Jutut avainsanalla: tv


Aikaa muuhun

pni • 21.10.2010, 10.20

Kaupalliset TV-kanavat huutelevat nykyään tulevia sarjojaan niin freneettisesti, että sitä usein kuvittelee niiden jo olevan ohjelmistossa paljon ennen alkamisajankohtaansa.

Ai se ei ole vielä alkanut? Että vasta ensi kuussa? Sitten sitä jotenkin turtuu siihen hyperaktiiviseen markkinointiin niinkin, että sarjan aloitusjakso menee huomaamatta ohi. Jää vielä sarjan toinenkin jakso näkemättä kun pääse oikeaan rytmiin.

Joko se alkoi? Viikko sitten? Ai viikko ja päivä sitten? Just joo. Olin kyllä ajatellut katsoa, että kannattaako sarjaa seurata, mutta kun en alusta alkaen ehtinyt mukaan niin jääkööt. Eikä kukaan kuitenkaan huomaa, etten jotain sarjaa seuraa, kun en kuulu siihen noin puoleen promileen tämän maan ihmisiä joiden mukaan television viralliset pällistelymäärät lasketaan.

Jääpähän sitten aikaa johonkin muuhun.


Katselin televisiota

pni • 27.4.2010, 23.36

Totesin jälleen kerran, katsellessani YLE Teemalta dokumenttia Ogilvysta (uusitaan sunnuntaina, tulee kai Areenaan), miten maailma ei muutu, vaikka maailma muuttuukin.

Minua jäi vaivaamaan, koska olen mielestäni miettinyt vastaavaa aikaisemminkin, miten sellainen selvästi älykäs henkilö, joka heitettiin ulos yliopistosta, mutta jonka valinnat elämässä tekivät hänestä valtavan menestyneen, voi sanoa, että yliopiston kesken jättäminen oli tyhmä asia?

Joko se vaan kuuluu asiaan sanoa niin, tai ehkä niin sanotaan siksi, että muutenhan menestyviä eksentrikoita saattaisi paljon enemmän, jolloin joukosta olisi vaikeampi erottua ja oma menestyminen vaikeampaa.