skrubu

Kaksi asiaa joissa on havaittavissa havinaa: Historia ja puiden lehdet.

Kasassa kasataan (heh heh) listaa Suomalaisten blogien ensimmäisistä merkinnöistä. Siinä on havinaa. Havinaa, sanon minä.

Ja sitten on ne puut lehtineen. Näin kun saapuu syys, pitänee, yllättävän matalalla profiililla näkynyttä, bloggaajien syystapamaamista (myös lärvikirjan puolella) tuoda näkyville. Muistuttaa kaikkia (sinuakin, kyllä – juuri sinua!), että kun syksyn lehdet havisevat (tai haisevat, tai ovat nyt muuten vaan mustia ja niljaisia etenkin jos sataa paljon. Ja varmaan saattaa sataakin. Miksei sataisi. Onhan nyt syksy), on Weeruskassa lauantaina 5.9. ihan toinen meininki (se on siis tämän viikon lauantai, ei hamassa/havisevassa tulevaisuudessa. Voiko tulevaisuus havista? Black, black, crawl on your hands and knees to your impending doom! Tai jotain.).

Eilinen bloggaajien mukava talvirieha (emännälle kiitos) mukavine jatkoineen (emännälle ja isännälle kiitos) on pitänyt menon hitaana tänään. Marilla raportti linkein, Jaikussa ainakin pari viestiketjua.

Pesukone hyrisee, aurinko on kai jo laskenut ja olen jo parin tunnin ajan miettinyt josko pitäisi juoda vielä mukillinen kahvia. Laitoin kuitenkin vähän kuvia eilisestä katseltavaksi. Ne ovat Sulopuisto-koulukunnan mukaisia, liberaalilla tulkinnalla (kontrasti melkein tapissa ja salama ei aina ole kauhea asia tai on kauhea hyvällä tavalla).

Muistan. Voi olla tietenkin, että muistan väärin, se on muistojen ongelma; oikealtakin tuntuvat muistot voivat olla vääriä, värittyneitä muista muistoista, ehkä jopa sekoittuneita johonkin muuhun. Joskus muistan jotain lapsuudestani joka oikeasti on vain muisto valokuvasta.

Ja nyt unohdin mistä oikeastaan piti kirjoittaa.

Mutta muistan kuitenkin Bloggaajien kevätriehan tulevaksi lauantaina.

Aivan aluksi haluisin kiittää kaikkia paikalla olleita sekä sähköisen kanavan kautta osallistuneita. Erityisesti haluan kiittää illan emäntää joka hartiavoimin keräsi kentältä nimiä puolulelistaan (vai mikä vekseli se nyt oli, mutta julkiseen urkintaan se ihan varmasti tulee). Eilen painettiin satakymmenen lasissa, kiitos siitä kaikille, tänään keskitytään arkipolitiikkaan, wikipedian sensurointiin ja torjuntavoittoon jälkiolotilasta. Kiitos koko joukkueelle loistavasta tuloksesta.

Liitteet
1. kuvakooste
2. facebook

Lisää
Jälkimainingit, Jotain eilisestä, Kaikilla persoonillani oli mukava ilta, Blogipikkujoulut.

Sama tekstimuodossa:
Paikka: Weeruska, Porvoonkatu 19 (kartta)
Päivämäärä: perjantai 12.12.2008
Aika: klo 18.00 ja siitä eteenpäin.

(Vapaaehtoinen, mutta suotava, ilmoittautuminen Blogimiittiblogissa tai Lärvikirjassa. Kiitos kaunis.)

Ai mutta… olinhan minä mukana.

Siis Weeruskan maakellarissa. Blogimiitissä. Niin oli aika moni muukin. Oli tuttua lärviä ja aikaisemmin tapaamatonta. Takkatulen loimussa satapäinen yleisö kuunteli hiirenhiljaa Kultaisen Kuukkelin eeppistä tarinaa samalla kun ilmavan tilan toisessa päässä debatoitiin kiihkeän yksimielisesti siitä miten erilaisia ovat yksityisten ja valtioiden laulut. Jossain näiden kahden ääripään välissä, pimeässä ja kylmässä kuopassa keskellä suurta salia, puhuttiin kuiskaten kaikesta siitä mistä tällaisessa pikkukakkosen kanssa samaan aikaan ilmestyvässä koko perheen blogissa ei vaan voi keskustella.

Hiukan ennen kymmenen uutisia Weeruskan tilava maakellari tyhjeni ja kaikki palasivat koteihinsa juomaan makeuttamatonta puolukkamehua ja syömään ruisnäkkileipää porkkanaraasteella. Puoli yksitoista olivat bloggaajat jo unten mailla, kaikki omissa sängyissään. Huomenna olisi pirteä päivä jokaisen aurinkoisessa elämässä.

(Päivitin tuohon parit linkit.)

Ravintola on pimeä, sitä remontoidaan. Seinällä on A4-arkki jossa lähinnä oranssin sävyjä. Se on Petja Jäppisen uuden ravintolan tuleva värikartta. Minäkö tein sen?

Siirryn kadulle. Ravintolaa vastapäätä on Seppäsen omakotitalo. Kävelen tien yli ja katson Seppäsen etupihalleen tekemää taideteosta joka on maalattu olemassaoleville urbaaneille pinnoille ja koostuu monesta sisäkkäisestä sinisestä kehyksestä. Se on mielenkiintoinen tilateos joka yltää ulko-ovelta nurmikon ja jalkakäytävän yli lähimmäksi pysäköidyn auton konepellille asti. Rohkea veto maalata jonkun autoa, ajattelen.

Kävelen kioskille joka on enemmänkin torikoju. Siinä jonottaessani (en tiedä miksi jonotan), huomaan David Hasselhofin lorvailevan tyhjässä tilassa tuotteiden vieressä. Tervehdimme (olemme näköjään tuttuja). Kyselen miten menee. David vastaa kiroillen, että huonosti. Totean nähneeni videot netissä. Päätän lohduttaa miestä 50 euron setelillä. David ottaa setelin, nousee pois kojusta ja sanoo: ”Mennään autolle”.

Käy ilmi, että Seppäsen taideteos on maalattu Davidin autoon eikä se oikein ole herran mieleen. Vaikka David on vihainen lähdemme kuitenkin ajelulle. Hasselhof ojentaa minulle minigrip-pussin jossa on jotain joka on kinofilmirullan kokoinen ja tuntuinen. Kerron setelin olleen lahjan. David toteaa vain, että lahjapa hyvinkin. Ostinko juuri huumeita?

Olemme Hasselhofin kanssa metsässä. Siellä on nainen joka rapsuttaa puupalaa partaterällä.

Herään. Olipas outo uni.

Perjantaina 5.9. klo 18.00 alkaen blogitapaaminen Weeruskassa (kts. myös Facebook).