skrubu

Kahden ympyrän Venn-diagrammi on presentaationa hiukan tylsä: Juusto+herneet = juustoherneet. Yksi plus yksi on kaksi. Semmoisella ei aiheuteta viestin vastaanottajassa ooh!/wow!-reaktiota, paitsi tietenkin jos siitä tehdään tarpeeksi jotain joka on sopivasti ihq ja skrubuttunutta (oh, melkein yhtä söpöä kuin kissavideo!).

On oikeasti oltava spektakuläärisempi, vaan ei kuitenkaan vaikea, etenkin jos haluaa esimerkiksi myydä jotain presentaatiollaan. Neljän ympyrän diagrammi jossa on 4+4+4+1 eli kolmetoista eri asiaa on vaikea (eikä se muuten ole Venn-diagrammi). Sellainen saattaa aiheuttaa viestin vastaanottajalle alemmuudentunteen, kun ei esitetystä ehkä saa selkoa. Harva haluaa tuntea itsensä tyhmäksi, etenkään jos pitää rahoistaan erota. Yksinkertaisempaa tarvitaan jos haluaa tuloksia.

Onko sattumaa, että kolmen ympyrän Venn-diagrammissa on 3+3+1 eli seitsemän asiaa? Juuri sopivasti se määrä asioita jonka sanotaan pysyvän ihmisen lyhytaikamuistissa samanaikaisesti. Se määrä linkkejä joita enimmillään joskus suositeltiin näytettäväksi verkkosivulla. Seitsemän. Sattumaa? Tuskin.

Hmm… Montakohan hyvää juttua on tungettu kolmen ympyrän Venn-diagrammiin presentaation vuoksi, vaikka idea olisi toiminut paremmin ilman Venniä ensinnäkään?

Niin. Sitä minä vaan, että olisi tavallaan aika kiva, tulin ajatelleeksi kun junassa istuin, jos jossain olisi tarjolla semmoinen aikataulu joka kertoisi moneltako juna on milläkin pysäkillä. Meinaan siinä sitä istuu junassa ja ei ole mitään hajua mistään sellaisesta, että missä kaikkialla juna pysähtyy ja monelta, paitsi mitä nyt joskus tipoittain kuulutukset kertovat. Kivahan se olisi, jos tämä Kiva Aikataulu (nimiehdotus, saa käyttää ihan ilmaiseksi) kävisi ja kukkuisi puhelimessa.

Voisin aikataululle ilmoittaa, tai ehkä se jotenkin jo tietäisi, koska olen lipun ostanut (Kivan Aikataulun kautta?), että istun ikkunapaikalla 33, vaunussa 7 ja, että juna on IC49 sekä sen mistä minne reissaan, monelta on lähtö ja monelta pitäisi olla perillä ja kaikki tuommoinen mitä nyt reissusta noin yleensä voi tietää. Siinä voisi sitten katsoa, ajankuluksi vaikka, mikä on seuraava asema (junan omat kuulutukset ovat joskus todella hiljaisia tai lähes kuulumattomia) ja paljonko sinne on matkaa niin ajallisesti kuin kilometreinä. Samalla voisi seurata ollaanko myöhässä ja kuinka hirveästi (tai ehkä, yllättäen, ei ollenkaan ;).

Ohjelma puhelimessa voisi sitten iskeä vaikka mitä tarinaa matkalla. Junalivefeedi, tavallaan. Paikkojen nimiä, junan nopeutta, paljonko pienempi hiilijalanjälki tällä hetkellä on junalla matkustaessa syntynyt verrattuna jos vaikka olisi skootterilla liikenteessä.

Sellainen olisi kiva. Etenkin kiva se olisi, jos siinä sitten vielä olisi vaikka junan vaunukartta, joka kertoisi erilaisten vaunujen erikoisuudet (allergia, lapset, kotieläimet, tupakkakoppi jne) sekä tietenkin ravintolavaunun tai -vaunujen (joissain junissa niitä on kaksi) sijainnin omaan paikkaan nähden ja onko kyseessä enemmän ruokailu- vai juomailuvaunu. Siihen voisi varmaan jonkun mainoksenkin laittaa. Että jättilihis kahdella nakilla nyt miinus viisi prosenttia. Sikakallis ja ylihintainen se yhä olisi, mutta alennus on aina alennus.

Sinulla on vielä kolme tuntia aikaa, ennen kuin juna saapuu sinne minne olet menossa. Siinä ajassa ehdit syödä parikin jättilihistä kahdella nakilla. Ravintolavaunu on siitä sinun paikalta vain kaksi vaunua menosuuntaan. Kahvit kaupanpäälle? Tuskin tietenkään junahinnoin, mutta ajatustasolla kyllä. Oikeasti ehkä joku muu houkutin. Aikainen aamu? Tule nauttimaan aamiainen vaunussa 4. Mahdollisesti ehkä jopa hinnasto. Digitaalinen kanta-asiakaskunponki? Joka kymmenes sumppi ilmaiseksi. Ehkä tieto siitä onko junassa tarjoiluvaunu. Ja ehkä visailu, jossa kysytään vaikka jos Visa Electron toimii junassa (johon kaikki vastaavat tietenkin ei, koska ei se koskaan toimi junassa). Mahdollisesti jopa kilpailu jossa ihan olisi oikeita voittojakin?

Tai jos istuu uppoutuneena filosofisiin ajatuksiin siinä juomapainoitteisessa ravintolavaunussa, niin tämä Kiva Aikataulu voisi ilmoittaa, että puolen tunnin kuluttua sinun olisi aika kiivetä junasta, joten nyt vessan kautta omalle paikalle keräämään kamppeet kasaan, hopihopi. Sää asemalla näyttäisi olevan lämmin ja aurinkoinen, mutta tuulinen joten pidä hatustasi hyvin kiinni.

Sitten olisi kiva sellainen, että Kiva Aikataulu myös pitäisi matkustajan ajan tasalla kun tämä istuu esimerkiksi mykällä asemalla, kuten kävi tässä vastikään: Ei mitään kuulutuksia siitä, että juna on myöhässä. Ei kuulutuksia myöskään kun juna sitten melkein 30 min myöhässä saapui raiteelle kaksi. Hiljaista oli lähtiessäkin, ei kuulunut mistään, että ”Avgåår. Fråån spåår. Tvåå. Trevligresa”. Kiva Aikataulu voisi tällaisissa tapauksissakin auttaa. Kertoa myös sen, että myöhästyminen johtuu esim. ratatöistä. Parempi tällaisenkin tiedon olisi olla vapaata ja kaikkien saatavissa kuin piilossa ja lukkojen takana.

Ehkä kaikenlainen, mutta tietenkin täysin vapaaehtoinen, Facebook- ja Twitter-integraatiokin olisi paikallaan. Ei ehkä vain siksi, että voisi ilmoitella missä menee, vaan siksi, että voisi tarkistaa onko junassa tuttuja.

Ja se mikä olisi myös oikein kivaa ja etenkin pitkillä matkoilla hyvää ajankulua olisi jos veturissa olisi kamera menosuuntaan päin ja jonka kuvaa voisi siitä puhelimen ruudulta pällistellä. Viuh ja suih maisemat vaihtuvat kun rautahevonen juoksee. Saavumme asemalle. Lähdemme asemalta. Minä ainakin katselisin. Katselisin sellaista junissa olevista monitoreistakin, mutta eihän niillä näytetä juuri mitään (edes hyödyllistä informaatiota).

Olisi helppoa keksiä lisää kaikenlaista Kivan Aikataulun avulla saatavaa junamatkaajalle ja VR:lle hyödyllistä ja mielenkiintoista juttua, mutta mitäpä minä niitä tähän, sillä tuskin tuollaista Kivaa Aikataulua koskaan kukaan tulee näkemään. Sellainen kun olisi aivan liian hyvää palvelua. Antaisivat edes tiedot vapaasti jakoon niin saisi joku silläkin jotain nykyaikaista tehtyä.

Luin uutisen eilisestä musiikki- ja elokuva-alan tekijänoikeusseminaarista ja vaikka en nyt oikeastaan ajatellut asiasta mitään kirjoittaa, jäin silti pohtimaan seuraavaa sitaattia.

-Ellei laitonta piraattitarjontaa saada pois netistä, kovin harva kotimainen yrittäjä uskaltaa investoida uusien nettipalvelujen kehittämiseen. Piraattipalveluthan varastavat sisällön lisäksi myös laillisten nettipalveluiden liikeideat. On väärin, että rehellinen yrittäjä joutuu kilpailemaan oman nettipalvelunsa piraattiplagiaatin kanssa, painotti [luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY-projektin johtaja Lauri] Kaira.
–
Asiantuntijoiden pelko: nettipiratismi surkastuttaa digimarkkinat (MTV3)

Ensin jäin miettimään sitä, miten noin retoriikan kannalta tarkoittaa se, sttä käytetään termiä ”laiton piraattitarjonta”. Sehän tarkoittaa sitä, että piratismi on asia josta on eri versioita, kuten laittoman ohella esimerkiksi juridisesti epäillyttävä tai ehkä jopa täysin laillinen piraattitarjonta.

Piraattitarjonta, sanana, pitää jo sinänsä sisällään merkityksen laittomuudesta, jolloin laittomuuden ylidramatisointi (joka tuntuu olevan aikamme rutto), lisäämällä sanan eteen ”laiton” ei toimi, vaan on sanahölmöilynä omiaan vähentämään niin puhujan uskottavuutta – antaen kuvan ettei tämä ymmärrä, ole kiinnostunut tai välitä asiasta – kuin laimentamaan alkuperäisen sanan voimakkuutta, etenkin kun myöhemmin piraatti-sanaa käytetään kuvastamaan laitonta toimintaa sanassa ”piraattipalgiaatti” (vaikka palgiaatti jo sinänsä on laiton, koska se on varkaus).

Laiton piraattitarjonta on yhtä idioottimainen ja alkuperäistä merkitystä laimentava (tavallaan jopa halventava) ilmaisu kuin laiton rikos, pyöreä pallo ja kielletty tai laiton lapsiporno.

Toiseksi ajattelin sitä, että kotimaisten verkkopalveluiden suurin uhka ovat ulkomaiset verkkopalvelut. Niin kauan kun parempia, samoja tai vastaavia tuotteita saa ulkomaisista verkkokaupoista, laillisesti, selvästi halvemmalla tai samaan hintaan mutta nopeammalla ja halvemmalla, ehkä jopa ilmaisella, toimituksella kuin kotimaisista, hankkii kuluttaja tavarat ulkomailta. Halvimman perässä juoksevat samalla tavalla, esimerkkiä kuluttajille näyttäen, myös esim. niin yritykset kuin julkiset instanssit.

Kolmas asia joka jäi hämäämään oli se, että ymmärtääkseni tekijänoikeus ei suojaa ideaa. Eli idean vieminen, vaikka saattaa olla moraalisesti jollain tasolla epäilyttävää, ei ole laitonta ja asian sekoittaminen ja vertaaminen piratismiin on manipulatiivista kielenkäyttöä. Pelkkä idea ei muutenkaan vielä ole bisnestä (tiedättehän tämän: idea + jotain = voittoa), tarvitaan toteutus ja mieluiten hyvä sellainen. Sitäpaitsi, mikä idea on niin uniikki, että siinä ei ole mitään mitä olisi jo jostain muualta lainattu, viety, varastettu tai lisensoitu?

Voiko olla niin, että tekijänoikeusasoista puhuttaessa termejä sekoitetaan ja asioita hämmennetään tietoisesti, jotta itse asiasta saadaan hähmyinen ja moniselitteinen, ehkä jopa tehdään mielikuvista uhkaavampia kuin mitä ne oikeasti ovat?

Kuvitelkaa kilpailu jossa houkuttimena olisi jotain jolla saisi kerättyä paljon osallistujia, esimerkiksi huomattava summa rahaa, jotain arvokasta (kuukauden lomamatka, kaikki kulut maksettu) tai jotain todella himottavaa (tällä hetkellä vaikka iPad). Ei erityisen vaikea ajatustehtävä, tällaisia kilpailujahan on mielin määrin.

Kuvitelkaa sitten, että kilpailu olisi jaettu esimerkiksi kolmeen osaan, joista jokainen haastaisi osallistujia hiukan ja vaatisi älynystyröiden hieromista. Tällaisenkaan kilpailun kuvitteleminen ei ole vaikeata, näitähän on ja niistä keskustellaan ympäri verkkoa, osasta kirjoitetaan joukkotiedotusvälineissä. Ihmiset innostuvat ja kertovat kilpailusta, kehuvat älyään ja näppäryyttään: Saavat loistaa hetken.

Nyt kuvitelkaa, että tällaisella kilpailulla olisi rajoite. Mitä useampi osallistuu, sen pienempi on voitto. Tai, jos osallistujien lukumäärä nousee yli jonkun tietyn määrän, ei kukaan voita mitään.

Osallistuistko? Kertoisitko kaverille miten pärjäsit? Ilahduttaisiko jos kilpailu näkyisi joukkotiedotusvälineissä? Harmittaisiko jos osallistujia tulisi liikaa?

Lisäys vähän myöhemmin: Entä jos kyseiseen kilpailuun osallistuminen vaatisi yhden kaverin mukaan kutsumista?

Jostain syystä telkku (tai siis digiboksi, näin digiteeveen ihmeellisenä aikakautena) sattuu olemaan viritettynä jollekin ruotsin kanavalle niinkin usein, että olen nähnyt kaksi tai kolme jaksoa kokkausohjelmasta jossa paikalliset julkimot yhden kaverinsa kanssa kokkaavat aikarajoituksen alaisina, hiki hatussa toinen toistaan vaikuttavampia kokonaisuuksia ja sitten gourmandeista, kriitikoista ja ammattikokeista koostuva tuomaristo pisteyttää luomukset.

Jäin miettimään miten suurin osa televisiossa pyörivistä kokkausohjelmista perustuvat oikeastaan muunnoksiin kahdesta teemasta: Kerro ja näytä (yksi tai pari tyyppiä kokkaa kameramiehelle tai ohjelmassa esiintyville henkilöille, jotka usein ovat kavereita tai muuten tuttuja) sekä kilpailu (iloisin mielin tai veren maku suussa taistellaan vertaisten tai ruoka-ammattilaisten hierarkiassa korkeammalla olevien hyväksynnästä).

Noin yleisesti ottaen variaatiota kokkausohjelmien teemoista tuntuisi olevan kuin juonia Steven Segalin jokaisessa elokuvassa (entinen salainen agentti/erikoisjoukkojen mies elää uutta rauhallista elämäänsä kunnes jotain tapahtuu ja sen kummemmin mutkittelematta juoni ajetaan tapellen sekä ampuen pateettiseen loppuun), eli ei juurikaan, mutta eihän niitä juonen vuoksi katsotakaan.

Ehdotankin tässä nyt uutta muunnosta kokkausohjelmien kilpailuteemaan. En ole mielestäni tällaista nähnyt.

Kaksi ammattikokkia kilpailee. On aikarajoitteet, ennalta määrätyt raaka-aineet ja teema. Teema on aina jotenkin kotimaisuuteen liittyvä. Molemmat kokit rustaavat kahden tai kolmen ruokalajin safkat neljälle hengelle.

Vasta kun aika on loppu ja pöperöt pöydässä, paljastetaan kokeille tuomarit: neljä perusruokailijaa Kehä III:n ulkopuolelta. Tuomariston kokoonpano vaihtelee tietenkin osasta toiseen, mutta esimerkkeinä olkoon vaikka yli 70 v. isoäiti, maajussi 50v, parikymppinen nörtti sekä koulu- ja pikaruokaan tottunut 10 v. koululainen.

Tuomaristo maistelee, kommentoi ja pisteyttää annokset tietenkin täysin omista lähtökohdistaan – aivan eri tasolla kuin millä tarjottu ruoka on.

Tässä olisi kuulkaa aika monitasoinen ohjelma jonka katsojalle ei vain tarjoiltaisi ruokapornoa ja mahdollisuus ihailla osaajia vaan annettaisiin myös mahdollisuus nauraa itseään paremmille, hävetä vertaisiaan sekä tuntea paremmuuden tunnetta. Mikä tunteiden kirjo! Paljon vääriä ja oikeita mielipiteitä joka varmasti aiheuttaisi keskustelua ja kiinnostusta, joka tietenkin olisi hyvä pohja erilaisille lisätuotteille (kirjat, saitit, kilpailut, jne jne).

Voisi olla aika herkullinen ohjelma, eikös vaan?

Ohjelmasta voisi tulla kovakin hitti, mutta ongelmaksi saattaisi muotoutua se, että ammattikokit eivät ehkä halua julkista kritiikkiä henkilöiltä jotka ovat oman osaamistaitonsa alapuolella. Tuomareita riittäisi kyllä vaikka kuinka moneen jaksoon.

Yksi mukavimpia pieniä yksityiskohtia kännykässäni – vanha N95 – on se miten puhelin värähtää kun sen käynnistää. Se on jotenkin sympaattinen pieni palaute puhelimelta. Bzz, käynnistyn. Henkilökohtainen palaute, se on vain minulle eikä sitä ei muut huomaa.

Värinää käytetään oikeastaan aikan vähän hyväksi. Tottahan kännykkä värisee jonkun soittaessa minulle ja voi olla että puhelin värisee herätyskellon soidessa (täytyy tunnustaa etten ole pannut asiaa merkille), mutta siinäpä sitten se.

Olen tässä miettinyt, että pieni värähdys olisi paikallaan monessakin kohdassa, tietenkin valinnaisena, jotta ne joita asia harmittaa voisivat kytkeä värinän pois. Ne monet kohdat ovat niitä joissa puhelin odottaa minulta vastausta johonkin tiedusteluun ennen kuin se tekee mitään muuta, eli kun ruudulle ilmestyy dialogi johon on vastattava. Bzz, katso tänne.

Esimerkki. Istun bussissa ja luen uutisia verkosta kännykällä. Kun uutiset ovat luetut siirryn katsomaan onko minulle tullut meiliä. Koska nettiyhteys kännykässä on hidas, käännän, Gmailin latautumista odotellessani, huomioni esimerkiksi siihen mitä bussin ikkunan ulkopuolella tapahtuu. Jään pällistelemään maailmaa hetkeksi. Kun sitten siirrän huomioni puhelimeen odotan näkeväni inboxini sisällön mutta ruudulla odottaakin dialogi joka utelee haluanko oikeasti siirtyä salattuun yhteyteen. Jos puhelin olisi värähtänyt olisin tajunnut, että sillä on asiaa. Bzz, tee valinta. Oppisin ehkä jopa hyväksymään dialogin katsomatta ruutua.

Pieni värähdys on muutenkin mukavampi kuin äänipalaute.

Esimerkki. Naputtelen tekstiviestiä. Ennakoiva tekstinsyöttö ei tunnista sanaa jonka haluan kirjoittaa ja puhelin antaa palautteen äänenä, ehkä useampana jos naputtelen nopeasti. Vierestä kuuluu komenttia siitä, että vain amatööreillä on näppäinten äänet päällä. Niinpä. Jos äänen sijaan puhelin värähtäisi saisin ilmoituksen häiritsemättä muita. Bzz, virhe.

Sellaista olen tässä ihmetellyt, että miksei oikoluku voisi olla hiukan informatiivisempi?

Nyt, ainakin mäkissä (niissä ohjelmissa joita minä yleensä käytän), sana jota oikoluku ei tunnista alleviivaantuu punaisella katkoviivalla. Alleviivatussa sanassa on siis jotain joka vaatii kirjoittajan huomiota. Mutta oikoluku ei kerro mitään tarkempaa tietoa siitä mikä sanassa on vikana.

Miksi automaaginen oikoluku ei voisi, sen ohella, että alleviivaa, myös osoittaa kohdan jossa virhe on (silloin kuin se on mahdollista)?

Pieni muutos, mutta helpottaisi selkeästi virhekohdan löytämistä. Vähentäisi silmän harhailua, tuntuisi mukavalta.