isompaa riskiä ja laittamatta itseään likoon, ettei mokaa tai joudu noloon tilanteeseen. Asia joka tuli nettiä rakennellessa vastaan moneen otteeseen.

Ja miten 1990-luvun lopulla netissä tuli liikuttua niin eri tavalla. Ennen, kun netissä oli vähemmän tauhkaa (nykyiseen menoon verrattuna), tuli käytyä hyvin monilla sivuilla. Nykyään kun valinnanvaraa on monikertaisesti enemmän, ei samalla tavalla enää käy monilla sivuilla (tai ainakin tuntuu siltä), vaan arkipäiväisiksi muuttuneet palvelut (facebookit, youtubet, uutissivustot, jamitänäitänyton) tarjoavat jo sen verran valintoja, että se riittää (tai on jo sellaisenaan liikaa).

Ja miten Google Reader saa aikaiseksi saman tunteen josta kirjassa käytetään termiä TiVo Guilt. Syyllisyydentunne siitä, ettei ehdi käydä läpi kaikkea sitä minkä on itselleen varastoinut.

Ihan oli hyvä kirja tuo. Pani ajattelemaan.

TED: Sheena Iyengar on the art of choosing