skrubu

(Tämä on kirjoitettu ennen kuin Tietokoneen juttuun päivitettiin Suomen tilanne)

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, toistan siis itseäni, mutta kun nyt vaan tunnen siihen pakonomaista tarvetta.

Edullisin paketti maksaa 15 dollaria (reilut 12 euroa), ja sillä saa ladata 200 megatavua dataa kuukaudessa. Yhtiön [AT&T] laskujen mukaan se vastaa noin 400 nettisivua, 1000 sähköpostiviestiä ilman liitteitä, 50 valokuvan lähettämistä nettiin tai 20 minuuttia videota
–
Tietokone.fi: Hyvästi rajaton nettikäyttö: murros alkoi kännyliittymistä

Ylläoleva siis amerikan ihmemaasta. Vaan koska täälläkin operaattorit ovat pohtineet kiinteähintaisten mobiilinettiliittymien lopettamista, ajattelin tarkistaa saako kahdellasadalla megatavulla muuta kuin lautasellisen hyvää ja ravitsevaa puuroa?

Kävin molemman geneerisen lööppilehden, pravdan, julkisen palvelun viestintäyhtiön ja lärvikirjan etusivuilla. En katsonut videoita, en klikannut linkkejä, en siirtynyt palveluissa sisemmäs. Yhteistulos mainoksineen kaikkineen sellaiset vähän päälle 3 megatavua dataa. Pyöristetään tuo tasan kolmeen, helpompi laskea.

Sanotaan, että tekee ylläolevan rundin kolmeen kertaan päivässä (tekemättä mitään muuta) tekisi se 3 kertaa 3 eli 9 megatavua. Tällä tavalla 200 megatavun raja tulee vastaan noin 22 päivän kuluttua. Vaan kun sitä tekee muutakin. On meiliä, syötteitä, blogeja, videoita ja valokuvia, hakukoneita – kaikkea sellaista jokapäiväistä joka yhden päivän aikana joka lisää siirretyn datan määrää. Jos varovaisesti arvioisi kaiken muun tuplaavan päivän aikana liikkuvan datan määrän (18 megatavua), mihin riittää sillloin 200 megatavua? Kuukauden 12. päivänä olisi raja saavutettu.

Eli 200 megaa, vaikka jättäisi katsomatta kännykällä televisiota, hiljentäisi Spotifyn, käyttäisi paperikarttoja ja jättäisi torrentit rauhaan, ei riitä kuin noin kolmannekseen kuukauden käytöstä. Ja tämä on varovainen arvio.

Oma nettikäyttöni kännykällä on lähinnä uutisten (Ampparit lite josta linkit yleensä joukkotiedotusvälineiden mobiiliversioihin) ja syötteiden (Google reader, mobiiliversio) lukemista ja Facebookin ja Twitterin tihrustelua vanhalla N95:llä. Toisinaan katson hiukan kartalta missä menen, luen sekä lähetän jokusen meilin ja joskus, aika harvoin, kun nettiä ei muuten ole saatavilla, käytän puhelintani modeemina läppärille. Minulla 200 megan raja tulisi vastaan viikossa.

Tämä operaattoreiden ”Meidän täytyy uskaltaa laskuttaa asiakkaita käytön mukaan” ruikuttaminen on ainakin siinä mielessä skeidaa, että kyse ei ole vain siitä miten paljon me kuluttajat käytämme nettiä, vaan myös siitä, miten paljon eri palvelut tunkevat dataa sivuilleen. Tarvitseeko HS.fi:n etusivulla olla yli megatavun verran tauhkaa? Mielestäni ei, mutta jos kiinteä hinta katoaa, revitään alati pöhöttyvien sivujen ylikilojen hinta kuluttajien lompakosta.

Tilanne näyttää ihan siltä, että operaattorit ovat vasta nyt huomanneet miten paljon jengi oikeasti käyttää verkkoa mobiilisti ja haluavat lypsää meidät verille. Ja Sanoma on älynnyt hypätä mukaan siihen bisnekseen: Jos sisältö ei tänään ole rahasampo, kuten Kekkosen aikaan (yleinen uskomus oli), on iskettävä kiinni siihen mikä tuo rahaa, eli sisältöön pääsemisen mahdollistaminen, joka tänä päivänä suomeksi on internetliittymä ja ennen kaikkea mobiili sellainen. Digitaalinen Leijonajakelu – sisältöä kilohinnalla, paljonko pannaan? Ai niin, paitsi, että eihän kukaan tiedä paljonko sitä sisältöä on pantu tulemaan ennen kuin on aika lähettää lasku.

[mobiililiittymän] Lasku voi helposti nousta satoihin euroihin, jos kännykän kautta ladataan viihdettä tai ohjelmia.
–
Tietokone.fi: 13-vuotias sähläsi 14 500€ kännykkälaskun

Sanoisin, että ne sadat eurot tulevat täyteen yhtä nopeasti myös joukkotiedotusvälineiden sivuja selatessa, sen verran on mainosta ja sälää sivuillaan.

Nopeasti laskettuna, käyttämällä tieokone.fi:ssäkin mainittua Elisan 4,80 eur/megatavu, tulee satasen verran euroja laskuun kun käy joko
- tietokone.fi:n etusivulla 21 kertaa tai
- hs.fi:n etusivulla 16 kertaa tai
- iltasanomat.fi:n etusivulla 10 kertaa.

Jos viikon ajan joka päivä kävisi kerran jokaisen yllämainitun palvelun etusivulla, muodostuisi siitä n. 150 euron lasku. Tämä siis Elisan hinnoin kotimaassa ilman datasiirtosopimusta. Ulkomaan datasiirtohintoja laskeskelin viime vuonna.

Mielestäni on outoa, että datamäärään sidottu hinnoittelu voi olla sallittua. Kuluttajallahan ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä netin käyttö kännykällä tulee maksamaan ennen kuin lasku tärähtää luukusta. Datamaksu per siirretty mega on sika säkissä – kuin autovuokra joka määrittyy siitä miten monta kierrosta pyörät ovat pyörineet.

Olen sanonut aikaisemmin, ja toistan itseäni taas: Mobiilin internetin suurin hidaste ovat kännykkäoperaattorit ja heidän älyttömät hinnoittelumallit.

Lueskelin Taloussanomien juttua EU saattaa pakottaa operaattorit ruotuun ja päätin tarkistaa mitä datan siirto kännykällä maksaa kun surffaa kotimaan rajojen ulkopuolella (sitä kun on itse jo tottunut kiinteään kuukausimaksuun ja käyttää nettiä kännykästä koko ajan).

Jotta saisin ymmärrettävämmän kuvan hinnoista, ajattelin konkretisoida asian: Paljonko maksaisi se, jos ulkomailla jostain kumman syystä eksyisi iltasanomat.fi:n etusivulle? Iltasanomien datamäärä tarkistettu tänään klo 13 (n. 2 megatavua) eikä se pidä sisällä mahdollista streamaavaa sisältöä. Hinnat vaihtelevat maan ja/tai siellä käytettävän operaattorin mukaan. Hintahaitari halvimman sekä kalleimman datasiirtohinnan mukaan, loppusumma pyöristetty tasalukuihin.

iltasanomat.fi, mobiilisti ulkomailta

dna: 16 – 22 €

Elisa: 8 -24 €

Saunalahti: 9 – 17 €

Sonera: 7 – 25 €

Aika messevät hinnat yhdestä sivusta. Tämän blogin etusivu (ennen tätä juttua, n. 335 kilotavua) kännykän kautta ulkomailta katsottuna kasvattaisi kännykkälaskua pyöreästi 1 – 4 €:n verran.

Olisi muuten aivan loistavaa jos operaattoreilla (tai miksei vaikka Viestintävirastolla) olisi mobiilidata ulkomailta -laskuri. Sellainen johon voisi antaa verkkosivun osoitteen ja palvelu kävisi tarkistamassa sivun painon ja laskisi sitten eri operaattoreiden hinnoin mitä sen katseleminen ulkomailta maksaa. Voisi olla aika suosittu, sellainen palvelu.

Osta lainausoikeus! Sitaatit alkaen 2,50 dollaria per sana. Mitä enemmän lainaat, sen halvempi sanahinta.

Lainaan tähän AP:ltä neljä sanaa, hyvin ajankohtaisesta uutisesta: ”Wednesday that gives authorities” – se kun ei siis aiheuta minulle mitään ylimääräisiä kuluja. En kuitenkaan näe syytä linkitä juttuun.

Ehkä hinnoittelu per kirjain olisi kuitenkin parempi? Silloin ”a” tai ”of” ei maksaisi yhtä paljon kuin esimerkiksi ”eavesdropping” tai ”communications”. Kyllähän monimutkaisten sanojen on oltava kalliimpia kuin yksikertaisten. Etenkin kun yksinkertaisia esiintyy useammin.

Olisikohan semmoinen 0,35 dollaria per kirjain hyvä? Sillä pääsisi viiden sanan sitaatissa (pikaisesti laskettuna keskimäärin n. 36 merkkiä) samoihin tuloihin kuin sanahinnoittelulla. Välilyönnit eivät varmaan maksa mitään, ja välimerkitkin tulevat kaupan päälle. Kirjaimistahan voisi sitten tietenkin saada paljousalennusta, jos vaikka äityisi lainamaan kokonaisia lauseita.

Entä jos lainaa uutisesta viisi sanaa josta neljä on kahden yrityksen nimet? Silloinhan maksaisi AP:lle siitä ilosta, että siellä joku on naputtanut juttuunsa Google Inc. ja TeliaSonera AB (oletan että sanat erotellaan välilyönnillä, jolloin esimerkiksi AB on sana [vaikka onkin lyhennys, mutta kirjainhinnoittelulla lyhennykset ovat halvempia]). Voisikohan AP:n hinnoittelussa ottaa huomioon sen, että jonkun muun omistamat nimet ja brändit eivät olisi maksullisia, jos ei nimen tai brändin omistaja siis erikseen hinnoittele niitä (jolloin maksut menisivät nimen tai brändin omistajalle, mutta AP voisi saada niistä provikan). Fortune 500 firmat voisivat laskuttaa nimestään enemmän kuin muut.

Toisaalta, ehkä sitaattivuokraus olisi kannattavampaa. Jos AP julkaisisi jutut kuvina, voisi lainauksen tehdä erillisellä widgetillä jonka lainaaja voisi upottaa verkkosivuilleen kuin YouTube-videon tai Googlen mainokset. Silloinhan AP ei saisi tuloja vain per kirjain, vaan myös ajasta. Sanotaan tuo 0,35 per kirjain ja jokaiselta alkavalta vuorokaudelta widgettimaksu 0,50 dollaria. Arkistotavarasta pitäisi saada alennusta, sillä ajankohtaiset uutiset ovat arvokkaampia.

Vaikeaksi menee. Ehkä on parempi vaan olla lainaamatta. Ja samalla tietenkin linkittämättä.

Päivitys: Oh! TechCrunch: The A.P. Has Violated My Copyright, And I Demand Justice..

Luin Digitodaysta että Time Warner alkaa laskuttaa laajakaistasta käytön mukaan.

Tulipa mieleeni Sony. Siellä joskus autoradioyksikkö oli kehitellyt laitteen jossa oli kovalevy. Kun CD:n laittoi soittimeen, se kopioitui automaattisesti kovalevylle ja sitä pystyi sitten sieltä kuuntelemaan. Näin ei autossa tarvinnut säilyttää levyjä, vaan pelkkää musiikkia.

Kuitenkin samalla Sonyn musiikkibisnes kehitteli CD-levyihin kopiosuojia joka tietenkin johti siihen, että Sonyn autoradion kovalevyä ei voinut täyttää Sonyn musiikilla.

Nyt Time Warner on tekemässä mielestäni hiukan samaa.

Tuodessaan modeemiaikakauden hinnoittelumallin laajakaistakäyttöön, Time Warner Cable onnistuneesti potkii itseään nilkkaan tarjoamiensa streaming-palveluiden suhteen.

Okei, kaikkihan riippuu siitä paljonko siirtomaksu on, mutta se, että datan siirto maksaa, vähentää käyttäjien halua käyttää verkkopalveluita. Syitä tähän on monia. Yksi on se että käyttäjällä ei ole harmaintakaan hajua siitä miten isoja tiedostot ovat. Paljonko maksaa surffata Facebookia, Flickriä tai YouTubea? Millaisia kustannuksia tulee nettipelaamisesta tai CD-laatuisen nettiradion kuuntelemisesta tai videoiden katselemisesta?

Ongelma on sama kuin kännykkäliittymissä joissa maksetaan siirretyn datan mukaan. Mistä sitä tietää, kun surffaa kännykällä jonnekin, paljonko joltain sivulta tulee dataa? Onko sivulla flash-mainoksia, ehkä ääntä tai isoja kuvia? Onko seuraava lasku pankkitilin tyhjentävä synkkä ylläripylläri?

Maksu käytön mukaan, kun ei ole mitään mahdollisuutta etukäteen tietää paljonko käyttö maksaa, ei ole kuluttajalle houkutteleva vaihtoehto, ja samalla se on este verkkopalveluiden kehitykselle.

Eilen sai lukea että äskettäin viisikymmentä vuotta täyttänyt EU on ottanut Applen, pian neljä vuotta vanhan, musiikkikaupan hampaisiinsa.

[...]kuluttajat voivat ostaa musiikkia ainoastaan asuinmaansa iTunes-kaupasta.

Lisäksi eri maiden hinnoissa on tuntuvia eroja.
–
Taloussanomat: Applea uhkaa miljardisakko

I feel a song coming on, sanoi Dame Edna aikanaan. Minä en tuntenut laulua tulevaksi, en suojattua tai suojaamatonta, vaan pitkän tekstin. Innostuneena EU:n näkemyksestä hyppäsin sanaisen ratsuni selkään ja suuntasin kohti tuulimyllyjä. Aloittelin hiukan pidempää kirjoitusta jossa oletin että Applen rajoitukset ovat levy-yhtiöiden vaatimuksia. Kaivelin tietoa sieltä täältä.

Ptruu! Ratsu raukka, hidas kuin etana: Tänään sitten saan lukea uutisista sen mitä eilen oletin (kiireessä sielläkin tainnut tulla jokunen kirjotusvrihe?).

Applen vastalauseen mukaan yhtiö on alusta lähtien yrittänyt tarjota yhden Euroopan kattavan kaupan, joka olisi kaikkien jäsenmaiden asukkaiden käytettävissä. Levy-yhtiöt ovat kuitenkin estäneet tämän väittäen, että niillä on lailliset oikedet päätää milaisia oikeuksia Applelle annetaan.
–
Tietokone: Apple torjuu EU:n syytökset

Ei sinänsä mikään yllätys. Ainahan levy-yhtiöt ovat kontrolloineet mitä musiikkia missäkin myydään. Ennen internettiäkin. Eipä ole siitä aikaisemmin tullut niin kovaa porua. Ja siihen on olemassa syy.

Distribution is the key aspect to making money in the music industry.
–
The Mac Observer: The Real Threat To Record Labels From The Apple Music Stores: Independence

Levy-yhtiöitä uhkaa miljardisakot? Missä sellainen otsikko?

Vaikka sanainen ratsuni ei eilen laukannut tarpeeksi nopeasti, ja ympäröivä maailma ajoi ohi, ajattelin kuitenkin julkaista sen mitä eilen löysin. Kävin nimittäin katsomassa paria verkkokauppaa. Renkaita potkimassa.

Ensin astelin reteästi Amazoniin.

Amazonin Euroopan verkkokaupoista voi tilata levyjä suomeen, posti kulkee ja Itella polkee. Eli ei rajoituksia sen suhteen. Mutta, samalla levyllä on eri maissa eri hinta. Esimerkkinä Rollareiden uusin, joka halvimmillaan on 9,99 € (amazon.fr) ja kalleimmillaan 13,29 € (amazon.co.uk) + postimaksut. Vertailuna, ihan vaan huvin vuoksi, sama levy Applen musiikkikaupasta 9,99 € (fr) ja 11,82 € (uk), ei postimaksuja.

Tuntuvia hintaeroja Amazonissa (mikä lienee hintaero ns. normaaleissa levykaupoissa?). Tottahan EU:n kilpailuviranomaiset ottavat huomioon Amazonin epäkoherentin hinnoittelun ja pyytävät heiltäkin lausuntoa asiasta?

Sitten siirryin internetin toiselle puolelle ja avasin oven Adoben putiikkiin.

Adobe harrastaa maakohtaisia (!) kauppoja EU:n internetissä. Oli siis paikallaan tehdä hintavertailua yhdestä heidän ohjelmistaan: Photoshop CS3 Mac (ei päivitys), englanniksi, toimitusmuotona lataus verkosta. Tässä jokunen poiminta euroissa (hintojahan ei pidä verrata ameriikan vastaaviin, sillä siellä ohjelma on vielä halvempi, sama ohjelma – samat bitit samassa järjestyksessä).

• 833,69 monessa Euroopan maassa, myös Suomessa
• 831.68 Tanskassa
• 826,80 Italiassa
• 798.70 Ruotsissa
• 717.52 Norjassa

Luxemburgin kaupassa ladattava versio maksaa 833,69, mutta jos tilaa ohjelman laatikossa, sisältäen CD:n ja painettua matskua, tippuu hinta, ollen vain 792,35. Mikä on hassua, koska laatikkoversio on yleensä kalliimpi. Tunnistikohan järjestelmä minut urkkijana, sillä sain ensin tanskan kaupassakin eurohinnat (fiksuja muks… eiku kauppasovelluksia). Ja jos tilaan Suomeen voin tilata vain suomihinnoin, asuinmaani Adobe-kaupasta.

Adobea uhkaa miljardisakot? Eipä ole sellaista otsikkoa näkynyt vaikka kyseessähän on bittivirran myynti, kuten Applenkin tapauksessa. Eiköhän EU:n aina valppaat virkamiehet ole jo varmasti tämänkin epäkohdan kimpussa. Hmm…? Jotenkin tuntuu siltä, että eivät ole.

Do you think it’s fine that a CD plays in all CD players but that an iTunes song only plays in an iPod? I don’t. Something has to change.
–
Komissaari Meglena Kuneva

Apple on varmaan helpompi syyllistää kuin levy-yhtiöt, ja näyttävämpi kaato (jos sellainen tulee) kuin esim. Universal, jonka brändillä ei Edwin Eurooppalaiselle ole murto-osaakaan siitä voimasta joka on iPodilla. Jossain päin Keski-Euroopan viidakoita gorillat jo karjuen takovat rintojaan ja simpanssit hyppivät villisti kirkuen. Uhuhuhu! Uhuhuhu!

Niin ja Applehan on ameriikkalainen yhtiö. Levy-yhtiöistä, siis niistä neljästä suuresta, kaksi ja puoli on Eurooppalaisia (Steve Jobs: Thoughts on Music, 6.2.2007).

Odottelen jännityksellä miten tämä tapaus etenee. Rankaisevatko EU:n kuluttaja-asiavirkamiehet niitä tahoja jotka pakottavat musiikkimyynnin rajoituksiin vai saako Apple syyt niskoilleen, ammutaanko viestinviejä?

Jatkoa odotellessa voin antaa kuolan valua suupielistä ja hakkua kotimaisia nettimusiikkikauppoja kuten MTV3, Welho, NetAnttila, Musiikkilataamo… Yksikään näistä ei myy musiikkia jota voisin edes tietokoneellani soittaa, saatikka siirtää sitä omaan ’mp3′-soittimeen (hassu termi). Oikeastaan kaikki musiikkikaupat, jotka IFPIn ylläpitämällä latauslistalla mainitaan, ei ole vain käyttöjärjestelmärajoitteisia, vaan myös niin mediasoitin-, kuin myös selainrajoitteisia. Microsoftin musiikkikauppaan en edes pääse katselemaan. Hesarin kännykkäversio musiikkilataamosta ei tue minun puhelintani.

Miksi listalta puutuu iTunes Store? Luulisi että se on iso tekijä digitaalisen musiikkikaupan alalla?

Hmm.. hetkinen – IFPIn lista tietokoneella/puhelimella ladatusta musiikista? Eikös IFPIn apulaisjohtaja Kyyrä tässä jokunen aika sitten ollut sitä mieltä että musiikin kuuntelussa kaikki paitsi stereo tai autoradio on ekstraa ja että ei pidä odottaa että se toimii… ai mutta, siinähän olikin puhe vain CD-levyistä ja miten ne ovat kopiosuojaamattomia, tai ainakin hyvin harva on. Tai miten se nyt menikään?

Ajat muuttuvat, tavat muuttuvat. Nyt sitä ekstraakin sitten oikein listataan.

No, tästähän olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Turha jauhaa asiaa tätä enempää.

Paitsi että tähän on pakko linkittää: EFFI: Kopiosuojaukset uhka kotimaisille verkon sisältöpalveluille.