skrubu

Ajattelin, ihan varmuudeksi vaan, hakea erään Prisman aukioloajat, ajatuksella, että kyllähän se varmasti on yhdeksään auki, mutta katotaan nyt jos onkin jotain poikkeuksia.

Haku Googlella tuottaa ensimmäiseksi tulokseksi kyseisen Prisman sivun prisma.fi-osoitteessa. Oikein hyvä.

Prisma.fi:ssä on hämmentävä tuplanavigaatio jossa niin sivun ylälaidassa kuin vasemmassa laidassa on täysin samaa tauhkaa. Ei hyvä. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät pienellä hakemisella vasemmasta laidasta (huomasin automaattisesti ensin vierittäväni sivun alalaitaan etsimään kyseistä tietoa).

Sivulla ”Yhteystiedot ja aukioloajat” ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei ollenkaan hyvä. Tai no, onhan siellä prisma.fi-verkkopalvelun tuottajan yhteystiedot. Ja sitten siellä on linkki jonka takaa pääsee ”selamaan kaikkien Prismojen yhteystietoja ja aukioloaikoja”. Ei hyvä.

Hops. Nyt ollaan s-kanava.fi:n (!) ”Toimipaikkojen yhteystiedot” -osan kohdassa Prisma. Täällä ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei hyvä. On kahdeksan sivua hakutuloksia: 76 toimipaikkaa, kerrotaan sivulla, muttei sanota mitä on haettu. Ei hyvä. Rajaan hakutuloksia paikkakunnan mukaan, koska se vaikuttaa helpommalta kuin selata kahdeksan sivua Prismoja läpi. Ei hyvä, johan oli tiedossa minkä paikkakunnan Prismaa olin hakemassa. Ennakoiva hakuboksi, hieno juttu (täällähän on selvästikin käyty tämän vuosituhannen puolella tekemässä jotain muutoksia) .

Vaan ei vieläkään yhteystietoja tai aukioloaikoja, vain rajatun haun tuloksessa linkki josta voi ”tutustua toimipaikkaan”. Ei hyvä. Vaikka niin… linkissähän luki, että täällä pääsee nimenomaan selaamaan, ja sitähän tässä tulee tehtyä.

Tutustun toimipaikkaan: Kas, täällähän on niin yhteystiedot ja aukioloajat. Viimeinkin.

Ei näin, kuulkaa, ei todellakaan näin.

Tämmöinen ihmisten hypyttäminen ja perustietojen piilottaminen on jotenkin niin 1990-lukulaista, että piti oikein tarkistaa onko nyt todellakin 2011. Kappas vaan: On. Toivottavasti joku tuolla S-ryhmässä ymmärtää istua hetken kakka-asennossa ja hävetä konglomeraattinsa verkkopresenssiä.

Ennen oli haettava tietoa. Uutiset eivät juurikaan tulleet sinun luoksesi, sinun oli mentävä niiden luokse. Oli seurattava moni lähteitä, koska lähteitä oli vähän ja ne päivittyivät harvoin. Nykyään koska lähteitä on paljon (liikaa?) ja ne päivittyvät reaaliajassa (tai lähes), lähestymistavan on muututtava. Tieto tunkee silmille, sitä on liikaa (laatu kärsii) ja jokainen yrittää herättää huomiosi. Uutiset ovat muuttuneet (huonoiksi) mainoksiksi. Ne mainostavat itseään. Huutelevat kuin huomionhakuiset räkänokat tai ruinaavat klikkaamaan kuin romanikerjäläiset kaduilla. Kun kaikki vonkuvat ja huutavat, kukaan ei erotu – paitsi ne jotka ovat ärsyttäviä.

Koska minua ärsyttää klikkihakuisten otsikoiden ja pällijournalismin lisääntyminen, päätin tehdä asialle jotain. Piilotin profiilistani Ampparit.comissa kokonaan pahimmat lälläslääjournalismin ja infantiiliotsikoiden edustajat (kuten Staran ja molemmat Ilta-ihansamanlaiset, antaakseni pari esimerkkiä). Ja aina kun huomaan reagoivani siihen, että joku uutisvirrassa esiintyvä lähde selkeästi pyrkii olemaan huomionhakuinen lälläslääjournalismin huutelija ja klikkikerjääjä, käyn napsauttamassa tämän pois näkyviltä. Kerjäläisillä kun harvemmin on mitään tarjottavaa.

Tämän kokeilun tarkoituksena on havainnoida jos jään paitsi jostain järisyttävän tärkeästä (jota ilman ei voi elää) sekä väheneekö samalla turhasta mauttomuudesta ja tyylittömyydestä ärsyyntyminen. Teoriani on, ettei elämäni järky millään tavalla, että en jää paitsi mistään tärkeästä koska uutiset ja muut jutut, niin hyvät, huonot, lälläsläät kuin mielenkiintoiset (ja muutenkin oman tutkani ulkopuolelle jäävät) suodattuvat näkyviini sosiaalisten verkostojeni kautta ja, että ärsyyntyminen vähenee.

Piti tässä tarkistaa erään kevyen liikenteen väylän nimi Helsingissä. Muistin, että kyseessä on jonkun ihmisen mukaan nimetty raitti.

Tapani mukaan suuntasin selaimen kohti Googlen karttaa ja napsuttelin esiin oikean kohdan vaan eipä siinä näkytkään mitään nimeä. Hmm…? Olen ihan varma, että kyseisellä raitilla on nimi.

Näinköhän Googlen kartalla on muitakin pienempiä reittejä ja raitteja nimeämättä? Kyllä. Tarkistin asian ja huomasin, että eihän ne vain ole nimettömiä, vaan puuttuvat kokonaan. Näyttää puuttuvan myös pieniä teitä joilla autoliikenne on sallittua.

Ei ole muuten Eniron kartta sen parempi sen suhteen.

Onneksi Helsingin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto tarjoaa (nyt näköjään uudistunutta ja käytettävyydeltään vanhaa paljon mukavampaa) karttaa josta löytyy pienetkin raitit ja polut.

Paikallistieto on yhä siis paikallistietoa.

Kuinka moni on varannut hotellin verkon kautta? Aika moni varmaan. Entä mitä olette tehneet muistaaksenne varauksen? Tulostaneet sähköpostissa tulleen vahvistuksen paperille? Kirjoittaneet tiedot muistiin joko muistivihkoon tai liiton lähettämään almanakkaan? Ehkä leikanneet ja liimanneet tiedot johonkin sähköiseen kalenteriin joko verkossa, tietokoneella tai kännykässä?

Itse olen sitten joku aika takaperin ottanut tavaksi kirjata reissuihin kuuluvia kellonaikoja ja päiviä tietokoneella olevaan kalenteriin (niin kirjoittaen kuin leikkaamalla ja liimaamalla) jonka sitten synkkaan kännykkään (koska kännykkä on aina reissussa mukana, tietokone ei yhtä usein).

Siksi tulikin hyvä mieli kun booking.com tarjosi varauksen teon jälkeen haluamiani tietoja siirrettävksi kalenteriin (tai GPSään, jos sellainen olisi) napin painalluksella. Näin sain chek-in ja chek-out ajat, hotellin osoitteen ja hiukan muutakin tietoa kalenteriin yksinkertaisesti ja helposti.

Positiivista elämystä ei tarvitse yrittää luoda äänellä, koko ruudun valtaavalla liikkuvalla kuvalla tai erilaisilla härpättimillä, vilkkeillä ja kilkkeillä, vaan sen voi tehdä pienellä, yksinkertaisella ja hyödyllisellä tavalla: Sama tieto joka näkyy varauksessa, tai on muuten palvelun tiedossa, annetaan asiakkaalle hiukan toisenlaisessa paketissa. Tosi jees.

Mitä uutta Piilaaksossa? -blogissa tehdään johtopäätös:

Minun tiedonhakuni saattaisi hyvinkin siirtyä Bingiin, koska haluan kattavan indeksin. Kaikki mahdolliset sivut, kiitos!
–
Mitä jos Murdoch siirtyisi Bingiin? – Tanja Aitamurto, Mitä uutta Piilaaksossa?

Hetkinen? Millä logiikalla Bingistä tulisi kattava indeksi? Ajatellaanpa tätä hetki.

Okei, siis jos Microsoft päättäisi maksaa lehtimoduli Murdochille siitä yksinoikeudesta, että vain Bing näyttäisi hakutuloksissaan linkkejä Murdochin sisältöihin niin silloinhan näitä tuskin näkyisi Googlessa. Ja varmasti joku siirtyisi suosimaan Bingiä hakukoneena.

Toisaalta moni varmasti vastustaisi tätä koska epäilisi Bingin myös suosittelevan sisältöä maksua vastaan, tai mahdollisesti jopa poistavan näkyviltä jotain rahaa vastaan, ja se ei ole tietoa hakevan kannalta hyvä asia. Siksipä jotkut varmasti ryhtyisivät boikotoimaan Bingiä ja suosimaan Googlea, tai ehkä jopa jotain pienempiä (paikallisia?) hakukoneita.

Entä sisällöntuottajat? Olisi tietenkin niitä jotka haluavat näkyä kaikkialla eivätkä vaadi siitä rahaa hakukoneelta ja olisi niitä jotka näkyvät vain sen tuloksissa joka maksaa siitä. Sitten olisi ihan varmasti niitä, jotka eivät todellakaan halua näkyä siellä missä näkyvät ne jotka saavat näkyvyydestään hakukoneelta rahaa ja pitävät huolen, ettei Bing näe tällaista sisältöä (samalla tavalla kuin Murdoch olisi kaikki nämä vuodet, itkuvirsien sijaan, voinut yksinkertaisesti estää Googlea indeksoimasta sisältöjään mutta ei tehnyt sitä koska kyse on rahasta eikä näkyvyydestä). Näkymättömyydestä tulisi vaikutuskeino.

Niin tiedon hakijat kuin sisällöntuottajat jakautuisivat jonnekin näistä kolmesta ääripäästä tai niiden väliseen maastoon: pro Bing, anti Bing, EVVK.

Ostamalla linkitysoikeuden Murdochin sisältöön Bingin onnistuisi kyllä syödä Googlelta sisältöä, mutta tekisi samalla itsestään vähintään yhtä vajavaisen. Olisi kaksi isoa vajavaista hakukonetta ja todella iso ryhmä ihmisiä joita asia ottaisi mielettömästi päähän, koska tiedon hakeminen vaikeutuisi.

Alta aikayksikön netti täyttyisi erialisista hakukone-mashupeista jotka tuovat tuloksia niin Bingistä kuin Googlesta ja ehkä muistakin hakukoneista. Olisi verkkosivuja (esim. blogeja) jotka näkyvät vain Googlelle ja jotka toisivat Googleen näkyville linkkejä sisältöihin jotka saavat rahaa Bing-näkyvyydestä. Samalla tavalla olisi sivustoja jotka toisivat Bingiin näkyville vain Googlessa näkyviä sisältöjä. Ja tätä vastaan taisteltaisiin sillä, että verkkopalveluissa ruvettaisiin estämään tietystä osoitteesta tulevia. Ja siitähän sitten ärsyyntyisi taas useampi ja niin pienestä kiusasta kasvaisi isompi. Ja vielä isompi.

Hakuonesotahan siitä loppujen lopuksi tulisi ja siitä kärsisivät kaikki… ja… hmm… niin no… Olin kirjoittamassa, että jos sisällöntuottajat saadakseen tuloja leiriytyvät jonkin tietyn hakukoneen viheriölle ei siitä voi pitkän päälle kehittyä mitään hyvää. Mutta koska ihminen synnynnäisesti on irrationaalinen eläin jota kiima (esim. rahankiima) estää näkemästä sen, että mennään täyttä laukkaa kohti omaa (tai oman bisneksen) tuhoa, olen ehkä jopa taipuvainen suosittelemaan herra Murdochille ison ja pramean teltan pystyttämistä Bingin leirintäalueelle ja pyllistämään oikein kunnolla Googlelle.

Nimittäin kun isot tekijät sokeina kiimasta kalistelevat peitsiään unohtuu niiltä sekasorrossa se, että maailmassa on miljoonia kellareita joissa on miljoonia ja taas miljoonia näpertelijöitä joiden joukosta varmastikin löytyy joku jolla ei ole unelmana ladata koko internet omalle tietokoneelleen, vaan joka on päättänyt keksiä uuden tavan toteuttaa haun ja tiedon suodattamisen verkossa, jonkin mullistavan idean jollaista ei voi syntyä korporaatioiden tiukkojen muurien suojissa. Kaaos johtaa muutokseen.

Sitten tietenkin voisi myös miettiä mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, että Murdochin sisällöt näkyisivät vain Bingissä ja Microsoft päättäisikin lopettaa linkeistä maksamisen (esim. kannattamattomana) – heittäisi Murdochin sisältöineen ulos? Siitä saisi varmaan toisen pitkähkön kirjoituksen. Joskus. Ehkä.

Ei pitäisi ajatella, että tieto on verkkosivulla, vaan pitäisi ajatella verkkosivun mahdollistavan tiedon esittämisen.

(Inspiroituneena niin YLEn järjestämästä Verkkopalvelujen esteettömyys –seminaarista (kts. myös Qaiku) kuin Maailman käytettävyyspäivästä.)

Jäin tässä miettimään turhaa tietoa, tai lähinnä sitä, että mistä on kyse kun puhutaan turhasta tiedosta. Tai no, oikeastaan sitä, että mistä sitä tietää onko tieto oikeasti turhaa vai ei.

En muista mistä tämä lähti liikenteeseen. Oliskohan ollut joku aika monesta vakavasta tekstistä missä painotetaan sitä, ettei aivoja pidä täyttää turhalla tiedolla, että pitää keskittyä olennaiseen tietoon eikä käyttää aivokapasiteettia kaikenlaiseen hömpöttelyyn. Triviaalitiedoksi kai sitä jotkut kutsuu.

Mutta mistä sitä voi etukäteen tietää onko joku tieto turha vai ei? Jos jotain tietoa ei juuri sillä hetkellä tarvitse, ei se tee tiedosta turhaa. Myöhemmin voi hyvinkin tulla vastaan joku muu asia johon aikaisemmin turhana koettu tieto sopii oikein hyvin ja silloinhan se on hyödyllistä tietoa. Vasta kun aivotoiminta lakkaa voisi periaatteessa analysoida mikä oikeasti oli turhaa siitä kaikesta tiedosta jota on elämänsä aikana kerännyt, mutta silloinhan tietenkin on jo liian myöhäistä oikeasti analysoida mitään. Ennen sitä kaikki tieto on potentiaalisesti hyödyllistä, koska ei voi etukäteen tietää millaisiin tilanteisiin voi joutua jossa joku jo oppima asia tulee tarpeeseen.

Itse pidän kaikenlaisen turhaksi tiedoksi sanotun oppimisesta. Ideoinnissa ja assosioinnissa (onko näissä termeissä oikeasti hirveästi eroa ajatusprosessin kannalta?) on hyvä, että asiat jotka eivät näennäisesti ole toisilleen sukua löytävät toisensa ja tuottavat jotain joka on enemmän kuin osiensa summa. Joskus tuotokset ovat turhia, toisinaan sitten taas ei. Turhat tuotokset eivät ehkä sellaisenaan ole hyödyllisiä, mutta niiden tuottamiseen käytetty prosessi voi ohjata ajattelua uuteen tuottavampaan suuntaan.

Tätä vois ehkä verrata hiukan ”lasi on puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä” -tyyppiseen tapaan ajatella ja katsoa asioita eri puolilta (positiivisesti ja negatiivisesti). Mielestäni on hyvä, että arsenaalista löytyy hyvin vaihtelevaa tietoa, vähän sieltä, vähän täältä – sellainen helpottaa ajatustyötä monella tavalla, eikä vähiten silloin kun on ajautunut jonkinlaiseen umpikujaan. Turhaksi kutsuttu tieto voi avata yllättäviä ovia moneen eri suuntaan.

Triviaalitiedon keräämistä voisi verrata luovaan prosessiin jossa kokeilemalla ja yhdistelemällä pääsee mitä yllättävämpiin lopputuloksiin. Aina tuloksena ei ole taidetta, mutta jos ei kokeile ei myöskään opi monipuolistamaan omaa ilmaisuaan.

Ja sitten tietenkin voisi vielä miettiä, miten ajattelevat ne jotka etukäteen määrittelevät jonkun tiedon olevan turhan, näkevät tulevaisuuteensa ja kieltävät itseltään pontentiaalisesti hyödyllisen tiedon. Mutta en mene siihen nyt sen kummemmin, ehkä palaan joskus asiaan tarkemmin, nyt tyydyn vain linkittämään tähän: A Quote by Seth Godin on fundamentalism, curiosity, and world views.

Suomen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen sanoo, että internet on tehnyt kaikista aktivisteja – hyvässä ja pahassa. Netti on muun muassa lisännyt kaikenlaisten valitusten tehtailua, koska se on niin helppoa sähköpostitse.
–
hs.fi: Internetin vapaus saattaa koventaa median lakisääntelyä

Entä jos asiaa katsoo toisesta suunnasta?

Mitä jos ihmiset aina ovat olleet aktivisteja, mutta se ei vaan ole näkynyt samalla tavalla kuin nyt? Mitä jos ihmiset eivät aikaisemminkaan ole olleet erityisen tyytyväisiä, heidän äänensä ei vaan ole kantanut niin monen korviin?

Nyt käytössä on ilmainen palautekanava jonka kautta saa äänensä kuuluviin ilman joukkotiedostusvälineiden moderointia. Yhden ihmisen ääni kantaa pidemmälle ja useamman korvaan kuin aikaisemmin.

Ehkä ennen internettiä vallalla ollut järjestelmä vaan on suodattanut kaiken palautteen ja massan äänen pois kuuluvilta ja tuudittanut esimerkiksi Hyvärisenkin uskomaan että ihmiset ovat olleet tyytyväisempiä aikaisemmin? Sellainen voi jostain näkökulmasta katsottuna varmasti tuntua siltä, että internet saa ihmiset valittamaan enemmän.