Jutut avainsanalla: kuluttaja


Sydänmerkki

pni • 30.7.2011, 16.01

Sydämen kannalta parempi valinta. Tätä sydänmerkki edustaa ja näin kehottaa pientä kuluttajaa tekemään parempia valintoja tämän erotessaan ansaitsemista rahoistaan.

Hiukan tässä kuitenkin ihmetytti se, kun bongasin putiikissa parista perunalaarista sydänmerkin. Että olivat sitten nämä multaiset mukulat tuoteryhmässään rasvan ja suolan suhteen parempi valinta? Vertasivatkohan tuoretavaraa ranskalaisiin perunoihin?

sydänmerkki perunalaarissa
Parempi valinta.


Tuplasti nopeampi ja selvästi halvempi

pni • 26.10.2010, 17.05

Keskustellessani puhelinliittymistä tässä päivänä eräänä satuin huomaamaan, että oma operaattorini ei enää myynyt sitä mobiililaajakaistatuotetta joka minulla oli käytössä. Tämän tilalla oli kolme uutta, joista kallein (”rajoittamaton jopa 15 Mbit/s”) oli halvempi kuin se 512 kbit/s joka minulla oli.

Ohhoh, ehdin ajatella, kunnes tajusin, että näin ne hinnat kilpaillaan koko ajan lähemmäs ja lähemmäs nollaa.

Ei kuitenkaan harmita, vaikka voisikin. Jäin sen sijaan miettimään mitä olisi voinut tapahtua jos operaattorini olisi viitsinyt kertoa minulle mobiililaajakaistamuutoksistaan jo silloin joskus keväällä, jolloin nämä kolme nykyistä tuotetta tulivat myyntiin. Olisivat voineet myydä minulle kalleimman, kertomalla, että saan rajoittamattoman nopeuden hiukan halvemmalla kuin mitä nyt maksan puolesta megasta. Olisin ollut iloinen ja yllättynyt. Olisin tuntenut saavani palvelua.

Toisaalta, mitäpä nuo operaattorit jo asiakkaikseen koukutettuja sen kummemmin paapomaan, johan ne maksavat. Nyt saivat kerättyä puolisen vuotta reilua ylihintaa. Niinpä kävin eilen tuplaamassa mobiilisurffausnopeuteni (=nimellisnopeuden), samalla pienentäen kännykkälaskuani keskimäärin lähes neljänneksellä per kuukausi. Säästöä joka minuutti siis, ehkä jopa jokainen bitti etten sanoisi.

Täytyypä kokeilla, että jos tekee Saunalahden mobiililaajakaistasivun osasta Web Clip Widgetin (huom! linkin takana video) niin tuleeko sitä sitten hiukan usemmin tarkistettua mitä operaattori tarjoaa.


Musiikki on sisältöä?

pni • 14.8.2009, 14.30

Miksi minulle tulee mieleen lehdet kun luen juttua siitä, että lähes viidennes Spotifysta on siirtynyt pilkkahintaan RIAA-kartellin neljän suuren levy-yhtiön omistukseen?

Ajattelen ja assosioin taas ihan omaan tapaani vallattomasti: Musiikki on jutussa mainituille levy-yhtiöille sisältöä (ei tuote) siinä missä uutiset ja artikkelit ovat sitä lehtitaloille.

Onko Spotify tavallaan mahdollistanut levy-yhtiöille Metrolehden? Tai ei nyt ihan… analogia ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sitä on mielenkiintoista pureskella. Sisältöä jaetaan kuluttajan näkökulmasta ilmaiseksi ja tulot tulevat mainonnasta (joita muuten ei voi ohittaa vaientamalla tietokone käyttöjärjestelmän kautta), paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että kuluttaja on maksanut Spotifystä ja näin päässyt mainoksista (kumpikohan on kannattavampaa Spotifylle: kuukausimaksua maksava kuluttaja vai mainostulot?).

Ja jos Magnus Ugglan sanomisiin on uskominen, on meno levy-yhtiöiden puolella mielestäni se mihin Sanoma News pyrki uudella avustajasopimuksellaan (jolle Markkinaoikeudelta tuli toistaiseksi kielto): Kertamaksu ja ikuinen käyttöoikeus missä tahansa yhteydessä.

Jos levy-yhtiöt päättävät myydä osakkeet, saavat ne pitää voitot kokonaisuudessaan itsellään, eikä artisteille tarvitse antaa mitään, vaikka he ovat tehneet musiikin, jolla levy-yhtiöt rikastuvat.

Afterdawn.com: Uggla: Spotify ei maksa artisteille tarpeeksi

Sen mikä tapahtui uutissisällölle tapahtuu nyt myös musiikille. Musiikin hinta putoaa nollaan. Tottahan musiikkia on saanut P2P-verkoista ilmaiseksi jo pitkään ennen Spotifyta, mutta nyt myös isot levy-yhtiöt jakelevat musiikkia kuluttajalle ilmaiseksi. Ilmainen musiikki on siis okei. Musiikista on näin tullut sisältöä jota saa ilmaiseksi, kunhan kestää kylkiäisenä mainonnan. Musiikki ei siis enää ole tuote jolla itsessään on arvo. Kuluttaja tottuu nopeasti sellaiseen ja sen jälkeen onkin paha yrittää nostaa hintoja.

Kuten sanoin: Metrolehti ei ole täydellinen analogia, aika huono oikeastaan, mutta tässä koko Spotify-jutussa on kuitenkin jotain lehtibisnesmäistä – joka on aika hullua, sillä lehdetkään eivät elä kultakauttaan tässä murroksessa jonka internet on saanut aikaan.

Ja sitten tietenkin on vielä tämä tutkimus: Young Folks Don’t Care About Paid Music Streaming. Ihmiset yhä siis haluavat omistaa musiikin, ei ehkä CD-muodossa vaan tiedostoina. Omistamisella on siis yhä arvonsa.

Mitenköhän tässä vielä käy?


Lentopelko ja kuluttajien tuottama sisältö

pni • 18.1.2009, 15.55

Olin kirjoittamassa kommenttia Erkalle. Siinä naputellessani jäin miettimään asiaa. Kirjoitin vähän. Kirjoitin hiukan lisää ja yllättäen kommenttini oli pitkä, joten päätin julkaista suurimman osan täällä.

Erkka siis hermostui Lähikaupan Neuvonantajiin, tai oikeammin siihen, että palvelu vaatii rekisteröitymisen ja sopimuksen tekemisen korporaation kanssa, ennen kuin saa äänensä kuuluviin.

Kuluttajan näkökulmasta avoin nettipalaute on, jos ei ihan arkipäivää niin ainakin hyvin arkipäiväinen tapahtuma, joten voin hyvin ymmärtää Erkan tuskan kun asioita vaikeutetaan. Mutta korporaation näkökulmasta asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Sopimus, uskallan väittää, on oire lentopelosta.

Luin jostain kirjasta (en nyt muista mistä), että ihminen pelkää sellaisia asioita joita ei voi kontrolloida. Jos itse olet tottunut kuski ja ajat autoa, olet maailman paras kuski, mutta kun et istu puikoissa vaan joku muu, etkä voi asialle mitään, sinua saattaa hermostuttaa (”pelkääjän paikka”, eikös?). Lentopelko perustuu ymmärtääkseni samaan. Siinä sitä vaan istutaan isossa metalliröörissä, tuoliin kiinnitettynä. Mitä jos jotain tapahtuu? Enhän minä voi tehdä asialle mitään, apua!

Kuluttajien tuottama sisältö on korporaation näkökulmasta monella tavalla pelottavaa tavaraa (vaikka selvästikin kiinnostavaa), ei vaan siksi, ettei sitä oikein voi kontrolloida vaan myös siksi, että ilmiö on uusi ja harvalla yrityksellä on olemassa toimivia prosesseja tai käytäntöä käsitellä ja reagoida kuluttajien tuottamaan sisältöön. Kuka ottaa vastuun siitä isosta massasta sisältöä jossa voi olla ihan mitä sisältöä vaan, ja varmaan onkin? Tämä aiheuttaa korporaatiolle lentopelkoa.

Ja vaikka esimerkkejä on, ei niitä ole tarpeeksi. Ei ole olemassa vedenpitäviä todisteita, niiden näkökulmasta jotka ovat tottuneet ohjaamaan yritystä/brändiä, että pelkääjän paikalla voisi joskus olla hyvä istua. Että kannattaisi toisinaan kuunnella mitä takapenkiltä huudellaan. Aikanaan ei ollut todisteita kumoamaan uskomusta siitä, että jos ihminen liikkuu nopeammin kuin mihin hevonen kykenee imeytyy ilma keuhkoista ja kuolema tulee. Uskomus perustui pelkoon tuntemattomasta. Nykyään tietenkin tiedetään jo toisin.

Yrittäessään saada edes jonkinlaista kontrollin tuntua lentopelkoonsa, jota tässä tapauksessa siis myös kuluttajien tuottamaksi sisällöksi kutsutaan, yritykset tukeutuvat siihen mihin on totuttu: sopimus. Sopimuksilla pidetään huolta, että yrityksellä ja duunareilla, tavarantoimittajilla, alihankkijoilla sekä muilla yhteistyökumppaneilla on selvät tanssiaskeleet. Myös ongelmatilanteissa. Samaa taktiikkaa sovelletaan nyt kuluttajiin. Meillä on kaikilla tapamme käsitellä pelkojamme, niin on korporaatioillakin.

En nyt tässä kuitenkaan ajatellut puolustaa käyttäjäsopimuksia, yritän vaan päätellä miksi niihin pakotetaan. Kai se on sitä, ettei nähdä muuta vaihtoehtoa. Yritykset ovat siirtyneet internetin pakosta dialogikieltoajasta kohti dialogimyönteisyyttä, niillä ei juurikaan ole vaihtoehtoja, mutta rauhoittaakseen hengitystään on niiden pidettävä kontrolli omissa näpeissään, rystyset valkoisina ja kämmenet hikoillen.

Yritykset eivät varmaan voi (tällä hetkellä ainakaan) olla välittämättä palvelun juridisesta puolesta, eli jonkinlainen käyttöehto tarvitaan. Mielestäni se on vähän samaa kuin se, että Alkosta ei olisi voinut tulla itsepalveluliikettä (tai muutenkaan palveluliikettä) 70-luvulla. Se ei olisi silloin ollut vain ennenkuulumatonta ja sopimatonta, vaan myös täysin mahdotonta siinä kohdassa historiaamme, vaikka Matti Meikäläinen parin kaverinsa kanssa olisivatkin jo olleet valmiita poimimaan pullot itse hyllyiltä (ja jopa sitä tehneet keihäsmatkoillaan).

Onko yritysten ja kuluttajien välillä sitten sopimus vai ehto ja millainen sen kieliasu on (vrt. Neuvonantajat ja Soneran Aivo), on tietenkin oma keskustelunsa (lakiosasto ei ehkä ole yhtä tässä ajassa niiden kanssa jotka ajavat asiakasdialogia verkkoon).

Tällä hetkellä kuluttajat kuitenkin valitettavasti vain joutuvat odottelemaan yritysten lentopelon hellittämistä ja sen oireiden katoamista. Ja vaikka vaikuttaakin siltä, että yritykset menevät oikeaan suuntaan, tulee muutos vaatimaan paljon aikaa etenkin jos mitään radikaalia ei tapahdu. Odottavan aika on, tässäkin tapauksessa, pitkä.


Käyttäjät, kuluttajat ja asiakkaat

pni • 29.3.2008, 21.59

Monissa firmoissa puhutaan, suunitellaan, hankitaan ja pannaan täytäntöön B2C (Business to consumer/customer)-strategiaa ja/tai -markkinointia.

Kuitenkin monessa firmassa, kun puhutaan verkkopalvelusta ei puhuta kuluttajista tai asiakkaista, vaan käyttäjistä.

Verkkopalvelussa kävijöistä ei voi puhua asiakkaina, kun eivät ole vielä mitään ostaneet. Eikä verkkopalvelun kävijöistä voi puhua kuluttajina, jos ei saitilla ole mitään ostettavaa. Siispä termi on käyttäjä.

Miten verkossa voidaan toteuttaa B2C -mitään, kun sitä oikeastaan ajatellaan B2U:na (jota ei voi juuirkaan sanoa olevan)?

Kirjoilla ja lehdillä on lukijoita, televisiolla katsojia ja radiolla kuuntelijoita. Mitä on verkkopalvelulla?

Verkkosivuja voi katsella, kuunnella ja lukea. Tottahan niitä käytetään (niin käytetään kirjoja, radioita ja televisioitakin), mutta se ei ole pääasia, kuten ei televisiossa tai radiossakaan ole pääasiana ole laitteiden käyttäminen vaan nimenomaan sisällön kuluttaminen.

Puuttuuko meiltä sana? Oletko sinä käyttäjä?


Rahaa olis tarjolla, jos siis kiinnostais

pni • 18.10.2006, 19.44

Hetkittäin mieleeni muistuu jokin musiikki jota olen joskus kuullut ja jota voisin taas kuunnella. Silloin näpäyttelen itseni usein iTuneksen verkkokauppaan katselemaan ja kuuntelemaan. Jos löydän etsimäni niin voi hyvinkin olla että shoppaan sen siltä istumalta itselleni.

Viimeksi tällainen musiikkiflashbäkin tapahtui ihan äskettäin. Muistin, että kuuntelin jotain Manhattan Transferin levyä 90-luvun alussa, se oli kai aika hyväkin jopa. Tämähän oli selvitettävä. Kun en oikein muistanut edes minkä näköinen kansi oli, päätin lähteä ensin Googlen avulla kaivamaan esiin mistä levystä on kyse. Ja niinhän se löytyi: The Offbeat of Avenues (1991).

Sitten vaan iTunes Storeen, ja siellä täsmäiskulla suoraan tähän mukavaan kasarijazziin.

Mutta voi pettymysten pettymys. Kyseistä levyä ei ole myynnissä Suomen kaupassa. Muita transujen levyjä kyllä olisi, mutta ei tätä. Vaan ameriikan kaupassa, josta euronörtti ei voi ostaa, on levy kyllä tarjolla. Siellä on muutenkin parempi tarjonta.

Kyseistä levyä on siis myyty täällä kasettina, vinyylinä ja CD:nä. Eiköhän tuo vieläkin löydy jonkun levykaupan hyllystä. Sen voi tilata itselleen monenkin eri maan Amazonista. Mutta sitä ei saa laillisesti suoraan verkosta kuunneltavina tiedostoina! Haloo?

En oikein ymmärrä mikä siinä on että kaikkea musiikkia ei voi myydä kaikissa iTuneksen verkkokaupoissa. Miksi levy-yhtiöt kokevat tärkeäksi virittää jotain perverssejä/idioottimaisia rajoituksia myyntiin? Eikö raha kelpaa?

Jos ei fyrkka kelpaa niin turha whinettää. Niin saavat maata kuin ovat pedanneet, levy-yhtiöt, nuo oman kauppansa rajoittajat. Ymmärrän hyvin että jengi imuttelee itselleen musaa vertaisverkoista. Laitontahan se on, mutta kun musiikkibisnes on luonut kuluttajille tarpeita, eikä sitten lunasta lupauksiaan, on odotettavissa että jotain tapahtuu. Ja jotainhan on tapahtunut.

Väittävät ajattelevansa artistin parasta. Ja hyväksihän kai se sitten on kun eivät myy musiikkia. Voin kuvitella että artistit ovat vähintään yhtä innoissaan kuin kuluttajat tällaisesta levityksen estämisestä.

Minä ainakin olisin. Ai, ette myy kaikkialla mun musaa? No voi kiitos, tämähän on se mistä olenkin unelmoinut. Kuulkaa myykää vain rajatulla alueella, se on parempi kaikille niin. Herranjestas sentään jos joku tuntemattoman pikkumaan ihminen uhkaisi antaa musiikistani rahaa levy-yhtiölleni ja sitä kautta hiukan minullekin! Hyi kauheeta.

Vielä kun musiikkia jaeltiin vain kasetti-, vinyyli- ja CD-muodossa on ihan ymmärrettävää että ihan kaikkialle ei voi kaikkea kuskata. Mutta nythän voi tarjota samoja digitiedostoja kaikkialle missä intterweppi kuuluu ja näkyy.

Kerran digitoituna musiikki ei maksa mitään ylimääräistä. Se makaa kovalevyllä hyvin kustannustehokkaasti. Kun joku sitä sitten tahtoo, on se vain tuloa. Rahaa, juknow: fyffee, dollarii, euroo, jenii.

Samoinhan se sitten on rahan menetystä, jos myydään ei oota.

Musiikkitoimiala testaa uuden tekijänoikeuslain tarjoamia keinoja piratismitaistelussa. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK kertoo, että piraattien kimppuun lähdetään nyt myös siviilikantein.

YLE Pop-uutiset 17.10.2006

Päivitys 31.11.2006: Lisäsin linkin YouTubeen.