skrubu

Ylläpitääkseni äkäisen internet-sedän mainettani, on minun kontrastin vuoksi joskus annettava hiukan positiivistakin palautetta. Tässä pari tapahtumaa lähimenneisyydestä.

Putiikki

Onnistuin kantamaan Alepasta kotiin asti pussillisen salaattia jonka viimeisen käyttöpäivän huomasin, kun piti kokkailemaan ruveta, olleen jo edellisenä päivänä. Tuote näytti olevan kunnossa mutta ihan periaatteellisista syistä ajattelin palautta pussin putiikkiin.

Vaan eipä ollut minulla kuittia. Ja väsytti ja vaikka mitä. Samana päivänä en sitten saanut itseäni Alepaan takaisin – vasta seuraavana.

Ojensin hyllyjä järjestelleelle myyjälle eilen ostamani ja toissapäivänä vanhaksi menneen salaatin. Kerroin ettei minulla ollut kuittia ja odotin sopivaa kommenttia johon voisin sitten heitellä sarkastisia piikkejä. Vaan loihe myyjä minua ymmärtäen ja kuitin puutteesta välittämättä lausumaan, että tainnut käydä päivämäärien tarkastajalle vanhanaikasesti ja kas tässä sinulle uusi samanlainen. Otti vielä ja kaivoi esiin sellaisen jonka viimeinen käyttöpäivä on mahdollisimman pitkällä tulevaisuudessa. Pysyy pidempään tuoreena, hymyili.

Hymyilin sitten minäkin. Kisahallin Alepa, kiitos.

Paakari

Olin sattumoisin eräänä aamuna tavallista aikaisemmin liikenteessä ja kotiinpäin tullessani, ennen kuin päivä edes oli ehtinyt vaaleta kunnolla, muistin, ettei minulla ole leipää kotona. Koska satuin olemaan Töölöntorin lähettyvillä, päätin käydä tarkistamassa viikkoa aikaisemmin noteeraamani Crustum-leipomon myymälän Topeliuksenkadun alkupäässä.

Astuessani vasta noin kuukauden vanhaan myymälään, huomasin siellä kunnon kahvilaitteen ja päätin ravita kehoa ja mieltäni cappuccinolla sekä unikonsiemenkinkkusämpylällä joka näytti huokuvan herkullisuutta.

Siinä istuessani myymälän ainoan istuttavan pöydän ääressä aamiaista nauttiessani myyjä kyseli oliko kahvi hyvää – oli nimittäin vasta äskettäin saanut laitteen eikä ollut siihen ehtinyt tutustua kunnolla, vaikka olikin aikaisemmin vastaavia käyttänyt. Vastasin kahvin maistuvan. Sämpyläkin maistui, tuoretta oli.

Höpöteltiin siinä sitten niitä näitä mm. kahvilakulttuurista, Jöröjukasta, Maxista ja Moritzista sekä silkkilakanoista. Lähtiessäni ostin mukaan kotiin lämpimän täysjyväleivän.

Kokemus oli mitä mukavin. Kiitos Topeliuksenkadun Crustumille oikein mukavasta aamuhetkestä.

Kolmas ja viimeinen erä seinäkalentereita.

Helsinki Nearsightseeing – pääkaupunkimme esitettynä likinäköisen silmin. Valoja ja varjoja. Nähtävyyksiä tai arkista kaupunkia. Tältä se näyttää jos ottaa rillit silmiltä.

Typographic Calendar – Yksi teema – kuukauden nimi kuudella kielellä (suomi, ruotsi, englanti, saksa, ranska, espanja) sekä kuukausi numerona ja vuosi –kaksitoista versiota.

Spam Illustrated – skrubu.netin poikamieskalenteri vuodelle 2011. Tekstit varastettu aidoista oikeista roskapostiviesteistä, kuvat otettu tai valittu tekstin mukaan. Tästä löytyy vain iso versio, pientä ei ego salli.

Näiden lisäksi on vielä Basic Observations (vain pienessä koossa) niille jotka sellaisen haluavat.

Saa ostaa. Joulu tulee nopeammin kuin luuletkaan.

Tässä selattavana poikamieskalenteri vuodelle 2011:

Tässä toisessa erässä seinäkalentereita on teemana monivalotukset (huomenna kolmas ja viimeinen erä). Näistäkin löytyy kaksi kokoa: iso (34,3 x 48,2 cm) ja pienempi (27,9 x 43,1 cm) joiden hinnat ovat halpa ja vielä halvempi.

Abstract Nature – tuttuja luonnon muotoja mutta hiukan eri tavalla kuin yleensä. Effervescence – kuplivaa epäterävyyttä, jotain erilaista toisessa valossa. Multiple Exposures – kokoelma kaikenlaisia monivalotuksia. Color – tässäkin luontoa monivalotuksin, mutta voimakkain värein.

Tähän vielä esikatselu yhdestä kalenterista, muita voi katsella Lulu.comin puolella.

Teethän seinäkalentereita myös ensi vuodelle, kysyi joku viime vuonna. Toki. Tässä ensimmäinen erä (valikoima kasvaa vielä): Kalentereita joiden kuvista ei juurikaan löydy monivalotuksia.

Skies – taivaita, vähän merta ja maata sekä jokunen päivänvarjo. Thailand – kuvia Thaimaasta. Bangkok – myös kuvia Thaimaasta, mutta spesifisesti pääkaupungista. Snapshots – jokunen onnistunut kuva ilman mitään sen kummempaa teemaa. Glass – kuvia joissa on lasipintoja heijastuksineen, vesitippoineen ja pölyineen.

Tämän vuoden uutuutena (menneen vuoden palautteesta oppineena) on se, että suurimmasta osasta kalentereita löytyy kaksi kokoa: iso (34,3 x 48,2 cm) ja pienempi (27,9 x 43,1 cm) joiden hinnat ovat halpa ja vielä halvempi.

Tähän vielä esikatselu yhdestä kalenterista, muita voi katsella Lulu.comin puolella.

Lähdin matkaan. Olin pakannut mukaan kaiken tarvittavan. Junassa ajattelin kirjoittaa hiukan, tuulettaa ajatuksia, näpytellä tekstiä tiedostoon. Aikaahan on.

Kaivan repusta läppäriäni mutta käsi kahmaisee tyhjää. Mukana on kyllä virtalähde vaan ei läppäriä.

Epic nerd fail, totean itselleni sanomatta ääneen mitään. Ottaa päähän. Ottaa aika pahasti päähän. Sitten tajuan, että minua harmittaa oma mokani (läppärin jääminen kotiin) eikä koneettomuus an sich. Koska en voi asialle mitään, hyväksyn todellisuuden sellaisena kun se on.

Olen siis kännykän, paperin ja kynän armoilla, ilman kaikkia niitä tiedostoja joita en siis ottanutkaan mukaani. Hetken asiaa pohtiessani päädyn hymyilemään (mitä vieressä istuvakin luulisi jos nauraisin). Kyllä tämä näinkin suttaantuu. Tai ehkä jopa: Kävipä hyvin – panee miettimään asioita toisin.

Enpä muista, että olisin koskaan omistanut modernia leivänpaahdinta. Pitkään käytin opiskeluaikoinani joltain pohjanmaalaiselta kirpparilta löytämääni vanhaa (1930 tai 40 -luvulta, ehkä) täysin manuaalista laitetta, joka kyllä oli tehokas (vaikkakin paahtoi leivän vain yhdeltä puolelta) mutta hiukan epävarman tuntuinen. Siinä ei ollut katkaisijaa eikä termostaattia ja sitä oli hiukan hankala käsitellä kuumana. Hienon näköinen se kyllä oli. Päätin kuitenkin erota siitä jonkun muuton yhteydessä.

Vähän aikaa sitten vaihdoin osan verotettavasta tulostani sellaiseen laitteeseen että. Jämäkämpi kuin edellinen, kuitenkin perin manuaalinen: siinä on ajastin (tyyppiä mekaaninen tikittävä munakello) mutta leivän laskemisen ja nostamisen saa tehdä omin pikku nörttikätösin.

Se tuntuu ja näyttää hyvältä, ja kaiken lisäksi toimii kuin junan vessa. Miksi siis paholainen? Siksi, että kun sille antaa pikkusormen se vie koko ruoansulatusjärjestelmän: siinä voi tehdä lämpimiä voileipiä – paahtaa sämpylät juustoineen ja kinkkuineen. Eikä sinappikaan ole pahitteeksi. Eikä juuri mikään muukaan joka mukaan mahtuu. Aivan liian hyvää. Ja kun ei enää jaksa kahta leipää kerrallaan, voi laitteesta napsauttaa toisen paahtoreiän pois päältä ja käräyttää vain yhden, kuvitellen säästävänsä sähköä samalla.

Tässähän joutuu ihan rappiolle. Ja se on punaisen paholaisen syytä. Aivan loistava laite.