skrubu

Joskus kun äkäinen internet-setä oli lyhyempi (ja hivenempi keveyempi), oli vaikka mitä kerhoa. Itse kuuluin ainakin Teräsmieskerhoon (moni kaveri Mustanaamiokerhoon), jossain vaiheessa lennokkikerhoon ja taisin käydä päiväkerhossakin jonkin aikaa (ei voi muistaa kaikkea) sekä tietenkin Kultapossukerhoon joka oli jotenkin kaikkien kerhojen äiti. Kerhotoiminta oli hip.

Etenkin sarjakuviin perustuvilla kerhoilla oli omia salakoodeja joita tulkitsemalla sai tietoja joista ei kerhon ulkopuoliset eivät tienneet mitään. Erittäin eksklusiivista. Mutta nämä salaiset viestit olivat aina jotenkinkin sidottu kerhon omaan toimintaan, nykyään kai se olisi joko brändiuskollisuuden pönkittämistä tai myynninedistämistä, silloin se oli jännää, selvästi jännempää kuin nenän kaivaminen.

Nykyään en tunne kuuluvani kerhoihin, vaikka kuulunhan minä oikesti. Kuulun esimerkiksi valokuvakerho Flickriin, keskustelu- ja prokrastinointikerho Facebookkiin ja vaikka mihin muuhun verkossa olevaan jollain muotoa sosiaaliseen ryhmään jossa ei kaikki ole automaattisesti mukana (eli minulla on tunnus ja salasana). Jotkut kerhot ovat avoimia ja niiden toimintaa voi katsella sivusta ilman, että kuuluu mukaan jengiin. Toiset ovat lukittuja ja niihin näkee vain jos on rekisteröitynyt kerholainen.

Yksi kohta jossa entisten aikojen kerhot eroavat näistä nykyisistä, on tietenkin se, että nykyisten elinehto on jäsentensä tuottama sisältö (ennen se oli kiva lisä), mutta myös se, että aikanaan kerhon aiheet olivat hyvin rajattuja kerhon omaan toimintaan. Nykykerhoissa toiminta on moninaista ja kerhohan oikeastaan vaan tarjoaa alustan jäsenilleen olla ihan mitään vaan.

Tähän väliin heitän pienen ajatusleikin. Kuvittele lounasravintola jolla on ruokalista. Tämä ruokalista on vapaasti luettavissa lounasravintolan seinien sisäpuolella. Nyt kuvittele itsesi miettimässä mihin lounasravintolaan menisit lounaalle – tänään on sellainen päivä, että voit mennä mihin tahansa lähiravintolaan lounaalle. Reippailetko lounasravintolasta lounasravintolasta lounasravintolaan katsomaan mitä on tarjolla ja kun olet tutustunut kaikkiin ruokalistoihin valitset jonkun ravintoloista lounaspaikaksi, vai haetko tiedon internetistä? (Minä haen tiedon netistä.)

Nyt kuvittele tämä: Lounasrvintola julkaisee ruokalistan seinensä ulkopuolella, mutta se näkyy vain Kultapossureholaisille. Jos olet kerholainen voit etukäteen tarkistaa mitä lounasravintolassa on tarjolla, jos et, pitää sinun käydä kyseisessä lounasravintolassa katsomassa seinältä mitä tänään on tarjolla. Lounasravintolalla ja Kultapossukerholla ei ole mitään sopimusta, eikä lounasravintola oikeastaan hyödy ainakaan suoraan rahallisesti mitenkään siitä, että julkaisee ruokalistansa Kultapossukerhon sivuilla. Kultapossukerho taas tietenkin hyötyy siitä, että se voi lounaslistan yhteydessä näyttää omia mainoksiaan. Olisko tällainen toiminta lounasravintolalta mielestäsi järkevää? Onko lounasravintolan hyvä rajata yleisö yhden kerhon mukaan?

Vaihda edellisestä kappaleesta Kultapossukerho Facebookiksi. Onko silloin järkevää, että lounasravintola rajaa ruokalistansa näkyvyyden fyysisen tilaansa ohella vain Facebook-kerholaisille? Tämä lounasravintola siis tukee Facebookkia sen omassa bisneksessään ja samalla rajaa oman bisneksensä näkyvyyttä. En tiedä miten te tekisitte, mutta jos minulla olisi lounasravintola, en rajaisi ruokalistan näkyvyyttä vaan pyrkisin maksimoimaan sen.

Nythän tilanne ei oikeasti ole näin paha. Mutta puoli vuotta tässä minulla meni ihmetellessä miksen mistään löydä Kipsarin ruokalistaa mistään. Moni teistä jotka klikkasitte itsenne Kipsarin sivuille tuosta äskeisestä linkistä varmaan ihmettelette, että miten olen voinut olla huomaamatta ruokalistaa? Helppoa: Selaimessani on Facebook Disconnect lisäosa, eli se pitää huolen, ettei Kultapossuke… eiku Facebook pysty seuraamaan liikkeitäni oman saittinsa ulkopuolella (minulle riittää se, että Google jo tietää kaiken).

Olen varmaan vähemmistössä, mutta minulla on vaikea tajuta, että joku pitää Facebook-kerhoa pääasiallisena julkaisualustana. Paljon järkevämpää olisi julkaista avoimesti Facebookin ulkopuolellla (esim. blogiin) ja sitten syndikoida sisältöä ympäri verkkoa (esim. Facebookkiin, Twitteriin, syötelukijoihin ja mitä kaikkea noita nyt on johon voi sisältöä tunkea). Vaan niinhän historia on todistanut, ettei hyvä aina voita (vrt. videoformaatit VHS vastaan Beta) vaan siitä joka saa parhaan jalansijan tavalla tai toisella, vaikka parempaa olisi tarjolla, tulee de facto standardi (vähän niiku .doc tai .ppt) koska lähes kaikki käyttää sitä (ja siksi muidenkin on).

Tulinpa huomanneeksi tällaisen jutun Google+:ssasta.

Heitin Google+:aan linkin häästanssikuvaan jonka Flickrissä julkaisin ja G+ tapansa mukaan haki postaukseeni pienen kuvan. Kuvaa klikatessa tapahtuu sama kuin linkkiä klikatessa, eli linkki avautuu Flickriin. Tämä on mielestäni täysin loogista.

Mobiiliversiossa ja G+-applikaatiossa (Android ainakin) linkkiä klikkaamalla (vai mitä ”täppäämistä” se nyt onkaan) siirtyy Flickriin, mutta pikkukuvaa klikatessa (johon on nakkisormin helpompi osua kuin tekstilinkkiin) aukeaa kuva kuin olisin lisännyt sen postaukseeni, eli se näkyy isompana G+:ssassa otsikolla Photos shared in post (mobiiliversio) tai Photos from posts (applikaatio). En siis olekaan postannut vain linkkiä, vaan tällä logiikalla itse kuvan.

Tämä G+:an tapa näyttää linkitettyä sisältöä kokonaan omassa palvelussaan on harmittava. Ei vain siksi, että se vähentää liikennettä kuvaani Flickrissä (mobiilipuolelta tuskin tulee valtava kävijämäärä, mutta kuitenkin), vaan myös siksi, että kuva on olemassa jossain päin G+:aa, mutta se ei näy niiden kuvien joukossa jotka olen postannut suoraan G+:aan vaikka kuvan klikkauksen mukaan sen loogisesti pitäisi siellä olla. Sekä myös siksi, että tämä isompi kuva jonka G+ näyttää kännykässä näyttäisi olevan suurennettu versio pikkukuvasta, eli laatu on aika huono.

I think that people who claim Flickr to be dead or bash the service for not being social enough don’t really get what Flickr is about.

Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.
–
Albert Einstein

Ok, I do agree,that Flickr could have a tad (or a lot) better UI for viewing the images, but a UI has never been a hinder for people when they really want something. I mean, if it was up to the UI nobody would’ve used MySpace, ever. Yet it was hugely popular (and is still a good place to find music from bands not featured elsewhere). And yes, the times are different now, and among all new fads, new hangouts, shiny bright UIs and gimmicks Flickr is as it has been for a long while (there has been some changes and upgrades recently which the ones declaring the death of Flickr forget to mention) but change, even though we have been conditioned to believe so, is not an intrinsic value.

Flickr is not about you as a person. It’s not about being social and hang out with whoever publishes images on the web (which is about everybody and their cousins and pets), frankly that’s why there’s sites like Facebook or Google+. If you crave social recognition Flickr isn’t the place for you.

Flickr is all about the photo. The social part is not the main issue, the pictures are, and in that way Flickr is very much still the king. The people publishing images on Flickr are, I think, subordinate to the images. The thing with Flickr, what makes it good, is the joy of finding and discovering pictures. Something that you achieve only by being an active viewer and not just by pushing your own pics out in the wide open internet.

Going through the favorite images of someone who favorited one of your images is a hoot and gives you a broader sense of somebody else’s visual thinking than only looking at the images they themselves publish – and that is nothing a chunk of code can do. In that sense yes, Flickr is old fashioned. It doesn’t just offer you off the shelf recommendations that some programmer or planner who doesn’t know you thinks might interest you. You need to do something yourself! And that makes Flickr a really tough place for social media diluted mental self pollutionists with their fizzy drinks and pizzas (or low carb raw food smoothies) to survive in. You need to have the patience, you know not eat your marshmallows at once.

Compared to Flickr, Facebook and Google+ are like the television while Flickr is like a big photo album that doesn’t open up for the impatient, lazy or the one’s mesmerized by effects and whatnot tech stuff. You got to work for it and follow your own instincts. Be there, be active, do things – all that stuff that Facebook has taken, automated, mashed up and now spoon-feeds us as an endless flow of everything and a bit more.

Tämä on jatkoa vuosi sitten tekemälleni listaukselle.

Tässä Flickrin intrestingness-kaavan mukaan kymmenen kiinnostavinta kuvaani:

Ja tässä kymmenen eniten katsomiskertoja kerännyttä kuvaa:

Oma top10 kesä-, heinä- ja elokuun kuvista voisi ehkä olla tämä:

Vuoden kuluttua nämäkin listat näyttävät erilaisilta.

Heinäkuussa Night of the Prog -festivaalilla jäin jälleen kerran katselemaan kaikkia niitä viestejä joita ihmiset välittävät kaikille niille jotka ovat takanaan. Tästä inspiroituneena päätin tänä vuonna ottaa projektikseni kuvata ihmisten selkiä sillä ajatuksella, että pari hassua kuvaa ei välitä tunelmaa mutta päälle sata kuvaa voisi jo olla ihan mielenkiintoinen juttu. Näin syntyi sarja nimeltä Backs At Prog (138 kuvaa).

I publish my photos on the net mostly under the Creative Commons (CC) license BY-NC-SA which means that I let you remix, tweak, and build upon my work non-commercially (NC), as long as you credit me (BY) and license your new creations under the identical terms (SA, ie. Share Alike). And because my photos are there for the taking I try to keep an eye on where my creative work travels, mostly because I’m quite intrigued by what interests people.

Some time ago I noticed that my Flickr account got a noticeable amount of traffic from Aol Travel, both from the front page and an article. I naturally decided to look into this.

It turns out that Aol Travel has an article about worlds grossest foods and they used my image of a century egg as the main image. The image isn’t there anymore, and I’ll tell you why.

You see, I was of course a bit annoyed that this Big Giant Corporation was using my image commercially, but that wasn’t really the issue for me (and they, quite correctly, had a proper attribution). I was actually more interested in if the people there really understood what the BY-NC-SA license of my image meant for them and their work.

So I tried to contact the author via twitter a couple of times, to no avail. Nor were the few attempts to contact Aol Travel via twitter any good either. It seems that this is a company that utilizes social media in an archaic way as a one way broadcasting platform.

Only after I contacted Aol Travel via their official feedback form on the site, did I get noticed. To my query concerning if Aol Travel understood the meaning of the license (including a statement that I’m not angry and that there’s no need to remove my image) the answer from the author, and assistant editor, was short: ”Thank you for contacting us. As a courtesy, we have replaced your photo in this post.”

Ok. I can only guess what happened in their end but I presume I’m not the first one contacting Aol Travel concerning the usage of photos. And they acted as the Big Giant Corporation they are by sending a standard issue answer and removing my image. Less trouble (and sweat) for them and no need to act human.

I replied to Aol’s answer by explaining to them, that all CC images aren’t there just for the taking, since some come with restrictions, some with obligations and some with both. I also told them that removing my image doesn’t change the fact that they still are left both NC and SA licensed images in their article, and some images that need to licensed for use via Getty Images. I still haven’t heard from Aol, but then again I really didn’t expect that to happen either. And they haven’t returned my image back to the article, even though I in my mail granted them the right to use my photo in their article.

Now, about a month later, it seems, all SA images are gone and only NC and Getty licensed images are left.

I wonder what Aol Travel would have done if I’d never contacted them but actually just acted upon the Share Alike part of my (or, for that matter, anybody else’s) CC licensed image used and assumed that Aol’s article (regardless to their copyright notice) was free for me to remix, tweak, and build upon as long as I attribute them and share my derivative work alike?

What I love about the Creative Commons licensing is the fact that it isn’t just a tool for prohibiting (and hitting others in the head), but comes with obligations for the one that uses the images. If you take of mine, you have to give too – sounds like common sense. That’s probably very difficult for corporations to understand and that’s why I wanted know if the people of Aol Travel understood what it’s all about. Perhaps somebody there now understands. And understands too, that asking, when in doubt, especially when you’re a commercial player, never hurts. Some might say no, some yes, but in the long run it will pay to be polite.

(BTW, speaking of tweaking Aol’s article: Chinese urine-soaked eggs are probably more disgusting (even just as a thought) than any of the foods they have listed in their article and freshly ground and brewed Kopi Luwak is really great.)

Century Egg

Olen tässä jonkin aikaa jo vähän miettinyt, että koskakohan Flickrissä kuvani ylittävät lähestyvän 200 000 katselukerran rajan ja mistäköhän kuvasta tulee ensimmäinen joka kerää yli 1000 katselukertaa.

Pitkään pidin tuhannen katselukerran rajan ensin ylittävänä kuvana Mondrian’s Nightmare -kuvaa, joka keräsi nopeasti monta sataa katselukertaa julkaisupäivänään (mutta on nyt vasta yhdentenätoista top-listalla).

Sitten johtoon nousi Dive, mutta sen ohi kiri, ehkä hiukan yllättäen, Urban Tree, joka piti pitkään ykköspaikkaa (ja on tätä kirjoittaessani kerännyt 990 pällistelyä) vaikka niin V&D, Trio kuin Room 2503, Shangri-La Hotel, Bangkok ovat tasaisessa nousussa.

Sunnuntaina, eilen, tapahtui sitten jotain hiukan yllättävää. Kuvavirrassani on viimeisen vuoden käynyt keskimäärin sellaiset 200 - 400 katselijaa päivässä (huippujen ollessa n. 1000 luokkaa), mutta nyt paikalle ryntäsi paljon jengiä ja kuviani (kuvavirtaa, settejä, yhtä kokoelmaani ja yhtä galleriaani) katseltiin 5484 yhteensä kertaa. Hoh!

Kaboom!

Noin 4/5 liikenteestä ohjautui yhdelle kuvalle, joka ei vaan ylittänyt tuhannen katselukerran rajaa, vaan rävähti kerralla yli 5000:n. Loput, eli noin tuhannen katsetta, kävi läpi muuta parituhannen kuvan tuotantoa.

Aluksi kuvittelin, että kyseessä on joku robottijuttu (koska Flickrin statistiikka ei osaa sanoa viittaajista kuin ”Unknown Source”), mutta koska sunnuntaina sain myös ennennäkemättömän määrän kommentteja eri kuviin, oletan kyseessä olevan ihan oikeasti sen, että jossain joku on tykännyt kuvasta ja se on saanut hetkensä. Mikä kuva on kyseessä? No tämähan se:

Stilleben

Nyt ovat kuvani Flickrissä siis ylittäneet 200 000 katselukertaa (juuri nyt: 204 352), koko kuvavirta koputtelee 250 000 rajaa (juuri nyt: 247 762) ja ainakin yksi kuva ylittänyt 1000 katselukerran rajan (juuri nyt: 5464).

Ihan kiva :)

Jotenkin vallottavia ovat kuvat leijuvista ihmisistä joita löytyy ainakin Flickrin ryhmistä Floating People, Lévitation/Levitation ja The art of Levitation.

Laatu on hyvin vaihtelevaa, tietenkin, koska kyseessä on Flickr, mutta parhaimmillaan nuo ovat todella hienoja.