Jutut avainsanalla: kysymys


Joka toiselle

pni • 3.5.2011, 10.24

Voiko olla olemassa täytettyä kuoppaa? Lähinnä siis sillä ajatuksella, että jos kuopan täyttää, niin eihän se enää ole kuoppa.

Voiko kuoppaa kaivaa? Maata voi kaivaa ja näin syntyy kuoppa, mutta kuoppahan on (esimerkiksi) se osa maan pinnan alapuolella jossa ei ole maata, jolloin sitä ei voi kaivaa koska siinä ei ole maata kaivettavaksi. Tai kiveä louhittavaksi. Vaikka kuoppahan voi syntyä ihan ilman ihmisen avustustakin, ei tarvitse kenenkään kaivaa.

Toisaalta esimerkiksi kaivo on kuoppa jossa on vettä, eli kuopassa voi olla jotain ja se on kuitenkin yhä kuoppa. Vai kutsutaanko kuoppia joissa on jotain aina jollain toisella nimellä, kuten esimerkiksi juurikin kaivo tai vaikka hauta, tervahauta, juoksuhauta, syvänmeren hauta tai ehkä vain uima-allas? Mitä kuopassa voi olla niin, että se yhä on kuoppa? Jotain muuta kuin se aine jossa kuoppa on, ehkä? Toisaalta kaikki kuopat maassa, joissa on vettä, eivät ole kaivoja, syvänmeren hautoja tai uima-altaita.

Mikä oikeastaan on kuoppa?


Ei se ole niin vaikeata

pni • 15.1.2011, 19.55

Jotkut kuvistani (ne jotka ovat täällä ja täällä) ovat julki CC-lisenssillä by-nc-sa, joten niitähän saa näyttää, käyttää ja muokata, kunhan mainitsee kuvaajan, ei käytä niitä kaupallisesti ja jakaa luomuksensa samalla lisenssillä.

Enkä minä noin yleensä aina tiedäkään missä kuvani seikkailevat (jos seikkailevat, mistäs minä tiedän viekö niitä kukaan?) paitsi, että joskus näkyy jossain analytiikassa jotain (kyllä joku siis niitä onneksi joskus vie).

Mutta on todella mukavaa kun kysytään lupaa. Jos ei ehkä vain siksi, että kysyjä saattaa olla epävarma mitä kuvilla saa tai ei saa tehdä, niin myös siksi, että se on ystävällistä ja tarkoittaa sitä, että kysyjä välittää. Samallahan minäkin saan tiedon niin siitä, että kuviani käytetään kuin myös siitä missä yhteydessä niitä käytetään.

Sain Facebookin kautta kyselyn ulkomailta (tässä hiukan muokattuna).

Meillä on työpaikalla tarkoitus esitellä ”oikeaa” Suomea (eli jotain muuta kuin turistimarkkinointipropagandaa), ja totesin että sun valokuvat sopisivat mainiosti kuvittamaan oikeaa elämää Helsingissä. Mitäpä tuumaat, saisiko tällaiseen tarkoitukseen sun kuvia lainata (esitys projektorilla, ei jaeta osallistujille)?

Selkeä kysymys, selkeä vastaus: Saat toki. Olisi saanut luvan vaikka kuvani olisivatkin olleet tiukkapipoisesti copyrightattuja, koska kysyminen on humaani ele, eikä se oikeasti ole niin vaikeata. Se on aika helppoa eikä sitä harrasteta liikaa.


Kolmen karhun mysteeri

pni • 3.12.2010, 13.39

Onkohan kukaan koskaan miettinyt mitä ihmettä on mahtanut tapahtua siinä talossa johon Kultakutri löysi tiensä, ennen kuin Kultakutri löysi sinne tiensä.

Jos nyt sivuutetaan se, että karhut elävät kuin ihmiset, niin miksi ihmeessä pöydälle oli nostettu puurot ja sitten lähdetty pois? Virallinen selitys on kävelylle lähtö siksi aikaa, että puuro jäähtyy. Mutta vain yksi puuroista oli kuuma (liian kuuma lapsen suuhun, joka viittaa siihen, että karhut ovat lähteneet kämpästään aika vastikään), lopusta kahdesta yksi oli sopivan lämmin (miksi sen jäähtymistä pitää odotella?) ja toinen kylmä. Kylmää puuroa?

Jos samassa pöydässä on niin kylmää kuin tulikuumaa puuroa, ne tuskin ovat samasta kattilasta (koska tarina on vanha, lienee turvallista olettaa ettei karhuilla ollut mikroaaltuunia). Jotenkin tuntuu siltä, että karhut eivät lähteneet kämpästään vain odotellakseen yhden puuroannoksen viilenemistä. Niillä oli varmasti jotain muutakin mielessä.

Ja mikä Kultakutrilla oikein oli mielessä kun siinä kesken kävelynsä metsässä päätti ilman sen kummempaa syytä tepastella taloon jossa ei ole ketään kotona? Turhan älykäshän tyttö ei ollut jos ei tajunnu kädellään kokeilla miten lämmintä sapuska on, vaan otti ja kauhoi puuroa suuhun välittämättä sen lämpötilasta. Oli muuten myös aika välinpitämätön sosiaalisia normeja kohtaan, kun noin vaan toisten kotiin käveli. Ongelmalapsi varmaankin. Liekö edes ollut ”kävelyllä” (ennemminkin karkumatkalla, laitoksesta ehkä)?

On oletettavaa, että Kultakutrilla oli paino-ongelmia, koska tämä ”pieni” (tarinan mukaan) tyttö istui hajalle tuolin joka aikasemmin on kestänyt karhun painon. Ehkä juuri syömishäiriö ajoi Kultakutrin rikkomaan kotirauhaa?

Tarkkaa kellonaikaa ei tarinalla ole. Ei ole tiedossa oliko puuroannokset aamiainen vai ehkä lounas koska karhuilla oli heikko taloudellinen tilanne (kylmä puuro oli jämät eilisestä?). Ehkä karhut laihduttivat, joka tietenkin Kultakutrille oli hiukan harmittava tilanne, koska joutui nälkäänsä syömään mautonta kaloriköyhää pöperöä. Voiko olla, että Kultakutri juuri siksi pisti yhden tuolin palasiksi, kun niin harmitti kun ei löytänyt kunnon ruokaa (esim. pekonia)?

Syötyään jonkun safkat ja hajoitettuaan toisten omaisuutta meni Kultakutri härkisti vetelmään sikeitä jonkun tuntemattoman karhun sänkyyn. Tämä tavallaan tukee paino-ongelmaa: Kultakutri ei harrastanut liikuntaa tarpeeksi ja tuolin hajoittaminen oli enemmän liikuntaa kuin mitä tyttö oli saanut pitkään aikaa ja siksi häntä väsytti niin.

Olikohan se Kultakutrille liian kova sänky Futon?

Tarinan mukaan karhut (jotka alkuperäisessä tarinassa olivat miespuolisia kaikki, joka tavallaan voisi selittää yhdessä laihduttamisen) palasivat kun Kultakutri sahasi tukkeja yläkerrassa. Olettaisin, etteivät karhut olleet kotoaan poissa kuin ehkä vartin, tuskin Kultakutrilla sitä pidempään meni yhden puuroannoksen hotkaisemiseen ja tuolin hajoittamiseen, vaikka ylipainoltaan tuskin hirveän vikkelä tai ketterä ollutkaan.

Voiko olla, että karhut tapasivat Kultakutrin lähtiessään talosta (ei täysin mahdoton ajatus, tuskin metsässä niin monia teitä on)? Ehkä Kultakutri ei vain ”vahingossa” osunut talolle, vaan nimenomaan odotti, että karhut lähitisivät jonnekin? Voi tietenkin olla, etteivät karhut menneet sen pidemmälle kuin takapihalle (ovi lukitsematta), vaikka silloin luulisi, että olisivat kuulleet kun Kultakutri pisti tuolin tuhannen päreiksi (vai onko se, etteivät kuulleet jotenkin tärkeä yksityiskohta?).

Mutta mitä ehtii vartissa karhukolmikko tekemään, kun ”odottelevat puuron viilenemistä”? Miksi vain yksi annos oli tulikuuma? Kylmän puuron viilenemisen odottelu on hyvin epälooginen selitys – mihinkään. Mitä karhut peittelevät? Ei ole normaalia toimintaa tuollainen.


Ympäripyöreä, mutta kuitenkin epämääräinen

pni • 15.10.2010, 15.51

Mietin, kun huomasin Tapiolan mainoksen, että näinkös meitä tässä nyt narutetaan?

Tapiola-pankin mainos: maksaako pankkisi korkoa tilin alimman saldon mukaan?Ensin nostetaan lukijan tietoisuuteen se, että oma pankki (mahdollisesti) maksaa korkoa tilin alimman saldon mukaan, sitten kerrotaan miten Tapiola maksaa sitä (tarkoittaen korkoa, oletan) joka päivä. Ei kuitenkaan kerrota minkä saldon mukaan sitä maksetaan. Aika epämääräinen viesti joka ei oikeastaan tarjoa mitään informaatiota.

Jos (en siis tiedä oikeasti vaan tämä on täysin spekulointia koska mainos ei viesti asiaa selkeästi) Tapiolakin maksaa koron tilin alimman saldon mukaan, on kuin mainos sanoisi: ”Onko teidän pankissa lattia? Meillä on vihreät matot” – joka tietenkin on täysin huuhaata. Jos Tapiola ei maksa korkoa tilin alimman saldon mukaan, ei kyllä sekään käy mainoksestaan ilmi.

Tapiolan mainoksen epämääräisyys hämäsi päivä päivältä enemmän kunnes eräänä päivänä otin sitten kyseiseen pankkiin yhteyttä, virallista tietä verkkosivujensa kautta. Lähetin kysymyksen: Jos minulla on tili Tapiolassa ja te maksatte korkoa päivittäin tilini saldolle, niin mille saldolle korko lasketaan jos tilini lähtösaldo aamulla on 5000 euroa, mutta sinne napsahtaa toiset 5000 lounasaikaan? Eli maksattetko tässä tapauksessa päivän koron 5000 vai 10000 euron mukaan?

Yhdeksän päivää myöhemmin sain Tapiolalta vastauksen kysymykseeni.

Arvopäiväsaldo eli saldo, mille päivittäistä korkoa maksetaan, katsotaan tililtä vuorokauden loppupuolelle, ennen vuorokauden vaihtumista. Tarkkaa ajankohtaa emme osaa sanoa. Esimerkissäsi laitoit tilille 5.000 euroa lounasaikaan, jolloin arvopäiväsaldo on 10.000 euroa, jos summa pysyy samana vuorokauden vaihtumiseen asti.

Tulkitsen tuon niin, että Tapiola ei maksa korkoa alimman saldon mukaan korkoa – sen suhteen mainos, vaikka asiaa ei osaa selkeästi viestiä, ei ole pelkkää huuhaata. Hyvä, sain tämän siis sen osalta pois päästäni hämäämästä.

Vaan nyt pääkopassani kummittelee toinen epämääräisyys asian suhteen: Eikö Tapiola oikeasti tiedä koron maksun ajankohtaa? Tapahtuuko se sattumanvaraisesti, salassa pankilta jonkun ulkopuolisen tekemänä? Vai eivätkö he vain halua kertoa sitä, että on varaa sitten vaihdella maksuajankohtaa kun heidän tarpeensa sitä vaatii?

On se kumma kun ei voi selkeästi asioita kertoa.


Muna tuli ensin

pni • 30.4.2010, 09.50

Kana tuli munasta. Geenit, joista tuli kana, sekoittuivat munan tekovaiheessa eikä munan, josta tuli kana, ole tarvinnut tulla kanasta vaan jostain samantyyppisestä eläimestä.

Se siitä sitten.


Ehkä yleensä

pni • 29.9.2009, 15.46

Olisinko hirveän paha ihminen jos kävisin pilkkujen viilaukseen Helsingin Sanomien vastauksista Vihreälle langalle, tarttuisin pariin epämääräisyyteen vastuksissa? Ehkä olisin.

Kuten esimerkiksi kysymykseen miksi HS väittää hallitusta on toimintakyvyttömäksi, vastaa politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari ”Olemmeko väittäneet, että hallitus on toimintakyvytön? Ehkä näin, mutta keskellä lamaa ja [...]”. Ehkä… ehkä? (Muisti pätkii joukkotiedotusvälineissäkin?)

Tai kysymkseen ”Onko Helsingin Sanomien pakko keksiä vihreistäkin jotain arvosteltavaa?” alkaa vastaus ”Ai pakko keksiä? Emme yleensä keksi puolueista mitään [...]”. Yleensä… yleensä? (Kyllä toisinaan keksitään?)

Lähinnä minä sitä vaan ihmettelen miksei joukkotiedotusvälineen edustajalle selkeä ei tai kyllä sovi vastukseksi? Kai se ehkä yleensä tarkoittaa sitä, ettei ole mitään piiloteltavaa.

(via Kiilablogi, Havaintovihko & Uusi Suomi)


Miksi joukkotiedotusvälineet kysyvät meiltä niin paljon?

pni • 11.9.2009, 10.29

Alkaako tästä sähköisten lukulaitteiden yleistyminen Suomessa? Mitä lihalle tapahtuu viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Mikä on Rammsteinin albumin nimi? Pelastaako Cliq Motorolan? Tässäkö kaikkien aikojen seksikkäimmät lehtikannet? Tässäkö ratkaisu vanhusten hoidon surkeaan jamaan? Lentääkö tässä ufo? Miksi myyntikohteessa on aina ikkunat auki? Miksi Nokia ei ole Usain Bolt?

Eivätkö ne tiedä? Eikö niiden kuuluisi ottaa asioista selvää? Mitä ne siellä oikein tekee?


Kun ymmärrys ei riitä niin päähän potkiminenkin tuntuu hyvältä ajatukselta

pni • 26.6.2008, 23.22

Lounaalla juttelimme siitä miten tällä hetkellä tuntuu kaikenlaisia rajoitus- ja seurantatoimenpiteitä olevan menossa, siis koskien nettiä. Jäin miettimään asiaa.

Täällä meillä on lapsipornon suodatuksen nimissä salainen (salamyhkäinen?) kieltolista, jota on kovasti kritisoitu. Suodatuksen toimivuus on kyseenalainen sillä se ei estä lapsipornon levitystä vaan vain piilottaa sen näkyvistä: kukkahattufiltteri. Samalla myös salamyhkäisyys kieltolistasta aiheuttaa mahdollisuuden sen väärinkäytt… , korjaan: laajentamiseen niin, että kriittiset mielipiteet voidaan vahingossa piilottaa tai miksi ei vaikka Thaimaalaisen prinsessavainaan muistosivut sulkea näkyvistä. Suuren Pahan nimissä voi agendalle tuoda ihan toisia asioita. Eikö kukaan ajattele lapsia?

Länsinaapurissa astuu voimaan laki joka sallii kaiken maan läpi liikkuvan internetliikenteen urkkimisen. Meidän poliitikot eivät ole pahemmin asiasta älähtäneet, mutta esimerkiksi Tanskan parlamentti tuohtui siitä että sen tietoliikenne on Ruotsissa vapaata riistaa. Mitäpä meillä nyt niin tärkeitä asioita internetin kautta, etteikö sitä saisi naapurit urkkia.

Ranskassa, internetveron ohella, pykätään kovaa vauhtia pystyyn ’kolmen hudin’ -lakia, jolla yritetään saada vertaisverkkojen laittomat tiedostojaot kuriin. IFPI ymmärrettävästi taputtaa karvaisia käsiään ja hihkuu onnesta. Levy-yhtiöthän ovat jo pitkään pitäneet piratismia nykyisten ongelmiensa ytimenä ja raahanneet joksus jopa syyttömiä oikeuden eteen. Nyt ameriikan ihmemaassa halutaan bisneksen nimissä muuttaa koko ”syytön kunnes toisin todistetaan” -järjestelmää:

Levy-yhtiöiden etua ajavan Motion Picture Association of American MPAAn asianajaja ehdotti, että piratismista voisi saada tuomion ilman suoria todisteita, sillä niitä on vaikea hankkia.

Levy-yhtiöiden asianajaja ehdottaa: piratismista tuomio ilman suoria todisteita (Digitoday)

Ja sitten on tietenkin vielä tämä aivopieru jonka kavala löyhkä tulee leijumaan yllämme vielä pitkään:

Tarvitsemme laatutakeita, pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi.

Europarlamentaarikko Marianne Mikko (HS.fi)

Mitä helvettiä? Lupa mielipiteiden esittämiseen?

Kuka määrittelee meppi Mikon kuolleena syntyneen bastardi-idean mukaisen ns. ”laadun” (joka ymmärtääkseni on hyvinkin subjektiivinen asia) ja kuka sitä seuraa? Entä miten määritellään blogi? Koskeeko lupa myös kuvien julkaisemista? Miten Jaiku? Pitääkö samalla muuten itsekustannekirjoihin ja -lehtiin tuoda sama rajoitus? Missä vaiheessa bloggaajien on pidettävä otsanauhaa tai ommeltava takkiin merkki jotta nämä mielipiteitä ilmaisevat yksilöt voi helposti tunnistaa toreilla ja turuilla?

Onko jossain luettu Andrew Keenin tekstejä ja uskottu hänen näkemyksensä olevan totta? Kirjoittaisin tähän paljon kirosanoja jos näkisin sen olevan jotenkin hyödyllistä. Mihin maailma on menossa? Ja miksi? Mistä näitä, tavallaan hyvin pelottavia, ideoita oikein sikiää? Monta pientä muutosta johtaa lopuksi johonkin isoon, jota ei aluksi edes huomaa kun se on vaivihkaa hiipinyt ohjaamaan meitä.

Onko kyseessä on paniikkireaktio? Siinä missä netti muuttaa kuluttamisen ja tuottamisen hierarkioita, muuttaa se myös vallan hierarkioita. Ne joilla valta, poliittinen ja/tai kaupallinen, on perustunut kontrolliin ja rajoituksiin ovat kauhuissaan kun yllättäen käy ilmi, että tavalliset ihmiset voivat saada aikaan suuria asioita, vaikuttaa kontrolloimattoman kanavan kautta. Kuristusote lipsuu.

Olemmeko tilanteessa jossa vallitsee molemminpuolinen luottamuspula (onko luottamus koskaan ollutkaan kaksisuuntaista?)? Ehkä se on ymmärryksen puutetta? Ehkä kukaan ei vaan hahmota kokonaisuutta ja se johtaa irralisiin toimenpiteisiin joista ei ole toivottua hyötyä? Mene ja tiedä.

Itseäni kuitenkin ahdistaa hiukan.

Sananvapauden rajoittaminen, ihmisten leimaaminen ja uhkakuvien maalaaminen ei mielestäni ole oikea tapa. Se kun ei rauhoita tilannetta vaan aiheuttaa entistä voimakkaampia vastareaktioita (kuvittele tähän esimerkki maailmanhistoriasta).