skrubu

Mitä aiemmin sen ostat, sen edullisemmin sen saat, kehuskelee VR ennakkolippuaan jonka voi ostaa 7-60 vuorokautta ennen matkaa. Tässä pari esimerkkiä siitä, miten paljon halvemmaksi edullinen ennakkolippu tulee jos sen ostaa esimerkiksi 54 päivän päähän (opiskelija, menolippu).

Esim. 1: Helsinki – Pännäinen

Esim. 2: Helsinki – Kuopio

Jotenkin tuntuu siltä, ettei VR:n ja minun käsitys edullisemmasta oikein kohtaa.

Tahtoisin jatkaa (hyvin alkanutta matkaa… äh) vielä hiukan nillitystä purkasta. Satuin meinaan kaupassa huomaamaan, että Airwaves on näköjään lanseerannut uuden kovan pakkauksen, tuollaisen kuvassa näkyvän muovituubin. Ovat kuitenkin tehneet tuubista niin pienen, että siihen mahtuu vähän vähemmän purkkaa kuin pussiin (jossa siis 25 purkkatyynyä), mutta hinta näyttäisi kuitenkin olevan pussia kalliimpi. Ja montako puyrkkatyynyä on tuubissa? Kaksikymmentäyksi! Pariton määrä. Höh ja heh.

Mutta samalla ajattelin kehaista, kun nyt xylitolista on puhe, Fazerin Xylimax täysxylitolipastilleja. Hyviä ovat, etenkin tuo salmiakkiversio. Ja se mikä pastilleissa on parasta on se, ettei tarvitse suussa ylipitkään muhineelle mauttomalle purkkakimpaleelle löytää roskista, etenkään kun nykyään tuntuu kaupungilta vähentyneet julkiset roskikset melkein olemattomiin.

Tiukkaa on kilpailu lentojen hinnoissa, kun asiakas saa maksaa luottokortilla maksamisesta. Visan vingutus 9,50 €/kpl. Mukava yllätys sekin, että kertovat tämän lisähinnan vasta juuri ennen maksamista. Onneksi kuitenkin ennen maksamista.

Hallintokulut melkein kympin.

Onneksi maksullisen maksamisen ohella tarjolla oli myös mahdollisuus maksaa ilmaiseksi oman verkkopankin kautta.

Kaatuneita liikennemerkkejä, vääntyneitä ajoesteitä (vai mitä termiä niistä sellaisista metallisista tolpista käytetään?), runnottuja aitoja, rikkinäisiä mainostolppia ja tuhoutuneita penkkejä. Onko se sitten sitä, että tämän kaupungin suunnittelussa ei oteta huomioon sitä, että talvi tulee joka ikinen vuosi vai sitä, että lumen luomisen pitää olla (kustannus-)tehokasta eikä kiireessä ole niin tarkkaa hajoaako jotain, kunhan saadaan lumia liikuteltua?

”Kiinteän puistonpenkin teurastamisesta koituva vahinko on yleensä jo lähes tuhat euroa” kertoo HS.fi:n Oma kaupunki vuonna 2008. Hinnat ovat tuskin laskeneet tämän jälkeen. Jossain (en nyt löydä missä) mielestäni sanottiin uuden penkin kustantavan jopa 2000 euroa nykyään.

Sitä minä vaan, mikäköhän lienee tämän talven lumisodan lasku, kun kaikki tuhot tulevat lumen alta esille?

Tällaisia oli monta Ehrenströmintien varrella

Keskustellessani puhelinliittymistä tässä päivänä eräänä satuin huomaamaan, että oma operaattorini ei enää myynyt sitä mobiililaajakaistatuotetta joka minulla oli käytössä. Tämän tilalla oli kolme uutta, joista kallein (”rajoittamaton jopa 15 Mbit/s”) oli halvempi kuin se 512 kbit/s joka minulla oli.

Ohhoh, ehdin ajatella, kunnes tajusin, että näin ne hinnat kilpaillaan koko ajan lähemmäs ja lähemmäs nollaa.

Ei kuitenkaan harmita, vaikka voisikin. Jäin sen sijaan miettimään mitä olisi voinut tapahtua jos operaattorini olisi viitsinyt kertoa minulle mobiililaajakaistamuutoksistaan jo silloin joskus keväällä, jolloin nämä kolme nykyistä tuotetta tulivat myyntiin. Olisivat voineet myydä minulle kalleimman, kertomalla, että saan rajoittamattoman nopeuden hiukan halvemmalla kuin mitä nyt maksan puolesta megasta. Olisin ollut iloinen ja yllättynyt. Olisin tuntenut saavani palvelua.

Toisaalta, mitäpä nuo operaattorit jo asiakkaikseen koukutettuja sen kummemmin paapomaan, johan ne maksavat. Nyt saivat kerättyä puolisen vuotta reilua ylihintaa. Niinpä kävin eilen tuplaamassa mobiilisurffausnopeuteni (=nimellisnopeuden), samalla pienentäen kännykkälaskuani keskimäärin lähes neljänneksellä per kuukausi. Säästöä joka minuutti siis, ehkä jopa jokainen bitti etten sanoisi.

Täytyypä kokeilla, että jos tekee Saunalahden mobiililaajakaistasivun osasta Web Clip Widgetin (huom! linkin takana video) niin tuleeko sitä sitten hiukan usemmin tarkistettua mitä operaattori tarjoaa.

Kuin luin yhdestä selaimen välilehdestä löytyneen (mistä lie linkki löytynyt) Kalevan jutun Makaroni halvinta pienessä pussissa, muistin miten lähivaltsussani Embo on 16 rullan paketissa kalliimpaa per rulla kuin sama toilettipaperi 8 rullan pakkauksessa. Jostain sitä vaan on jotenkin omaksunut ajattelutavan, että isommat pakkauskoot tarkoittavat halvempaa yksikköhintaa.

Mutta niin se vessapaperin hinta katoaa mielestä kun astelee kaupasta kotiin, vaikka matka ei olisi erityisen pitkä. Yksi pieni arkinen asia joka ei tunnu niin tärkeältä, että se erityisesti jäisi kellumaan muiden pienten arkisten asioiden yläpuolelle. Onneksi se muistuu mieleen kun on kaupassa. Aina ei kuitenkaan muistu mieleen ostaa vessapaperia, vaikka pitäisi. Sellainen kyllä jää mieleen.

Miksi minulle tulee mieleen lehdet kun luen juttua siitä, että lähes viidennes Spotifysta on siirtynyt pilkkahintaan RIAA-kartellin neljän suuren levy-yhtiön omistukseen?

Ajattelen ja assosioin taas ihan omaan tapaani vallattomasti: Musiikki on jutussa mainituille levy-yhtiöille sisältöä (ei tuote) siinä missä uutiset ja artikkelit ovat sitä lehtitaloille.

Onko Spotify tavallaan mahdollistanut levy-yhtiöille Metrolehden? Tai ei nyt ihan… analogia ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sitä on mielenkiintoista pureskella. Sisältöä jaetaan kuluttajan näkökulmasta ilmaiseksi ja tulot tulevat mainonnasta (joita muuten ei voi ohittaa vaientamalla tietokone käyttöjärjestelmän kautta), paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että kuluttaja on maksanut Spotifystä ja näin päässyt mainoksista (kumpikohan on kannattavampaa Spotifylle: kuukausimaksua maksava kuluttaja vai mainostulot?).

Ja jos Magnus Ugglan sanomisiin on uskominen, on meno levy-yhtiöiden puolella mielestäni se mihin Sanoma News pyrki uudella avustajasopimuksellaan (jolle Markkinaoikeudelta tuli toistaiseksi kielto): Kertamaksu ja ikuinen käyttöoikeus missä tahansa yhteydessä.

Jos levy-yhtiöt päättävät myydä osakkeet, saavat ne pitää voitot kokonaisuudessaan itsellään, eikä artisteille tarvitse antaa mitään, vaikka he ovat tehneet musiikin, jolla levy-yhtiöt rikastuvat.
–
Afterdawn.com: Uggla: Spotify ei maksa artisteille tarpeeksi

Sen mikä tapahtui uutissisällölle tapahtuu nyt myös musiikille. Musiikin hinta putoaa nollaan. Tottahan musiikkia on saanut P2P-verkoista ilmaiseksi jo pitkään ennen Spotifyta, mutta nyt myös isot levy-yhtiöt jakelevat musiikkia kuluttajalle ilmaiseksi. Ilmainen musiikki on siis okei. Musiikista on näin tullut sisältöä jota saa ilmaiseksi, kunhan kestää kylkiäisenä mainonnan. Musiikki ei siis enää ole tuote jolla itsessään on arvo. Kuluttaja tottuu nopeasti sellaiseen ja sen jälkeen onkin paha yrittää nostaa hintoja.

Kuten sanoin: Metrolehti ei ole täydellinen analogia, aika huono oikeastaan, mutta tässä koko Spotify-jutussa on kuitenkin jotain lehtibisnesmäistä – joka on aika hullua, sillä lehdetkään eivät elä kultakauttaan tässä murroksessa jonka internet on saanut aikaan.

Ja sitten tietenkin on vielä tämä tutkimus: Young Folks Don’t Care About Paid Music Streaming. Ihmiset yhä siis haluavat omistaa musiikin, ei ehkä CD-muodossa vaan tiedostoina. Omistamisella on siis yhä arvonsa.

Mitenköhän tässä vielä käy?

Olen useaan otteeseen täällä kirjoitellut verkko-ostamisesta, etenkin siitä, miten samassa verkkokaupassa hinnat vaihtelevat valitun (joko itse valitun tai automatiikan valitseman) maan mukaan, vaikka kyseessä on aivan samat bitit jotka liikkuvat pitkin interveppiä.

Nyt ajattelin taas kirjoittaa aivan samasta asiasta. Paitsi, että tässä liikkuu identtiset palat muovia.

Koko homma lähti liikkeelle siitä, että päätin etsiä iTuneksessani olevien kansikuvattomien levyjen kansikuvia verkosta. Päädyin siinä puuhassa sitten jonnekin, jossa assosioin jollain tavalla jotain johonkin ja yllättäen minuun iski mieletön nostalgiahätä. Päätin siltä istumalta korjata niitä vaurioita joita CD-kokoelmani on saanut pitkin vuosia, lähinnä opiskeluaikoina pohjanmaalla jolloin jokunen levy vain hävisi jonnekin. Ja kun melkein kaikki vinyylini varastettiin jokin aika takaperin, päätin tässä samalla korjata hiukan sitäkin. Löysin itseni CDONista.

Klikkailin ostoskoriin kaikenlaista ja vasta hetken kuluttua tajusin olevani CDONin Ruotsin saitilla. Olisikohan postituskustannukset halvemmat jos cdon.fi:stä tilaa Suomeen (joka siis on, huomasin hiukan myöhemmin, ainoa mahdollisuus)? Tätä pohtiessani mietin miten CDON myy samoja muoviläpysköitä useammalla kielellä ja valuutalla ja… no, tästähän tulikin sitten vertailu.

Kävin poimimassa ostoskoriin samat levyt eri maiden saiteilla. Hinnat postituskuluineen muunnettu euroiksi:

SE: 46,86 + 2,92 = 49,78
NO: 52,38 + 3,27 = 55,65
FI: 52,80 + 2,95 = 55,75
EU: 52,80 + 3,95 = 56,75
DK: 54,44 + 3,88 = 58,32

Karua. Tanskalaiset saavat pulittaa tasan samoista levyistä postitettuna melkein kympin enemmän kuin ruotsalaiset. Me pääsemme hiukan halvemmalla, mutta ero sweedeniin on kuitenkin kuusi euroa. Vaikuttaa, hintoja katsellessa, että CDON naureskelee matkalla pankkiin ulkomaanpellejen kustannuksella. Olisi kiva tietää millä nämä erot hinnoissa perustellaan. Onko syy vain se, ettei naapurista voi tilata vaan pidetään ostaja oman maansa rajojen sisällä globaalissa internetissä?

Toisaalta, koska interverkko on maailman suurin hinnasto ja tuoteluettelo jonka avulla on naurettavan helppoa vertailla hintoja ja tuotteita, voivat jopa tanskalaiset iloita CDONin hinnoista: Samasta levypaketista amazon.de:ssä kiskotaan hulppeat 146,42 euroa.

Vertailu iTunes Storen kanssa ei oikein onnistu: sen tarjoama valikoima on harmittavan suppea. On kuitenkin mainittava, että ne levyt jotka löytyvät iTunes Storesta ovat noin euron kalliimpia kuin mitä CDON niistä pyytää.

Tieto lisää tuskaa. Se luo myös esteitä ostolle. Kun ihmisillä on mahdollisuus vertailla, he vertailevat. Ja vaikka toistaiseksi varmaan aika harva käy näin tarkkaan läpi eri mahdollisuuksia, uskon vertailun lisääntyvän.

Nyt jäivät kauppiaat ilman rahojani, mikä nyt ei varmaan tämän yhden kaupan kannalta ole iso menetys heille, mutta hyvä huomio itselleni: Toistaiseksi voin hyvinkin elää ilman niitä levyjä, ilman joita olen onnistunut elämään jo yli kymmenen vuotta. Tämä on muistettava seuraavan kerran kun iskee nostalgiahätä.

Jos olisin verkkokauppias ryhtysin välittömästi miettimään: en sitä, miten minunlaiselleni asiakkaalle voisi myydä vaan sitä, miten välttäisin karkoittamasta potentiaalisia asiakkaita omalla tekemiselläni. Voi tietenkin olla, ettei minun kauppiaana tarvitsisi välittää sellaisesta 91,6 miljoonan euron vuotuisella myynnillä (vuonna 2007). Vaikka ehkä kuitenkin tarvitsisi, sillä minunlaiseni shoppaajat (en usko olevani ainutlaatuinen, meitä on varmaan muitakin) saattaisivat hyvinkin korottaa keskimääräisen transaktion arvoa, ja 200000 transaktion kuukausivauhdilla…