skrubu

Joskus kun äkäinen internet-setä oli lyhyempi (ja hivenempi keveyempi), oli vaikka mitä kerhoa. Itse kuuluin ainakin Teräsmieskerhoon (moni kaveri Mustanaamiokerhoon), jossain vaiheessa lennokkikerhoon ja taisin käydä päiväkerhossakin jonkin aikaa (ei voi muistaa kaikkea) sekä tietenkin Kultapossukerhoon joka oli jotenkin kaikkien kerhojen äiti. Kerhotoiminta oli hip.

Etenkin sarjakuviin perustuvilla kerhoilla oli omia salakoodeja joita tulkitsemalla sai tietoja joista ei kerhon ulkopuoliset eivät tienneet mitään. Erittäin eksklusiivista. Mutta nämä salaiset viestit olivat aina jotenkinkin sidottu kerhon omaan toimintaan, nykyään kai se olisi joko brändiuskollisuuden pönkittämistä tai myynninedistämistä, silloin se oli jännää, selvästi jännempää kuin nenän kaivaminen.

Nykyään en tunne kuuluvani kerhoihin, vaikka kuulunhan minä oikesti. Kuulun esimerkiksi valokuvakerho Flickriin, keskustelu- ja prokrastinointikerho Facebookkiin ja vaikka mihin muuhun verkossa olevaan jollain muotoa sosiaaliseen ryhmään jossa ei kaikki ole automaattisesti mukana (eli minulla on tunnus ja salasana). Jotkut kerhot ovat avoimia ja niiden toimintaa voi katsella sivusta ilman, että kuuluu mukaan jengiin. Toiset ovat lukittuja ja niihin näkee vain jos on rekisteröitynyt kerholainen.

Yksi kohta jossa entisten aikojen kerhot eroavat näistä nykyisistä, on tietenkin se, että nykyisten elinehto on jäsentensä tuottama sisältö (ennen se oli kiva lisä), mutta myös se, että aikanaan kerhon aiheet olivat hyvin rajattuja kerhon omaan toimintaan. Nykykerhoissa toiminta on moninaista ja kerhohan oikeastaan vaan tarjoaa alustan jäsenilleen olla ihan mitään vaan.

Tähän väliin heitän pienen ajatusleikin. Kuvittele lounasravintola jolla on ruokalista. Tämä ruokalista on vapaasti luettavissa lounasravintolan seinien sisäpuolella. Nyt kuvittele itsesi miettimässä mihin lounasravintolaan menisit lounaalle – tänään on sellainen päivä, että voit mennä mihin tahansa lähiravintolaan lounaalle. Reippailetko lounasravintolasta lounasravintolasta lounasravintolaan katsomaan mitä on tarjolla ja kun olet tutustunut kaikkiin ruokalistoihin valitset jonkun ravintoloista lounaspaikaksi, vai haetko tiedon internetistä? (Minä haen tiedon netistä.)

Nyt kuvittele tämä: Lounasrvintola julkaisee ruokalistan seinensä ulkopuolella, mutta se näkyy vain Kultapossureholaisille. Jos olet kerholainen voit etukäteen tarkistaa mitä lounasravintolassa on tarjolla, jos et, pitää sinun käydä kyseisessä lounasravintolassa katsomassa seinältä mitä tänään on tarjolla. Lounasravintolalla ja Kultapossukerholla ei ole mitään sopimusta, eikä lounasravintola oikeastaan hyödy ainakaan suoraan rahallisesti mitenkään siitä, että julkaisee ruokalistansa Kultapossukerhon sivuilla. Kultapossukerho taas tietenkin hyötyy siitä, että se voi lounaslistan yhteydessä näyttää omia mainoksiaan. Olisko tällainen toiminta lounasravintolalta mielestäsi järkevää? Onko lounasravintolan hyvä rajata yleisö yhden kerhon mukaan?

Vaihda edellisestä kappaleesta Kultapossukerho Facebookiksi. Onko silloin järkevää, että lounasravintola rajaa ruokalistansa näkyvyyden fyysisen tilaansa ohella vain Facebook-kerholaisille? Tämä lounasravintola siis tukee Facebookkia sen omassa bisneksessään ja samalla rajaa oman bisneksensä näkyvyyttä. En tiedä miten te tekisitte, mutta jos minulla olisi lounasravintola, en rajaisi ruokalistan näkyvyyttä vaan pyrkisin maksimoimaan sen.

Nythän tilanne ei oikeasti ole näin paha. Mutta puoli vuotta tässä minulla meni ihmetellessä miksen mistään löydä Kipsarin ruokalistaa mistään. Moni teistä jotka klikkasitte itsenne Kipsarin sivuille tuosta äskeisestä linkistä varmaan ihmettelette, että miten olen voinut olla huomaamatta ruokalistaa? Helppoa: Selaimessani on Facebook Disconnect lisäosa, eli se pitää huolen, ettei Kultapossuke… eiku Facebook pysty seuraamaan liikkeitäni oman saittinsa ulkopuolella (minulle riittää se, että Google jo tietää kaiken).

Olen varmaan vähemmistössä, mutta minulla on vaikea tajuta, että joku pitää Facebook-kerhoa pääasiallisena julkaisualustana. Paljon järkevämpää olisi julkaista avoimesti Facebookin ulkopuolellla (esim. blogiin) ja sitten syndikoida sisältöä ympäri verkkoa (esim. Facebookkiin, Twitteriin, syötelukijoihin ja mitä kaikkea noita nyt on johon voi sisältöä tunkea). Vaan niinhän historia on todistanut, ettei hyvä aina voita (vrt. videoformaatit VHS vastaan Beta) vaan siitä joka saa parhaan jalansijan tavalla tai toisella, vaikka parempaa olisi tarjolla, tulee de facto standardi (vähän niiku .doc tai .ppt) koska lähes kaikki käyttää sitä (ja siksi muidenkin on).

Viereisessä pöydässä mies tilaa lounaan. Itse odottelen omaani saapuvaksi. Silmäilen facebookkia, tirkistän twitteriin. Annos saapuu. Popsin pöperöt pitämättä pahemmin kiirettä. Luen samalla uutisia. Aika kuluu. Lautanen tyhjenee.

Mikä siinä on, että laskua joutuu joskus odottamaan tuskaisen ajan? Sisääntullessa ollaan kyllä heti kysymässä mitä saisi olla ja ennen kuin edes alkusalaatin saa syötyä ollaan jo tuomassa pääruokaa, mutta lautanen tyhjänä voi sitten istua vaikka miten pitkään ennen kuin joku tulee kyselemään notta maistuiko ja saiskos olla jälkkäriä, johon siinä vaiheessa vastaa, että pelkkä lasku riittää jos sen saisi vielä tämän päivän aikana kiitos. Luulisi bisneksen kannalta olevan hyvä myös rahastaa tehokkaasti. Tällainen laskun odottaminen ravintolassa on yllättävän tavallista. Kerrankin istuttiin kolme varttia saamatta salihenkilökuntaa kiinnostumaan rahan vastaanottamisesta. Olisi pitänyt varmaan vaan lähteä. Eipä lähdetty.

Nyt odotin vain viitisen minuuttia.Tarjoilija! Ihan kädellä vaan, melkein huomaamattomasti herätin huomion. Maistuiko? Maistui, kiitos.

Pyytäessäni laskua, viereisen pöydän mies pyysi samaan aikaan valitusta. Tarjoilija näytti hämmentyneeltä. Valitusta? Mies selittää, ettei saanut mitä tilasi. Oli kuitenkin syönyt melkein kaikki lihapullat, sanomatta mitään. Ei päästänyt suustaan ääntä kun ei saanutkaan tilaamaansa kalaa annoksen tullessa pöytään. Olivat ystävällisiä ravintolassa, antoivat alennusta ja ilmaiset kahvit miehelle.

Koska kellot linja-autoissa usein (useimmiten?) eivät näytä oikeata aikaa, voisi kellolaitteiston vaihtaa satunnaislukugeneraattoriksi joka arpoisi lottonumeroita – se saattaisi olla edes jollain tasolla hyödyllistä.

Tai sitten ne, jotka miettivät ja toteuttavat julkisten liikennevälineiden internetyhteyksiä voisivat miettiä ja toteuttaa linja-autojen kelloille automaattisen tahdistuksen.

Kun Bangkokissa oli meno villeimmillään, jäin miettimään miten kätevää olisi jos Ulkoasianministeriön matkustustiedotteet löytyisivät myös Twitteristä. Se olisi varmasti vähemmän viihdyttävää kuin @shitmydadsays, ei niin katu-uskottavaa kuin @chucknorris_ mutta ehkä käyttökelpoisempaa kuin @big_ben_clock. Niinpä sitten, koska se ei ollut vaikeata, polkaisin käyntiin @matkustustied.

Sillä on jo kaksi tilaajaa.

Ravintola joka laskuttaa vedestä ruokailun yhteydessä, vaikuttaa ravintolalta jolla on taloudellisia vaikeuksia.

Ovatko ravintolat kiinni sunnuntaisin siksi, että ihmiset eivät silloin syö ulkona, vai eivätkö ihmiset syö ulkona sunnuntaisin koska ravintolat ovat silloin kiinni?
(Viime sunnuntaina, kun kävelin nälkäisenä yllättäväen monen suljetun ravintolan ohi)

Miksi elokuvissa roistojen käsiin on annettu sarjatuliaseita, vaikka eivät selvästikään hallitse niiden käyttöä?
(Äsken, kuunnellessani progahtavaa poppia ja katsellessani mykistetyn television kuvatulvaa)

Herranjumalasentään, olenko minä aikuistumassa?
(Ihan juuri nyt, kun luin mitä olen julkaisemass