skrubu

Kun bongasin Lost Book Sales -saitin (via @ecyrd) muistin miten olin ajatellut kirjoittaa äskettäin tapahtuneesta äänikirjahankintakokemuksestani (onko tuo oikeasti sana?).

Kävi nimittäin niin, että Shawn Achor kirjassaan The Happiness Advantage maintsee Nicholas Christakiksen ja James Fowlerin teoksen Connected ja koska ensin mainittu kirja on mielestäni hyvä ajattelin, että siinä mainittu toinen voisi olla hyvä myös.

Niinpä ohjasin selaimeni kohti äänikirjakauppaani. Vaan eipäs kyseistä kirjaa sieltä saanut. Kyllähän se siellä oli, mutta eivät myy sitä tähän maailman kolkkaan. Ihan hirveän tyhmää toimintaa. Idioottimaista jopa. (Joo, tiedän, että kyseessä on äänitysalaan liittyvät sopimukset jotka estävät myynnin, mutta tyhmiähän ne sellaiset sopimukset ovat kun toimivat myynnin esteenä.)

Ovat pahoillaan…

Halusin kuitenkin kyseisen kirjan. Niinpä peruutin pois Audiblesta ja karautin brittein Amazoniin, josta nykyään yli 25 punnan ostokset toimitetaan ilmaiseksi – siis ilmaiseksi – tänne. Löysin haluamani kirjan CD-muodossa, mutta paljon kalliimmalla kuin mitä digitaalinen versio olisi maksanut, jos sen olisin saanut ostaa. Käytetyn olisin saanut halvemmalla kyllä, mutta se ei olisi kuulunut ilmaisen postituksen piiriin, eli vaikka olin samalla hankkimassa toistakin kirjaa (paperisellaista), en olisi saanut koko pakettia tänne ilman postikustannuksia.

Koska kyseessä oli aika pienen summan ostos (ei vaaraa tullihässäkästä), ajattelin tarkistaa ameriikan Amazonista, notta mitä siellä samainen paketti kustantaisi. Yllätyksekseni, vaikka sieltä tilattuna joutuisin maksamaan postikustannukset, saisin haluamani äänikirjan CD-muodossa käytettynä niin tajuttoman halvalla, että kannataisi tilata myös paperikirja Atlantin toiselta puolelta. Ja koska se kannatti, sen tein.

Niinpä Amazon sai rahani, Audible ei. Hassuja nämä jotka ylläpitävät näitä digimyynnin estoja joka johtaa rahan ohjaantumiseen jonkun toisen kaupan kassaan. Tai, johonkin ihan muualle, jos olisin esimerkiksi imuttanut teoksen internetistä ilmaiseksi.

Tätä kirjoittaessani olen ripannut kaikki yhdeksän (!) levyä ja kuunnellut kirjaa jo jokusen aikaa. Connected vaikuttaa oikein hyvältä (tämä TED talk kertoo mistä on kyse). Olen tyytyväinen ostokseeni.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut vastaavasta aiheesta, teemana musiikin hankinta: Rahaa olis tarjolla, jos siis kiinnostais (18.10.2006)

Jatkopohdintaa jutulle Sika, säkki ja datamaksu.

Tuli eilen mieleen toinen (ei auto-)analogia kännyköiden datamaksulle: Tiedät kyllä paljonko perunat maksavat per kilo, mutta et tiedä montako kiloa niitä sinulle tullaan toimittamaan ja näet lopullisen hinnan vasta kun kaupat on tehty, perunat toimitettu ja saat laskun postitse. Ostaisitko? Olisiko laillinen tapa käydä kauppaa?

Ja tuosta analogiasta mieleen, että tällainen datamaksumallihan tarkoittaa sitä, että kuluttaja maksaa kyllä sisällöstä, mutta rahahan ei mene perunoiden viljeliöille vaan (jälleen kerran) niille jotka mahdollistavat perunoiden siirtymisen paikasta A paikkaan B.

Ja koska kuluttaja jo mielestään maksaa sisällöstä, miksi ihmeessä hänen sitten pitäisi vielä maksaa siitä erikseen viljeliöillekin? Eli jos hesarin etusivun lukeminen kännykällä maksaa noin 6 euroa, miksi ihmeessä hesarille pitäisi maksaa vielä jotain lisähintaa per juttu?

Tämähän johtaa vääjäämättä siihen, että mediatalojen pitäisi ottaa sisällön tuottajan ohella sisältöön pääsemisen mahdollistava rooli jotta ne saisivat rahaa tekemistään ja julkaisemistaan sisällöistä.

Monet mediatalot huutavat Googlen olevan ahne varas ja iilimato joka imee viimeisetkin sentit pienten sisällöntuottajaparkojen taskuista omaan pohjattomaan pahuuden kaivoonsa, mutta kyllähän mediatalojen pitäisi myös älähtää siitä, miten operaattorit saavat joulupöytäänsä silavat, sikarit ja vuosikertakonjakit muiden tekemällä sisällöllä aivan samaan tapaan kuin Google.

Miettikää sitä, että jos minä ilman datapakettisopimusta surffaan Elisan liittymällä mobiilisti hs.fi:tä, saattaa Elisa saada siitä alle viikossa minulta saman verran rahaa kuin mitä hesarin vuosikerta maksaa.

Käytetyt CD:t? Paljonkohan rahaa liikkuu niiden kaupassa? En löydä mitään lukuja, mutta yhden jutun mukaan myynti on kasvamassa.

Käytetyt levyt on halvempi, vaikka hiukan työläämpi ja hitaampi, tapa ostaa vanhaa musiikkia kuin esimerkiksi iTunes Store (jos siellä olisi tarjolla mitä kuluttaja haluaa) mutta kuitenkin ihan laillista toimintaa, vaikka sitä yritettiinkin kieltää.

Kun itse rippaa, saa haluamansa laatuista tiedostoa ja kaiken lisäksi jos hyvin käy, saa omista kustannuksista vielä osan pois kun myy juuri halvalla hankitut muovituotteet divariin tai vaikka verkon kautta jollekin muulle. Ehkä levyt voisi jopa vain lahjoittaa pois, jos ei niitä halua säilyttää, kopioitahan ne vaan on. Kelpaavat kuitenkin vielä muuhunkin kuin katujen päällystämiseen.

Jos musiikkiteollisuutta kismittää se, että jengi imuttelee musiikkia pitkin verkkoa rahan vaihtamatta omistajaa, niin paljonko kismittää se, että musiikki siirtyy muovisina läpysköinä omistajalta toiselle rahaa vastaan ilman, että musiikkiteollisuus saa siitä mitään? Tulot ohjaantuvat niille jotka mahdollistavat kuluttajan mielihyvän: myyjille, verkkokaupoille, kuljetusfirmoille ja rahoituslaitoksille. Rajoittajat jäävät ilman.