skrubu

Jouluvoi, juhlavoi
Jos ei jouluna ole voita (voiko joulupukki tullakaan?)
Varpunen jouluvoissa
En etsi valtaa loistoa, vaan voita päälle maan
Oi jouluvoi, oi jouluvoi, ja karppis uskolliset
Hei, karppi-ukot hyppikää, nyt on rasvan raikkahin aika
Rasvassa härkien kaukalon
Jouluvoi on pakastettu, karppi on jo ovella
On hanget korkeat nietokset, vaan rasva, rasva on meillä
Jouluvoi on muutakin kuin kissaa sekä vettä

(Inspiroiduin kirjoittamastani Facebook-kommentista levittämään rasvaista joulunsanomaa hiukan tänne bloginkin puolelle.)

Tuossa vähän aikaa sitten ihmettelin Sydänmerkkiä, tai lähinnä sitä, miten perunalla voi olla Sydänmerkki kun merkki tarkoittaa sitä, että tuote on tuoteryhmässään parempi valinta suolan määrän ja rasvan laadun ja määrän suhteen.

Kun tässä äsken näin porkkanapussissa Sydänmerkin, hämmästykseni kasvoi. Tuore porkkana? Mihin näitä verrataan? Ovat parempi valinta kuin tönkkösuolatut, silavalla päällystetyt porkkanat?

Asiaa hiukan tarkemmin tutkiessani käy ilmi, että merkin tuotekohtainen myöntämisperuste tuoreiden kasvisten sekä marjojen ja hedelmien kohdalla on ”kaikki tuoreet, paitsi kookos”.

Ahaa! Kyseessä dilemma Sydänmerkin viestinnässä: Ammutaan täyslaidallisella kohti pahaa suolaa ja ilkeää rasvaa sekä pommitetaan syntistä kolesterolia, kurjaa natriumia ja viheliäistä sokeria. Jossain taustalla, kaiken savun ja hälinän takana, liputetaan väsynein voimin kivan kuidun puolesta ja hurrataan heiveröisellä äänellä mukaville marjoille ja ihanille tuoreille vihanneksille.

No. Nyt ei ainakaan tarvitse ihmetellä sen enempää.

Sydämen kannalta parempi valinta. Tätä sydänmerkki edustaa ja näin kehottaa pientä kuluttajaa tekemään parempia valintoja tämän erotessaan ansaitsemista rahoistaan.

Hiukan tässä kuitenkin ihmetytti se, kun bongasin putiikissa parista perunalaarista sydänmerkin. Että olivat sitten nämä multaiset mukulat tuoteryhmässään rasvan ja suolan suhteen parempi valinta? Vertasivatkohan tuoretavaraa ranskalaisiin perunoihin?

Parempi valinta.

Katselin erään voin korvikkeen paria eri inkarnaatiota lähikaupassani. Yhtä rasvapakettia koristi yksityiskohta joka sanoi Kevyt. Toisessa paketissa, samassa kohdassa tiedotettiin, hiukan eri värillä, rasvaa 23 %. Light tuotteen rasvaprosentti on 35 %.

Mutta, kuten opin nelisen vuotta sitten, kevyt- tai light-levitteessä siis ei saa olla yli 40 % rasvaa ja siinä pitää olla vähintään 30 % vähemmän energiaa kuin vastaavassa tavanomaisessa elintarvikkeessa.

Vaan tulipa nyt mieleen, että mikä se semmoinen vastaava tavanomainen tuote näinä päivinä oikein on? Kyseessä ei varmaankaan ole saman valmistajan saman merkkinen tuote, sillä tästä kyseisestä tuotteesta, jota jäin kaupassa katselemaan, ei ymmärtääkseni ole olemassa kevytversiota rasvaisempaa. Eli vastaava tavanomainen tuote on siis mikä tahansa markkinoinlta löytyvä vähintään 50 % rasvaa sisältävä margariini. Onko näin?

[...] Arla, Milko ja Skånemejerier ovat havainneet, että kuluttajat ovat halukkaampia syömään ja juomaan rasvaa.
–
HS.fi: Ruotsalaiset haluavat syödä enemmän rasvaa

Aika rasvaista tekstiä. Jutussa ei kuitenkaan mainita miten paljon kansainkodin asukkien silavan kulutus oikeasti on kasvanut, joten voi kai olettaa kirjoittajan lyöneen hiukan läskiksi ja voidelleen leivälle hiukan ylimääräistä, jos ei muuten niin näön vuoksi.

Mutta kyllähän se niin on, että voi on voita ja kerma kermaa ja ne saavat ruoan maistumaan. Eikä kevytsafkat ole ainakaan vähentäneet läskin määrä tästä maailmasta.

Josta tuli mieleen viikonloppuna bongaamani otsikko ”Britit haluavat suitsia syömistä ihannoivia nettisivuja”, joka sittemmin on korjattu vastaamaan jutun oikeata sisältöä.

Eilen tuli sitten taas maistettua jotain ihan muuta. Näyttivät ilmavilta naksuilta, maistuivat pekonilta ja mausteilta. Pekoni… mmm… hyvää. Se oli norjasta tuotua Bacongullia (hihi, gullia…) joka on rasvassa uppotiristettyä sian ihoa (jotain vastaavaa siis kuin pork rind). Eipä ole täkäläisissä kaupoissa tullut vastaan (tai no, harvemmin minä naksuja ostankaan… pähkinöitä kyllä).

Tänään kymmenvuotiaani oppi kävelemään, valitettavasti. Siellä se hääri itsekseen, kuten tapana on, enkä pahemmin asiasta välittänyt. Sitten kuului outo ääni, juoksin heti katsomaan ja huomasin pesukoneeni tepastelleen puoliksi suihkusyvennykseen ja seisoi siinä sitten vinosti tärisemässä sisuskalut villisti pyörien. Mistä lie tuollaisia huonoja tapoja yllättäen ominut? Nostin takaisin pystyyn ja jäin siihen sitten valvomaan ettei enää liiku. Tuhma laite.

Vielä yksi lahja paperiin piiloon. Pienet lahjat. Ajatuksella, ei määrällä.

Voitko kuvitella mitään luonnollisempaa tapahtumaa, kysytään jonkun murovalmistajan televisiomainoksessa jossa kaksi näyttelijää, nainen ja lapsi, istuvat kameroiden edessä huoneessa joka on lavastettu keittiöksi.

On todellakin vaikeata kuvitella mitään luonnollisempaa. Tulee ihan lapsuus parrasvaloissa mieleen. Joka aamu, koko 12 tuntisen aamun, läträsin murojen kanssa ison studion yhdessä nurkassa. Ohjaaja ja muu henkilökunta pysyttelivät varjoissa kameroiden takana. En tainnut nähdä heitä koskaan, en ainakaan muista nähneeni. Vain näyttelijä-äitini istui kanssani pöydän ääressä. Oli se hienoa aikaa. Olikohan minulla isäkin? Virallisesti ei varmaan, koska käsikirjoituksessa ei mainittu sellaista roolia, mutta päästäkseni tunnelmaan kuvittelin itselleni isän. Hän käveli aina hitaasti kuin Dressmanmies. Minun piti hymyillä koko ajan. Äänet varjoista käskivät.

Elämä on vanhemmiten muuttunut jotenkin niin luonnottomaksi.

Näinä aikoina ihmiset ovat niin terveystietoisia. En minä, tietenkään, mutta moni muu. Mikä tahansa ei kelpaa. Pitää olla tarkka. Tuotteesta kuin tuotteesta lanseerataan toinen toistaan kevyempiä vaihtoehtoja. Kevyt ja tietenkin light, ultrakevyt, rasvaton. Vähäsokerinen, alhainen sokeripitoisuus, sokeriton. Mauton, mauttomampi. Kumi ja pahvi. Kofeiiniton kahvi?

Muistatteko kun yrittivät markkinoille yrttitupakalla jossa oli kaikki tappavat aineet, mutta ei nikotiinia. Joku sanoi että sitä polttamalla kuolee ilman että saa hyvä olon tunnetta. Ei se myynyt. Eri juttu elintarvikkeilla.

Ovat tuhonneet juustot. Leikkaavat leivänpäälliset mauttomiksi, paperiakin ohuemmiksi, vaikeasti käsiteltäviksi tuotteiksi. Tehneet maidosta kalkkivettä, halleluja. Kaupan laarista löytyy niin terveyttä edistäviä kuin aivoille hyvää tekeviä rasvoja. Kevyitä nekin. Tietenkin. Tosin kevyt nyt voi olla melkein mitä vaan kunhan siinä on vähintään 30 % vähemmän energiaa kuin tavanomaisessa elintarvikkeessa.

Onhan se tietenkin ymmärrettävää tavallaan. Lihavuus lisääntyy. Kuin jänikset oletan. Itse olen kävelevä esimerkki vyötärö(kin)lihavuudesta, joten ei minulla sen suhteen ole mitään moralisoitavaa. Riskiryhmällä rikoo on ruma. Tai ei rikoita ollenkaan.

Vaan ei kai kevyttuotteet ole todistetusti vähentäneet lihavuutta. Koska ne eivät miltään maistu, pitää niitä syödä moninkertaisesti notta makunystyrät tyydyttyy. Lopputulos on kai plus miinus nolla. Tai ehkä jopa ei niin kevyt. Miinuksen puolella kai.

Mutta vaikka en oikeastaan pahemmin pidä kirjaa siitä mitä suuhuni laitan, olen sivusilmällä toisinaan jäänyt katselemaan pakkauksista tuotetietoja. Ihan vaan tiedonkeruun näkökulmasta. Triviaa, nam.

Siinä missä esimerkiksi kevyen metvurstin rasvapitoisuus (jota siis suuresti paketin päällä mainostetaan) voi olla jopa alle 10 %, olen bongannut että muroissa ja/tai mysleissä voi rasvanprosentti olla jopa 17 %, mutta sitä tietoa nosteta pakkauksen paraatipaikalle.

No eihän kaikissa muroissa tai mysleissä tietenkään ole tajuttomasti rasvaa. Osassa on todella paljon suolaa. Sokeriakin voi olla lähes 30 % (okei se on muromysli, ei niinkään muro tai mysli). Jostainhan se maku pitää saada.

Eipä taida pahemmin olla mitään väliä onko murot tai mysli sekoitettu vähärasvaiseen tai rasvattomaan maitoon tai jugurttiin. Tai jos leivän päälle laitta mautonta kumijuustoa niin paljon että se maistuu edes vähän. Tai jos juo kevytsiideriä.

Mistäköhän se on kotoisin, se semmoinen uskomus että myslit ja ainakin yhden tietyn valmistan murot ovat terveellisiä? Ehkä jotkut ovatkin, ei kuitenkaan kaikki.

Löysinpäs putiikista eilen oikein maukasta särvintä, Atrian Ohut Kevyt Chili-paprika Salami (rasvaa 21 %) — tuote johon on mahdotonta linkittää (lienee Atrialta tapa pitää tiedot ominaan), joka ehkä on rasvaisin näkemäni kevyt-tuote. Piti oikein googlettaa kevyt-tuotteen määritys, kun en sitä tiennyt. Tietoa löytyi Sydänliiton sivuilta:

elintarvikelain mukaan tuotetta, jossa energian määrä on vähintään 30 % pienempi kuin vastaavassa tavanomaisessa elintarvikkeessa, voi sanoa ”kevyt” tai ”light”-tuotteeksi.
–
Suomen Sydänliitto ry: Pakkausmerkinnät

Paitsi jos kyseessä on levite, jolloin siinä saa olla korkeintaan 40 % rasvaa. Eli periaatteessa kevyttuote voisi olla sellainen jossa on 70 % rasvaa, jos siitä on vastaava tuote jossa rasvamäärä on 100 %.

Nyt taas tiedän enemmän.