skrubu

Joskus kun äkäinen internet-setä oli lyhyempi (ja hivenempi keveyempi), oli vaikka mitä kerhoa. Itse kuuluin ainakin Teräsmieskerhoon (moni kaveri Mustanaamiokerhoon), jossain vaiheessa lennokkikerhoon ja taisin käydä päiväkerhossakin jonkin aikaa (ei voi muistaa kaikkea) sekä tietenkin Kultapossukerhoon joka oli jotenkin kaikkien kerhojen äiti. Kerhotoiminta oli hip.

Etenkin sarjakuviin perustuvilla kerhoilla oli omia salakoodeja joita tulkitsemalla sai tietoja joista ei kerhon ulkopuoliset eivät tienneet mitään. Erittäin eksklusiivista. Mutta nämä salaiset viestit olivat aina jotenkinkin sidottu kerhon omaan toimintaan, nykyään kai se olisi joko brändiuskollisuuden pönkittämistä tai myynninedistämistä, silloin se oli jännää, selvästi jännempää kuin nenän kaivaminen.

Nykyään en tunne kuuluvani kerhoihin, vaikka kuulunhan minä oikesti. Kuulun esimerkiksi valokuvakerho Flickriin, keskustelu- ja prokrastinointikerho Facebookkiin ja vaikka mihin muuhun verkossa olevaan jollain muotoa sosiaaliseen ryhmään jossa ei kaikki ole automaattisesti mukana (eli minulla on tunnus ja salasana). Jotkut kerhot ovat avoimia ja niiden toimintaa voi katsella sivusta ilman, että kuuluu mukaan jengiin. Toiset ovat lukittuja ja niihin näkee vain jos on rekisteröitynyt kerholainen.

Yksi kohta jossa entisten aikojen kerhot eroavat näistä nykyisistä, on tietenkin se, että nykyisten elinehto on jäsentensä tuottama sisältö (ennen se oli kiva lisä), mutta myös se, että aikanaan kerhon aiheet olivat hyvin rajattuja kerhon omaan toimintaan. Nykykerhoissa toiminta on moninaista ja kerhohan oikeastaan vaan tarjoaa alustan jäsenilleen olla ihan mitään vaan.

Tähän väliin heitän pienen ajatusleikin. Kuvittele lounasravintola jolla on ruokalista. Tämä ruokalista on vapaasti luettavissa lounasravintolan seinien sisäpuolella. Nyt kuvittele itsesi miettimässä mihin lounasravintolaan menisit lounaalle – tänään on sellainen päivä, että voit mennä mihin tahansa lähiravintolaan lounaalle. Reippailetko lounasravintolasta lounasravintolasta lounasravintolaan katsomaan mitä on tarjolla ja kun olet tutustunut kaikkiin ruokalistoihin valitset jonkun ravintoloista lounaspaikaksi, vai haetko tiedon internetistä? (Minä haen tiedon netistä.)

Nyt kuvittele tämä: Lounasrvintola julkaisee ruokalistan seinensä ulkopuolella, mutta se näkyy vain Kultapossureholaisille. Jos olet kerholainen voit etukäteen tarkistaa mitä lounasravintolassa on tarjolla, jos et, pitää sinun käydä kyseisessä lounasravintolassa katsomassa seinältä mitä tänään on tarjolla. Lounasravintolalla ja Kultapossukerholla ei ole mitään sopimusta, eikä lounasravintola oikeastaan hyödy ainakaan suoraan rahallisesti mitenkään siitä, että julkaisee ruokalistansa Kultapossukerhon sivuilla. Kultapossukerho taas tietenkin hyötyy siitä, että se voi lounaslistan yhteydessä näyttää omia mainoksiaan. Olisko tällainen toiminta lounasravintolalta mielestäsi järkevää? Onko lounasravintolan hyvä rajata yleisö yhden kerhon mukaan?

Vaihda edellisestä kappaleesta Kultapossukerho Facebookiksi. Onko silloin järkevää, että lounasravintola rajaa ruokalistansa näkyvyyden fyysisen tilaansa ohella vain Facebook-kerholaisille? Tämä lounasravintola siis tukee Facebookkia sen omassa bisneksessään ja samalla rajaa oman bisneksensä näkyvyyttä. En tiedä miten te tekisitte, mutta jos minulla olisi lounasravintola, en rajaisi ruokalistan näkyvyyttä vaan pyrkisin maksimoimaan sen.

Nythän tilanne ei oikeasti ole näin paha. Mutta puoli vuotta tässä minulla meni ihmetellessä miksen mistään löydä Kipsarin ruokalistaa mistään. Moni teistä jotka klikkasitte itsenne Kipsarin sivuille tuosta äskeisestä linkistä varmaan ihmettelette, että miten olen voinut olla huomaamatta ruokalistaa? Helppoa: Selaimessani on Facebook Disconnect lisäosa, eli se pitää huolen, ettei Kultapossuke… eiku Facebook pysty seuraamaan liikkeitäni oman saittinsa ulkopuolella (minulle riittää se, että Google jo tietää kaiken).

Olen varmaan vähemmistössä, mutta minulla on vaikea tajuta, että joku pitää Facebook-kerhoa pääasiallisena julkaisualustana. Paljon järkevämpää olisi julkaista avoimesti Facebookin ulkopuolellla (esim. blogiin) ja sitten syndikoida sisältöä ympäri verkkoa (esim. Facebookkiin, Twitteriin, syötelukijoihin ja mitä kaikkea noita nyt on johon voi sisältöä tunkea). Vaan niinhän historia on todistanut, ettei hyvä aina voita (vrt. videoformaatit VHS vastaan Beta) vaan siitä joka saa parhaan jalansijan tavalla tai toisella, vaikka parempaa olisi tarjolla, tulee de facto standardi (vähän niiku .doc tai .ppt) koska lähes kaikki käyttää sitä (ja siksi muidenkin on).

I think that people who claim Flickr to be dead or bash the service for not being social enough don’t really get what Flickr is about.

Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.
–
Albert Einstein

Ok, I do agree,that Flickr could have a tad (or a lot) better UI for viewing the images, but a UI has never been a hinder for people when they really want something. I mean, if it was up to the UI nobody would’ve used MySpace, ever. Yet it was hugely popular (and is still a good place to find music from bands not featured elsewhere). And yes, the times are different now, and among all new fads, new hangouts, shiny bright UIs and gimmicks Flickr is as it has been for a long while (there has been some changes and upgrades recently which the ones declaring the death of Flickr forget to mention) but change, even though we have been conditioned to believe so, is not an intrinsic value.

Flickr is not about you as a person. It’s not about being social and hang out with whoever publishes images on the web (which is about everybody and their cousins and pets), frankly that’s why there’s sites like Facebook or Google+. If you crave social recognition Flickr isn’t the place for you.

Flickr is all about the photo. The social part is not the main issue, the pictures are, and in that way Flickr is very much still the king. The people publishing images on Flickr are, I think, subordinate to the images. The thing with Flickr, what makes it good, is the joy of finding and discovering pictures. Something that you achieve only by being an active viewer and not just by pushing your own pics out in the wide open internet.

Going through the favorite images of someone who favorited one of your images is a hoot and gives you a broader sense of somebody else’s visual thinking than only looking at the images they themselves publish – and that is nothing a chunk of code can do. In that sense yes, Flickr is old fashioned. It doesn’t just offer you off the shelf recommendations that some programmer or planner who doesn’t know you thinks might interest you. You need to do something yourself! And that makes Flickr a really tough place for social media diluted mental self pollutionists with their fizzy drinks and pizzas (or low carb raw food smoothies) to survive in. You need to have the patience, you know not eat your marshmallows at once.

Compared to Flickr, Facebook and Google+ are like the television while Flickr is like a big photo album that doesn’t open up for the impatient, lazy or the one’s mesmerized by effects and whatnot tech stuff. You got to work for it and follow your own instincts. Be there, be active, do things – all that stuff that Facebook has taken, automated, mashed up and now spoon-feeds us as an endless flow of everything and a bit more.

Mikäköhän on idea siinä, että firmat ja tuotteet halutaan tuoda olla möllöttämään Facebookkiin, omalle sivulleen, mutta sitten sieltä lähtökohtaisesti piilotetaan näkyviltä kaikki se kanssakäynti ihmisten kanssa joka tavallaan on koko Facebookin juju (saahan ne sieltä esiin, mutta kuitenkin)?

Onko se sitä, että ”Meille on kerrottu, että täällä pitää olla, mutta me ei haluta mitään tyhmiä kommentteja sotkemaan meidän (ehkä maailman tärkeimmän) ©Brändin™ imagoa” vai onko se vain: ”Emme vaan osaa/Meitä pelottaa/Nyt emme ymmärrä, ainahan näin on tehty”?

Suomen Bangkokin suurlähtystö näyttäisi olevan ihaltavan aktiivinen ja asiallinen tiedottaja Facebookissa (eilisestä lähtien). Toivottavasti homma jatkuu kriisin jälkeenkin ja laajenee myös Twitteriin.

Polarisoivat aurinkolasit toimivat, jos ei mainossuodattimina niin mainoshälinän rauhoittajina sillä monet (kaikki?) uusista digitaalisista mainostauluista, niin kadulla kuin ratikoissa, ovat nestekidenäyttöjä.

Jäin miettimään, että missä vaiheessa niihin linkkeihin, jotka ovat meileissä jotka lähettää Facebook, on ilmestynyt meiliosoite. Nopean tarkistuksen jälkeen, voin todeta että sehän on tapahtunut maaliskuun alussa.

Tältä linkki näytti 2.3.2010:

Ja 3.3.2010 lähtien tältä:

Ensin ajattelin, että kyseessä on vain tietynlaiset linkit (esim. vain ne jotka ilmoittavat yksityisviestin saapuneen). Näin ei ollut, meiliosoite on kaikissa linkeissä. Sitten kokeilin mitä tapahtuu jos leikkaa ja liimaa osoitteen selaimeen jättäen muuttujan n_m pois (eli ei anna meiliosoitetta Facebookille): Linkki toimii moitteetta.

En tykkää ollenkaan.

Levisi sitten Facebook tännekin: Tykkäämispainike jutun lopussa. Kyseenalainen ilo, mutta menkööt kokeiluna. Tämä täällä oleva ei siis toimi kuten Facebookin perusvehje jossa tykätään yhtä ja samaa osoitetta monella eri painikkeella, vaan on viritetty juttukohtaiseksi.

Kunnon tykkäämiskalamies liittäisi liketysnapin syötteeseen. Itse en jaksa – odottelen kunnes joku vääntää siitäkin plugin.

Mutta kyllähän tämä Facebookin leviäminen nostattaa semmoisen fiiliksen, että pitäisi aina kirjautua ulos lärvikirjasta kun ei ole siellä. Tämä painikehan on nimittäin oikeasti mitä loistavin urkkimisväline jolla kerätään rahanarvoista tietoa, jos ei ihan jokaisesta, niin melkein kaikista kuitenkin. Meistä siis, markkinointitarkoituksiin. Ja tässä minä nyt sitten kannan oman korteni miljardööri Zuckebergin kekoon. Väliaikaisesti, uskoisin.

Google Wave tuli ja pöhäytti itsensä monen verkkoaktiivin tietoisuuteen. Koska Googlen uusin näyttää aiheuttvan epätietoisuutta, päätin tiivistää tähän olennaisimman mitä Wavesta on tähän asti kirjoitettu jotta asia selkeytyisi myös kaikille niille jotka eivät tiedä Wave on tai edes välitä koko asiasta:

Mikä se on? En ymmärrä. Mitä hyötyä siitä on? Mihin sitä voi käyttää? En ymmärrä. Turha härpätin. En ymmärrä. En ymmärrä. Mikä tässä nyt on niin hienoa? En ymmärrä.
–
Lähde: Ihan tosi moni

Samaa on siis Wavesta sanottu kuin esimerkiksi Twitteristä, Facebookista, internetistä tai vaikka tekstiviesteistä aikanaan.

Ei muuta tällä kertaa.

Muistaako joku sen maailman tylsimmän blogin joka taisi oli aktiivisimmillaan vuosina 2003 – 2004? Se oli vallan mainio blogi(-parodia, olin ymmärtävinäni siihen aikaan) lyhyine juttuineen jotka keräsivät paljon kommentteja:

I opened a drawer by pulling it towards me. I picked up the object I needed and removed it from the drawer. Having done so I pushed the drawer with my hand, thus closing it.

Tulipa tuo vaan mieleen kun tajusin Facebookin nykymuodossaan olevan aivan saman, vaikkakin hiukan eri tavalla tarjoiltuna.

Sitä minä vaan oikeastaan tässä, että maailman tylsin blogi oli joskus selvästi edellä aikaansa.

Luulin blogin lopettaneen, mutta pienellä etsinnällä löysin sen siirrettynä omaan domainiin WordPress-alustalle. Kaiken lisäksi blogi on päivittynyt tämän vuoden heinäkuussa kahdella jutulla, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006. Ja kommentoijat ovat löytäneet sen myös. Taidan laittaa seurantaan.