Uusien ratikoiden matriisinäytöt (vai mitä ne nyt on joissa lukee seuraavan pysäkin nimi) ovat silleen jänniä, että hiukan heikkonäköisenä pienen t-kirjaimen poikkiviiva on perin huomaamaton ja kirjaimen muoto tuo mieleen lähinnä l-kirjaimen. Mikonkatu.
Avaisanat: hsl, näkeminen, näyttö, raitiovaunu ratikka
Olen aina jotenkin yhtä yllättynyt siitä, miten jotkut kuvistani Flickrissä keräävät muita selvemmin suurempia kävijämääriä ja/tai pääsevät Flickrin oman kiinnostavuusalgoritmin avulla Exploreen. Englanninreissun kuvista etenkin kattolamppu ja pikantin värinen tönö ovat sellaisia kuvia.
Tai siis lähinnä siitä olen yllättynyt, että usein kyseessä on kuva joka ei minulle tunnu yhtä tärkeältä kuin joku toinen kuva. Ehkä se on juuri sitä, että omalla kuvaushetken kokemuksella (joka vaikuttaa voimakkaasti siihen miten kuvaaja itse kokee julkaisemansa kuvan) ei ole mitään korrelaatiota siihen millaisena katsoja näkee ja kokee julkaistun kuvan (ellei kuvan yhteydessä samalla julkaise tietoa kuvaustapahtumasta).
Olisi vallan mainiota jos pystyisi katsomaan omia kuviaan ilman minkäänlaista havaintoa kuvaushetkestä, nähdä tuotoksensa jonkun muun silmin. Vaikka ei se tietenkään vielä kertoisi paljon mitään. Me kun emme näe silmillämme, vaan aivoillamme, ja kaikki näkemmämme tulkitaan oman kokemuspohjamme kautta – siksi jokainen kokee yhden ja saman kuvan kukin omalla tavallaan. Siksi ei myöskään ole olemassa hyviä tai huonoja kuvia, on kiinnostavia tai ei kiinnostavia kuvia, sekä kuvan ottajan näkökulmasta onnistuneita (lopputulos vastaa sitä mitä oli odottanut näkvänsä) sekä epäonnistuneita (otettu kuva ei vastaa odotusarvoa, eli on esim. liian tumma tai tärähtänyt).
kirjoituksille