Olin ajatellut plöräyttää tänne jotain viikolla huomiota herättäneeseen uutiseen siitä, että tämän maan markkinoille tuodaan oma tekstisisältöön keskittyvä päätelaite (esim. Suomelle oma ”Kindle”), mutta kun sitten Miikka oli tarttunut puhelimeen ja tiesi tarkentaa, että ei täällä mitään omaa digivehjettä olla tekemässä, en sitten ajatellut siitä sen enempää.
Paitsi…
En ole Kindleä livenä nähnyt, saatikka koskettanut, mutta mitä olen siitä lukenut ja kuvia nähnyt, siinä on yksi väri enemmän kuin Malevitšin teoksessa Valkoista valkoisella (ja se väri ei ole musta, vaan harmaa) ja kykenee liikkuvaan kuvaan yhtä hyvin kuin pigmenttiväri paperilla. Noin yleisesti ottaen laite kuulostaa siltä, että se on tehty hitaasti liikkuvan, mutta jo olemassa olevan digisisällön myynnin tehostusta varten ja, että päiväntuore sisältö, kuten sanomalehdet, ovat siinä vain bonusta.
Viime aikoina julkisuutta ovat saaneet niin Sony kuin Asus omilla lukijoillaan, mutta muitakin on ja eri e-kirjojen formaattejakin on pilvin pimein. Seuraavaksi markkinoille astuvat isot amerikkalaiset kustantajat, kuten Time inc. omilla laitteellaan (ja mahdollisesti formaateillaankin).
Siinä onkin sitten miettimistä, että millä tavalla sitä sisältöä kehitetään, kenen formaatille, värein vai ei, onko ruudun resoluutiolla väliä. Valinta ei ole helppo, pitäisi vähän tietää miten kehitys kehittyy, ettei esimerkiksi jää kiikkiin väärään formaattiin (Wikipedia: Format War).
Itse odottaisin vielä hetken tai kaksi ennen kuin uskaltaisin edes ruveta harkitsemaan kenen kyytiin astuisin, sen verran lapsenkengissä näiden asioiden kanssa vielä ollaan, mutta ymmärrän toki, että kaikki aikaiset linnut haluavat saada sen mehukkaimman madon ja silloin ei voi tulla paikalle toisena. Tässä tapauksessa linnut ovat vaan liian aikaisessa: madot nukkuvat vielä, etenkin se mehukkain (Kindle and the future of reading, Nicholson Baker, The New Yorker).
Laitteet ovat laitteita eikä teknologiaa pitäisi palvoa sellaisenaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut kehitys antaisi olettaa, että se millaisena lukulaitteet nähdään nyt, ei ole se millaisia ne tulevat olemaan parin kolmen vuoden kuluttua. Ajatelkaa termiä ”sähköinen paperi”, sehän pitää sisällään ajatuksen paperimediasta – siitä ajatuksesta josta pitäisi päästä eroon, jos halutaan oikeasti siirtyä digitaalisen sisällön jakeluun. Verratkaa termiin ”näköradio”, jota televisio ei ole koskaan ollut, mutta millaisena sen kuviteltiin joskus olevan, koska ennen sitä oli ollut vain ääntä joka kodissa.
Sen sijaan kannattaisi keskittyä ajattelemaan miten sisältöä pitäisi digitaalisissa kanavissa näyttää niin, että se toisi jotain lisää verrattuna siihen, että paperista tehdään tylsä näköisversio verkkoon (kustannuksiltaan halpaa varmaankin ja halvaltahan se tuntuukin). Lukijoita on jo netti täynnä, vaikka eivät käytäkään erityisiä lukulaitteita vaan ihan tavallisia tietokoneita ja selaimia (E-book readers still owned by small niche, Lance Whitney, CNET News).
Yhtenä esimerkkinä voisi käyttää verkkojulkaisua FLYP, josta löytää paljon hyvää toteutusta ja on ensimmäinen vastaan tullut lehtianalogialla toimiva Flash-julkaisu jota olen jaksanut selailla (jopa jättänyt skip intro -linkin rauhaan): Ei zoomaustarvetta, teksti on luettavissa sellaisenaan – kokonaisuus on taitettu kanavaan sopivaksi kanavan tarjoamin mahdollisuuksin. Ei se täydellinen ole vaan hyvä, oikein hyvä, jossa on vielä parantamisen varaa.
Mutta FLYPin multimediaextravaganza ei kuitenkaan ole kyseisessä julkaisussa toteutuksen paras asia, vaikka onkin elämyksellinen (hyi että inhoan tuota sanaa) ja markkinoinnin kostea uni, vaan parasta on se, että sisällöstä löytyy myös yksinkertaisempi versio (esimerkiksi artikkelin tekstiversiosta ja multimediaversiosta). Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, ettei julkaisua ole hitsattu kiinni minkään tietyn teknologian tai päätelaitteen kylkeen. Sisältö taipuu siis lukijan (ihmisen/kuluttajan) tarpeiden mukaan, ja se, jos mikä, on palvelua.
Sitä jää kuitenkin miettimään, että mihin ihmeeseen lehtianalogiaa enää tarvitaan? Voisivatko toisiaan seuraavat näkymät vaihtua ilman digitaalista paperisivun suhinaa ja visuaalista sivunkääntöefektiä? Voisivat tietenkin, ja se toisi vielä enemmän tulevaisuuden ja edelläkävijän tuntua julkaisuun (eihän Star Trekissäkään tietokoneruudut suhahda, vaan ovet ;-).
Motivoidakseen ihmiset hankkimaan erillisiä lukulaitteita on julkaisijoiden näytettävä, että siihen on olemassa hyvä syy. Tässä tosin voin vain kuvitella julkaisijoiden skeptiset katseet ja huokaukset: ei meillä ole tuollaiseen resursseja.
Niin. Eivät ne hienot sisällöt nytkään paperille synny ilman resursseja. Eivätkä ne tule ilman resursseja syntymään digipuolellekaan. Ja vanhat konkariresurssit tuskin ovat niitä oikeita siirtämään äänetön ja liikkumaton julkaisu multimediaympäristöön. Uudet kanavat vaativat uutta osaamista, ehkä jopa uuden sukupolven. Mopolla ei pääse tähtiin, vaikka sinne kovasti katsottaisiinkin.
Lopetan lukuvinkkiin: Kindle and the future of reading, Nicholson Baker, The New Yorker.
kirjoituksille