skrubu

Ennen oli haettava tietoa. Uutiset eivät juurikaan tulleet sinun luoksesi, sinun oli mentävä niiden luokse. Oli seurattava moni lähteitä, koska lähteitä oli vähän ja ne päivittyivät harvoin. Nykyään koska lähteitä on paljon (liikaa?) ja ne päivittyvät reaaliajassa (tai lähes), lähestymistavan on muututtava. Tieto tunkee silmille, sitä on liikaa (laatu kärsii) ja jokainen yrittää herättää huomiosi. Uutiset ovat muuttuneet (huonoiksi) mainoksiksi. Ne mainostavat itseään. Huutelevat kuin huomionhakuiset räkänokat tai ruinaavat klikkaamaan kuin romanikerjäläiset kaduilla. Kun kaikki vonkuvat ja huutavat, kukaan ei erotu – paitsi ne jotka ovat ärsyttäviä.

Koska minua ärsyttää klikkihakuisten otsikoiden ja pällijournalismin lisääntyminen, päätin tehdä asialle jotain. Piilotin profiilistani Ampparit.comissa kokonaan pahimmat lälläslääjournalismin ja infantiiliotsikoiden edustajat (kuten Staran ja molemmat Ilta-ihansamanlaiset, antaakseni pari esimerkkiä). Ja aina kun huomaan reagoivani siihen, että joku uutisvirrassa esiintyvä lähde selkeästi pyrkii olemaan huomionhakuinen lälläslääjournalismin huutelija ja klikkikerjääjä, käyn napsauttamassa tämän pois näkyviltä. Kerjäläisillä kun harvemmin on mitään tarjottavaa.

Tämän kokeilun tarkoituksena on havainnoida jos jään paitsi jostain järisyttävän tärkeästä (jota ilman ei voi elää) sekä väheneekö samalla turhasta mauttomuudesta ja tyylittömyydestä ärsyyntyminen. Teoriani on, ettei elämäni järky millään tavalla, että en jää paitsi mistään tärkeästä koska uutiset ja muut jutut, niin hyvät, huonot, lälläsläät kuin mielenkiintoiset (ja muutenkin oman tutkani ulkopuolelle jäävät) suodattuvat näkyviini sosiaalisten verkostojeni kautta ja, että ärsyyntyminen vähenee.

Jäin miettimään mikä minua hämää siinä mitä olen ruvennut kutsumaan lälläslääksi, eli verkkojulkaisujen otsikointi joka on kuin yli-innostuneiden päiväkotilapsien huomiohakuisuutta: Minä minä minä, kattokaa mua, kiinnostukaa mun jutusta – mä tiiänki kuka on palaamassa eduskuntaan mut sä et, lälläslää!!! Härnäätään, tehdään ehkä joku kepponen. Mitä vaan, vaikka nenänkaivuuta, kunhaan saadaan huomio edes hetkeksi, että voidaan kuvitella jonkun välittävän.

Lälläslää saattaa tietenkin tuoda lukijoita paikalle kun otsikko nähdään tuoreeltaan, mutta sellainen toimii vain hyvin lyhyen aikaa, eikä siitä kai irtoa juurikaan hakukonerakkautta. Sitten onkin kaivettava nenää vielä härskimmin, kaksin käsin, että joku huomaa.

Ennen ainakin tuntui siltä, että julkaisuilla oli uskottavuutta, mutta nykymeininki räkäklimpit sormenpäissä lälläsläätä huudelleen ei oikein tue menneiden aikoijen mielikuvaa (brändiä?).

Ehkä uskottavuus ei kuitenkaan ole se mihin pyritään? Voi olla, että nopeasti näkyviltä katoavat lälläslää ja kattokaa mä syön räkää -kimittelyt ovat tarkoituksenmukaisia, sillä useimmitenhan ne näyttäisivät olevan vain sontaa, lannoitetta jolla ravitaan kasvualustaa mainonnalle (joka myös huomiohakuisesti huutelee). Kun mainokset kukkivat, on kaikki hyvin.

Taitaa olla niin, että minua hämää se, että vaikka lälläslää vaikuttaa päiväkotimeiningiltä, ei julkaisuilla, toisin kuin lapsilla, tunnu olevan kehityssuunta parempaan päin.