Jutut avainsanalla: versio


Nyt vuorossa jakso, jossa Setä muistelee menneitä

pni • 25.3.2010, 16.11

Kun Photoshop oli nuori eikä layereita (suom. tasoja) oltu vielä keksitty, teki Setä Photoshopilla jo kaikenlaista. Se oli versioiden 2:n ja 2.5:n aikaa.

(On Setä Photoshopin versiota 1.0 myös kokeillut, ihan kuriositeetin vuoksi, sillä sattui sen eräältä koneelta yllätyksekseen kerran löytämään, mutta se oli vasta tämän vuosituhannen alussa.)

Kun sitten ilmestyi Photoshop 3, oli Setä sitä mieltä, että tosi äijät käsittelee kuvia yhdellä undolla (!) ilman mitään layereita. Ihan turhaa hömpötystä tuollainen layeri. Sedän takki kääntyi kuitenkin ihan huomaamatta ja yllättävän nopeasti. Pian ei sadan layerin rajoitus tahtonut riittää millään.

Onnistui Setä jopa kerran raahaamaan yhteen dokumenttiin sen verran layereita, että sadan yli mentiin. Setä ei huomannut layereiden huisia määrää vasta kun oli tallentanut tiedoston ja yritti sitä myöhemmin avata. Kyllä se harmitti.

Voi olla, että tuo yli sadan layerin dokkarin olisi saanut auki jollain myöhemmällä Photoshop-versiolla, mutta eihän Sedän aika riittänyt mahdollisten tulevien versioiden odotteluun ja niin piti koko homma alusta alkaen kasata uudestaan. Tai ehkä käytettävissä oli joku aikasempi säästetty versio, ei voi millään muistaa, tosin sen jälkeen kun layereit tulivat ei Setä tallentanut yhtä monia versioita kuin aikana jolloin Photoshoppi oli puuta ja miehet rautaa.

No, sittemmin Photoshoppiin on tullut vaikka mitä kilkettä ja vinksautinta, paljon on myös vuosien mittaan kadonnut, mutta tänä keväänä (kevät, heh, talvihan täällä yhä, tosin ei yhtä paha kuin ne talvet jotka Setä on lapsuudessaan kokenut… ne vasta olikin jot… ainiin…) on Sedän mieleen palannut entisajan layer-rajoite kun Photoshopin nykyversiossa ei voi olla kuin viisi sisäkkäistä folderia (suom. kansiota). Se ei joskus vaan tunnu riittävän. Ei millään. Tosin Setä ei ole vielä onnistunut luomaan dokumenttia jossa olisi liian monta sisäkkäistä folderia. Ehkä sellainen ei enää onnistu. Kyllä asiat olivat niin paljon par… eiku öö… toisin silloin joskus.

Vieläkös pannussa oli sitä kahvia?


Tuttu mutta tuntematon

pni • 1.2.2008, 23.31

Oli perjantai. Iltapäivä. Istuin työpaikalla tehden vertailuanalyysiä. Yhdestä vertailun palvelusta jäi jonnekin taustalle soimaan radio-ohjelmaa. Yllättäen huomaan keskittymiskykyni herpaantuvan, hitaasti – jokin jossain siirtää aivotehoja muualle. Huomaan kuuntelevani jotain tuttua vaikka en oikein tajua mistä on kyse. Joudun lopettamaan hetkeksi leipätyöni ja keskittymään kunnolla kuuntelemaani musiikkiin. Sehän on… hetkinen, kyllähän minä tämän tunnen, ööh… Finlandia. Sibeliuksen Finlandia. Mutta mikäs versio se tämmöinen on? Kuoro. Taitaa olla poikakuoro. Ja sanat englanniksi?

Pienen etsimisen jälkeen olin taas hiukan viisaampi (tai ehkä olen kuullut siitä ennenkin, mutta en vaan muistanut). Wikipedia tiesi nimittäin kertoa, että Finlandiaan on olemassa Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa ohella useampiakin englanninkielisiä sanoituksia (ja ainakin yksi kymriksi).

Finlandia (kokonaisuutena) on upea sävelruno, mielettömän kaunis ja täynnä tunnetta. Ja vaikka poikakuoro Liberan versio hymnitaitteesta on mitä mainiointa kuunneltavaa, tuntuu hyvin vieraalta liittää Finlandia uskonnolliseen kontekstiin. Sitä kun on oppinut, että teos kuvaa tämän kansan taistelutahtoa 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa, sisua ja perkelettä.

Vallan mahtavaa viihdettä on kuitenkin lukea kyseisen kuoron joidenkin videoitten (aika paljon löytyy, en jaksa linkittää) kommentteja. Jos viestit eivät koske kuoron tajutonta fanittamista, niin sitten siellä on joko ihmettelyä siitä miksi suomalaiset käyvät kommentoimassa, tai sitten siellä tapellaan jumalan olemassaolosta.

Muita huomioita tänään: Keppana muovipullossa on kalliimpaa kuin vastaava aine lasipullossa tai tölkissä (mitenköhän se vaikuttaa muovipullon myyntiin). Yhtäkään en ostanut. Spårakuski muistutti yhtä entistä opettajaa (oletan nähneeni väärin – toivon jopa niin). Guitar Hero III:ssa oleva Barracuda-biisi soi ekassa Charlie’s Angels leffassa (siksiköhän se on GHIII:ssa?).

On perjantai. Puolta vaille keskiyö.