skrubu

Koska en erityisemmin tykkää shoppailla vaatteita, ostin, silloin kun ostin, kahdet pitkät kalsarit (tartte sitten heti ensi talvena uudestaan kauppaan mennä). Kyllä minä mietin niitä sellaisia bambuisiakin joita jossain populäärissä muotiblogissa kehaistiin tässä päivän eräänä, mutta en minä sitten niitä, näyttivät liian semmoisilta morjens baby mä oon teräsmies. Ja kun en vaan ole.

Mutta niinpä sitten niille kuosittoman kuosin äijälook -pitkille kalsareille noin vastapainoksi, päätin sitten hankkia toiseksi pariksi hiukan ohuemmat, oikein mukavat, aukottomat. Punaiset, muttei siksi, että matkisin dandy Wahlroosia, enkä siksi, että punaiset housut olisivat joko jatkuva trendi tai tyyliniekkojen varma valinta (tai no, ehkä tuo tyyliniekka… öh, eiku juu ei) vaan siksi, että digikuosi (get it?). Se on silleen priimasti retro.

Muita tämän asukokonaisuuden osia ovat t-paita ja sukat.

Shejkdatbuuti!

Nämä kalsarit (Black Horse, mallia ”Vilho”) hankin siksi, että näissä on ”ihoa vasten puhdasta puuvillaa” ja ovat hiukan tavallista paksummat. Sopivat siis oivasti pakkaskeleille (vaikka nyt kun puskee pariakymmentä alle nollan, lienee fleecekalsarit lämpimämpi vaihtoehto). Näissä puhutteli myös kuosi, joka on aivan loistava esimerkki ajattomasta ja näkymättömästä disainista joka saa kalsarit pysymään muodikkuuden ulkopuolella kesät talvet niin nyt, kuin kaikkina tulevina vuosina. On kuin kuosia ei edes olisi.

Jaloissa on puhtaat sukat ja ruhon yläosaa koristaa t-paita.

Ooh!

Sitä minä ihmettelen, enkä muuten ensimmäistä kertaa, että miksi vaatteissa pitää yksi ja sama koko merkitä usealla eri tavalla? Otetaan esimerkiksi pitkät kalsarit. On niin XL kuin 54 ja XL-54: Kolme eri tapaa. Kuitenkin, kun kassalta kysyy mikä näiden kolmen ero on, saa vastukseksi, ettei niissä ole mitään eroa. Ja kaikki kolme merkintää on yhden ja saman valmistajan tuotteissa. Miksi? Oi, miksi ihmeessä?

Vaan niinpä minä sitten löysin itseni ostamasta hiukan tuoreempia pitkiä kalsareita kun edelliset hajosivat. Tapojeni mukaan astelin vakioalusvaatturini luokse tutkimaan mitä tarjolla oli. Heikosti oli Graniittitalon Anttilassa valikoimaa: Tylsiä kuoseja tai jotain liian erikoista. Sloggit eivät ole minulle (eikä vähiten siksi, että saitillaan on skip intro -linki), ei myöskään sellaiset pitkät kalsarit joita mainostetaan kuin ne olisivat teräsmiehen koiville istuvat. Minulla kun ei ole niin lihaksikkaat, enkä pidä lyhyitä alushousuja pitkien päällä.

Black Horset on saatava, muuta vahtoehtoa ei ole. Vaelsin alusvaatteiden seikkailumaahan, Sokokselle, jossa kalsareiden löytäminen on jännittävä sokkeloleikki, vain todetakseni valikoiman olevan edellistä kauppaa heikomman. Täällä en kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä miten saman koon kalsarista olevat mallit ”Hoikka/Slank” sekä ”Tukeva/Kraftig” voivat erota hinnassa neljä kokonaista euroa. Materiaalikustannuksista tuskin on kyse. Ehkä hoikat ovat köyhempiä? Niin jäi tämäkin kalsong boutique taakse kun suuntasin jo askeleeni toisaalle. Ei ole helppoa tämä.

Ja näin olin saapunut miesvaatteiden gibralttarille, Aleksin Haloselle, jossa kalsarivalikoima ei kuitenkaan ollut erityisen kattava. Mikä ihmeen kalsarilama nyt on? Hiukan olin pettynyt, mutta kuten sanontakin jo sanoo kolmas kauppa toden sanoo oli sanomattakin selvää hankkia täältä jalkaanvedettävää. Ilokseni huomasin kuitenkin täällä olevan yhden kuosin jota ei Sokoksella ollut ja Anttilassakin vain pygmikokoa.

Pitkien kalsareiden ostaminen ei ole asia jonka voi tehdä tuosta vaan, kyseessä on monivuotinen tuote jotka muokkautuvat sopivan setä-/äijämäisiksi vasta useamman vuoden käytön jälkeen. On siis mietittävä tarkkaan ja hankittava sopivat, etenkin, ja nimenomaan, kuosin puolesta.

Miten sitten kävikään? Aukoton? Ihoa vasten puhdasta puuvillaa? Jatkoa seurannee.

neljän euron ero

TIEDOTE 01/2011 tai jotain. Julkaisuvapaa heti.

Erään tammikuun tipattoman maanantaiaamupäivän (tai ehkä joku muu viikonpäivä, mutta aamupäivää kuitenkin) hetkenä muoti- ja lifestyle-blogissa Skrubu.net blog koettiin suurta ahdinkoa ja kauhistumista kun jo useamman vuoden, ehkä jopa vuosikymmenenkin, hyvin palvelleet, ja juuri mainetta niittäneet, Ne Pitkät Kalsarit päättivät reikiintyä vasemman etureiden kohdalta. Ihan tosta vaan, ilman varoitusta tai ennusmerkkejä (NASDAQ:PRKL!!1!).

Tämän stragedian vuoksi, muoti- ja lifestyle-bloggaaja kahdella geellä, julkaisee blogautusvaroituksen: ”mä olin niinq: oh noes, tajuuks, et nyt nää, totanoi siis, brakas, et kai sitä nyt sit on niinq pakko hei lähtee shoppaileen uudet, tiäts?”

James Bond saattaa palata valkokankaalle filmissä: Saku Sammakko kalsareiden ostosmatkallaan, ahaa, ahaa. Tai voi olla että ei palaa juuri tuossa elokuvassa (ei se ole edes elokuva oikeasti, kunhan nyt vaan huijasin). Mutta joku muu saattaa palata variaatiolla tuosta kyseisestä teemasta. Ehkä.

Lisätiedot
Tiedotteessa mainittu kalsareiden maineenniitto: http://skrubu.net/2011/01/06/muotiblogi/

Yhteystiedot
Muoti- ja lifestyle-bloggaja
puh. puuuh puuuuhh… huhhuh
mobile.

Liitetiedot (eiku -t +stot, eli Liitetiedostot, tai oikeasti vain yksi)
Kuva: Ahdinkoa ja kauhistumista aiheuttaneet tuhot piste jiipeegee.

Nii järkkyy, ettei tästä voi tehä animaatioo, niinq!

- Vedin pienet kalsarikännit.
- Ai ihan vaan tangat?

Onneksi kävin tämän keskustelun vain omassa päässäni sillä ajatus meikäläisestä tangoissa on omiaan tuhoamaan herkän mielen, mutta ajatus kalsarikännien nimeämisestä koon mukaan on täynnä mahdollisuuksia. Pitkät, lyhyet, löysät, tiukat. Tätä ideaa pitää viljellä. Hot damn, pimp my underwear drunkenness!