skrubu

Ajattelin, ihan varmuudeksi vaan, hakea erään Prisman aukioloajat, ajatuksella, että kyllähän se varmasti on yhdeksään auki, mutta katotaan nyt jos onkin jotain poikkeuksia.

Haku Googlella tuottaa ensimmäiseksi tulokseksi kyseisen Prisman sivun prisma.fi-osoitteessa. Oikein hyvä.

Prisma.fi:ssä on hämmentävä tuplanavigaatio jossa niin sivun ylälaidassa kuin vasemmassa laidassa on täysin samaa tauhkaa. Ei hyvä. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät pienellä hakemisella vasemmasta laidasta (huomasin automaattisesti ensin vierittäväni sivun alalaitaan etsimään kyseistä tietoa).

Sivulla ”Yhteystiedot ja aukioloajat” ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei ollenkaan hyvä. Tai no, onhan siellä prisma.fi-verkkopalvelun tuottajan yhteystiedot. Ja sitten siellä on linkki jonka takaa pääsee ”selamaan kaikkien Prismojen yhteystietoja ja aukioloaikoja”. Ei hyvä.

Hops. Nyt ollaan s-kanava.fi:n (!) ”Toimipaikkojen yhteystiedot” -osan kohdassa Prisma. Täällä ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei hyvä. On kahdeksan sivua hakutuloksia: 76 toimipaikkaa, kerrotaan sivulla, muttei sanota mitä on haettu. Ei hyvä. Rajaan hakutuloksia paikkakunnan mukaan, koska se vaikuttaa helpommalta kuin selata kahdeksan sivua Prismoja läpi. Ei hyvä, johan oli tiedossa minkä paikkakunnan Prismaa olin hakemassa. Ennakoiva hakuboksi, hieno juttu (täällähän on selvästikin käyty tämän vuosituhannen puolella tekemässä jotain muutoksia) .

Vaan ei vieläkään yhteystietoja tai aukioloaikoja, vain rajatun haun tuloksessa linkki josta voi ”tutustua toimipaikkaan”. Ei hyvä. Vaikka niin… linkissähän luki, että täällä pääsee nimenomaan selaamaan, ja sitähän tässä tulee tehtyä.

Tutustun toimipaikkaan: Kas, täällähän on niin yhteystiedot ja aukioloajat. Viimeinkin.

Ei näin, kuulkaa, ei todellakaan näin.

Tämmöinen ihmisten hypyttäminen ja perustietojen piilottaminen on jotenkin niin 1990-lukulaista, että piti oikein tarkistaa onko nyt todellakin 2011. Kappas vaan: On. Toivottavasti joku tuolla S-ryhmässä ymmärtää istua hetken kakka-asennossa ja hävetä konglomeraattinsa verkkopresenssiä.

Olen kassalla, maksan ostoksiani. Kanta-asiakaskortti on nuhjuinen ja kulunut, magneettiraitakin repsottaa reunoista. Ai niin joo, ajattelen, tämäkin kulunut muovinpalanen pitäisi saada vaihdettua, mutta eihän tämä kortti ole mielessäni kuin näin kassalla, maksaessani.

Mitä tapahtuu kun heikossa hapessa olevaa korttia käyttää? Kassa yrittää ja yrittää höylätä muovinpalasta onnistumatta, vilkaisee minua syyttävin katsein samalla huokaisten, näpyttelee jo osittain näkymättömiin kuluneet numerot käsin kassajärjestelmään ja näkee tehtäväkseen hieman moittia minua koska olen kehdannut päästää korttini huonoon kuntoon.

Oikeasti: Ei näin. Ei todellakaan näin.

Valitettavasti kuitenkin juuri näin homma tuntuu toimivan.

Jos kanta-asiakasjärjestelmä toimisi kunnolla, voisi kassahenkilö, huomatessaan huonossa kunnossa olevan kortin, tilata siltä seisomalta asiakkaalle uuden kortin (parilla napin painalluksella kassalaitteessa, esimerkiksi?) ja ilmoittaa asiakkaalle, että uusi kortti tulee pian postissa kotiin. Tämä ei vaan olisi palvelua josta asiakas tulisi hyvälle mielelle vaan myös niin kassahenkilöiden työn helpottamista (vähemmän rikkinäisiä kortteja liikenteessä) kuin myös kauppaketjulle mahdollisuus pitää paremmin kiinni asiakkaistaan.

Ihmisen, joka kännykän selaimella, pienellä pystyruudulla, onnistuu www.finnkino.fi-osoitteessa, jossa on näyttöä monikertaisesti suurempi sivusto, kirjautumaan palveluun, löytämään haluamansa elokuvan ja sille näytöspäivämäärän sekä -ajan, ja tämän lisäksi vielä varamaan liput tahtomilleen paikoille, pitäisi saada jonkinlainen mitali.

Missä on Finnkinon yksinkertainen verkkosivu pienille näytöille? Missä palvelu niille, jotka ovat niin hulluja, että yllättäen keksivät haluavansa elokuviin, mutta ovat ainoastaan puhelimen päässä internetistä?

Yllättävää kyllä, todistin eilen kuinka Nokian 6710:lla pystyi siihen, mihin oma vanha N95 ei taipunut. Se ei kuitenkaan ollut tuskatonta. Kiroilua ja sadattelua oli vähintään yhtä paljon kuin näytön vierittämistä, toiminnallisuuksien etsimistä ja oudosti toimivaa kännykkäselainta. Kyse ei ollut päättäväisyydestä vaan maniasta, pakosta todistaa mahdoton: Mennä rohkeasti sinne missä Finnkino ei selvästikään tahdo tehdä bisnestä. Onnistuminen oli yllätys (kyllä, jopa paikkojen valinta toimi), liput varattiin, mutta ei sitä tahtoisi tehdä samaa uudestaan.

Olin, kun pääsin isomman ruudun ääreen, odottanut löytäväni iPhonelle Finnkinon applikaation. En löytänyt. Löysin kyllä wap.finnkino.fi:n, mutta siellä asuu se yksi ja ainoa kännykkäruudulle sopimaton saitti. Hiukan ironista, tavallaan.

Olen tavallaan yllättynyt miten heikosti Suomen suurin elokuvateatteriketju toimii verkossa. Haloo! Nykyhetki kutsuu menneisyyttä – kuuleeko kukaan?

Heipähei! Sait juuri mainoksen siitä, että meidän lehdessä voisi olla sinulle jotain luettavaa. Kyllä, juuri tuo mainos. Se maksaa. Nää mainokset on ei oo ilmaisia eikä me niitä teille lähetetä huvin vuoksi. Mitä siitäkin tulisi jos jengi vaan sais meidän mainoksia, eivätkä koskaan maksaisi meidän päätuotteesta? Häh? Niin. Ei menisi meillä hyvin. Ja mitä te sitten lukisitte? Blogeja vai? Heh. Noni, lompakko auki nyt vaan. Kyllä muovirahakin kelpaa, paitsi visaelectron, kun sitä ei nyt saa varmennettua. Toi mainos on kaksyt senttiä. Aika halpaa sanoisin. Kiit… hei, älä ny vielä ovea sulje. Se maksu jäi hei… Mitä siitä mainoksesta? Minne? No, eiks sen ruumiinaukon pitäis olla exit only? En ymmärrä.

Lukija maksaa esimerkiksi lisäpalveluista, kuten sähköpostiin tulevista uutiskirjeistä.
–
Uutiskauppa: Pelastaako freemium-malli journalismin?

(via)

Hmm… musiikkibisnes näyttäisi lainaavan lehtibisnekseltä ja lehtibisnes musiikkibisnekseltä. Kohta näiden jättiläisten lonkerot menevät auttamattomasti solmuun ja…

Hei sinä! Just sinä siellä. Sä katsoit meidän näyteikkunaa. Se maksaa. Nää on kato meidän tavaroita tässä ikkunassa, ja ei ne siinä ole siinä huvin vuoksi. Mitä siitäkin tulisi jos jengi vaan katselis näitä tavaroita eivätkä koskaan mitään ostaisi? Häh? Niin. Ei menisi meillä hyvin. Ja mitä te sitten kattelisitte? Luontoa vai. Heh. Noni, lompakko auki nyt vaan. Toi sun vilkaisu kesti tallentavan videovalvonnan mukaan viis sekuntia, se olis viiskyt senttiä. Aika halpaa sanoisin. Kiitos paljon, tervetuloa uudest… mitä? Et koskaan enää vai? Hä, sehän on naisen sukupuolielin! Minun päässäni? En ymmärrä.

Of all of the efforts to collect performing-rights fees, few will likely be more controversial than trying to charge for 30-second samples.
–
Music publishers: iTunes not paying fair share, CNET News

(via)

Alkaako tästä sähköisten lukulaitteiden yleistyminen Suomessa? Mitä lihalle tapahtuu viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Mikä on Rammsteinin albumin nimi? Pelastaako Cliq Motorolan? Tässäkö kaikkien aikojen seksikkäimmät lehtikannet? Tässäkö ratkaisu vanhusten hoidon surkeaan jamaan? Lentääkö tässä ufo? Miksi myyntikohteessa on aina ikkunat auki? Miksi Nokia ei ole Usain Bolt?

Eivätkö ne tiedä? Eikö niiden kuuluisi ottaa asioista selvää? Mitä ne siellä oikein tekee?

Noin yhdeksän ja puoli vuotta minua palveli yksi ja sama lompakko. Loistava esine jonka ostin asiaa tarkemmin harkitsematta sen ainoan kerran kun olen Tokiossa käynyt.

Hienosti suunniteltu ja toteutettu esine; oikean kokoinen, hyvän tuntuinen, kätevä monin tavoin – kaiken kaikkiaan juuri täydellinen. Mutta ei kuitenkaan ikuinen. Lomapakko ei enää oikein pysynyt kiinni ja ketjun kiinnityslenkki roikkui paikoillaan vain muutamalla langanpätkällä. Oli siis aika hankkia uusi.

Aloitin etsimällä, josko netin kautta löytyisi samanlaista lompakkoa. Ei löytynyt. Mutta tajusin vasta nyt, että taskussani on melkein vuosikymmenen ajan asunut surffibrändin tuote. Heh.

Kokeilin Fruugoa. Valikoima ei miellyttänyt. Kävin kaupoissa, kivijaloissa. Liian vaikeata: Lompakot on siroteltu sinne tänne, tai sitten ne olivat tylsiä mitäänsanomattomia läpysköitä tai liian isoja. Nahkainen ei ole mieleeni.

Takaisin netin pariin. Missä on kaikkea? Amazon. Sinne. Etsin, tutkin ja mietin. Kävin muissakin verkkokaupoissa. Huomasin palaavani aina saman mallin kohdalle. Se voisi olla siinä, mietin. Harmittavaa on tietenkin, ettei netissä pääse hypistelemään tuotetta, mutta tätä oli kehuttu (tai arvosteltu positiivisesti).

Löytämäni lompakko ei ollut pahan kallis, joten jos se ei kestä seuraavia 9 – 10 vuotta, ei se hirveästi haittaa. Päätin siis hankkia kyseisen lompakon. Mutta sehän ei ollutkaan erityisen helppoa.

Ajattelin, että Euroopasta ostan. Amazon.co.uk oli osoitteeni. Kävi ilmi, etteivät myy tänne kyseistä lompakkoa. Ei sen kummempia selityksiä, tänne ei vaan sitä myydä. Harmitti. Kokeilin Saksan vastaavaa: Sama juttu, internetmyynti on rajattu. Ranskan Amazonissa ei tuotetta ollut myynnissä. No, ehkä sen saa ameriikasta tänne, mietin mutta eipä sieltäkään tänne myyty. Nyt ei enää harmittanut vaan otti päähän. Miten ärsyttävän paikallista.

- This a local shop for local people, there’s nothing for you here.
- I can pay…
- Keep your hands where I can see them!
–
YouTube: Tubbs And Edward – League of Gentlemen

Sitä mitä ei saa, on pakko saada. En vaan voinut antaa periksi. Etsin, tutkin, hain. Löysin muita verkkokauppoja joilla oli haluamani lompakko myynnissä. Osa ei myynyt maansa rajojen ulkopuolelle, osa möi, mutta postikustannuksin jotka olivat enemmän kuin lompakon hinta. Ei näin. Kotimaan verkkokaupoista en yhdestäkään löytänyt haluamaani lompakkoa.

Ruotsista löytyi yksi kauppa jolla oli tahtomani lompakko valikoimissaan. Kysyin meileitse, koska eivät sivuillaan tiedottaneet, josko toimittavat tänne. Kyllä, vastasivat. Tilasin. Tai siis yritin. Maksaminen ei toiminut. Yritin kahdesti. Sain molemmilla kerroilla virheilmoituksen.

En siis voinut ostaa lompakkoa. Ilmoitin kaupalle asiasta ja kysyin josko he ovat saaneet maksuni kahdesti. Eivät olleet saaneet yhtäkään maksua. Sanoivat myös olevansa tietoisia siitä, ettei luottokorttimaksu oikein aina toimi ja, että voisivat lähettää sähköpostilla PayPal-linkin jonka kautta maksaminen varmasti onnistuu. Vastauksessani kaupalle selitin, että huonoa on sellainen bisnes jossa maksajan on tehtävä enemmän työtä päästäkseen eroon rahoistaan kuin mitä niiden hankkimiseen on mennyt. Mainitsin myös siitä, että jos PayPal toimii paremmin, olisi heidän hyvä tarjota sitä verkkokaupassaan maksuvaihtoehtona eikä vain sähköpostitse niille jotka jo ovat kahdesti epäonnistuneet.

Odottaessani vastausta Ruotsista löysin toisen verkkokaupan jolla oli lompakko myynnissä, joka toimitti tavaraa Suomeen ja jonka verkkomaksu toimi. Oli suorastaan ilo erkaantua rahasta tavaraa vastaan. Niinpä tilasin sitten lompakon Isosta-Britanniasa. Tiedotin asiasta Ruotsalaiseen kauppaan. Sanoivat ymmärtävänsä.

Jäin ihmettelemään. Paljonko rahaa menee kaupalta sivu suun kun ei pidä huolta siitä, että maksaminen on mahdollista, että ostaminen tehdään vaikeaksi ja epävarman tuntuiseksi? En myöskään voi ymmärtää miksi lompakon myyntiä on rajattu maantieteellisesti. Internet on kiva juttu, se vaan ei selvästikään vielä oikein toimi.

Mutta, nyt olen siis kuitenkin, viimeinkin, uuden lompakon omistaja. Ihan hyvä se on. Ei yhtä hyvä kuin edellinen, mutta eiköhän tähänkin totu vähitellen.

Päivitin osoitekirjaa. Tarvitsin postinumeron, kävin hakemassa.

Ensimmäinen ajatus: Häh, onko Ruotsissakin Postikatu? Toinen ajatus: Jaa, se on varmaan siellä Ruotsin Helsingissä (hehe).

Mutta sitten ihan oikeasti: Ei näin! Lippu ei ole symboli kielelle.

Lippu voi hyvinkin olla kansakunnan tai valtion symboli. Lipun käyttäminen kielen symbolina on niin suunnittelun kuin toteutuksen näkökulmasta lähinnä laiskuutta, ehkä osaamattomuutta mutta useimmiten se on vaan tyhmyyttä.