Jutut avainsanalla: bloggaaminen


Ei mitään kummempaa

pni • 6.4.2010, 17.53

SchizoBlog heitti hanskat naulaan ja sanoi moi vaan kaikille.

Kuten Tomi olen minäkin toisinaan miettinyt, josko tämän nyt lopettaisi, mutta kuten Tomi: En ole.

Kuitenkin aloitettujen ja kesken jääneiden kirjoitusten määrä tuntuu kasvavan ja kasvavan. On pieniä ajatuksia yhdestä jos toisesta. Sellaisia joista voisi kasvaa isompia juttuja. Vähän liian isoja juttuja, että jaksaisin niihin panostaa. Tuntuu siltä, ettei muulta tekemiseltä oikein ehdi.

Ennen oli helpompaa. Kaikki kelpasi julkaistavaksi. Vaan itsepä sitä on rimaansa nostanut. Voisikohan blogijuttujakin downshiftata?


Yksi ajatus neljänätoista tweettauksen pituisena kappaleena

pni • 30.6.2009, 09.38

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.


Jos ei kuitenkaan

pni • 1.2.2009, 01.18

Yön, tai öiden, yli nukkuminen, hyvä tepastelu kylmässä säässä kuunnellen kirja loppuun ja vähän hyvää musiikkia, jokunen otettu valokuva ja vips, homma selkeytyy. Jos ei kuitenkaan lopettaisi kuvablogia.

Mietin asiaa näin. Koska kuvablogi on tavallaan hidas, kuva kerrallaan -tyyppinen ratkaisu, sinne voisi heitellä sellaista joka ei kuulu sillisalaattiin eli Flickriin. Suomeksi tämä tarkoittaa siis sitä, että vaihdan blogin ja Flickrin paikkaa. Siinä missä blogi aikaisemmin oli tavallaan dumppipaikka kaikenlaiselle, teen siitä paikan jossa julkaisen hiukan ajatellummin asioita (ehkä uusia projekteja, kenties jotain vanhaa, katsotaan mitä tapahtuu) ja Flickristä tulee kenkälaatikko jonka fokus saa jäädä hämäräksi. Ainakin toistaiseksi.

Kiitos kaikista kommenteista edelliseen juttuun, niistä oli apua ajatteluun.


Kunhan testailen

pni • 12.1.2009, 20.56

Follow my blog with bloglovin´, on koodi jolla blogin voi merkitä omakseen naapurissa toimivaan Bloglovin’-palveluun. Päätin kokeilla. Katsotaan miten käy.


Liru laru loru

pni • 11.9.2008, 19.22

Minulla oli pienenä oma punainen hammasmuki jossa luki valkoisin kirjaimin ”Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu”. Sitä kai tuli silloin tuijoteltua niin paljon, että muistan tuon vieläkin. Nykyään hammasmukini on valkoinen ja siinä lukee sinisin kirjaimin ”Aamulla ja illalla harjaan hampaat huolella” (jota en olisi muistanut jos en äsken olisi käynyt lunttaamassa).

Hammasmuki tuli mieleen tänään, kun opastin aloittelevia korporaatiobloggaajia seuraavanlaisella lorulla:

Täss’ on teille vinkki;
Muista aina linkki!


Lainvastainen nettikäyttö

pni • 31.8.2008, 14.31

Ahteri Petomaan Tanssikoulussa ja Ähässä bongaillaan joukkotiedotusvälineiden (ja joskus muidenkin tekstien) outouksia.

Onko missään kotimaista blogia joka olisi keskittynyt virheellisiin tai harhaanjohtaviin otsikoihin?

Sellaisiin kuten Digicamera.netin uutisten kautta löytyneeseen Kirkko ja koti -lehden ”Hautamuistomerkkien kuvaus nettikäyttöön lainvastaista” jossa itse jutusta käy ilmi, että lainvastaista onkin muodostaa rekisteri hautamuistomerkeistä, ei niinkään joku epämääräinen ’nettikäyttö’. Tai Tietokone-lehden otsikko ”Uusi tapa valokuvata”, vaikka jutussa mainitulla teknologialla ei ole mitään kuvien ottamista muuttavaa vaan on uusi (ja hyvin mielenkiintoinen) tapa esittää kuvia.


Bloggaamisesta

pni • 7.9.2004, 22.26

Kai se kuuluu asiaan että aina joskus joku jää miettimään ilmiötä nimeltä weblog ja sen merkitystä. Naapurimaasta löytyy myös mietintöjä siitä. Blind Höna on löytänyt mielestäni jyvän:

…vad webbloggarna erbjuder – när de är som bäst – är inte journalistik utan något annat. De erbjuder kontext – sammanhang. Och det är en lika stor bristvara i dagens media som riktig journalistik.

Eli vapaasti käännettynä kutakuinkin näin: …se mitä weblogit tarjoavat – ollessaan parhaimmillaan – ei ole journalismia vaan jotain muuta. Ne tarjoavat kontekstiä – yhtenäisyyttä. Ja siitä on yhtä paljon puutetta nykypäivän mediassa kuin oikeasta journalismista.

Teksti on pitkä, enkä sitä tässä enempää lainaa. Mutta mielestäni siinä on asiaa. Kannattaa, ainakin yrittää, lukea se läpi.