skrubu

Joskus kun äkäinen internet-setä oli lyhyempi (ja hivenempi keveyempi), oli vaikka mitä kerhoa. Itse kuuluin ainakin Teräsmieskerhoon (moni kaveri Mustanaamiokerhoon), jossain vaiheessa lennokkikerhoon ja taisin käydä päiväkerhossakin jonkin aikaa (ei voi muistaa kaikkea) sekä tietenkin Kultapossukerhoon joka oli jotenkin kaikkien kerhojen äiti. Kerhotoiminta oli hip.

Etenkin sarjakuviin perustuvilla kerhoilla oli omia salakoodeja joita tulkitsemalla sai tietoja joista ei kerhon ulkopuoliset eivät tienneet mitään. Erittäin eksklusiivista. Mutta nämä salaiset viestit olivat aina jotenkinkin sidottu kerhon omaan toimintaan, nykyään kai se olisi joko brändiuskollisuuden pönkittämistä tai myynninedistämistä, silloin se oli jännää, selvästi jännempää kuin nenän kaivaminen.

Nykyään en tunne kuuluvani kerhoihin, vaikka kuulunhan minä oikesti. Kuulun esimerkiksi valokuvakerho Flickriin, keskustelu- ja prokrastinointikerho Facebookkiin ja vaikka mihin muuhun verkossa olevaan jollain muotoa sosiaaliseen ryhmään jossa ei kaikki ole automaattisesti mukana (eli minulla on tunnus ja salasana). Jotkut kerhot ovat avoimia ja niiden toimintaa voi katsella sivusta ilman, että kuuluu mukaan jengiin. Toiset ovat lukittuja ja niihin näkee vain jos on rekisteröitynyt kerholainen.

Yksi kohta jossa entisten aikojen kerhot eroavat näistä nykyisistä, on tietenkin se, että nykyisten elinehto on jäsentensä tuottama sisältö (ennen se oli kiva lisä), mutta myös se, että aikanaan kerhon aiheet olivat hyvin rajattuja kerhon omaan toimintaan. Nykykerhoissa toiminta on moninaista ja kerhohan oikeastaan vaan tarjoaa alustan jäsenilleen olla ihan mitään vaan.

Tähän väliin heitän pienen ajatusleikin. Kuvittele lounasravintola jolla on ruokalista. Tämä ruokalista on vapaasti luettavissa lounasravintolan seinien sisäpuolella. Nyt kuvittele itsesi miettimässä mihin lounasravintolaan menisit lounaalle – tänään on sellainen päivä, että voit mennä mihin tahansa lähiravintolaan lounaalle. Reippailetko lounasravintolasta lounasravintolasta lounasravintolaan katsomaan mitä on tarjolla ja kun olet tutustunut kaikkiin ruokalistoihin valitset jonkun ravintoloista lounaspaikaksi, vai haetko tiedon internetistä? (Minä haen tiedon netistä.)

Nyt kuvittele tämä: Lounasrvintola julkaisee ruokalistan seinensä ulkopuolella, mutta se näkyy vain Kultapossureholaisille. Jos olet kerholainen voit etukäteen tarkistaa mitä lounasravintolassa on tarjolla, jos et, pitää sinun käydä kyseisessä lounasravintolassa katsomassa seinältä mitä tänään on tarjolla. Lounasravintolalla ja Kultapossukerholla ei ole mitään sopimusta, eikä lounasravintola oikeastaan hyödy ainakaan suoraan rahallisesti mitenkään siitä, että julkaisee ruokalistansa Kultapossukerhon sivuilla. Kultapossukerho taas tietenkin hyötyy siitä, että se voi lounaslistan yhteydessä näyttää omia mainoksiaan. Olisko tällainen toiminta lounasravintolalta mielestäsi järkevää? Onko lounasravintolan hyvä rajata yleisö yhden kerhon mukaan?

Vaihda edellisestä kappaleesta Kultapossukerho Facebookiksi. Onko silloin järkevää, että lounasravintola rajaa ruokalistansa näkyvyyden fyysisen tilaansa ohella vain Facebook-kerholaisille? Tämä lounasravintola siis tukee Facebookkia sen omassa bisneksessään ja samalla rajaa oman bisneksensä näkyvyyttä. En tiedä miten te tekisitte, mutta jos minulla olisi lounasravintola, en rajaisi ruokalistan näkyvyyttä vaan pyrkisin maksimoimaan sen.

Nythän tilanne ei oikeasti ole näin paha. Mutta puoli vuotta tässä minulla meni ihmetellessä miksen mistään löydä Kipsarin ruokalistaa mistään. Moni teistä jotka klikkasitte itsenne Kipsarin sivuille tuosta äskeisestä linkistä varmaan ihmettelette, että miten olen voinut olla huomaamatta ruokalistaa? Helppoa: Selaimessani on Facebook Disconnect lisäosa, eli se pitää huolen, ettei Kultapossuke… eiku Facebook pysty seuraamaan liikkeitäni oman saittinsa ulkopuolella (minulle riittää se, että Google jo tietää kaiken).

Olen varmaan vähemmistössä, mutta minulla on vaikea tajuta, että joku pitää Facebook-kerhoa pääasiallisena julkaisualustana. Paljon järkevämpää olisi julkaista avoimesti Facebookin ulkopuolellla (esim. blogiin) ja sitten syndikoida sisältöä ympäri verkkoa (esim. Facebookkiin, Twitteriin, syötelukijoihin ja mitä kaikkea noita nyt on johon voi sisältöä tunkea). Vaan niinhän historia on todistanut, ettei hyvä aina voita (vrt. videoformaatit VHS vastaan Beta) vaan siitä joka saa parhaan jalansijan tavalla tai toisella, vaikka parempaa olisi tarjolla, tulee de facto standardi (vähän niiku .doc tai .ppt) koska lähes kaikki käyttää sitä (ja siksi muidenkin on).

Annoin hiukan periksi joululle. Ihan vähän. En kuitenkaan mennyt hankkimaan mitään puuta kämppään, vaan pelkästään valot. Puu, tai no jonkinlainen versio puusta, oli jo, ja siitä sen ajatuksen sainkin tässä iltana eräänä.

Piti hankkimani hiukan kitschimmät valot. Ei ihan semmoisia pizzakebabvilkkudiskovaloja, mutta moniväriset kuitenkin. Eipä ollut sellaisia Tarjoustalossa enää tarjolla, oli vain ulkokäyttöön tarkoitettuja, joissa on lähemmä tai jopa yli sata valoa. Se olisi liioittelua pienessä kämpässäni. Joten nappasin mukaani parikymmenen tuikun klassisen valkoiset.

Sitten koristelin puun, tai siis Manfrotto 055:seni valoin ja violá^*): Joulujalusta!

Wie treu sind deine Blätter!

Ja siinä se nyt iloisesti loistaa hyperkaupallisen juhlan sanomaa television vieressä.

–
*) Kuten erään entisen pomoni poika pienenä sanoi.

Tulinpa huomanneeksi tällaisen jutun Google+:ssasta.

Heitin Google+:aan linkin häästanssikuvaan jonka Flickrissä julkaisin ja G+ tapansa mukaan haki postaukseeni pienen kuvan. Kuvaa klikatessa tapahtuu sama kuin linkkiä klikatessa, eli linkki avautuu Flickriin. Tämä on mielestäni täysin loogista.

Mobiiliversiossa ja G+-applikaatiossa (Android ainakin) linkkiä klikkaamalla (vai mitä ”täppäämistä” se nyt onkaan) siirtyy Flickriin, mutta pikkukuvaa klikatessa (johon on nakkisormin helpompi osua kuin tekstilinkkiin) aukeaa kuva kuin olisin lisännyt sen postaukseeni, eli se näkyy isompana G+:ssassa otsikolla Photos shared in post (mobiiliversio) tai Photos from posts (applikaatio). En siis olekaan postannut vain linkkiä, vaan tällä logiikalla itse kuvan.

Tämä G+:an tapa näyttää linkitettyä sisältöä kokonaan omassa palvelussaan on harmittava. Ei vain siksi, että se vähentää liikennettä kuvaani Flickrissä (mobiilipuolelta tuskin tulee valtava kävijämäärä, mutta kuitenkin), vaan myös siksi, että kuva on olemassa jossain päin G+:aa, mutta se ei näy niiden kuvien joukossa jotka olen postannut suoraan G+:aan vaikka kuvan klikkauksen mukaan sen loogisesti pitäisi siellä olla. Sekä myös siksi, että tämä isompi kuva jonka G+ näyttää kännykässä näyttäisi olevan suurennettu versio pikkukuvasta, eli laatu on aika huono.

Apple iTunes EULA thorugh Wordle.

Apple iTunes EULA

I think that people who claim Flickr to be dead or bash the service for not being social enough don’t really get what Flickr is about.

Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.
–
Albert Einstein

Ok, I do agree,that Flickr could have a tad (or a lot) better UI for viewing the images, but a UI has never been a hinder for people when they really want something. I mean, if it was up to the UI nobody would’ve used MySpace, ever. Yet it was hugely popular (and is still a good place to find music from bands not featured elsewhere). And yes, the times are different now, and among all new fads, new hangouts, shiny bright UIs and gimmicks Flickr is as it has been for a long while (there has been some changes and upgrades recently which the ones declaring the death of Flickr forget to mention) but change, even though we have been conditioned to believe so, is not an intrinsic value.

Flickr is not about you as a person. It’s not about being social and hang out with whoever publishes images on the web (which is about everybody and their cousins and pets), frankly that’s why there’s sites like Facebook or Google+. If you crave social recognition Flickr isn’t the place for you.

Flickr is all about the photo. The social part is not the main issue, the pictures are, and in that way Flickr is very much still the king. The people publishing images on Flickr are, I think, subordinate to the images. The thing with Flickr, what makes it good, is the joy of finding and discovering pictures. Something that you achieve only by being an active viewer and not just by pushing your own pics out in the wide open internet.

Going through the favorite images of someone who favorited one of your images is a hoot and gives you a broader sense of somebody else’s visual thinking than only looking at the images they themselves publish – and that is nothing a chunk of code can do. In that sense yes, Flickr is old fashioned. It doesn’t just offer you off the shelf recommendations that some programmer or planner who doesn’t know you thinks might interest you. You need to do something yourself! And that makes Flickr a really tough place for social media diluted mental self pollutionists with their fizzy drinks and pizzas (or low carb raw food smoothies) to survive in. You need to have the patience, you know not eat your marshmallows at once.

Compared to Flickr, Facebook and Google+ are like the television while Flickr is like a big photo album that doesn’t open up for the impatient, lazy or the one’s mesmerized by effects and whatnot tech stuff. You got to work for it and follow your own instincts. Be there, be active, do things – all that stuff that Facebook has taken, automated, mashed up and now spoon-feeds us as an endless flow of everything and a bit more.

Tämä on jatkoa vuosi sitten tekemälleni listaukselle.

Tässä Flickrin intrestingness-kaavan mukaan kymmenen kiinnostavinta kuvaani:

Ja tässä kymmenen eniten katsomiskertoja kerännyttä kuvaa:

Oma top10 kesä-, heinä- ja elokuun kuvista voisi ehkä olla tämä:

Vuoden kuluttua nämäkin listat näyttävät erilaisilta.

Heinäkuussa Night of the Prog -festivaalilla jäin jälleen kerran katselemaan kaikkia niitä viestejä joita ihmiset välittävät kaikille niille jotka ovat takanaan. Tästä inspiroituneena päätin tänä vuonna ottaa projektikseni kuvata ihmisten selkiä sillä ajatuksella, että pari hassua kuvaa ei välitä tunelmaa mutta päälle sata kuvaa voisi jo olla ihan mielenkiintoinen juttu. Näin syntyi sarja nimeltä Backs At Prog (138 kuvaa).

Niin se viikko vierähti. Vähän sadetta ja viileätä, sitten pilvetöntä ja lämmintä. Aivan loistavaa seuraa. Loistavaa ruokaakin. Liian nopeasti meni aika, kuten aina kun on kivaa. Niinhän sen tietenkin kuuluu mennäkin, ei se muuten olisi niin arvokasta.

Olihan se myöhässä, juna, mutta mikäs siinä oli odotellessa, laiturilla kaksi. Päivä oli kesän toistaiseksi lämpimin, ainakin omalta kohdaltani. Luulisin, tai uskaltaisin väittää.

Tevlig resa. Vaunu kaksi, ikkunapaikka 47. Lipun leimaus ja puolen tunnin tirsat. Seinäjoelle vielä vähän matkaa. Tekstiviesti kertoi hämähäkin ravinneen itsensä sillä paarmalla joka seittiin heitettiin. Hyvä hämis, vastasin. Kehuin myös tietenkin ruokkijaa, paarman heittäjää.

Aurinko laski mun selkäni taa (takaoikealle ollakseni hiukan tarkempi) eikä se värjännyt kenenkään hiuksia punaisellaaaaa aaa aaa aaan, en ainakaan huomannut, että näin olisi tapahtunut. Istuin ikkunan vieressä ravintolavaunussa.

Olimme jossain Seinäjoen ja Tampereen välillä IC 58:ssa Oulusta Helsinkiin. Alkuillan aurinko valaisi etuvasemmalla istuneen miehen, joka oli kuin joulupukki vitivalkoisine partoineen ja hiuksineen sekä punaisine paitoineen, seuranaan tällä oli joulumuori (mitä oletettavimmin) ja kolme lasta (lapsenlapsia, päättelin). Joulupukin pöydässä eivät lapset syöneet kiltisti salaattejaan, ne jäivät lautasille. Vaan ei tuosta kyllä toruttu, tai juuri mitään muutakaan pöydässä sanottu. Hiljaa olivat paljon ja lukivat. Aku Ankkaa ainakin nuoremmalla väellä ja jotain selvästi vähemmän kuvitettua vanhemmalla. Limua lapsilla, pukilla ja muorilla kuoharia sekä pari nopeasti vaihdettua romanttista vilkaisua tosiinsa.

Ennen Tamperetta takaisin omalle paikalle ja läppäri auki. Kuulokkeissa Gazpachoa ja Big Big Trainia sopivan melankolisesti. Sähköä seinästä hiukan pätkien, nettiä tikusta yllättävän hitaasti. Hitaasti vaikka juna olla möllötti paikallaan yhdellä jos toisella asemalla ja maitolaiturilla. Luulisi nyt että edes pysähdyksissä vauhtia löytyisi, pätkimättä. Facebook. Flickr. Uutisia ja kuvia. Kreikan protestit.

Böle, Pasila. Ikkunan ohi kävelee tutun näköinen valkoparta seurueineen.

Sitten Linnunlaulu, Töölönlahti ja iltarusko. Juna pysähtyi päärautatieasemalle ajallaan. Nelosen ratikalla kohti Taka-Töölöä.

Yöt ovat täällä kyllä selvästi pimeämpiä.