skrubu

ääneni annoin
vaiti lumessa mietin
kantaakohan se

Jännästi tuli mieleen semmoinen menneiden aikojen kiusa. Muistatteko sitä kun kännykät olivat jotenkin uusi asia? Silloin istuivat ihmiset julkisilla paikoilla soitellen läpi puhelimiensa kaikki soittoäänet, vertaillen omiaan toistensa vastaaviin ja miettien mikä noin tusinasta melkein erilaisesta piipityksestä sopisi parhaiten siihen millaisena itsensä kuvittelee. Siinäpä ambienssi jota en kaipaa.

Mutta tulipa tuo mieleen siksi, että viereisessä pöydässä istui kaksi pukumiestä ja yksi pukunainen virittämässä puhelintensa herätystoimintoa, siinä samalla käyden läpi erilaisia ääniä. Onneksi kyseessä oli mukavan rauhalliseseti herättäviä ääniä kuten linnunlaulua metsässä tuulen suhistessa puiden latvoissa.

Miksei minun puhelimessani ole tuollaisia herätysääniä? Haluaa.

Pieni ambientti keitos jonka kokkasin yhden kuvaesityksen taustalle tuomaan hiukan tunnelmaa. Suosittelen kuuntelemaan kuulokkeilla.

City Lights by pni

Lähetin Helsingin kaupungin eräälle osastolle kysymyksen palautelomakkeella. Satuin sitten huvikseni kokeilemaan tarjolla olevaa kuuntele-toimintoa. Tosin sivulla jolla olin, ei juurikaan ollut sisältöä ja lopputulos oli hupaisan ojentava: Ihan tosi hei, kiitos palautteesta!

Kiitos, kuuntele! by pni

Tein dadaistisen ääniteoksen. Sen nimi on iFL ja pituudeltaan kätevästi jokusen sekunnin päälle minuutin. Suosittelen kuuntelemaan kuulokkeilla:

IFL by pni

Tämä teos juhlistaa ennustustani siitä, että daDajoUrnaLisMi tulee lähivuosina vain lisääntymään, kaikesta kritiikistä huolimatta.

Yksi mukavimpia pieniä yksityiskohtia kännykässäni – vanha N95 – on se miten puhelin värähtää kun sen käynnistää. Se on jotenkin sympaattinen pieni palaute puhelimelta. Bzz, käynnistyn. Henkilökohtainen palaute, se on vain minulle eikä sitä ei muut huomaa.

Värinää käytetään oikeastaan aikan vähän hyväksi. Tottahan kännykkä värisee jonkun soittaessa minulle ja voi olla että puhelin värisee herätyskellon soidessa (täytyy tunnustaa etten ole pannut asiaa merkille), mutta siinäpä sitten se.

Olen tässä miettinyt, että pieni värähdys olisi paikallaan monessakin kohdassa, tietenkin valinnaisena, jotta ne joita asia harmittaa voisivat kytkeä värinän pois. Ne monet kohdat ovat niitä joissa puhelin odottaa minulta vastausta johonkin tiedusteluun ennen kuin se tekee mitään muuta, eli kun ruudulle ilmestyy dialogi johon on vastattava. Bzz, katso tänne.

Esimerkki. Istun bussissa ja luen uutisia verkosta kännykällä. Kun uutiset ovat luetut siirryn katsomaan onko minulle tullut meiliä. Koska nettiyhteys kännykässä on hidas, käännän, Gmailin latautumista odotellessani, huomioni esimerkiksi siihen mitä bussin ikkunan ulkopuolella tapahtuu. Jään pällistelemään maailmaa hetkeksi. Kun sitten siirrän huomioni puhelimeen odotan näkeväni inboxini sisällön mutta ruudulla odottaakin dialogi joka utelee haluanko oikeasti siirtyä salattuun yhteyteen. Jos puhelin olisi värähtänyt olisin tajunnut, että sillä on asiaa. Bzz, tee valinta. Oppisin ehkä jopa hyväksymään dialogin katsomatta ruutua.

Pieni värähdys on muutenkin mukavampi kuin äänipalaute.

Esimerkki. Naputtelen tekstiviestiä. Ennakoiva tekstinsyöttö ei tunnista sanaa jonka haluan kirjoittaa ja puhelin antaa palautteen äänenä, ehkä useampana jos naputtelen nopeasti. Vierestä kuuluu komenttia siitä, että vain amatööreillä on näppäinten äänet päällä. Niinpä. Jos äänen sijaan puhelin värähtäisi saisin ilmoituksen häiritsemättä muita. Bzz, virhe.

Tälle päivälle sopiva, ehkä jopa hiukan yllättävä, äänipiirustus (punainen lisätty jälkikäteen).

Ze Frank’s Voice Draw

Aaaargh. Tiedättekö, on aivan määräämättömän ärsyttävää se, kun on avannut selaimen välilehtiin ryppään luettavaa ja sitten jollain niistä sivuista on joku härpäke joka ryhtyy toitottamaan musiikkia.

Useasti se musiikki on jotain joka puhuttelee sitä joka on virittänyt kyseisen äänilisäkkeen käyntiin, mutta kävijälle musiikki ei ehkä sano mitään. Tai on ärsyttävää. Ainakin se on monesti hyvin epärelevanttia. Etenkin silloin kun ei edes ole sillä sivustolla josta musiikki (tai sellaiseksi luokiteltava ääni) tulvii kiusaamaan tärykalvoja.

Sellaiseen voi reagoida kolmella tavalla:

Yksi. Näpäyttää tietokoneen äänet hiljaisiksi. Ihan hyvä, mutta jos samaan aikaan kuuntelee jotain muuta, loppuu senkin kuuleminen (samalla tietenkin myös odottamaton kakofoniakin loppuu). Tai sitten äänet unohtaa poiskytketyiksi ja ihmettelee miksi ei ääntä kuulu kun menee katsomaan esimerkiksi leffatrailereita.

Kaksi. Käyttää aikaansa välilehtiin avattujen sivujen läpikäyntiin etsien mikä vitkain siellä nyt poppia soittaa, jotta sen voi hiljentää. Se vie aikaa ja on ihan mielettömän sapettavaa: äänivitkaimet voivat olla ihan missä päin sivua vaan, olla minkä näköisiä vaan – juu, hyvää metsästysonnea vaan.

Kolme. Poistaa kyseisen saitin seurannasta. Miksi tietoisesti kiusata itseään sellaisilla saiteilla joiden ylläpitäjillä ei ole käsitystä tai ymmärrystä siitä mitä välilehdet ovat tai miten niitä käytetään.

Aikanaan valitsin tavan yksi. Myöhemmin siirryin tapaan kaksi. Nykyään olen tavan kolme kannalla. Pois vaan kaikki ärsyttävä. Kohinaa on muutenkin ihan liikaa, on pyrittävä sen vähentämiseen.