skrubu

Luin uutisen eilisestä musiikki- ja elokuva-alan tekijänoikeusseminaarista ja vaikka en nyt oikeastaan ajatellut asiasta mitään kirjoittaa, jäin silti pohtimaan seuraavaa sitaattia.

-Ellei laitonta piraattitarjontaa saada pois netistä, kovin harva kotimainen yrittäjä uskaltaa investoida uusien nettipalvelujen kehittämiseen. Piraattipalveluthan varastavat sisällön lisäksi myös laillisten nettipalveluiden liikeideat. On väärin, että rehellinen yrittäjä joutuu kilpailemaan oman nettipalvelunsa piraattiplagiaatin kanssa, painotti [luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY-projektin johtaja Lauri] Kaira.
–
Asiantuntijoiden pelko: nettipiratismi surkastuttaa digimarkkinat (MTV3)

Ensin jäin miettimään sitä, miten noin retoriikan kannalta tarkoittaa se, sttä käytetään termiä ”laiton piraattitarjonta”. Sehän tarkoittaa sitä, että piratismi on asia josta on eri versioita, kuten laittoman ohella esimerkiksi juridisesti epäillyttävä tai ehkä jopa täysin laillinen piraattitarjonta.

Piraattitarjonta, sanana, pitää jo sinänsä sisällään merkityksen laittomuudesta, jolloin laittomuuden ylidramatisointi (joka tuntuu olevan aikamme rutto), lisäämällä sanan eteen ”laiton” ei toimi, vaan on sanahölmöilynä omiaan vähentämään niin puhujan uskottavuutta – antaen kuvan ettei tämä ymmärrä, ole kiinnostunut tai välitä asiasta – kuin laimentamaan alkuperäisen sanan voimakkuutta, etenkin kun myöhemmin piraatti-sanaa käytetään kuvastamaan laitonta toimintaa sanassa ”piraattipalgiaatti” (vaikka palgiaatti jo sinänsä on laiton, koska se on varkaus).

Laiton piraattitarjonta on yhtä idioottimainen ja alkuperäistä merkitystä laimentava (tavallaan jopa halventava) ilmaisu kuin laiton rikos, pyöreä pallo ja kielletty tai laiton lapsiporno.

Toiseksi ajattelin sitä, että kotimaisten verkkopalveluiden suurin uhka ovat ulkomaiset verkkopalvelut. Niin kauan kun parempia, samoja tai vastaavia tuotteita saa ulkomaisista verkkokaupoista, laillisesti, selvästi halvemmalla tai samaan hintaan mutta nopeammalla ja halvemmalla, ehkä jopa ilmaisella, toimituksella kuin kotimaisista, hankkii kuluttaja tavarat ulkomailta. Halvimman perässä juoksevat samalla tavalla, esimerkkiä kuluttajille näyttäen, myös esim. niin yritykset kuin julkiset instanssit.

Kolmas asia joka jäi hämäämään oli se, että ymmärtääkseni tekijänoikeus ei suojaa ideaa. Eli idean vieminen, vaikka saattaa olla moraalisesti jollain tasolla epäilyttävää, ei ole laitonta ja asian sekoittaminen ja vertaaminen piratismiin on manipulatiivista kielenkäyttöä. Pelkkä idea ei muutenkaan vielä ole bisnestä (tiedättehän tämän: idea + jotain = voittoa), tarvitaan toteutus ja mieluiten hyvä sellainen. Sitäpaitsi, mikä idea on niin uniikki, että siinä ei ole mitään mitä olisi jo jostain muualta lainattu, viety, varastettu tai lisensoitu?

Voiko olla niin, että tekijänoikeusasoista puhuttaessa termejä sekoitetaan ja asioita hämmennetään tietoisesti, jotta itse asiasta saadaan hähmyinen ja moniselitteinen, ehkä jopa tehdään mielikuvista uhkaavampia kuin mitä ne oikeasti ovat?

Al-Qaidan propagandaan perustuva strategia makaa nyt aika heikolla pohjalla, kuvailee terrorismin asiantuntija Evan Kohlmann.
–
Verkkouutiset: Monet al-Qaidan nettisivustot ovat kadonneet verkosta

Heikolla pohjalla? Väärin.

Sanoisin fail, tai ehkä jopa epic fail. Kyseessä on klassinen virhe niiltä jotka eivät oikein snaijaa nettiä. Uutisessa siteeratun asiantuntijan logiikka on surullisesti sama kuin lapsipornofiltterin kannattajien: Jos emme näe pahaa, sitä ei ole olemassa. Kuitenkaan pään piilottaminen omaan tai jonkun muun persees… eiku hiekkaan ei oikeasti muuta mitään – paitsi sen, että kun yhtäällä pidetään silmät kiinni voi toisaalla liikkua huomaamattomin vaikka ei olisikaan niin varovainen.

Uutisessa mainittu terroristiryhmä on varmaankin tajunnut sen mitä moni laillinen yritys ei ymmärrä: Ei ole järkevää yrittää käyttää verkkoa massamediana. Netti on jotain ihan muuta. Tottahan sillä tavoittaa monia, ja jopa massoja, mutta mekanismit ovat erilaisia kuin joukkotiedotusvälineillä.

On tehokkaampaa kohdistaa viestit pienemmälle, mutta varmemmin asiasta kiinnostuneelle joukolle. Oikeiden kanavien käyttö kaiken lisäksi parantaa viestinnän kaksisuuntaisuutta. Pelkkä julistaminen (huutaminen) kun ei sitouta ihmisiä, ei enää nykyään.

Näkyvyys ja vaikutus netissä ei perustu siihen yhteen tai niihin harvoihin palveluihin jotka itse laittaa pystyyn, vaan siihen, että ollaan siellä missä muutkin ovat: hajautetusti ympäri verkkoa. Sisältöä voi jakaa hyvinkin suurelle ryhmälle joko vähäisellä tai olemattomalla keskitetyllä näkyvyydellä. Sitä paitsi hajautettuun ryhmään on vaikeampi päästä käsiksi kuin keskitettyyn (kirjavinkki: The Starfish And the Spider: The Unstoppable Power of Leaderless Organizations).

Kaiken lisäksi verkosta löytyy suuri määrä palveluntarjoajia jotka mahdollistavat hajautetun yhteydenpidon hyvinkin kustannustehokkaasti. Miksi siis maksaa suuria summia oman palvelun kehittämisestä tai ylläpidosta, kun ihan samaa tarjotaan halvalla tai jopa ilmaiseksi toisten toimesta?

Tähän loppuun on heitettävä ilmaan kysymys: Miksi joku terroristiryhmä edes haluaisi keskitetysti olla jossain missä sen toimintaa voi helposti valvoa?

Lounaalla juttelimme siitä miten tällä hetkellä tuntuu kaikenlaisia rajoitus- ja seurantatoimenpiteitä olevan menossa, siis koskien nettiä. Jäin miettimään asiaa.

Täällä meillä on lapsipornon suodatuksen nimissä salainen (salamyhkäinen?) kieltolista, jota on kovasti kritisoitu. Suodatuksen toimivuus on kyseenalainen sillä se ei estä lapsipornon levitystä vaan vain piilottaa sen näkyvistä: kukkahattufiltteri. Samalla myös salamyhkäisyys kieltolistasta aiheuttaa mahdollisuuden sen väärinkäytt… , korjaan: laajentamiseen niin, että kriittiset mielipiteet voidaan vahingossa piilottaa tai miksi ei vaikka Thaimaalaisen prinsessavainaan muistosivut sulkea näkyvistä. Suuren Pahan nimissä voi agendalle tuoda ihan toisia asioita. Eikö kukaan ajattele lapsia?

Länsinaapurissa astuu voimaan laki joka sallii kaiken maan läpi liikkuvan internetliikenteen urkkimisen. Meidän poliitikot eivät ole pahemmin asiasta älähtäneet, mutta esimerkiksi Tanskan parlamentti tuohtui siitä että sen tietoliikenne on Ruotsissa vapaata riistaa. Mitäpä meillä nyt niin tärkeitä asioita internetin kautta, etteikö sitä saisi naapurit urkkia.

Ranskassa, internetveron ohella, pykätään kovaa vauhtia pystyyn ’kolmen hudin’ -lakia, jolla yritetään saada vertaisverkkojen laittomat tiedostojaot kuriin. IFPI ymmärrettävästi taputtaa karvaisia käsiään ja hihkuu onnesta. Levy-yhtiöthän ovat jo pitkään pitäneet piratismia nykyisten ongelmiensa ytimenä ja raahanneet joksus jopa syyttömiä oikeuden eteen. Nyt ameriikan ihmemaassa halutaan bisneksen nimissä muuttaa koko ”syytön kunnes toisin todistetaan” -järjestelmää:

Levy-yhtiöiden etua ajavan Motion Picture Association of American MPAAn asianajaja ehdotti, että piratismista voisi saada tuomion ilman suoria todisteita, sillä niitä on vaikea hankkia.
–
Levy-yhtiöiden asianajaja ehdottaa: piratismista tuomio ilman suoria todisteita (Digitoday)

Ja sitten on tietenkin vielä tämä aivopieru jonka kavala löyhkä tulee leijumaan yllämme vielä pitkään:

Tarvitsemme laatutakeita, pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi.
–
Europarlamentaarikko Marianne Mikko (HS.fi)

Mitä helvettiä? Lupa mielipiteiden esittämiseen?

Kuka määrittelee meppi Mikon kuolleena syntyneen bastardi-idean mukaisen ns. ”laadun” (joka ymmärtääkseni on hyvinkin subjektiivinen asia) ja kuka sitä seuraa? Entä miten määritellään blogi? Koskeeko lupa myös kuvien julkaisemista? Miten Jaiku? Pitääkö samalla muuten itsekustannekirjoihin ja -lehtiin tuoda sama rajoitus? Missä vaiheessa bloggaajien on pidettävä otsanauhaa tai ommeltava takkiin merkki jotta nämä mielipiteitä ilmaisevat yksilöt voi helposti tunnistaa toreilla ja turuilla?

Onko jossain luettu Andrew Keenin tekstejä ja uskottu hänen näkemyksensä olevan totta? Kirjoittaisin tähän paljon kirosanoja jos näkisin sen olevan jotenkin hyödyllistä. Mihin maailma on menossa? Ja miksi? Mistä näitä, tavallaan hyvin pelottavia, ideoita oikein sikiää? Monta pientä muutosta johtaa lopuksi johonkin isoon, jota ei aluksi edes huomaa kun se on vaivihkaa hiipinyt ohjaamaan meitä.

Onko kyseessä on paniikkireaktio? Siinä missä netti muuttaa kuluttamisen ja tuottamisen hierarkioita, muuttaa se myös vallan hierarkioita. Ne joilla valta, poliittinen ja/tai kaupallinen, on perustunut kontrolliin ja rajoituksiin ovat kauhuissaan kun yllättäen käy ilmi, että tavalliset ihmiset voivat saada aikaan suuria asioita, vaikuttaa kontrolloimattoman kanavan kautta. Kuristusote lipsuu.

Olemmeko tilanteessa jossa vallitsee molemminpuolinen luottamuspula (onko luottamus koskaan ollutkaan kaksisuuntaista?)? Ehkä se on ymmärryksen puutetta? Ehkä kukaan ei vaan hahmota kokonaisuutta ja se johtaa irralisiin toimenpiteisiin joista ei ole toivottua hyötyä? Mene ja tiedä.

Itseäni kuitenkin ahdistaa hiukan.

Sananvapauden rajoittaminen, ihmisten leimaaminen ja uhkakuvien maalaaminen ei mielestäni ole oikea tapa. Se kun ei rauhoita tilannetta vaan aiheuttaa entistä voimakkaampia vastareaktioita (kuvittele tähän esimerkki maailmanhistoriasta).

Tästä Sinfest sarjakuvastripistä tuli jostain syystä mieleen lapsipornosuodatuksen tehottomuus (varmaan siksi että…).

Inspiroiduin siis viikko sitten hankkimaan Andrew Keenin kirjan. Nyt The Cult of the Amateur on kuunneltu ja asiaa hiukan pohdittu. Korvatkin on pesty (kyseessä on siis äänikirjaversio), se oli tarpeen.

Suurin osa kirjasta on kuvausta nykytilasta, raportointia siitä mitä kaikkea on tapahtunut ns. web 2.0:n toistaiseksi hyvin lyhyen historian aikana. On vertaistuotanto ja vertaisverkot, alan suuret toimijat ja tietenkin yksilöt. Eli ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä.

Keenillä on hyviä huomioita joistain verkon synkemmistä puolista, kuten tietomurrot, identiteettivarkaudet ja lapsiporno. Mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin vain hämmentävää surkuttelua siitä vääryydestä jota musiikkibisnes, valtamedia ja Hollywood joutuu kärsimään kun web 2.0 on täynnä amatööriä ja roistoa. Keen näkee bisnesten kaatumisen (ja samalla kulttuurin kuoleman) internetissä hilluvien kouluttamattomien tai minkäänlaisia tunnustuksia ja palkintoja saamattomien syynä.

The Cult of the Amateur tuntuu propagandalta niiden suusta jotka jäivät polttamaan sikareita ja juomaan konjakkia asemalle kun internetjuna lähti. Kirja on täynnä kukkahattutätien märkiä unia ja valtamediakriittisten provokaatiota. Se ei edes yritä olla diplomaattinen tai analyyttinen. Keenin maailma on mustavalkoinen, vääryys ja oikeus ovat absoluuttisia.

Kirjailijan itsensä lukemana äänikirja on täynnä inhoa ja halveksuntaa. En muista kuulleeni kenenkään sihisseen jonkun nimeä niin kitkerästi kuin Keenin mainitessaan Chris Anderssonin. Ja juuri tämä messiaaninen halveksunta jolla Keen provokatiivisesti maalaa netin nykymenosta oligarkisen dystopian on kirjan suurin kompastuskivi: se syö uskottavuuden. Se on ylidramatisoitua ja liioittelevaa.

Vaan eihän siitä pääse yli etteikö Keenin kirja olisi mainiota viihdettä. Itse huomaisin usein hymileväni kuunnellessani Keeniä hänen saarnatessaan pahaa oloaan. Taisin joskus jopa nauraa ääneen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvin virkistävää kuunnella Keenin synkistelyä. Mutta kirja ei sovi heikkohermoisille, viestintäministereille tai muille jotka saattavat kuvitella Keenin oikeasti edustavan ainoata ja absoluuttista totuutta.

Päivitys: YouTube: The Truth According To Wikipedia, 48min 12 sec (incl. Andrew Keen).

Jännä miten viestintäministeri Suvi Lindén on onnistunut muuttumaan näkymättömäksi nettisensuurikeskustelussa.

Aluksi Lindén esiintyi mediassa sensuurin keulakuvana ja pakollisuuden puolestapuhujana. Kun sitten edustamnasa kansa viestitti viestintäministerille huolensa nettisensuurin toimimattomuudesta (adressissa Suvi Lindén – eroa taas on tätä kirjoittaessani 13609 allekirjoitusta, yli kolminkertaisesti Lindénin saama äänimäärä vuoden 2007 vaaleissa), ei Lindén hiffannut mistä oikeasti oli kyse ja sysäsi vastuun poliisille.

Nyt kun moni muu (poliisi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja sisäministeri) on myöntänyt, että ongelmia sensuurilistan kanssa on, ei Lindén enää tunnu sanovan nettisensuurista yhtään mitään.

Tai no, sen Lindén sanoo, ettei hän ole ajatellut erota ja on kai täten siirtynyt jo pois nettisensuuriasioista verkkopalveluiden sisäänkirjautumisen yksinkertaistamiseen.

Kuin vesi hanhen selästä…

Tällä hetkellä estotoimia ei voida kohdistaa sivuston yksittäiseen alasivuun vaan estotoimet koskevat koko sivustoa (DNS-suodatus).
–
Keskusrikospoliisi 28.2.2008: Lapsipornografian estotoimet Internetissä tarkentuvat

Viime viikonloppuna, kun kirjoittelin poliisin estosivun olemattomasta saavutettavuudesta, ei thaimisc.com enää ollut estolistalla, mutta sen kaksi alihakemistoa kyllä. Kävin nimittäin useaan otteeseen niin /colocation ja /hosting -hakemistoissa tutkimassa estosivua.

En ajatellut asiaa silloin tarkemmin, enkä ole viikon aikana ehtinyt asiasta kirjoittamaan, mutta jos nettisuodatus kykenee vain koko domainin sulkemiseen, ei minun olisi pitänyt viikko sitten voida törmätä thaimisc.comissa estoihin vain kahdessa hakemistossa. Outoa.

Nyt voisi tietenkin ajatella, että kyseessä oli selaimen välimuistista tullutta tavaraa. Se tosin ei ollut mahdollista, sillä vierailin thaimisc.comissa ensimmäistä kertaa. Olisiko se voinut olla operaattorin välimuistissa jotenkin? En osaa sanoa, kun en tunne asiaa.

En voi enää todistaa tapahtunutta, mutta olen ihan varma etten uneksinut tai kuvitellut tapahtunutta. Ajattelinpa kuitenkin siitä kirjoittaa. Kiihkottomasti .

Pörröllä on rautalankamalli siitä mitä koko sivuston estotoimi tarkoittaa.

Itse olisin käyttänyt esimerkkinä toimistohotellia, sillä ajatuksella että epätarkka suodatus voi syödä jonkun tulonlähteen (siis jonkun muun kuin suodatuksen kohteena olevan rikollisen, sillä porno [niin laiton kuin myös laillinen] ymmärtääkseni ei ole hyväntekeväisyyttä vaan bisnestä).

Kuvitellaan toimistohotelli jossa toimii lukuisia yrityksiä ja kuvitellaan samalla että yksi näistä yrityksistä on syyllistynyt laittomaan toimintaan. Nykyisellä suodatuksella poliisi ei sulkisi vain tuon yhden tietyn yrityksen toimistoa, vaan lukitsisi koko toimistohotellin. Se on perin klassinen yksi mokaa kaikki kärsii -ajattelumalli, jonka tarkoituksena usein on lisätä vertaisvalvontaa.

Onko toimistohotellin omistaja siis myös syyllinen, koska on vuokrannut tiloja yritykselle joka ei ole pysynyt lain kaidalla tiellä? Ymmärtääkseni kyllä (sivustojen ylläpitäjä vastaa sivustojen sisällöstä kokonaisuudessaan, KRP). Kuka haluaa ryhtyä toimistohotellin omistajaksi, jos se tarkoittaa sitä, että on vastuussa kaikesta siitä, mitä tiloja vuokraavat yritykset tekevät?

Entä kuka haluaa olla vuokralla toimistohotellissa, kun tietää että oman laillisen toiminnan loppuminen voi johtua itselleen tuntemattoman naapurin laittomuuksista (samanaikainen laillisen aineiston esittäminen ei voi olla oikeusperuste lasten oikeuksien loukkaamiselle, KRP)? Ei mikään otollinen pohja bisnekselle semmoinen. Ei tietenkään laittomalle bisnekselle, mikä onkin suodatuksen ajateltu kohde, mutta ei myöskään lailliselle.

Kun miettii miten pitkään nettisuodatustamme on valmisteltu, on suorastaan uskomatonta miten huonosti se on toteutettu. Enkä nyt viittaa siihen miten suodatus toimii, vaan siihen miten se manifestoituu käyttäjälle. On surullista nähdä niin ala-arvoista toteutusta kuin poliisin estosivu.

Estosivua ei kai voi ihan verkkopalveluksi kutsua, mutta koska se on viranomaisen virallinen sivu, kuuluu se mielestäni saman lainsäädännön alle kuin mikä tahansa julkinen verkkosivusto ja sen pitäisi ehdottomasti seurata julkishallinnon verkkopalvelun suunnittelun ja toteuttamisen periaatteita, eli JHS 129 -suosituksia.

Verkkopalvelua suunnittelevan viranomaisen tuleekin varmistaa jo suunnittelun alkuvaiheessa palvelun mahdollisimman hyvä saavutettavuus ja esteettömyys, jotta ei tarpeettomasti estetä verkkopalvelun käyttöä vammaisilta tai muilta erityisryhmiltä.
–
Suomi.fi: Laatua verkkoon, Julkiset verkkopalvelut ja lainsäädäntö

Pääsy estetty -sivu ei pääse lähellekään mitään saavutettavaa sivua.

Virheitä estosivusta löytyy niin paljon etten oikein tiedä mistä aloittaa. Kaikki menee päin puita jo siinä ettei sivu ole validia koodia millään standardilla (ei doctypeä, ei mitään). Muita nopeasti havaittuja mokia: kehykset, kehykset nimetty tyhmästi ja niistä puuttuu title-määreet, sivujen otsikot eivät ole kuvaavia, koodi on vanhanaikaista ja sekavaa, metatietoa puuttuu tai se on virheellistä, sisältöä tarjotaan pdf-muodossa tarjoamatta siitä HTML-versiota (en tutkinut pdf-tiedoston saavutettavuutta, mutta oletan muun toteutuksen pohjalta että siihen ei ole panostettu), merkistökoodaus windows-1252…

Miten estosivu siis toteuttaa yhdenvertaisuusperiaatetta? Todella huonosti.

Mitä tapahtuu kun näkörajoitteinen kansalainen, joka on riippuvainen lukulaitteesta, joutuu estosivulle? Jos estosivulle joutuva ei näe, tai lukulaite ei lue, kehyksiä (epätodennäköistä, mutta täysin mahdollista)? Tämä kansalainen saa eteensä version sivusta josta puuttuu kaikki linkit lisätietoon.

Lukulaitteen lukiessa sivun viidessä kehyksessä (joista osa on kehyksiä kehysten sisällä!) olevan sisällön, on jo ensimmäinen puolitusinaa toistoa ”poliisi polisen” aivan hirveätä ja täysin turhaa kuunneltavaa.

Kehykset aiheuttavat myös tekstin katoamisen jos selaimen ikkuna on liian pieni, tai jos jollain on kirjasinkoko säädetty isoksi. Eli taitto ei jousta, eikä se sovellu pienille näytöille (esim. kännyköihin).

Ymmärtääkseni kehykset eivät ole saavutettavuuden pahimpia ongelmia. Mutta ne eivät tee sivusta parempia, ja osaamattomien sivuntekijöiden käsissä ne vaikeuttavat näkörajoitteisten kansalaisten mahdollisuutta päästä viranomaistietoon.

Miksi ihmeessä sivu on toteutettu kehyksin? Siihen ei voi olla olemassa mitään järjellistä syytä. Järjettömiä ja surullisia syitä siihen varmasti on, ja yksi niistä lienee Microsoftin toimisto-ohjelmisto, joka näyttäisi olevan (ainakin osittain) syypää estosivun majesteetilliseen huonouteen.

Kun, tai jos, estosivun sisältöä joskus pitää päivittää, on poliisi onnistunut luomaan ei vain viiden vaan kuuden sivun sivun päivitysrumban. Kaiken lisäksi estosivuista löytyy useampia versioita (joista jälkimmäisessä, KPO:n estosivussa, ei ole mitään sisältöä niille jotka eivät näe kehyksiä). Ei mitenkään erityisen tehokasta toimintaa joka viittaa usein suunnitelmallisuuden puuttumiseen (tunnettu myös koheltamisena).

Jos estosivun tarkoitus on olla informatiivinen ja saavutettava, ei se onnistu siinä rakenteeltaan. Eikä se onnistu siinä myöskään visuaalisilta ominaisuuksiltaan. Sivun ei pidä olla kaunis, mutta kyllä uskottava ja selkeä. Poliisin estosivun pitäisi huokua virallisuutta ja viranomaista. Nyt se muistuttaa kotskasivua viime vuosituhannelta kahden tunnin kansalaisopiston kurssin jälkeen.

Estosivu on rauhaton ja rytmitön. Sisällön ryhmittely on sekava. Oikean laidan piperrys on vaikealukuista ja siitä puuttuu looginen jaottelu, kuin se olisi suunniteltu sellaiseksi ettei sitä haluta luettavan. Linkki, joka vie vastauksiin yleisimmistä kysymyksistä (niissä versioissa joissa linkki on), on aivan väärässä paikassa.

Emme varmaan koskaan saa tietää onko poliisin estosivu tällainen siksi, että jossain ei vaan osata vai siksi, ettei piitata. Kummankaan ei kuitenkaan pitäisi olla syy huonoon jälkeen, sillä maa on täynnä niitä jotka osaavat.

Lopuksi kysymys: kuka auttaisi poliisia saamaan laatua verkkoon? Kuka osaa tehdä estosivusta selkeän, luettavan ja informatiivisen, niin, että se on standardin mukainen, rakenteellisesti korrekti ja saavutettava? Miltä näyttää esteetön estosivu joka seuraa viranomaisille säädettyjä ohjeita ja lakeja? Linkkejä toteutuksiin saa jättää kommentteihin.

(Kalamukille kiitos juttuideasta.)