skrubu

Tulinpa huomanneeksi tällaisen jutun Google+:ssasta.

Heitin Google+:aan linkin häästanssikuvaan jonka Flickrissä julkaisin ja G+ tapansa mukaan haki postaukseeni pienen kuvan. Kuvaa klikatessa tapahtuu sama kuin linkkiä klikatessa, eli linkki avautuu Flickriin. Tämä on mielestäni täysin loogista.

Mobiiliversiossa ja G+-applikaatiossa (Android ainakin) linkkiä klikkaamalla (vai mitä ”täppäämistä” se nyt onkaan) siirtyy Flickriin, mutta pikkukuvaa klikatessa (johon on nakkisormin helpompi osua kuin tekstilinkkiin) aukeaa kuva kuin olisin lisännyt sen postaukseeni, eli se näkyy isompana G+:ssassa otsikolla Photos shared in post (mobiiliversio) tai Photos from posts (applikaatio). En siis olekaan postannut vain linkkiä, vaan tällä logiikalla itse kuvan.

Tämä G+:an tapa näyttää linkitettyä sisältöä kokonaan omassa palvelussaan on harmittava. Ei vain siksi, että se vähentää liikennettä kuvaani Flickrissä (mobiilipuolelta tuskin tulee valtava kävijämäärä, mutta kuitenkin), vaan myös siksi, että kuva on olemassa jossain päin G+:aa, mutta se ei näy niiden kuvien joukossa jotka olen postannut suoraan G+:aan vaikka kuvan klikkauksen mukaan sen loogisesti pitäisi siellä olla. Sekä myös siksi, että tämä isompi kuva jonka G+ näyttää kännykässä näyttäisi olevan suurennettu versio pikkukuvasta, eli laatu on aika huono.

Tämä pisti silmään.

Palkituista kuvista tarvitaan näyttelyä varten alkuperäiset täysresoluutiokuvat, joiden kuvan pitkän sivun tulee olla vähintään 1700 pikseliä ja enintään 3500 pikseliä/300 dpi.
–
Kameralehti: Ilmailuaiheinen kilpailu

Aluksi tämä, josta olen joskus mesonnut aikaisemminkin: Kuvassa on pikseleitä, ei pisteitä, siksi kuvalla on pikselitiheys, eli ppi (pixels per inch). Tulosteissa ei ole pikseleitä, vaan esim. pisteitä jolloin puhutaan pistetiheydestä, eli dpi (dots per inch) tai rasteri, jolloin puhutaan linjatiheydestä, eli lpi (lines per inch). Ok?

Sitten itse asiaan.

Kun, kuten tässä tapauksessa, puhutaan valokuvista digitaalisessa muodossa ja tulostamisesta, ei kuvan resoluutiolla (eli montako pikseliä menee johonkin pituusmittayksikköön, esim. tuuma) ole mitään – yhtään mitään – merkitystä kun kuvalle määritellään pikselikoko, eli jos kuva on 3500 pikseliä leveä, se on 3500 pikseliä leveä, ihan riippumatta siitä miten tiheästi kuvassa pikseleitä on.

Digitaalisen kuvan pitkän sivun pikselimäärä ei suoraan korreloi minkään tietyn pituusmittayksikön kanssa (koska pikseleiden määrä ei vaikuta niiden kokoon, eikä pikseleiden koko vaikuta niiden määrään), vaan se määritellään pikselitiheydellä. Asian voi hahmottaa itselleen esimerkiksi niin, että ajatelee pikselitiheyden merkitsevän pikselin fyysistä kokoa. Jos kuvan pikselitiheys on 1 ppi on yksi pikseli tuuman kokoinen. Pikselitiheydellä 25,4 ppi tulee yhden pikselin kooksi 1 mm.

Pikseleiden tiheydellä on merkitystä kun kuva tulostetaan. Jos tulostuksessa yhteen tuumaan menee 300 pikseliä (ottamatta tässä kantaa siihen miten tarkka tulostin on kyseessä), tarkoittaa se, että 3500 pikseliä leveästä kuvasta jää paperille 3500/300 = 11,67 tuuman, eli noin 29,64 cm:n levyinen jälki.

(Jos kuvan pikselitiheys on liian vähäinen suhteessa tulostimen tarvitsemaan, saattaa sen huomata esimerkiksi siitä, että tulostetussa kuvassa näkyy yksittäisiä pikseleitä. Jos kuvan pikselitiheys on yli sen mitä tulostin tarvitsee, voi tulosteesta esimerkiksi tulla liian tumma. Se millaisen lopputuloksen epäoptimaalinen pikselitiheys tuottaa riippuu ihan tulostimesta ja käytetyistä ohjelmistoista.)

Entä miksi kilpiluohjeessa sanotaan ”300 dpi” (olettaen, että tarkoittavat kuvan pikselitiheyttä, eli ppi), kun voittajakuvista tehdään 40×60 cm:n tulosteet? Kuvien pitkän sivun pikselithän levittyy 60 cm:n, eli 23.62 tuuman, matkalle, jolloin kuvan pikselitheyden pitäisi olla jossain 1700/23.62 ja 3500/23.62 välissä, eli pyöreästi 72-150 ppi.

Mutta kuten jo kirjoitin, ei pikselitiheydellä tässä tapauksessa ole mitään väliä, koska kuvan pitkälle sivulle on määritelty pikselikoko. Jos sen sijaan olisivat kirjoittaneet, että kuvan pitkän sivun tulee olla 60 cm vähintään 72 ppi ja enintään 150 ppi resoluutiolla, olisi pikselitiheyden ilmoittamisella oikeasti jokin merkitys.

Huomasin, Flickrissä, sijoittellessani kuvia kartalle, kuten tavakseni on tullut, että noin puolet julkaisemistani kuvista on otettu alla olevan kartan alueella.

Katso tarkemmin: Explore pni’s photos on the map.

Valintatalo & Turku 2011.

Oletteko muuten huomanneet, miten jo tuskallisen suuren suosion saavuttanut tilt-shift-efekti on löytänyt tiensä myös kuvajournalismiin? Kyseessä ei kuitenkaan aina ole pienoismallikuvauksen jäljittely. Esimerkkejä löytyy vaikka HS.fi:n maailmankuvista ja Boston.comin Big Picture -blogista.

Jos internet ei tulivisi tilt-shift -kuvia, en varmaan reagoisi kyseiseen efektiin niin voimakkaasti kuin nyt. Efekteillä ja kikkailuilla on usein, ja etenkin kun ne ovat kuuminta hottia, merkityksensä vain kikkoina ja efekteinä, eivätkä ne lisää kuvakerrontaan sellaisenaan mitään ja siksi en pidä siitä, että tälle vallallaan oleva efektihullutukselle annetaan jalansijaa kuvajournalismin puolella.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että sopivasti käytettynä efektit ovat käyttökelpoisia ja jopa hyödyllisiä. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitäkään, että ihmisiähän me kaikki olemme, kuvien näkijöistä niiden katsojiin, ja villitykset ovat osa sitä miten aivomme toimivat.

Kuitenkin, huolimatta kikkailun mausta, on mukava nähdä tuloksia kokeilevasta laitteiston hyödyntämistä. Sellaista näkee joukkotiedotusvälineissä mielestäni liian harvoin. Esimerkkikuvat eivät ainakaan näytä siltä, että ne olisivat jälkikäteen muokattuja (joka olisi, journalistisesta näkökulmasta ainakin, ymmärtääkseni, hyvinkin paheksuttavaa) ja se on hyvä, sillä sellainen voi pahimmillaan järkyttää mieltä ja saada sielun vuotamaan verta. Jos jonkun kikan hypetys on rasittavaa, on vielä rasittavampaa nähdä miten hypetys degeneroi niin kuvien, kuin myös hypetyksen aiheuttaman efektin, laatua.

Mitäs mieltä muut ovat?

Kymmenen vuotta. Mitä kaikkea onkaan siinä ajassa netissä tapahtunut? Paljon. Todella paljon. YouTube, Flickr, Habbo, IRC-galleria, Skype, MSN Messenger ja Facebook mainitakseni vain osan. Sosiaaliset mediat ja (mikro)bloggaus ovat saavuttaneet yritykset ja politiikan. Termit Web 2.0 ja 3.0 ovat syntyneet. Ainakin selaimet Firefox, Chrome ja Safari ovat nähneet päivän valon ja jokunen kadonnut. Netti mobiilipäätteissä on vallannut jalansijaa. Paljon, todella paljon on muuttunut kymmenessä vuodessa.

(Muistaako muuten kukaan miten vanha PDF-formaatti on? Entä Flash? Tai CSS? MP3?)

Mutta yksi asia tuntuu yhä olevan suurimmalta osaltaan aivan samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten. Kuvat ja graafiset elementit verkossa. Ajatelkaa asiaa. Se miten vuonna 1999 optimoitiin GIF ja JPEG -kuvia verkkoon, on vieläkin ihan sama tapa jolla niitä optimoidaan verkkoon 2009.

Okei, jotain on kyllä muuttunut. Kuvat ovat nykyään isompia, niin pikselikooltaan kuin myös kiloiltaan. Ja olemmehan jo vuonna 1996 saaneet käyttöömme png-kuvamuodon, joka ei kaikesta huolimatta ole tappanut giffiä (vaikka sen piti), ja jonka tarjoama 16-bittinen läpinäkyvyys antaa yhä odottaa suurta tulemistaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana elävän kuvan siirto verkkoa pitkin on kehittynyt. Samoin on käynyt äänen suhteen. Mutta liikkumattoman kuvan kehitys verkossa tuntuu jämähtäneen. Käytössä oleva GIF speksi on vuodelta 1989 ja JPEG, sellaisena kun me sen tunnemme, luokiteltiin standardiksi 1994.

(Mihin muuten katosi JPEG 2000?)

Onko still-kuvan teknisen kehityksen huippu verkossa siis jo saavutettu?

Tälle päivälle sopiva, ehkä jopa hiukan yllättävä, äänipiirustus (punainen lisätty jälkikäteen).

Ze Frank’s Voice Draw