skrubu

Aamukahvin jämät menossa. Televisio on päällä ja höpöttää omiaan tuoden muuten hiljaiseen huoneeseen hiukan ambienssia. Jotenkin on kivempi tehdä hommia kun on ääntä ympärillä. Ehkä kaikki nuo vuodet avokonttoreissa ovat ehdollistaneet minut ja siksi kaipaan ympärilleni edes jotain hälinää?

En katso television kuvaa, mutta jotain äänistä hiipii tietoisuuteeni vasemman korvan kautta läpi muiden ajatusten. Tajuan miten Ylen Aamu-tv:ssä pieni rypäs pukumiehiä kommentoi eilen esiteltyä kuntaliitosehdotusjuttua. Jokin havahduttaa minut tekemisestäni kuuntelemaan tarkemmin. Kuulinko oikein? Kaivan pätkän esiin Areenasta.

Itselläni ei ole mitään rationaalista suhdetta kuntaliitosasiaan. Emotinaalisesti voisin kyllä helpostikin löytää paljonkin mielipiteitä, mutta se ei ole tämän jutun ydin. Minua kiinnosti ihan toinen asia.

Siellä ne Areenassa oli, pukumiehet ja tieto siitä ketä ovat ja sieltä, kohdasta 12.26 löydän sen mikä minut muusta tekemisestä suisti internettiin: ”Jos tehdään esimerkiksi pääkaupunkiseudusta miljoonakaupunki, valtuusto on kö YK:n yleiskokous, ei siellä enää kukaan pysty mistään päättää. Se on niin kaukana siitä kansalaisesta, että kyllä tämä demokratian…”

Sitä minä tässä jäin pohtimaan, että jos miljoonakaupungissa kansanedustajan mukaan ei valtuusto pysty mitään päättämään, niin miten hyvin sujuu päätöksenteko koko maassa, jossa on vielä enemmän ihmisiä. Ollaanko siinä sitten jotenkin lähempänä kansalaista? Vai onko kyseessä vielä isompi YK:n yleiskokous? Mielestäni hiukan hämmentävä väittämä sellaiselta joka on tekemässä koko maata koskevia päätöksiä.

Näin. Nyt sain tämän asian pois aivosolusta ja voin palata takaisin aikasemman puuhan pariin. Ehkä laitan taustalle hiukan musiikkia soimaan, ettei muiden ajatukset taas tule hämäämään.

Eilen Beowulfia sivusilmällä tiiraillessani tuli mieleen, että lohikäärmeethän (europpalaiset) ovat oikeastaan aika looginen asia vanhoissa taruissa. Ainakin jos niitä miettii siltä kantailta miten, nykyaikana ainakin hyvin usein, ne näytetään tuhoa kylvävinä petoina.

Tuli oli aika pirullinen vihollinen silloin kun ei ollut vapaapalokuntaa, sammutuspeitteitä tai sprinklerijärjestelmiä. Lohikäärmeet olivat sen ajan pelottava hallitsematon paha joka kohdalle sattuessaan muutti elämän menon, eikä suinkaan parempaan päin.

Lohikäärme edusti siis tavallaan aikansa terrorismia.

Söpöt ja ihmisystävälliset lohikäärmeet ovat ilmestyneet kuvioihin vasta myöhemmin.

Tänään mietin miten keskustelu politiikasta, etenkin silloin kun sen voi edes jollain tasolla joko henkilöidä tai liittää johonkin puolueeseen jota voi dissata (eli aina?), tuntuu minusta aivan samalla tavalla emotionaalisfanaattisesti ladattulta kuin esimerkiksi se keskustelu jota käydään peruskoulussa opetettavista kielistä ja niiden valinnaisuudesta: Kaikilla on oikea mielipide ja sitten intetään sormet korvissa muita kuuntelematta päivät pitkät siitä kuka on enemmän väärässä.

Väsyttävää sellainen, kun siinä ei ole mitään rakentavaa.

Olisinko hirveän paha ihminen jos kävisin pilkkujen viilaukseen Helsingin Sanomien vastauksista Vihreälle langalle, tarttuisin pariin epämääräisyyteen vastuksissa? Ehkä olisin.

Kuten esimerkiksi kysymykseen miksi HS väittää hallitusta on toimintakyvyttömäksi, vastaa politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari ”Olemmeko väittäneet, että hallitus on toimintakyvytön? Ehkä näin, mutta keskellä lamaa ja [...]”. Ehkä… ehkä? (Muisti pätkii joukkotiedotusvälineissäkin?)

Tai kysymkseen ”Onko Helsingin Sanomien pakko keksiä vihreistäkin jotain arvosteltavaa?” alkaa vastaus ”Ai pakko keksiä? Emme yleensä keksi puolueista mitään [...]”. Yleensä… yleensä? (Kyllä toisinaan keksitään?)

Lähinnä minä sitä vaan ihmettelen miksei joukkotiedotusvälineen edustajalle selkeä ei tai kyllä sovi vastukseksi? Kai se ehkä yleensä tarkoittaa sitä, ettei ole mitään piiloteltavaa.

(via Kiilablogi, Havaintovihko & Uusi Suomi)

Projektin päämääränä on hankkia kansanedustajille jokaiselle oma kappale George Orwellin kirjaa Vuonna 1984 suomenkielisenä pokkarina.
–
Effi: Osta kansanedustajalle kirja

Hulluminkin voi tuhlata 6,84 euroa.

Mitä jos Lex Nokia -äänestyksen jälkeen olisimme kuulleet seuraavanlaista puhetta kansamme edustaijlta?

Arvoisa puhemies! Hallituksen yksipuolinen päätös heikentää yksityisyyden suojaa tyrmättiin kansalaisten, etujärjestöjen ja asiantuntijoiden voimin. Päätös oli valmisteltu heikosti ja salassa. Menettelytavoillaan hallitus on vakavasti rapauttanut luottamusta paitsi suomalaiseen poliittiseen järjestelmään mutta myös yhteiskuntamme ilmapiiriin ja jopa kansainvälisten sopimusten sitovuuteen.

Vaikka eihän se noin mennyt. Ylläoleva palanen on hiukan muokattu versio Jutta Urpilaisen puheenvuorosta Välikysymyksen VK 1/2009 vp keskustelusta (Hallituksen kannanotto eläkeiän nostosta ja eläkkeiden leikkaamisesta).

Vai että vielä yksi vaalikone? No, kun muutkin on testattu, niin miksi ei sitten lärvikirjankin.

[testaa...]

Hyvää tuossa on omien kysymysten lisääminen, oikein kiva idea. Applikaatio myös muistaa vastaukset, joka on vallan mainiota. Muuta mainittavan hyvää tai muuten erikoista muihin verrattuna ei mielestäni tuossa juurikaan ole, mutta homma toimii ja niinhän se pitäisi ollakin.

Vaan ei hyvää ilman huonoa. Mainittavasti huonoa on se miten Facebookin applikaatiot aina tahtovat päästä henkilökohtaisiin tietoihin kiinni, se kun tuntuu hiukan epäilyttävältä. Hämmentävää on joidenkin ehdokkaiden piilossa olevat profiilit: se ei tunnu avoimelta. Ja kun tuloksiin sitten ilmestyy 107-vuotias ehdokas, on tätä kyseistä vaalikonetta vähän vaikea ottaa tosissaan (juu, tiedän: se tuskin on vaalikoneen vika).

Luulen, että Facebookin vaalikoneen ongelma on Facebook. Vaikka koneessa ei sinänsä ole mitään vikaa (sehän toimii ja siinä on jokunen mukava ominaisuus vaikka ei olekaan mitenkään erikoinen) tekee ympäristö siitä vähemmän uskottavan kuin joukkotiedotusvälineiden vastaavista. Tai ainakin minusta tuntuu niin…

… hetkinen.

Hyvät lukijat. Juuri saamamme hakutuloksen mukaan Facebookissa on myös toinen vaalikone: Sosiaalinen vaalikone.

Raportti paikan päältä kertoo, että tähän toiseenkin voi lisätä omia kysymyksiä, siihen vastaaminen vaikuttaa aika monimutkaiselta ja siinä olevien asetuksien mukaan se myös osaa muistuttaa sähköpostitse olemassaolostaan, mutta se ei tunnu olevan kuitenkaan ihan tulevien vaalien ajassa: ”Seuraava sähköposti lähetetään aikaisintaan 01.01.1970, klo 02:00″.

Lisäraporttia Sosiaalisesta vaalikoneesta tuskin tulee, mutta lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä.

Eilen kaverin synttäreillä, ruokapöydässä pääaterian yhteydessä, tulivat vaalikoneet puheeksi. Itse kerroin kokeilleeni kolmea (HS, MTV3 ja Yle) ja että jokaisesta tuli hyvin erilaiset tulokset. Juttelun aikana syntyi monia kysymyksiä kuten: Kuinka paljon vaalikoneet vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen, entä onko sitä koskaan tutkittu? Onko olemassa ihmisiä jotka luottavat vaalikoneen tuloksiin? Vaikuttaako brändin viihteellisyys siihen miten jonkin tietyn vaalikoneen tulosta arvostetaan (esim. YLE vs. MTV3)?

Vastauksia ei syntynyt samaan tahtiin.

Tänään olen miettinyt lisää kysymyksiä. Tarjoaako yksikään vaalikone mitään tietoa puoluetasolla? Esimerkiksi ehdokkaiden määrä/moniko löytyy vaalikoneesta per puolue. Se vaikuttaa varmastikin tuloksiin. Tai vaikka onko jollain puolueella enemmän selityksiä vastauksiinsa kuin toisella? Se olisi kiva tietää. Puolueen sopivuus omiin vastauksiin? (Jep, tuo viimeinen on IRC-gallerian vaalikoneessa)

Entä korvamerkintä? Se, että kun kerran käy vastailemassa koneessa ja saa jonkun tuloksen, voisi merkitä itselleen suosikkeja joita sitten vois palata vertailemaan myöhemmin. Ja se olisi etenkin kiva jos, seuraavissa kun(nallis/ta)vaaleissa löytyisi myös edellisten vaalien vaalikonekysymykset ja vastaukset ehdokkailta, saisi hiukan perspektiiviä. Siihen kun sitten vielä saisi tiedon siitä mitä ovat sitten oikeasti saaneet aikaiseksi…

Tietenkin parasta olisi jos vaalikoneet eivät olisi kertapläjäyksiä juuri ennen vaaleja, vaan olisivatkin vuoden ympäri toimivia politiikkakoneita joissa voisi verrata omia näkemyksiään sillä hetkellä vallassa oleviin.