Jutut avainsanalla: data


Ei ne lentävät autot

pni • 29.3.2011, 13.23

Tuli mieleen tässä kerran, että ne menneisyyden tulevaisuuskuvat joissa autot (ja siksi myös ihmiset) lentelevät kuin linnut ympäri maapalloa, eivät ole oikeastaan hirveän väärin. Meillähän ei tietenkään ole lentäviä autoja, tuskin tulee olemaankaan, mutta jos ajattelee miten vahvasti kulttuuria ja ihmisten kanssakäyntiä muokkaava asia auto oli silloin kun kuviteltiin auton tulevaisuudessa lentävän, ja sitten miettii mikä tällä hetkellä muokkaa kulttuuria ja ihmisten kanssakäyntiä vahvasti, niin vaikka autot yhä kuluttavat tien pintaa on data/tieto/informaatio saanut siivet ja lähtenyt lentoon. Vaikka me itse emme siirry fyysisesti paikasta toiseen, ajatuksemme kyllä lentelevät vauhdikkaasti ympäri maapalloa.


Dataa kilohintaan

pni • 4.6.2010, 10.17

(Tämä on kirjoitettu ennen kuin Tietokoneen juttuun päivitettiin Suomen tilanne)

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, toistan siis itseäni, mutta kun nyt vaan tunnen siihen pakonomaista tarvetta.

Edullisin paketti maksaa 15 dollaria (reilut 12 euroa), ja sillä saa ladata 200 megatavua dataa kuukaudessa. Yhtiön [AT&T] laskujen mukaan se vastaa noin 400 nettisivua, 1000 sähköpostiviestiä ilman liitteitä, 50 valokuvan lähettämistä nettiin tai 20 minuuttia videota

Tietokone.fi: Hyvästi rajaton nettikäyttö: murros alkoi kännyliittymistä

Ylläoleva siis amerikan ihmemaasta. Vaan koska täälläkin operaattorit ovat pohtineet kiinteähintaisten mobiilinettiliittymien lopettamista, ajattelin tarkistaa saako kahdellasadalla megatavulla muuta kuin lautasellisen hyvää ja ravitsevaa puuroa?

Kävin molemman geneerisen lööppilehden, pravdan, julkisen palvelun viestintäyhtiön ja lärvikirjan etusivuilla. En katsonut videoita, en klikannut linkkejä, en siirtynyt palveluissa sisemmäs. Yhteistulos mainoksineen kaikkineen sellaiset vähän päälle 3 megatavua dataa. Pyöristetään tuo tasan kolmeen, helpompi laskea.

Sanotaan, että tekee ylläolevan rundin kolmeen kertaan päivässä (tekemättä mitään muuta) tekisi se 3 kertaa 3 eli 9 megatavua. Tällä tavalla 200 megatavun raja tulee vastaan noin 22 päivän kuluttua. Vaan kun sitä tekee muutakin. On meiliä, syötteitä, blogeja, videoita ja valokuvia, hakukoneita – kaikkea sellaista jokapäiväistä joka yhden päivän aikana joka lisää siirretyn datan määrää. Jos varovaisesti arvioisi kaiken muun tuplaavan päivän aikana liikkuvan datan määrän (18 megatavua), mihin riittää sillloin 200 megatavua? Kuukauden 12. päivänä olisi raja saavutettu.

Eli 200 megaa, vaikka jättäisi katsomatta kännykällä televisiota, hiljentäisi Spotifyn, käyttäisi paperikarttoja ja jättäisi torrentit rauhaan, ei riitä kuin noin kolmannekseen kuukauden käytöstä. Ja tämä on varovainen arvio.

Oma nettikäyttöni kännykällä on lähinnä uutisten (Ampparit lite josta linkit yleensä joukkotiedotusvälineiden mobiiliversioihin) ja syötteiden (Google reader, mobiiliversio) lukemista ja Facebookin ja Twitterin tihrustelua vanhalla N95:llä. Toisinaan katson hiukan kartalta missä menen, luen sekä lähetän jokusen meilin ja joskus, aika harvoin, kun nettiä ei muuten ole saatavilla, käytän puhelintani modeemina läppärille. Minulla 200 megan raja tulisi vastaan viikossa.

Tämä operaattoreiden ”Meidän täytyy uskaltaa laskuttaa asiakkaita käytön mukaan” ruikuttaminen on ainakin siinä mielessä skeidaa, että kyse ei ole vain siitä miten paljon me kuluttajat käytämme nettiä, vaan myös siitä, miten paljon eri palvelut tunkevat dataa sivuilleen. Tarvitseeko HS.fi:n etusivulla olla yli megatavun verran tauhkaa? Mielestäni ei, mutta jos kiinteä hinta katoaa, revitään alati pöhöttyvien sivujen ylikilojen hinta kuluttajien lompakosta.

Tilanne näyttää ihan siltä, että operaattorit ovat vasta nyt huomanneet miten paljon jengi oikeasti käyttää verkkoa mobiilisti ja haluavat lypsää meidät verille. Ja Sanoma on älynnyt hypätä mukaan siihen bisnekseen: Jos sisältö ei tänään ole rahasampo, kuten Kekkosen aikaan (yleinen uskomus oli), on iskettävä kiinni siihen mikä tuo rahaa, eli sisältöön pääsemisen mahdollistaminen, joka tänä päivänä suomeksi on internetliittymä ja ennen kaikkea mobiili sellainen. Digitaalinen Leijonajakelu – sisältöä kilohinnalla, paljonko pannaan? Ai niin, paitsi, että eihän kukaan tiedä paljonko sitä sisältöä on pantu tulemaan ennen kuin on aika lähettää lasku.


E-mollia, ei piirakkaa

pni • 13.2.2010, 11.05

Kun HacKey tuli ensimmäistä kertaa vastaan, kävin kokeilemassa sitä mutta se ei toiminut, ainakaan minun Last.fm profiililleni, se vain jumahti eikä koskaan päässyt minkäänlaiseen lopputulokseen.

Nyt kun Tomi ja Kriisi ovat testanneet ja toimivaksi havainneet samaisen palvelun, kävin uudestaan kokeilemassa josko kuuntelemastani saisi aikaiseksi kivan piirakan.

Hetken se ruksutti. Sitten antoi tuloksen: E minor wins! 0% major / 100% minor. Eikä tietenkään piirtänyt tuloksesta piirakkaa. Tietenkään.

Kuuntelen näköjään aika yksipuolista musiikkia kun kaikki on E-mollia.

Höh.

No, käppyrännälkään kävin sitten katsomassa millaisella vauhdilla videot YouTubesta siirtyvät ruudulleni: YouTube Video Speed History. Tässä näyttäisi olevan selvästi enemmän vaihtelua kuin kuuntelemassani musiikissa.

YouTube Video Speed History graphs


Sika, säkki ja datamaksu

pni • 18.12.2009, 12.19

[mobiililiittymän] Lasku voi helposti nousta satoihin euroihin, jos kännykän kautta ladataan viihdettä tai ohjelmia.

Tietokone.fi: 13-vuotias sähläsi 14 500€ kännykkälaskun

Sanoisin, että ne sadat eurot tulevat täyteen yhtä nopeasti myös joukkotiedotusvälineiden sivuja selatessa, sen verran on mainosta ja sälää sivuillaan.

Nopeasti laskettuna, käyttämällä tieokone.fi:ssäkin mainittua Elisan 4,80 eur/megatavu, tulee satasen verran euroja laskuun kun käy joko
- tietokone.fi:n etusivulla 21 kertaa tai
- hs.fi:n etusivulla 16 kertaa tai
- iltasanomat.fi:n etusivulla 10 kertaa.

Jos viikon ajan joka päivä kävisi kerran jokaisen yllämainitun palvelun etusivulla, muodostuisi siitä n. 150 euron lasku. Tämä siis Elisan hinnoin kotimaassa ilman datasiirtosopimusta. Ulkomaan datasiirtohintoja laskeskelin viime vuonna.

Mielestäni on outoa, että datamäärään sidottu hinnoittelu voi olla sallittua. Kuluttajallahan ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä netin käyttö kännykällä tulee maksamaan ennen kuin lasku tärähtää luukusta. Datamaksu per siirretty mega on sika säkissä – kuin autovuokra joka määrittyy siitä miten monta kierrosta pyörät ovat pyörineet.

Olen sanonut aikaisemmin, ja toistan itseäni taas: Mobiilin internetin suurin hidaste ovat kännykkäoperaattorit ja heidän älyttömät hinnoittelumallit.


Be very afraid of The WD Drive Manager software distributed with Western Digital’s hard drives

pni • 19.10.2009, 10.34

WD Drive Manager may erase hard drives not meant to be erased.

On wednesday last week I was doing a configuration with Western Digital’s Drive Manager. Why? Well, I was in the process of switching my files from one hard drive to another (some 500+ GB of stuff: photos, work files, backups, all kinds of designs… 10 – 15 years of life worth saving and several ongoing projects) and thought it’d be good to clean up the final destination, a Western Digital Mirror Edition 2 TB drive, before pushing over all the data.

The 2 TB RAID drive didn’t have any important files on it since I had copied everything to another external disk, which I then unmounted. I clicked the ”Configure” button (which I had wanted click quite often just to see what happens). The WD Drive Manager warned me that I’ll lose all information on the disk, which, since this was what I wanted, was quite ok, so I proceeded. The Drive Manager then unmounted the 2 TB disk and by the sound of it was doing something.

Not knowing how long the WD Drive Manager was going to take to do its configuration (I’ve never done it before), I plugged in my other external HD, a 1 TB Western Digital Essential Edition (the one with 10 years worth of files), thinking that I’d go through some photos while waiting. This, I realized quite quickly, was a mistake. Huge mistake.

As soon as the 1 TB drive mounted, it got unmounted as the WD Drive Manager started to configure this other drive too. Jesus H. Christ! I couldn’t believe it. I did what I thought was best: Force quitted the WD Drive Manager application and plugged out both the hard drives.

And then I had to go for a walk, I needed some air and time to calm down.

When I returned from my walk I made a damage evaluation by plugging in both hard drives and they showed up empty. What a disaster. It was such a huge a shock, beyond comprehension, that I just couldn’t get even mad. I just… was perplexed and felt slightly sick. As I couldn’t think straight, I decided to wait to the next day before doing anything, except that I sent feedback to Western Digital, telling them about what happened and wondering how it was possible.

The next day I began assessing different possibilities for recovering my lost data. Searching the net for both data recovery companies and software.

The data recovery companies I contacted weren’t very optimistic about recovering stuff from a HFS+ disk. When asking about recovering overwritten data (since I presume the Catalog File has been overwritten and the file data is intact), one company said that it is a legend that refuses to die.

I kind of have got the feeling that these data recovery companies aren’t actually able to recover (for a notable sum of money) much more than, say what software for about 100 dollars can. I might be wrong, maybe they can work wonders but since I have no knowledge of any data recovery company what so ever, I don’t feel qualified to even try to select which one to try (does anybody have any good advice?).

Yesterday Western Digital’s Service and Support answered. Here’s the main point of their answer, without all the boring yada yada:

While configuring or changing the RAID on the Mirror you can’t connect any other device. Unfortunately if the drive was erased I do not think you will be able to retrieve the files.

What? They know that one shouldn’t plug in other devices while the WD Drive Manager is configuring! Still they don’t tell the users about this in advance. So I wrote them back.

Hello [name of customer support drone removed],

”While configuring or changing the RAID on the Mirror you can’t connect any other device”, you tell me.

I obviously know that now, don’t I, but the information came way too late.

Your software, while configuring, doesn’t in any way inform the user not to plug in other devices. That is certainly a major flaw in your software. It’s bad design and bad usability with disastrous outcome. An accident designed by you, waiting to happen.

Nor does the provided manual inform the user not to plug in other devices while configuring.

There is no way I can have known that my other hard drive will be deleted by your software. And you seem to think that a warning four days after the accident is in place?

As far as I know, you distribute a poorly designed and dangerous software with your hard drives and do not seem to take any responsibility for your actions. It’s appalling! You know of the danger but do not inform users about it. You deliberately keep quiet and thus endanger the data of unsuspecting people. How evil of you.

And since you asked, I have to say that you have certainly not met my expectations today and I’m definitely not satisfied with your service, or Western Digital’s for that matter.

Disgusted by your malevolence and utter indifference,
Pekka Nikrus

If this was 1989 I might believe that it’s normal for software obliterate data without informing the user (and that it might be the user’s fault somehow), but it’s 2009 and I know that if software does shitty things, it is the software that is shitty. Obviously Western Digital doesn’t realize what kind of latent disaster they are distributing with their hard drives.

What now?

Well. I’ll wait and see if Western Digital has anything to say anymore, or will they just stop communicating. It would be nice if they had something intelligent to say and not just state self-evident platitudes and apologize for the inconvenience (once again) but I really don’t have high hopes. Big corporations rarely seem to take interest in cleaning up the mess when their shit hits the fan at private person’s level.

And in contradiction to suggestions on data recovery company sites, I have scanned the 1 TB disk myself. I couldn’t just sit here without doing anything – I really need my files. So I checked what the Data Rescue 3 (which, to my knowledge, shouldn’t write anything on the disk it tries to read) was able to salvage from the mayhem that Western Digital caused. And well… at least I now have huge piles of all kind of files to sort through. The file names are gone and so is the folder structure which I built up for several years. Can’t really say in what shape the files are, yet, the sorting will take time. A long time. Very long.

Update October 29th: I made a Flickr set of some of the unrecoverable images: In Loving Memory Of Lost Images.

-

Commenting for this post has been closed. Stupid spammer idiots!


Yksi ajatus neljänätoista tweettauksen pituisena kappaleena

pni • 30.6.2009, 09.38

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.


Sivullinen dataa, kiitos

pni • 15.7.2008, 15.14

Lueskelin Taloussanomien juttua EU saattaa pakottaa operaattorit ruotuun ja päätin tarkistaa mitä datan siirto kännykällä maksaa kun surffaa kotimaan rajojen ulkopuolella (sitä kun on itse jo tottunut kiinteään kuukausimaksuun ja käyttää nettiä kännykästä koko ajan).

Jotta saisin ymmärrettävämmän kuvan hinnoista, ajattelin konkretisoida asian: Paljonko maksaisi se, jos ulkomailla jostain kumman syystä eksyisi iltasanomat.fi:n etusivulle? Iltasanomien datamäärä tarkistettu tänään klo 13 (n. 2 megatavua) eikä se pidä sisällä mahdollista streamaavaa sisältöä. Hinnat vaihtelevat maan ja/tai siellä käytettävän operaattorin mukaan. Hintahaitari halvimman sekä kalleimman datasiirtohinnan mukaan, loppusumma pyöristetty tasalukuihin.

iltasanomat.fi, mobiilisti ulkomailta
dna: 16 – 22 €
Elisa: 8 -24 €
Saunalahti: 9 – 17 €
Sonera: 7 – 25 €

Aika messevät hinnat yhdestä sivusta. Tämän blogin etusivu (ennen tätä juttua, n. 335 kilotavua) kännykän kautta ulkomailta katsottuna kasvattaisi kännykkälaskua pyöreästi 1 – 4 €:n verran.

Olisi muuten aivan loistavaa jos operaattoreilla (tai miksei vaikka Viestintävirastolla) olisi mobiilidata ulkomailta -laskuri. Sellainen johon voisi antaa verkkosivun osoitteen ja palvelu kävisi tarkistamassa sivun painon ja laskisi sitten eri operaattoreiden hinnoin mitä sen katseleminen ulkomailta maksaa. Voisi olla aika suosittu, sellainen palvelu.


Huono hinnoittelumalli

pni • 18.1.2008, 11.43

Luin Digitodaysta että Time Warner alkaa laskuttaa laajakaistasta käytön mukaan.

Tulipa mieleeni Sony. Siellä joskus autoradioyksikkö oli kehitellyt laitteen jossa oli kovalevy. Kun CD:n laittoi soittimeen, se kopioitui automaattisesti kovalevylle ja sitä pystyi sitten sieltä kuuntelemaan. Näin ei autossa tarvinnut säilyttää levyjä, vaan pelkkää musiikkia.

Kuitenkin samalla Sonyn musiikkibisnes kehitteli CD-levyihin kopiosuojia joka tietenkin johti siihen, että Sonyn autoradion kovalevyä ei voinut täyttää Sonyn musiikilla.

Nyt Time Warner on tekemässä mielestäni hiukan samaa.

Tuodessaan modeemiaikakauden hinnoittelumallin laajakaistakäyttöön, Time Warner Cable onnistuneesti potkii itseään nilkkaan tarjoamiensa streaming-palveluiden suhteen.

Okei, kaikkihan riippuu siitä paljonko siirtomaksu on, mutta se, että datan siirto maksaa, vähentää käyttäjien halua käyttää verkkopalveluita. Syitä tähän on monia. Yksi on se että käyttäjällä ei ole harmaintakaan hajua siitä miten isoja tiedostot ovat. Paljonko maksaa surffata Facebookia, Flickriä tai YouTubea? Millaisia kustannuksia tulee nettipelaamisesta tai CD-laatuisen nettiradion kuuntelemisesta tai videoiden katselemisesta?

Ongelma on sama kuin kännykkäliittymissä joissa maksetaan siirretyn datan mukaan. Mistä sitä tietää, kun surffaa kännykällä jonnekin, paljonko joltain sivulta tulee dataa? Onko sivulla flash-mainoksia, ehkä ääntä tai isoja kuvia? Onko seuraava lasku pankkitilin tyhjentävä synkkä ylläripylläri?

Maksu käytön mukaan, kun ei ole mitään mahdollisuutta etukäteen tietää paljonko käyttö maksaa, ei ole kuluttajalle houkutteleva vaihtoehto, ja samalla se on este verkkopalveluiden kehitykselle.