skrubu

Huomasinpas tuossa pienen yksityiskohdan Photoshopista jota en ollut huomannut aikaisemmin.

Olin kokeilemassa josko saisin eräästä kuvasta tehtyä isoin pikselein paitaa ja tarvitsin pikseleilleni, jotka siis tein Render > Mosaic -suodattimella, läpinäkyvyyttä sävyjen mukaan: Mitä vaaleampi sävy, sen läpinäkyvämpi. Tämähän hoituu, kuten me kaikki tiedämme, käteväsi Layer maskilla. Niinpä kopioin tekemäni kuvan uudelle layerille, invertoin sen ja Hue Saturation -säätimellä vetäisin silleen quick and dirty saturaation -100:n. Näin minulla oli harmaasävykuva jonka copypeistasin Layer maskiin.

Homma toimi kuten ajattelinkin paitsi, että joidenkin sävyjen läpinäkyvyydet eivät olleet täysin kohdallaan. Niinpä, koska kyseessä oli isot tasaiset sävypinnat, asetin taikasauvan toleranssin nollaan ja ryhdyin valitsemaan säätöä kaipaavia sävyä kun yllätyksekseni ruudulle ilmestyi paljon enemmän marssivia muurahaisia kuin mitä olin osannut odottaa.

Vasemmalla alkuperäinen, oikealla Layer maskiin kopioitu

Tasaiset sävypintani eivät siis enää olleet tasaisia vaan ditheroituja, ja tämä tuli näkyviin myös ikävästi kun muutin Layer maskin kontrastia.

Olin jo valmis huutamaan, ajattelematta asiaa sen enempää, pitkin internettejä, että Photoshopissa on bugi! Enpä sitä kuitenkaan tehnyt, vaikka se interneteissä niin usein tapana on, vaan päätin tutkia asiaa hiukan.

Kokeilin kopioida erilaisia sävyjä sinne tänne ja joihinkin ilmestyi ditherointia kun taas toisiin ei. Pähkäilin hiukan kunnes mieleeni muistui asetus jossa mainitaan ditherointi, mutta meni hetki ennen kuin löysin sen. Väriasetukset, Color Settings (mäkissä omppu+shift+k) ja sieltä, kun painaa oikean laidan painiketta More Options, ilmestyy dialogiin parin muun lisäkilkkeen ohella Conversion Options josta löytyy valinta Use Dither (8-bit/channel images). Tämä on perusasetuksissa valittu. Kun sen nappaa pois päältä ei Layer maskit ditheroidu kun sinne kopioi sisältöä (vaikka säävyt hiukan muuten saattaakin muuttua).

Rasti pois.

Bugi? Ei kai oikeastaan, koska konversio eri värimaailmojen välillä on valittu ditheroitavaksi. Harmittava feature? Jep. Kyseessä on siis se, kun dithering-optio on valittu, että Photoshop ditheroi sävyt kun esimerkiksi RGB-muodossa olevan sisällön leikkaa ja liimaa harmaasävymuotoon. En kuitenkaan ollut odottanut tätä tapahtuvaksi RGB-muodossa olevan kuvan sisällä pikseleitä Layer maskiin copypeistatessa, mutta näin vaan on, ja oletan sen olevan niin siitä yksinkertaisesta syystä, että Layer mask on, ja siksi myös käyttäytyy kuin, harmaasävykuva. Valokuvissa tuo ei ole koskaan häirinnyt, enpä ole ainakaan kiinnittänyt huomiota asiaan, mutta juuri tässä tapauksessa se häiritsi.

Olen tässä jonkin aikaa jo vähän miettinyt, että koskakohan Flickrissä kuvani ylittävät lähestyvän 200 000 katselukerran rajan ja mistäköhän kuvasta tulee ensimmäinen joka kerää yli 1000 katselukertaa.

Pitkään pidin tuhannen katselukerran rajan ensin ylittävänä kuvana Mondrian’s Nightmare -kuvaa, joka keräsi nopeasti monta sataa katselukertaa julkaisupäivänään (mutta on nyt vasta yhdentenätoista top-listalla).

Sitten johtoon nousi Dive, mutta sen ohi kiri, ehkä hiukan yllättäen, Urban Tree, joka piti pitkään ykköspaikkaa (ja on tätä kirjoittaessani kerännyt 990 pällistelyä) vaikka niin V&D, Trio kuin Room 2503, Shangri-La Hotel, Bangkok ovat tasaisessa nousussa.

Sunnuntaina, eilen, tapahtui sitten jotain hiukan yllättävää. Kuvavirrassani on viimeisen vuoden käynyt keskimäärin sellaiset 200 - 400 katselijaa päivässä (huippujen ollessa n. 1000 luokkaa), mutta nyt paikalle ryntäsi paljon jengiä ja kuviani (kuvavirtaa, settejä, yhtä kokoelmaani ja yhtä galleriaani) katseltiin 5484 yhteensä kertaa. Hoh!

Kaboom!

Noin 4/5 liikenteestä ohjautui yhdelle kuvalle, joka ei vaan ylittänyt tuhannen katselukerran rajaa, vaan rävähti kerralla yli 5000:n. Loput, eli noin tuhannen katsetta, kävi läpi muuta parituhannen kuvan tuotantoa.

Aluksi kuvittelin, että kyseessä on joku robottijuttu (koska Flickrin statistiikka ei osaa sanoa viittaajista kuin ”Unknown Source”), mutta koska sunnuntaina sain myös ennennäkemättömän määrän kommentteja eri kuviin, oletan kyseessä olevan ihan oikeasti sen, että jossain joku on tykännyt kuvasta ja se on saanut hetkensä. Mikä kuva on kyseessä? No tämähan se:

Stilleben

Nyt ovat kuvani Flickrissä siis ylittäneet 200 000 katselukertaa (juuri nyt: 204 352), koko kuvavirta koputtelee 250 000 rajaa (juuri nyt: 247 762) ja ainakin yksi kuva ylittänyt 1000 katselukerran rajan (juuri nyt: 5464).

Ihan kiva :)

Ylläpitääkseni äkäisen internet-sedän mainettani, on minun kontrastin vuoksi joskus annettava hiukan positiivistakin palautetta. Tässä pari tapahtumaa lähimenneisyydestä.

Putiikki

Onnistuin kantamaan Alepasta kotiin asti pussillisen salaattia jonka viimeisen käyttöpäivän huomasin, kun piti kokkailemaan ruveta, olleen jo edellisenä päivänä. Tuote näytti olevan kunnossa mutta ihan periaatteellisista syistä ajattelin palautta pussin putiikkiin.

Vaan eipä ollut minulla kuittia. Ja väsytti ja vaikka mitä. Samana päivänä en sitten saanut itseäni Alepaan takaisin – vasta seuraavana.

Ojensin hyllyjä järjestelleelle myyjälle eilen ostamani ja toissapäivänä vanhaksi menneen salaatin. Kerroin ettei minulla ollut kuittia ja odotin sopivaa kommenttia johon voisin sitten heitellä sarkastisia piikkejä. Vaan loihe myyjä minua ymmärtäen ja kuitin puutteesta välittämättä lausumaan, että tainnut käydä päivämäärien tarkastajalle vanhanaikasesti ja kas tässä sinulle uusi samanlainen. Otti vielä ja kaivoi esiin sellaisen jonka viimeinen käyttöpäivä on mahdollisimman pitkällä tulevaisuudessa. Pysyy pidempään tuoreena, hymyili.

Hymyilin sitten minäkin. Kisahallin Alepa, kiitos.

Paakari

Olin sattumoisin eräänä aamuna tavallista aikaisemmin liikenteessä ja kotiinpäin tullessani, ennen kuin päivä edes oli ehtinyt vaaleta kunnolla, muistin, ettei minulla ole leipää kotona. Koska satuin olemaan Töölöntorin lähettyvillä, päätin käydä tarkistamassa viikkoa aikaisemmin noteeraamani Crustum-leipomon myymälän Topeliuksenkadun alkupäässä.

Astuessani vasta noin kuukauden vanhaan myymälään, huomasin siellä kunnon kahvilaitteen ja päätin ravita kehoa ja mieltäni cappuccinolla sekä unikonsiemenkinkkusämpylällä joka näytti huokuvan herkullisuutta.

Siinä istuessani myymälän ainoan istuttavan pöydän ääressä aamiaista nauttiessani myyjä kyseli oliko kahvi hyvää – oli nimittäin vasta äskettäin saanut laitteen eikä ollut siihen ehtinyt tutustua kunnolla, vaikka olikin aikaisemmin vastaavia käyttänyt. Vastasin kahvin maistuvan. Sämpyläkin maistui, tuoretta oli.

Höpöteltiin siinä sitten niitä näitä mm. kahvilakulttuurista, Jöröjukasta, Maxista ja Moritzista sekä silkkilakanoista. Lähtiessäni ostin mukaan kotiin lämpimän täysjyväleivän.

Kokemus oli mitä mukavin. Kiitos Topeliuksenkadun Crustumille oikein mukavasta aamuhetkestä.

Lähdin matkaan. Olin pakannut mukaan kaiken tarvittavan. Junassa ajattelin kirjoittaa hiukan, tuulettaa ajatuksia, näpytellä tekstiä tiedostoon. Aikaahan on.

Kaivan repusta läppäriäni mutta käsi kahmaisee tyhjää. Mukana on kyllä virtalähde vaan ei läppäriä.

Epic nerd fail, totean itselleni sanomatta ääneen mitään. Ottaa päähän. Ottaa aika pahasti päähän. Sitten tajuan, että minua harmittaa oma mokani (läppärin jääminen kotiin) eikä koneettomuus an sich. Koska en voi asialle mitään, hyväksyn todellisuuden sellaisena kun se on.

Olen siis kännykän, paperin ja kynän armoilla, ilman kaikkia niitä tiedostoja joita en siis ottanutkaan mukaani. Hetken asiaa pohtiessani päädyn hymyilemään (mitä vieressä istuvakin luulisi jos nauraisin). Kyllä tämä näinkin suttaantuu. Tai ehkä jopa: Kävipä hyvin – panee miettimään asioita toisin.

Tänään postihenkilö oli tipauttanut postiluukusta lehden. Matkailulehden. Yllätyin: en ole sellaista tilannut. Mikäs juttu tämä on, ehdin hetken miettiä, kun jo älysin mistä on kyse.

Sama pulju joka julkaisee JPG Magazinea (jonka kannatusjoukoista kaikkosin hähmyisen vallanvaihdoksen johdosta), 8020 Publishing, on laajentanut repertuaariaan vertaistuotantolehdissä ja polkaissut maailmalle julkaisun nimeltä Everywhere Magazine (ekan numeron voi imuttaa itselleen palvelun etusivulta pdf-muodossa).

Lehden idea on hyvin pitkälle sama kuin JPG Magazinen, eli ihmiset lataavat kuvia ja juttuja verkkosivuille yhteisön arvosteltavaksi. Eniten suosiota saaneista jutuista ja kuvista toimitus toimittaa (tekee lopullisen juttuvalinnan eniten ääniä saaneiden joukosta) ja taittaa lehden. Julkaisuun päässeet saavat hiukan rahaa ja ilmaisen vuosikerran. Homma tuntuu toimivan kuin junan vessa.

Se mikä erottaa Everywheren sisarjulkaisustaan on matkailuun fokusoituminen ja se, että jutut vaikuttaisivat olevan juttuja tekstein, eivät vain valokuvia. Lehdessä julkaistujen artikkeleiden pituudet ja tyylit ovat sangen monipuolisia ja hyvällä tavalla kirjavia. Ensimmäiseen numeroon on pääteemaksi koottu kuvia ja tekstejä Tokiosta.

Näin nopeasti katsastettuna lehti tuntuu oikein laadukkaalta ja mielenkiintoiselta.

Voisikohan täällä Suomineidon sylissä olla kannattava bisnes tuollainen yhteisön voimalla toimiva lehti?