skrubu

Tiukkaa on kilpailu lentojen hinnoissa, kun asiakas saa maksaa luottokortilla maksamisesta. Visan vingutus 9,50 €/kpl. Mukava yllätys sekin, että kertovat tämän lisähinnan vasta juuri ennen maksamista. Onneksi kuitenkin ennen maksamista.

Hallintokulut melkein kympin.

Onneksi maksullisen maksamisen ohella tarjolla oli myös mahdollisuus maksaa ilmaiseksi oman verkkopankin kautta.

Muistan joskus olleeni mukana keskustelussa jossa mietittiin mitä tapahtuisi jos käteinen raha lakkautettaisiin kokonaan, että maksettaisiin vain muovilla. Yksi esiintulleista pointeista oli huumeraha. Miten hoidettaisiin rahaliikenne huumekaupassa jos ei ole seteleitä joita livauttaa kädestä toiseen?

Tulipa vaan mieleen tuo, kun luin tämän: MasterCard ei enää välitä rahaa piraattisivustoille.

Jatkoin pohdintaa hiukan. Lieköhän asia niin, että jos rahoituslaitokselta tahtoa löytyy tai sille on asetettu sopivasti pelotetta joltain ulkopuoliselta taholta voi rahaliikenteen tiettyyn kohteeseen tai tietystä kohteesta tyrehdyttää? Sama toimisi myös toisinkin päin. Jos tahtoa ei ole, tai pelote ulkoiselta taholta tarpeeksi suuri, ei rahaliikenteeseen ilmesty estoja.

–
Päivitys 30.12.2010: Banks and Wikileaks, NY Times, Editorial.

Minäkin olen miettinyt sirukortinlukijoita, mutta hiukan toisesta näkökulmasta kuin Ilkka Pirttimaa.

Sirukortinlukijoita on käytössä monia malleja. Nopeasti ajatellen mieleeni tulee ainakin viisi: K-ryhmä, S-ryhmä, Alko ja pari erilaista kahviloissa ja ravintoloissa.

Seurasin mielenkiinnolla äskettäin kuinka K-ryhmän uudella laitteella (liekö ensimmäinen tässä maassa jossa on värinäyttö?) ostoksiaan maksavalla asiakkaalla oli vaikeuksia jo siinä, ettei tiennyt miten päin kortti laitteeseen laitetaan.

Sirukortinlukijoita. Vasemmalla K-ryhmän, oikealla S-ryhmän.

Itse jäin miettimään, että jos en näkisi, mistä osaisin päätellä miten valitsen maksanko luotolla vai pankilla? En mistään. En yhdessäkään laitteessa. Ei auta värinäyttö, eikä isot numeronäppäimet: pitää vaan tietää. Onnistuisinkohan edes saamaan korttia laitteeseen oikein päin?

Joissain laitteissa on aika pienet painikkeet lähellä toisiaan. En muista mallia, mutta yhdessä on funktionäppäimet (siinäpä vasta reliikki vuodelta keppi ja risu: funktionäppäin) näytön vieressä ja vaikka minulla on aika pienet kädet, en aina osu oikeaan. Miten ne joilla on ongelmia lihaskoordinaation kanssa?

En ole kokeillut, mutta monellakohan eri tavalla sirukortinlukijat antavat palautetta jos näppäilee PIN-koodin väärin? Ymmärtääkö asiakas mitä tapahtuu jos ei näe lukea näyttöä? Entä mistä, katsomatta laitetta, tietää, että maksu on onnistunut?

Seteleissä on tunnisteet josta tietää pitävänsä kädessä satasta tai kymppiä. Kolikot ovat myös tunnistettavissa ilman näkökykyä. Meille näkeville ne eivät ehkä avaudu, mutta siellä ovat.

Muovimaksamisessa vaikuttaisi olevan aivan toinen meininki.

Ehkä se on sitä, että seteleitä painaa ja suunnittelee hyvin harva taho. Se on julkinen taho ja siltä vaaditaan saavutettavuutta kun taas muovimaksamisessa on monta tahoa kilpailemassa toistensa kanssa pääsystä tekemään itselleen voittoa asiakkaan ja kauppiaan välisestä maksutapahtumasta.

Liian monta kokkia saman sopan ääressä ei edistä yhdenvertaisuutta.

Mietin tässä päivänä eräänä, että luottokortit ovat siksi epäluotettavia nykymaailmassa, koska niiden konsepti on vanhentunut. Maailma on tavallaan ajanut luottokortin ohi. Ei sen luoton (lainarahan) suhteen, vaan varmennuksen ja turvallisuuden.

Mitä enemmän meitä pusketaan muovirahaan päin (debit/credit-kortit, pankkiautomaattien määrän väheneminen) ja tehdään maksamisesta teknisesti monimutkaisempaa (kuin seteleiden ja kolikoiden käyttö) sen suuremmaksi väärinkäytön vaara kasvaa (puhumattakaan siitä, että maksaminen saattaa hidastua tai muuttua mahdottomaksi pienestäkin teknisestä ongelmasta johtuen), etenkin kun muovirahan ’turvallisuus’ on jäänne ajalta ennen internettiä.

Tulin ajatelleeksi, että olisi aivan loistavan kätevää (ainakin ajatustasolla) jos voisi verkon yli nettimaksuja tehdessä auktorisoida kortin vain tietyksi ajaksi tietylle summalle. Vähän kuin pankkitunnistautumisessa kertakäyttökoodit (ainakin OP:lla on sellaiset). Silloin voisi paljon turvallisemmin nettishoppailussa antaa kortin tiedot myyjälle, kun tietää miten suuri riski on ja kauanko se riski kestää ajallisesti.

Kertakäyttökoodit siis toimisivat niin, että asiakas ei antaisi myyjälle oikeasti kortin tietoja, vaan kortin tietoihin perustuvan koodin joka mahdollistaa ennalta määritetyn maksimisumman käytettäväksi yhden kerran tietyn ajan sisällä, esim. maks. 300 euron kertamaksu voimassa 5 päivää. Se olisi vähän kuin 300 euron seteli joka on voimassa viisi päivää.

Näin ei asiakas koskaan antaisi julki verkossa niitä tietoja jotka aiheuttavat ongelmia. Niitä tietoja jotka aiheuttavat lisätyötä niin luottokortin myöntäjille kuin käyttäjille. Juuri niitä tietoja joita ei pitäisi ilmoittaa, mutta on pakko kun ei ole muutakaan mahdollisuutta koska järjestelmä on niin vanha.

Tämä on jatkoa jutulle Parin euron heitto.

Sähköpostimies polki eilen inboxiin vastauskirjeen Help Deskiltä, otsikolla Ratkaisu palvelupyyntöön.

Kertoivat, että että luottokortin tiedot haetaan kahdesta eri kannasta. Sisäänkirjautumisen jälkeen näkyvällä sivulla tiedot tulevat ajantasaisesti Luottokunnan järjestelmästä ja Kortin tapahtumat -sivun tiedot tulevat pankin omasta kannasta. Tämä järjestely saattaa toisinaan näyttää eri summia eri sivuilla.

Kiitin vastauksesta, mutta huomautin, ettei se tarjonnut selitystä 1,98 euron heittoon sillä vaikka nollasin luotto-osuuden olivat molemmat summat muuttuneet maksetun määrän verran mutta heittoa oli kuitenkin samat 1,98 ja, että nimenomaan etusivulla oleva summa oli se joka näytti väärin (eli se tieto joka tulee Luottokunnalta). Pyysin Help Deskiä selvittämään mysteerin ja palaaman pikaisesti.

Tänään sain uuden ratkaisun.

Käy ilmi, että jostain syystä iTunes Store on viime kuussa tehnyt 1,98 euron varmennuksen kortiltani, mutta maksu onkin ollut vain 0,99 (ostinhan vain yhden biisin). Kyseinen varmennus on jäänyt ”roikkumaan” (lainausmerkit ovat Help Deskin käsialaa) verkkopankkiin ja poistuu sieltä kuulemma automaattisesti.

Tämä jälkimmäinen ratkaisu kuulostaa jo sen verran uskottavalta, että tyydyn siihen ja lopetan Help Deskin kiusaamisen, etenkin kun summat nyt täsmäävät ja vastaukset ovat tulleet ihan mukavan nopeasti.

En voi kuitenkaan olla ihmettelemättä, miten tuommoinen varmennus voi jäädä noin vaan ”roikkumaan” kortilleni usean viikon ajaksi. Systeemissä on jotain mätää.

Olin tässä viikolla nollaamassa luottokortin luotto-osuutta ja pomppiessani siellä täällä pankkini digikonttorissa huomasin jokin tuntuvan väärältä. Aluksi en oikein tajunnut mikä mätti, mutta pienen hetken kuluttua huomasin miten yleensä aika heikosti toimiva laskupääni oli huomannut erheen.

Riippuen hiukan miltä verkkopankin sivulta katsoin korttini luottotietoja, oli kortin käytettävissä oleva summa eri. Yhdellä sivulla pankkini kertoi minulle yhtä, toisella sivulla se kertoi jotain muuta.

Laskin, että eroa on 1,98 euroa. Sinänsä pieni summa, mutta kuitenkin. Kai nyt pankin pitäisi olla hiukan tarkempi – heillä, jos joilla, pitäisi olla rahantajua. Tai ainakin näin voisi kuvitella.

Lähetin pankilleni kysymyksen asiasta. Ihmettelin miten voi olla, että luottokortin käytettävissä oleva summa vaihtelee riippuen siitä millä sivulla on. Omat raha-asiat ovat kuitenkin aika tärkeitä, ja pienetkin epäselvyydet vähentävät luottamuksen tunnetta. Pyysin pankkiani poistamaan epäilyni.

Nollasin kuitenkin korttini luoton sen summan mukaan joka ilmoitettiin sillä sivulla jolla on kortin tiedot.

Pari päivää myöhemmin käväisin verkkopankissani ja huomasin, että luottokorttini ei ollut nollaantunut vaan, että sen käytettävissä oleva summa on… kas kas… 1,98 euroa vähemmän kuin maksimiluotto. Tämä tieto siis verkkopankin etusivun mukaan. Kuitenkin sillä sivulla, jolta löytyy luottokortin tarkemmat tiedot, luotto-osuus on nolla. Hämmentävää.

En voi ymmärtää miksi luottokortin tiedot olisivat eri rippuen millä sivulla satun olemaan. Mitä syytä etusivulla on verottaa luottokortiltani 1,98 kun luottokorttisivu ei sitä tee? Jos olisin kovasti foliohattuteoriamiehiä voisin miettiä, että 1,98 euroa per luottokorttiasiakas tekisi aika kivan summan rahaa jolla voisi tehdä kaikenlaista näinä synkkinä lama-aikoina.

Ymmärrän toki, että verkkokaupat sekoilevat (joka tietenkin johtaa siihen, etten luota niihin), mutta verkkopankki? Minun rahani. Minun.

En ole vielä saanut vastausta pankiltani, mutta tänään huomasin luottokortin tietojen korjaantuneen. Missään ei enää näy 1,98 euron vajausta. On oltu viikonlopputöissä huomaan.

Odotan kuitenkin heiltä selvitystä tästä hämmentävästä parin euron virheestä.

Viimeksi kyselin pankiltani miksi verkkopankin etusivulla ei voi näyttää tilitietoja samaan aikaan kuin luottkortin tietoja (vaatii klikkauksen joka lataa sivun uudestaan ja samalla kadottaa tilitiedot näkyvistä, eli voi katsoa joko yhtä tai toista muttei molempia samaan aikaan) sain vastukseksi jotain tyyliin, että se on teknisesti mahdotonta. Surullinen vastaus monella tavalla, eikä vain siksi, että verkkopankissa jo on sivuja joilla näkyy tili- ja korttitiedot samaan aikaan. En ryhtynyt kuitenkaan minulle puhelimen kautta yhteyttä ottaneeneen vanhemman virkailijan kanssa asiasta kiistelemään. Hänelle totuus oli se, että asialle ei voi tehdä mitään. Itse en kuitenkaan oikein uskonut saamaani vastusta.

Toivon todella, että tällä kertaa vastaus on järkevämpi ja edes jollain tasolla uskottava.