skrubu

Skeidajournalismin kaikenliioittelu – Hirveä myräkkä! Poikkeussää! Supermyrsky! Tuhomyrsky! – on johtanut siihen, että kun sitten kerrotaan hirmumyrskystä (oikeasti), on ensireaktio siihen: Pyh, sontaa, mikä lie pieni tuulenvire sieltä on tulossa, hyvä jos merenpinta edes värähtää.

Ja nyt kun sitten oikeasti, ja lähes kuin yllätyksenä tulleet (kun ei sää”uutisiin” oikein enää ole uskominen), sangen voimallisesti liikkuvat ilmamassat ravistelevat rakennuksia ja kaatavat puita, näyttää otsikoissa olevan puhetta lähinnä myrskystä. Ei hyperjättimyrskystä, yllätystuhomyräkästä tai mistään muustakaan pelleilystä. Vain myrskystä.

Joko tähän säähän ei mielikuvitus riitä keksimään liioiteltuja ylisanoja kun ne jo on käytetty lämpimiin kevätsateisiin ja piristäviin kesätuulahduksiin, tai sitten kunnon myrsky vaan tuottaa tarpeeksi tuloja ihan ilman hölmöilyä.

Pilvistä. Sadekajo. Iltavalo. Kirkasta. Jeesusefekti. Tänään päivän pimeneminen oli perin monimuotoinen ja lopuksi jopa kevyen spektakuläärinen. Hienoa katseltavaa. Päänsisäinen jukeboksi toisti tunnelmiin sopivaa biisiä. Kotona kaivoin kappaleen esiin YouTubesta.

Kauppa oli sulkemassa. Myyjä tiskin tuolla puolella, nuori mies, kehui äänekkäästi miten hän oli varmasti kaupan nopein paketoija. Jos joku oli yhtä nopea tai ehkä nopeampi kuin hän, oli se eräs naismyyjä joka käveli ohitseni tiskin tältä puolen.

Paketointiaitojaan kehuskellessaan mies seisoi toisen myyjän vieressä. Sen myyjän, joka paketoi ostoksia sanomatta mitään.

Olin väsynyt ja minua otti päähän jo muutenkin.

Paketointivuorossa ollut nainen ei ehkä ollut kaupan nopein, mutta työn laatu vaikutti hyvältä. Hymyilikin. Mies ei juurikaan.

Suorinta tietä kotiin.

Televisiossa mainosten alle kouluikäiset hämmästelivät ja ihailivat tiski- ja pesuaineiden tuloksia yhtä antaumuksella kuin mainosten äidit 80-luvulla. Nykyaikaa. Tiedostavia lapsia. Puhtaita uunivuokia ja tahrattomia vaatteita.

On The Beach, mielestäni Neil Youngin parhaimpia.