skrubu

Seikkailin aamulla hiukan pitkin internetin hassuja turhuuksia kun jostain klikkasin itseni jonnekin josta löysin jotain joka kiinnitti huomioni. Löysin lainauksen joka on merkitty Steve Jobsin nimiin, ja se käsittelee luovuutta. Tunsin tarvetta tutkia asiaa hiukan enemmän: Oliko sitaatti aito ja jos oli, mistä se on?

Kas, niinpäs sitten löysinkin itseni Wiredin arkistosta lukemassa Steve Jobsin haastattelua – Steve Jobs: The Next Insanely Great Thing – joka on julkaistu helmikuussa 1996. Erittäin mielenkiintoista luettavaa näin viisitoista vuotta myöhemmin. (Koko juttu, jostain syystä ilman päiväystä, löytyy kokonaisena yhdeltä sivulta tulostusversiosta.)

Ah. Tämä niitä asioita jotka tekevät internetistä niin valtavan hienon: Hassuttelu, havainnointi ja historia ovat yhteydessä toisiinsa. Parilla klikkauksella pelleilystä pohdintaan ja samalla sanavaraston laajenemiseen (Grok).

Niin, ja se sitaatti joka herätti mielenkiintoni on tämä:

Creativity is just connecting things. When you ask creative people how they did something, they feel a little guilty because they didn’t really do it, they just saw something. It seemed obvious to them after a while. That’s because they were able to connect experiences they’ve had and synthesize new things. And the reason they were able to do that was that they’ve had more experiences or they have thought more about their experiences than other people.

[…] The broader one’s understanding of the human experience, the better design we will have.
–
Steve Jobs, Wired, Feb 1996

Olen asiasta niin samaa mieltä.

Ei ole normaalia – on vain tottumista toistuviin samankaltaisuuksiin (eli yleistyksiin eli stereotypioihin). Tällaisten tottumusten esilletuonti tavalla joka asettaa stereotypian sille kuulumattomaan kokonaisuuteen, rinnastaa yleistyksen oman viitekehyksensä ulkopuolella olevaan, hajoittaa sitä mitä normaaliksi kutsutaan on, riippuen mistä näkökulmasta asiaa katsoo, taidetta, leikkiä, luovuutta tai hulluutta (pelottavaa, hauskaa, hyödyllistä tai hyödytöntä).

Ei ollut ajatellut kommentoida hyvitysmaksua, mutta.

Ilman hyvitysmaksutuottoja suuri osa uutta luovasta suomalaisesta kulttuurista on vaakalaudalla.
–
Hannu Oskala: hyvitysmaksuista

Hmm… suuri osa? Miten suuri ja millä tavalla mitattunta?

Ehkä se populäärein ja mediassa voimakkaimmin esiintyvä osa kulttuurista on, jos ei vaakalaudalla (oikeasti: ei musiikin teko lopu jos tulot nykymuodossa katoaa) niin nykyisessä, yleisesti ymmärretyssä, eli kaupallisimmassa, olomuodossaan muutoksessa – kyllä. Mutta, kulttuurin puolella uutta luovaa löytyy myös tanssisin, teatterin, runon, kuvataiteen, vaatetuksen, plastisen sommitelun ja… niin, ihan minkä ja todella monen muun alan puolella myös. Mistä siis oikeasti puhutaan kun käytetään sanaa kulttuuri hyvitysmaksun viitekehtyksessä?

Ei mulla muuta. Anteeksi.

Any one living creature on our planet – regardless to age, creed, breed, geographic location or any other variable – is at every moment of time in a situation that she/he/it has never experienced before and which is relative one’s own being but which also is exactly the same situation as every other living creature on this planet is experiencing at the same precise moment.

Maybe there is more than one right answer, but I’m thinking of just one… any idea what that situation might be?

Luovuus on yksi leikkimisen muoto. Leikkiminen on usein fokusoimatonta vaikka siinä olisikin teema, luovuus sisältää usein suuntavaiston tai jopa selkeän päämäärän – molemmat voivat kuitenkin olla joko rauhallisia tai räjähtäviä. Leikkiminen ruokkii luovuutta. Kaikkien pitäisi leikkiä enemmän, niin ikäistensä kuin myös nuorempiensa ja vanhempiensa kanssa.

Jäin tässä miettimään turhaa tietoa, tai lähinnä sitä, että mistä on kyse kun puhutaan turhasta tiedosta. Tai no, oikeastaan sitä, että mistä sitä tietää onko tieto oikeasti turhaa vai ei.

En muista mistä tämä lähti liikenteeseen. Oliskohan ollut joku aika monesta vakavasta tekstistä missä painotetaan sitä, ettei aivoja pidä täyttää turhalla tiedolla, että pitää keskittyä olennaiseen tietoon eikä käyttää aivokapasiteettia kaikenlaiseen hömpöttelyyn. Triviaalitiedoksi kai sitä jotkut kutsuu.

Mutta mistä sitä voi etukäteen tietää onko joku tieto turha vai ei? Jos jotain tietoa ei juuri sillä hetkellä tarvitse, ei se tee tiedosta turhaa. Myöhemmin voi hyvinkin tulla vastaan joku muu asia johon aikaisemmin turhana koettu tieto sopii oikein hyvin ja silloinhan se on hyödyllistä tietoa. Vasta kun aivotoiminta lakkaa voisi periaatteessa analysoida mikä oikeasti oli turhaa siitä kaikesta tiedosta jota on elämänsä aikana kerännyt, mutta silloinhan tietenkin on jo liian myöhäistä oikeasti analysoida mitään. Ennen sitä kaikki tieto on potentiaalisesti hyödyllistä, koska ei voi etukäteen tietää millaisiin tilanteisiin voi joutua jossa joku jo oppima asia tulee tarpeeseen.

Itse pidän kaikenlaisen turhaksi tiedoksi sanotun oppimisesta. Ideoinnissa ja assosioinnissa (onko näissä termeissä oikeasti hirveästi eroa ajatusprosessin kannalta?) on hyvä, että asiat jotka eivät näennäisesti ole toisilleen sukua löytävät toisensa ja tuottavat jotain joka on enemmän kuin osiensa summa. Joskus tuotokset ovat turhia, toisinaan sitten taas ei. Turhat tuotokset eivät ehkä sellaisenaan ole hyödyllisiä, mutta niiden tuottamiseen käytetty prosessi voi ohjata ajattelua uuteen tuottavampaan suuntaan.

Tätä vois ehkä verrata hiukan ”lasi on puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä” -tyyppiseen tapaan ajatella ja katsoa asioita eri puolilta (positiivisesti ja negatiivisesti). Mielestäni on hyvä, että arsenaalista löytyy hyvin vaihtelevaa tietoa, vähän sieltä, vähän täältä – sellainen helpottaa ajatustyötä monella tavalla, eikä vähiten silloin kun on ajautunut jonkinlaiseen umpikujaan. Turhaksi kutsuttu tieto voi avata yllättäviä ovia moneen eri suuntaan.

Triviaalitiedon keräämistä voisi verrata luovaan prosessiin jossa kokeilemalla ja yhdistelemällä pääsee mitä yllättävämpiin lopputuloksiin. Aina tuloksena ei ole taidetta, mutta jos ei kokeile ei myöskään opi monipuolistamaan omaa ilmaisuaan.

Ja sitten tietenkin voisi vielä miettiä, miten ajattelevat ne jotka etukäteen määrittelevät jonkun tiedon olevan turhan, näkevät tulevaisuuteensa ja kieltävät itseltään pontentiaalisesti hyödyllisen tiedon. Mutta en mene siihen nyt sen kummemmin, ehkä palaan joskus asiaan tarkemmin, nyt tyydyn vain linkittämään tähän: A Quote by Seth Godin on fundamentalism, curiosity, and world views.