Minäkin olen miettinyt sirukortinlukijoita, mutta hiukan toisesta näkökulmasta kuin Ilkka Pirttimaa.
Sirukortinlukijoita on käytössä monia malleja. Nopeasti ajatellen mieleeni tulee ainakin viisi: K-ryhmä, S-ryhmä, Alko ja pari erilaista kahviloissa ja ravintoloissa.
Seurasin mielenkiinnolla äskettäin kuinka K-ryhmän uudella laitteella (liekö ensimmäinen tässä maassa jossa on värinäyttö?) ostoksiaan maksavalla asiakkaalla oli vaikeuksia jo siinä, ettei tiennyt miten päin kortti laitteeseen laitetaan.
Sirukortinlukijoita. Vasemmalla K-ryhmän, oikealla S-ryhmän.
Itse jäin miettimään, että jos en näkisi, mistä osaisin päätellä miten valitsen maksanko luotolla vai pankilla? En mistään. En yhdessäkään laitteessa. Ei auta värinäyttö, eikä isot numeronäppäimet: pitää vaan tietää. Onnistuisinkohan edes saamaan korttia laitteeseen oikein päin?
Joissain laitteissa on aika pienet painikkeet lähellä toisiaan. En muista mallia, mutta yhdessä on funktionäppäimet (siinäpä vasta reliikki vuodelta keppi ja risu: funktionäppäin) näytön vieressä ja vaikka minulla on aika pienet kädet, en aina osu oikeaan. Miten ne joilla on ongelmia lihaskoordinaation kanssa?
En ole kokeillut, mutta monellakohan eri tavalla sirukortinlukijat antavat palautetta jos näppäilee PIN-koodin väärin? Ymmärtääkö asiakas mitä tapahtuu jos ei näe lukea näyttöä? Entä mistä, katsomatta laitetta, tietää, että maksu on onnistunut?
Seteleissä on tunnisteet josta tietää pitävänsä kädessä satasta tai kymppiä. Kolikot ovat myös tunnistettavissa ilman näkökykyä. Meille näkeville ne eivät ehkä avaudu, mutta siellä ovat.
Muovimaksamisessa vaikuttaisi olevan aivan toinen meininki.
Ehkä se on sitä, että seteleitä painaa ja suunnittelee hyvin harva taho. Se on julkinen taho ja siltä vaaditaan saavutettavuutta kun taas muovimaksamisessa on monta tahoa kilpailemassa toistensa kanssa pääsystä tekemään itselleen voittoa asiakkaan ja kauppiaan välisestä maksutapahtumasta.
Liian monta kokkia saman sopan ääressä ei edistä yhdenvertaisuutta.
kirjoituksille
