skrubu

No, tämähän ei ole mitään uutta, mutta aina yhtä ärsyttävää. Amazon.co.uk möi, ainakin toissa päivänä, Kate Bushin uusinta hintaan £2.97 jos sen ostaisi mp3-muodossa (tänään hintaan £6.99). Mutta, eipä tätä muovitonta versiota saa tietenkään tähän maailman nurkkaan ostaa, ei. Ihan saman musiikin voi kyllä hankkia verkon kautta CD:nä (eli suojaamattomina digitaalisina tiedostoina tallennusmedialla). Ja vinyyliversionakin. Vaan ei suojaamattomina äänitiedostoina ilman, että ne ovat millään tallennusmedialla. Tätä logiikkaa on hyvin hyvin hyvin vaikea tajuta, ehkä jopa mahdotonta.

Jäinpäs miettimään tämmöistä kun tässä ennen joulua uutisoitiin Iittalan kontrolloineen esimerkiksi Muumi-mukien hintaa vastoin lain määräyksiä, ja siitä Kilpailuvirasto on sitten vaatimassa sakkoa, monia miljoonia. Niin, sitäpä siis minä vaan pohdin, että kun sitten IFPI Finland päättää seuraavan kolmen viikon ajan tiettyjen tuotteiden olevan myynnissä myynnissä alehintaan, niin ollanko siinä tavallaan vastaavanlaisessa tilanteessa? Määrääkö yksi taho, että nyt sadat kaupat ryhtyvät myymään alennuksella levyjä? Vai miten tämä massahinnanalennus oikeastaan toimii? Roudataanko kauppoihin alennusta varten uusi satsi levyjä joita sitten halvalla myydään pois? Osaako joku selittää?

Ajattelin, ihan varmuudeksi vaan, hakea erään Prisman aukioloajat, ajatuksella, että kyllähän se varmasti on yhdeksään auki, mutta katotaan nyt jos onkin jotain poikkeuksia.

Haku Googlella tuottaa ensimmäiseksi tulokseksi kyseisen Prisman sivun prisma.fi-osoitteessa. Oikein hyvä.

Prisma.fi:ssä on hämmentävä tuplanavigaatio jossa niin sivun ylälaidassa kuin vasemmassa laidassa on täysin samaa tauhkaa. Ei hyvä. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät pienellä hakemisella vasemmasta laidasta (huomasin automaattisesti ensin vierittäväni sivun alalaitaan etsimään kyseistä tietoa).

Sivulla ”Yhteystiedot ja aukioloajat” ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei ollenkaan hyvä. Tai no, onhan siellä prisma.fi-verkkopalvelun tuottajan yhteystiedot. Ja sitten siellä on linkki jonka takaa pääsee ”selamaan kaikkien Prismojen yhteystietoja ja aukioloaikoja”. Ei hyvä.

Hops. Nyt ollaan s-kanava.fi:n (!) ”Toimipaikkojen yhteystiedot” -osan kohdassa Prisma. Täällä ei ole yhteystietoja tai aukioloaikoja. Ei hyvä. On kahdeksan sivua hakutuloksia: 76 toimipaikkaa, kerrotaan sivulla, muttei sanota mitä on haettu. Ei hyvä. Rajaan hakutuloksia paikkakunnan mukaan, koska se vaikuttaa helpommalta kuin selata kahdeksan sivua Prismoja läpi. Ei hyvä, johan oli tiedossa minkä paikkakunnan Prismaa olin hakemassa. Ennakoiva hakuboksi, hieno juttu (täällähän on selvästikin käyty tämän vuosituhannen puolella tekemässä jotain muutoksia) .

Vaan ei vieläkään yhteystietoja tai aukioloaikoja, vain rajatun haun tuloksessa linkki josta voi ”tutustua toimipaikkaan”. Ei hyvä. Vaikka niin… linkissähän luki, että täällä pääsee nimenomaan selaamaan, ja sitähän tässä tulee tehtyä.

Tutustun toimipaikkaan: Kas, täällähän on niin yhteystiedot ja aukioloajat. Viimeinkin.

Ei näin, kuulkaa, ei todellakaan näin.

Tämmöinen ihmisten hypyttäminen ja perustietojen piilottaminen on jotenkin niin 1990-lukulaista, että piti oikein tarkistaa onko nyt todellakin 2011. Kappas vaan: On. Toivottavasti joku tuolla S-ryhmässä ymmärtää istua hetken kakka-asennossa ja hävetä konglomeraattinsa verkkopresenssiä.

Ykkösen aamu-tv:n Sosiaalisen median trendit 2011 -keskustelusta (katsottavissa about helmikuun ajan) voi varmaan olla montaa mieltä. Se ei ehkä ollut erityisen tulevaisuuteen luotaava ja kaikenlaisiin pieniin yksityiskohtiin voisi ottaa kantaa, mutta minä jäin miettimimään sitä mitä Euro RSCG:n asiakkuusjohtaja Hanna Forsströmin vastasi kysymykseen ”[…] mistä tämä kumpuaa nykyään, tämä hirveä… itsestään jatkuva kertominen […]?” (videossa 2.11 min – 3.14 min), että kyseessä on yhteisöllisyyden, yhteenkuuluvuuden ja kontakien hakeminen ja miten omaan sanomiseensa reagoidaan.

Hmm…

Eikös tuo ole sitä samaa mitä lapset tekee? Miksi aikuisilla (tai kuten useissa verkkopalveluissa: virallisesti yli 13 vuotiailla) olisi aina jotenkin erilaiset motiivit kuin pienillä lapsilla harjoitellessaan kommunikoimaan ympäristössä josta heillä on vain vähän kokemusta?

Minäkuva rakentuu peilaamalla itseään toisiin. Ei se ole sen mystisempää sosialisen kontaktien hakemista. Olemme ryhmäeläimiä, tarvitsemme muita. Meillä on tarve kommunikointiin sekä sosiaaliseen hierarkian hahmottamiseen ja teemme sen eteen mitä mielestämme meidän on tarvis.

Katsotaan, tutkitaan, kokeillaan rajoja, kopioidaan mitä muut tekevät. Se on oppimista. Mitä minun pitää tehdä, että joku huomaa? Onko väliä sillä mitä tekee? Ja kenelle sillä on väliä? Kuka minua rakastaa, tai kuka edes vähän välittää? Tuntuuko hyvältä vai huonolta? Peruskamaa. Näin me toimimme, vaikka asiaa miten aikuismaisesti rationalisoisi.

Lasten ja aikuisten käyttäytyminen rajojen etsinnässä on toisinaan kuitenkin eri. Lapsi ehkä huutelee ”Kakka! Pippeli!” ollessaan vanhempien kanssa kaupassa ja saattaa tällä tavalla hyvinkin vikkelään löytää lähipiirinsä toleranssirajat. Joku kritisoi verkossa jotain kärkkästi ja voi sillä löytää oman lähipiirinsä rajat. Sanasto ja kokemuspohja on yli 13 vuotiailla (usein/toisinaan) monipuolisempi kuin pikkulapsilla, mutta toimintapojen perusteet pysyvät samana. Pieru! Hihihi… Pekoni! Hihihi… Kattokaa mua! Yhyy, äitiiii!

Se miten pitkälle mennään rajojen etsinnässä, on kiinni siitä millaista palautetta tekemisistään saa. Itse olen saanut netissä tyhmiä huudellessani turpiin (virtuaalisesti) ja oppinut siitä. Toisilla on teflonpinta eikä mikään tunnu vaikuttavan, ovat varmaan verkon ulkopuolellakin sellaisia. Jotkut ovat tuhmia. Tyhmille nauretaan, se on kuin koulukiusaamista. Jotkut ovat kilttejä. Toiset käyvät juoruamassa muista. Jotkut oppivat tekemästään, toiset ei. Kuulostaa aivan tavalliselta elämältä, vai mitä?

Lapsia ohjataan (uhkaus, lahjonta ja kiristys :), näin he oppivat missä rajat menevät. Netissä ei ole rajoja tai vanhempia/auktoriteetteja samalla tavalla torumassa tai kehumassa. Sen sijaan hirveän usein vain taivastellaan, ihan televisiossa asti, että ”voi herranjestas miten ihmiset siellä jakaa kaiken”, ja sitten mietitään työkalulähtöisesti miten ihminen (tai ehkä ”käyttäjä”) toimii.

En minä nyt kuitenkaan väitä, että ihmiset verkossa (ns. ”sosiaalisessa mediassa”) ole kuin kakkaa taputtelevat lapset hiekkalaatikolla vaan… tai no, ketä minä tässä huijaan, olemmehan me, juuri sitä me olemme – vain hiukan eri tavalla. Tule hyvä kakku, älä tule huono kakku.

Että Tää nyt niiku olis tätä mieltä. Nii sit Se vois siihen sanoo siihen jotain, jookos? (Ja tällee nää sit oppis.)

Voitaisiinko tästä ja siitä mihin internetin käyttömme on menossa jopa vetää niinkin hurja johtopäätös että käsite sosiaalinen media on virheellinen vaan pitäisi oikeastaan puhua verkon käytön sosiaalistumisesta?
–
Tuomas Rinta: Come get #some!

Kyllä. Mielestäni sellainen johtopäätös voitaisiin ihan hyvin vetää.