skrubu

Ryhmäpaine, valtamedia, seurakunta. Ajattele näin, käyttäydy näin, ole tätä. Kolme asiaa, jotka haluavat kertoa sinulle, millainen sinun pitäisi olla. Ei ole aina helppoa määritellä identiteettiänsä kaikkien mielipiteiden, elämänkokemusten ja omien sisäisten tuntemuksien mukaisesti. Kysy kuitenkin itseltäsi, haluatko elää niin, että saat täysin vapaasti itse päättää mitä mieltä olet ulkopuolisista vaikutteista ja vapaasti tulla juuri sellaiseksi, kuin maailma sinut muokkaa? Haluatko elää niin, että saat tehdä vapaasti oman mielesi mukaan juuri niitä valintoja joihin ympäristösi, niin media kuin eri uskonnot haluavat ja kovasti yrittävät vaikuttaa omilla yleisillä tai hyvin spesifisillä mielipiteillään? Haluatko elää niin, että että katsot asioita monelta laidalta ja itse arvioit mikä on se totuus mihin sinä uskot, mikä on manipulointia ja miksi sitä tehdään, sekä etsiä onnea rajoittamatta muiden mahdollisuutta siihen?

Alistu! -kampanjassa lähdemme siitä, että nykyisyyttä ja muutosta on vastustettava. Haluamme kannustaa ja rohkaista juuri sinua etsimään ratkaisuja elämäsi suuriin kysymyksiin monipuolisen ajattelun aijasta esimääritellystä oikeasta totuudesta. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai oppia itse, edes kantapään kautta.

Yleltä tullut ja Facebookissakin tänään vilkkaasti levinnyt Powerpoint-henkinen video Tiesitkö, että / Shift happens on periaatteessa ihan jees, mutta siinä monia inkonsekventeja ja epämääräisiä elementtejä jotka disruptioillaan vaikeuttavat viestin hahmottamista ja sisäistämistä.

En tiedä olenko nirso, vai vain äkäinen internet-setä, mutta jotekin odottaisin Yleltä hiukan tarkempaa tekemisen jälkeä ja selkeämpää artikulointia, etenkin jos tämä kyseinen video on tarkoitettu suurelle yleisölle: Meille täällä kuluttajapuolella kun ei voi olla selvää se, mikä on selvää journalistien piireissä.

Tässä powerpoint-hengessä bullet-lista siitä mikä hämäsi minua.

• Mikä on ”internetin verkkomedia”. Verkkoa inernetissä? En ymmärrä. Onko tämä ääniradio-tyyppinen tårta på tårta vai mikä on kyseessä?
• Joukkoviestintämarkkinoiden muutosta kuvaavassa palkkigraafiikassa sähköinen viestintä on pilkottu osiin (tv, radio, internet), mutta ei graafinen joukkoviestintä eikä tallenneviestintä vaikka näitä kaikkia sitten verrataan toisiinsa. Hiukan outo ratkaisu.
• Miksi yhdet ”käy netissä” ja toiset ”käyttää nettiä”?
• Oikein kirjoitustakin on: ”mobiili netin”. Vaan eikös internet ole internet riippumatta päätelaitteesta joka siis voi olla mobiili tai sationääri. Jos oikeasti puhutaan ”mobiilinetistä” pitäsi sitten kaikkialla spesifioida, että mikä netti on kyseessä, eikä vaan todeta ”nettiä käyttää joka kolmas”.
• Mikä on erona näillä: ”valtamedia” ja ”perinteinen media”?
• Osassa väittämistä on lähdetieto näkyvissä samaan aikaan alalaidassa, osassa ei. Lopussa on kyllä lista, mutta vaihteleva presentaatiotapa hämää.
• Täysin makuasiana, ihan emotionaalisella tasolla, on minun pakko todeta clip art -tikku-ukkojen (joita valitettavan usein powerpoint-esityksissä käytetään) kuuluvan niihin visuaalisiin elementteihin jotka syövät minkä tahansa esityksen uskottavuutta kuin kuningasvesi metalleja.

Anteeksi. Nyt siirryn tarpomaan loskan läpi tuonne muualle.

–
Kommentit Facebookin puolelta löytyy tämän linkin takaa.

Tietokone-lehti referoi meille (paremman puutteessa?) erään tulostinvertailusaitin tekemän ja vuosi sitten julkaiseman (lähinnä markkinointitempaukselta tuntuvan) testin uutisena otsikolla oikea fontti säästää rahaa tulostuskustannuksissa.

Minä voin jatkaa teemaa antamalla lisävinkkejä kuvien tulostamisen suhteen. Vaaleiden kuvien tulostaminen kuluttaa vähemmän väriä kuin tummien. Pinta-alaltaan pienet kuvat kuluttavat vähemmän väriä kuin pinta-alaltaan isot kuvat. Joten jos tulostat kuvia, niin tulostamalla vain pieniä vaaleita kuvia voit säästää monta rahaa vuodessa.

Jostain syystä telkku (tai siis digiboksi, näin digiteeveen ihmeellisenä aikakautena) sattuu olemaan viritettynä jollekin ruotsin kanavalle niinkin usein, että olen nähnyt kaksi tai kolme jaksoa kokkausohjelmasta jossa paikalliset julkimot yhden kaverinsa kanssa kokkaavat aikarajoituksen alaisina, hiki hatussa toinen toistaan vaikuttavampia kokonaisuuksia ja sitten gourmandeista, kriitikoista ja ammattikokeista koostuva tuomaristo pisteyttää luomukset.

Jäin miettimään miten suurin osa televisiossa pyörivistä kokkausohjelmista perustuvat oikeastaan muunnoksiin kahdesta teemasta: Kerro ja näytä (yksi tai pari tyyppiä kokkaa kameramiehelle tai ohjelmassa esiintyville henkilöille, jotka usein ovat kavereita tai muuten tuttuja) sekä kilpailu (iloisin mielin tai veren maku suussa taistellaan vertaisten tai ruoka-ammattilaisten hierarkiassa korkeammalla olevien hyväksynnästä).

Noin yleisesti ottaen variaatiota kokkausohjelmien teemoista tuntuisi olevan kuin juonia Steven Segalin jokaisessa elokuvassa (entinen salainen agentti/erikoisjoukkojen mies elää uutta rauhallista elämäänsä kunnes jotain tapahtuu ja sen kummemmin mutkittelematta juoni ajetaan tapellen sekä ampuen pateettiseen loppuun), eli ei juurikaan, mutta eihän niitä juonen vuoksi katsotakaan.

Ehdotankin tässä nyt uutta muunnosta kokkausohjelmien kilpailuteemaan. En ole mielestäni tällaista nähnyt.

Kaksi ammattikokkia kilpailee. On aikarajoitteet, ennalta määrätyt raaka-aineet ja teema. Teema on aina jotenkin kotimaisuuteen liittyvä. Molemmat kokit rustaavat kahden tai kolmen ruokalajin safkat neljälle hengelle.

Vasta kun aika on loppu ja pöperöt pöydässä, paljastetaan kokeille tuomarit: neljä perusruokailijaa Kehä III:n ulkopuolelta. Tuomariston kokoonpano vaihtelee tietenkin osasta toiseen, mutta esimerkkeinä olkoon vaikka yli 70 v. isoäiti, maajussi 50v, parikymppinen nörtti sekä koulu- ja pikaruokaan tottunut 10 v. koululainen.

Tuomaristo maistelee, kommentoi ja pisteyttää annokset tietenkin täysin omista lähtökohdistaan – aivan eri tasolla kuin millä tarjottu ruoka on.

Tässä olisi kuulkaa aika monitasoinen ohjelma jonka katsojalle ei vain tarjoiltaisi ruokapornoa ja mahdollisuus ihailla osaajia vaan annettaisiin myös mahdollisuus nauraa itseään paremmille, hävetä vertaisiaan sekä tuntea paremmuuden tunnetta. Mikä tunteiden kirjo! Paljon vääriä ja oikeita mielipiteitä joka varmasti aiheuttaisi keskustelua ja kiinnostusta, joka tietenkin olisi hyvä pohja erilaisille lisätuotteille (kirjat, saitit, kilpailut, jne jne).

Voisi olla aika herkullinen ohjelma, eikös vaan?

Ohjelmasta voisi tulla kovakin hitti, mutta ongelmaksi saattaisi muotoutua se, että ammattikokit eivät ehkä halua julkista kritiikkiä henkilöiltä jotka ovat oman osaamistaitonsa alapuolella. Tuomareita riittäisi kyllä vaikka kuinka moneen jaksoon.

Inspiroiduin siis viikko sitten hankkimaan Andrew Keenin kirjan. Nyt The Cult of the Amateur on kuunneltu ja asiaa hiukan pohdittu. Korvatkin on pesty (kyseessä on siis äänikirjaversio), se oli tarpeen.

Suurin osa kirjasta on kuvausta nykytilasta, raportointia siitä mitä kaikkea on tapahtunut ns. web 2.0:n toistaiseksi hyvin lyhyen historian aikana. On vertaistuotanto ja vertaisverkot, alan suuret toimijat ja tietenkin yksilöt. Eli ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä.

Keenillä on hyviä huomioita joistain verkon synkemmistä puolista, kuten tietomurrot, identiteettivarkaudet ja lapsiporno. Mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin vain hämmentävää surkuttelua siitä vääryydestä jota musiikkibisnes, valtamedia ja Hollywood joutuu kärsimään kun web 2.0 on täynnä amatööriä ja roistoa. Keen näkee bisnesten kaatumisen (ja samalla kulttuurin kuoleman) internetissä hilluvien kouluttamattomien tai minkäänlaisia tunnustuksia ja palkintoja saamattomien syynä.

The Cult of the Amateur tuntuu propagandalta niiden suusta jotka jäivät polttamaan sikareita ja juomaan konjakkia asemalle kun internetjuna lähti. Kirja on täynnä kukkahattutätien märkiä unia ja valtamediakriittisten provokaatiota. Se ei edes yritä olla diplomaattinen tai analyyttinen. Keenin maailma on mustavalkoinen, vääryys ja oikeus ovat absoluuttisia.

Kirjailijan itsensä lukemana äänikirja on täynnä inhoa ja halveksuntaa. En muista kuulleeni kenenkään sihisseen jonkun nimeä niin kitkerästi kuin Keenin mainitessaan Chris Anderssonin. Ja juuri tämä messiaaninen halveksunta jolla Keen provokatiivisesti maalaa netin nykymenosta oligarkisen dystopian on kirjan suurin kompastuskivi: se syö uskottavuuden. Se on ylidramatisoitua ja liioittelevaa.

Vaan eihän siitä pääse yli etteikö Keenin kirja olisi mainiota viihdettä. Itse huomaisin usein hymileväni kuunnellessani Keeniä hänen saarnatessaan pahaa oloaan. Taisin joskus jopa nauraa ääneen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvin virkistävää kuunnella Keenin synkistelyä. Mutta kirja ei sovi heikkohermoisille, viestintäministereille tai muille jotka saattavat kuvitella Keenin oikeasti edustavan ainoata ja absoluuttista totuutta.

Päivitys: YouTube: The Truth According To Wikipedia, 48min 12 sec (incl. Andrew Keen).

[...] Arla, Milko ja Skånemejerier ovat havainneet, että kuluttajat ovat halukkaampia syömään ja juomaan rasvaa.
–
HS.fi: Ruotsalaiset haluavat syödä enemmän rasvaa

Aika rasvaista tekstiä. Jutussa ei kuitenkaan mainita miten paljon kansainkodin asukkien silavan kulutus oikeasti on kasvanut, joten voi kai olettaa kirjoittajan lyöneen hiukan läskiksi ja voidelleen leivälle hiukan ylimääräistä, jos ei muuten niin näön vuoksi.

Mutta kyllähän se niin on, että voi on voita ja kerma kermaa ja ne saavat ruoan maistumaan. Eikä kevytsafkat ole ainakaan vähentäneet läskin määrä tästä maailmasta.

Josta tuli mieleen viikonloppuna bongaamani otsikko ”Britit haluavat suitsia syömistä ihannoivia nettisivuja”, joka sittemmin on korjattu vastaamaan jutun oikeata sisältöä.

Olen tässä ihmetellyt Tiimarin uutta verkkokauppaa. En jaksanut katsoa koko palvelua läpi, mutta jo nopea silmäily sai minut ihmettelemään miten vielä vuonna 2007 voi tehdä sellaisen kauppapalvelun joka heti kättelyssä on epämyyvä.

Mitä etusivulla on? Iso fiiliskuva ja kasa linkkejä, sinne ei tuoda esille yhtään mitään ostettavaa – ei suosituksia tai muita suoria linkkejä yksittäisiin tuotteisiin (joka on hassua, sillä tiimari.fi:n etusivulla on tuotteita hintoineen… jotka eivät tietenkään ole linkkejä kauppaan).

Entäs se bannerin näköinen grafiikka joka ei ole banneri? Kai se on niin että verkkokaupassa vaan on kerta kaikkiaan oltava jotain vilkkuvaa ylälaidassa viemässä tilaa.

Etusivulla ei ole mitään houkutuksia tai sisäänheittotuotteita. Sivun paras tila on käytetty fiilistelyyn. Ihan kiva, mutta lisääkö se myyntiä? No ei tietenkään. Eli aika hintava kuva, sanoisin.

Navigaatiosta ei pääse tuotteisiin vasta kuin kolmannella klikkauksella. Tunne on tuttu: se on kuin Alkossa 80-luvulla, aikana ennen itsepalvelua. Niin on myös se, kun verkkokaupassa päätyy lopuksi jollekin monista sivuista joilla ei ole tuotteita. Ei ole, sanoi Alkon myyjä tiskin takaa ja jäi tuijottamaan että menetkös siitä kiusaamasta.

Painetussa kuvastossa tuotteisiin pääsee jo ensimmäisellä sivunkäännöllä. Miksi sen pitää olla vaikeampaa netissä?

Tämän lisäksi kaikkialle lyhyen visiittini aikana seurasi virheilmoituksen näköinen muistutus siitä, että enää ei ehdi saada pakettia jouluksi kotiin. Ihan hyvä että muistuttavat, mutta eikös sitä voisi tehdä hiukan ystävällisemmin?

Tällaisiako meillä on odotettavissa ensi vuonna 50000 kpl?

Minä varmaan kadun tätä aamulla, mutta nyt vain on pakko kommentoida. Pistetään kännipolkkauksen piikkiin (loma ja silleen).

Hesarissa kerrotan että internet mullistaa uutisvälitystä. Tämähän on uutinen nimenomaan siksi että…? Että? Uutinen? Kenelle? Ai, nythän on heinäkuun puoliväli. Uutiskuivuus.

STT:n päätoimittaja, vuoden vaihteessa Yleisradion uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi siirtyvä Atte Jääskeläisen uskoo, että juuri nyt on tapahtumassa internetin toinen tuleminen.

Ahaa! Juuri nyt! Se kuuluisa toinen tuleminen. Onko tässä siis Web 2.0 kyseessä? Ubiikkia ja vaikka mitä?

”Päätehtävä tulevaisuudessa on tuottaa mahdollisimman hyvät tv-uutiset, radiouutiset ja mahdollisimman hyvä uutispalvelu verkkoon”, Jääskeläinen linjaa.

Ahaa okei. Totta. Mahdollisimman hyvää ei ole aikaisemmin tarvinnut tuottaa. Huonompikin on riittänyt. Siksipä internetillä on toinen tuleminen. Vai? Eikös se kuitenkin ole niin että kilpailu kovenee kun niitä uutisia löytyy internetistä helposti. Ja jopa ilmaiseksi. Siinä missä kotimaan mediat joko suunnittelevat ottavansa rahaa uutisista, tai jo ottavat, tarjotaan samaa kamaa netissä ilmaiseksi. Minne vie surffaajan tie?

Jätkät hei, ei sitten pistetä sitä YLEn mahdollisimman hyvää nettikamaa maksujen taakse, se ei niin kuin ole oikein sitä internetin toista tulemista. Jätkät? Vai mitä. Jätkät, hei? Eihän BBC:kään sitä tietoa panttaa. Jätkät? Huhuu?!

Se [netti] on tehnyt sen, ettei ole enää mitään tiettyjä aikoja, koska uutisia julkaistaan.
–
MTV3:n uutisten sähketuottaja Ulla Rannikko

Ihan hiton hyvä pointti!

Toisaalta ehkä sen voisi myös katsoa siltä kannalta että koska uutiset eivät kelloa katso, ei pidä niiden julkaisevankaan. Ainakaan niitä hakeva ei katso kelloa.

Mikä on sitten pakottanut julkaisemaan uutiset tiettyinä aikoina? Radio vai tv? Luulisi että sen minkä voi työntää nettiin, voisi julkaista niin tv:ssä ja radiossa, samalla tavalla 24/7. MTV3 tuskin voi vedota painokoneisiin? Ehkä kyseessä on henkinen aikataulu jota ei ole voinut rukata. Vähän niin kuin joskus yritettiin siirtää pääuutisten alkamisaikaa ja koko kansakunta vajosi suureen epätoivoon. Eihän siitä siirrosta sitten tullut mitään. Näin meidät oli Pavlovin oppien mukaan opetettu uutiskuolamaan tiettyyn aikaan. Hyvin koulutettu yleisö puri kouluttajaa.

Vaihtoehtojen lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa ehdollistamisen vaikutus ei ole yhtä kova. Silmät katsovat ja korvat kuulostelevat myös muina aikoina kuin mihin oman maan vakiintuneet uutisajat ovat edellisen sukupolven opettaneet. Huomisen uutiset jo tänään. Tuoreena.

MTV3:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sanoo, että sisältöä pitää tuottaa sinne, missä yleisöä on.

No nyt! Sisältöä ei siis kannata tuottaa sinne missä yleisöä ei ole. Logical, sanoisi Spock. Aivan. Juuri näin. Tosinaan itsestäänselvyydet on lausuttava ääneen etteivät ne unohdu.

Lopuksi vielä ajatus siitä kuinka aikanaan kirkko, sen ajan päämedia, poisti elävien kirjoista niitä jotka kehtasivat harhaoppisesti väittää ettei maapallo ole maailman napa. Olihan se julkeaa ajatella että maailmankaikkeuden kehittynein, ja ennen kaikkea nimenomaan jumalan luoma, ihminen, ei ollut se kaikkien tärkein asia universumissa.

Mitä jos alla olevasta sitaatista muuttaa sanan ’netti’ muotoon ’aurinko’, ’sanomalehti’ muotoon ’maailmamme’ ja ’Helsingin Sanomat’ muotoon ’meidän’?

”Tällä hetkellä Helsingin Sanomissa sanomalehti on keskiössä. Tulevaisuudessa netti tulee olemaan keskiössä, ja muut osat rakentuvat sen ympärille. Tapahtuu tällainen voimatasapainon muutos.”

Voimatasapaino. Se on hieno sana.

Mutta entä jos aurinko aina oikeasti on ollut keskiössä, mutta sitä ei vaan ole nähty niin (tai ymmärretty) muuttuuko voimatasapaino silloinkin? Vai siis… hmm… niin?

Sanomalehdille jää maailman selittäminen

Missäköhän vaiheessa pääte ’-lehti’ jätetään pois? Meinaan jos aurinko on oikeasti keskiössä, niin ei kai sitä maailmaa selitetä vain paperijulkaisussa? Ai mutta, voihan netissäkin olla lehtiä. Ne ovat paperisten serkkujensa digitaalisia kollegoja. Atrappeja. Mutta ilman samaa reaktiota.

Mikäs siinä keskiössä siis onkaan? Maailma, lehti vai aurinko?

Anteekskiitos.