Jutut avainsanalla: piirustus


Arska

pni • 5.10.2010, 12.26

Kuulin aamulla radiosta, että Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto on julkaissut palvelun josta voi tilata melkein minkä tahansa Helsingissä sijaitsevan rakennuksen piirustuksia. Hienoa, ajattelen, ehkä nyt viimeinkin saan hankittua kämppäni piirustukset.

Arska. Se on palvelun nimi (vaikkakin isoin kirjaimin, joita en tähän tekstiin halua huutamaan). En tiedä rakennusvalvontaviraston verkko-osoitetta, niinpä päädyn hakemaan jotain joka ohjaisi minut oikeaan suuntaan. Löydän vain aamuista uutista toistavia ns. uutispalveluita jotka ei sisällä linkkiä Arskaan (haloo mediatalot, kuinka vaikeata on linkkien lisääminen?).

Haen rakennusvalvontaviraston osoiteen, löydän sen ja sieltä löydän sitten Arskan. Terve!

Arska on palvelulle loistava nimi: Arska on vähän sinnepäin, mutta ei ihan tiptop. Arska toimii, ei loistavasti eikä nopeasti, mutta tavalla tai toisella, äijämäisesti, jäyhästi, puhumatta turhia. Kuin rautakaupat joskus.

Arskan uusin tiedote kertoo, että palautetta voi antaa, muttei linkitä lomakkeelle (muutenkin vähän oudosti toimii tuo tiedotteiden lukeminen) vaan selittää mistä linkin voi löytää (ihan oikeasti, vieläkö näin tehdään?).

Haussa Arska neuvoo käyttämään kadun nimeä ja rakennuksen numeroa, mutta vasta kun jätän numeron pois, pääsen valitsemaan tarkemman osoitteen. Tämän jälkeen Arska toimittaa hitaasti katseltavakseni kartan johon on merkitty äsken antamani osoite, mutta Arska vaatii (sitä sen kumemmin ilmoittamatta) vielä kerran valitsemaan saman osoitteen jonka jo olen ilmoittanut. Teen sen ja viimeinkin Arska ilmoittaa dokumenttien olemassaolosta: 25 erilaista piirustusta.

Löydän asuntoni ainakin kahdesta piirustuksesta… mikäköhän niiden ero on? Arska ei kerro. Sitäpaitsi Arskan esikatselukuvista ei juurikaan käy ilmi mitään hyödyllistä (esimerkkikuva ei liity omaan kämppääni).

Rakennuspiirustuksen esikatselukuva rakennusvalvontaviraston sähköisestä asiointipalvelusta Arska
Esimerkki esikatselukuvan laadusta

Siirtäessäni tuotteita ostoskoriin tajuan, että en tiedä missä muodossa olen näitä piirustuksia hankkimassa. Arska, mikset ole kertonut? Ehkä en ole vain osannut kysyä. Vasta ohjeiden kuudennesta kohdasta käy ilmi, että sähköisessä muodossa tulevat: pdf-tiedostoina ja myös tiff-muodossa jos niin haluaa. Arska ei turhia kerro. Arska pakottaa lukemaan käyttöohjeen. Arska on… Arska.

No, nyt minulla on piirustukset. Valitsin oikein, vaikka toinen olikin turha: vain yhdessä oli mitat (mikä ei siis esikatselukuvista käynyt ilmi).

Huh. Arska tuntuu näin tavattuamme byrokraattiselta stereotyypiltä, että silleen on kyllä käyttökokemus kohdallaan.

(Kas, nyt on mediatalojen uutisiinkin, ainakin joihinkin, ilmestynyt linkki Arskaan.)

Vaan onpas muuten ihanaa, ettei rakennusvalvontavirasto ole vaihtanut nimekseen mitään trendikkään idioottimaista mukamaslatinankielistä pällinimeä kuten niin moni muu.


Kirahvi

pni • 13.6.2009, 00.54

Piirsin kirahvin. Se oli, jos en väärin huomannut kun kävin katsomassa, kolmassadasseitsemäskymmenskahdeksas (edit: tai viidessadaskahdestoista, mene ja tiedä, siellä se kuitenkin on). Miljoonaan kirahviin on vielä siis matkaa. Ottavat vastaan kuvia käsinpiirretyistä kirahveista, tosin kuvanlähetys vaatii hiukan kikkailua, kun ei sellaisenaan oikein toiminut Firefoxilla eikä Safarilla.

Nukutun yön jälkeen…
Päätin ottaa miljoonan kirahvin projektin seurantaan niin Twitterin kuin Facebookin kautta, sen verran rupesi kiinnostamaan.


Vielä yksi äänikuva

pni • 14.2.2009, 14.34

Tälle päivälle sopiva, ehkä jopa hiukan yllättävä, äänipiirustus (punainen lisätty jälkikäteen).

Valentines Night, Manning

Ze Frank’s Voice Draw